keskiviikko 7. heinäkuuta 2010

Kesäisessä Pietarissa silmät apposen auki

Pietariin oli taas päästävä niin kuin joka viikko tänä kesänä, sikäli kuin köyhällä miehellä riittää rahaa käydä Pietarissa. Rajan ylitys meni jälleen ongelmitta, vaikka nyt venäläiset missit eivät hoitaneet rajatarkistusta. Ihan tavallisia miehiä oli tarkastajina, mikä oli kylläkin pettymys. Hollannista saapuneet moottoripyöräilijät hidastivat tarkistusta, koska miehet eivät olleet täyttäneet mitään papereita etukäteen.

Menomatkalla yritin kamerani ja omien silmieni avulla tutkia analyyttisesti ja dokumentoidusti, miksi Karjala olisi niin kovasti ihmeellinen, että YLE on lähettänyt liki päivittäin jo pitkän aikaa merkillistä myyttisen Karjalan kaipuuta tukevia keskusteluohjelmia ikään kuin raja- ja rauhansopimukset pitäisi uudestaan neuvotella. Yksi pahimmista oli se ohjelma, jossa Karjalan liiton johtaja Laukkanen kävi haastattelussa. Kuuntelin ohjelman sunnuntaina. Arto Luukkanen – oikeasti siis Savonlinnan poikia vuosimallia 1964 eikä suinkaan menetetyn Karjalan ihmisiä toisen maailmansodan ajoilta – esitti mainitussa radio-ohjelmassa Karjalasta käytävän keskustelun aloittamista mukaan lukien kiinteistökauppoihin liittyviä vastavuoroisuusvaatimuksia luonnolliseksi tilanteeksi, mikäli Suomi ei tahdo olla enää suomettunut. Tuollaisen keskustelun ja kaipuun virittämistä on itse asiassa koko ohjelman toteutus. Muistettakoon, että Savonlinnan tuo puoli, jossa Arto on elänyt nuoruutensa, pitäisi oikeastaan palauttaa Venäjälle, jos rajoja halutaan tarkistaa. Olenkin miettinyt, missä määrin olisi oikeaa aloittaa keskustelu myös koko Suomen palauttamiseksi Venäjän suurruhtinaskunnaksi, sillä eihän koko Suomi-identiteettiä olisi ollut ilman tsaarin hyvää käskyä. Karjala-tyypit jättävät siis keskustelun puoleen väliin, kun heidän pitäisi palata oikein myyttisten rajojen ja kansallisen identiteetin juurille saakka. Mainitussa keskustelussa annettiin mahdollisimman hämärästi erehdyksiä herättävä tunnelma Itä-Karjalasta ikään kuin tuo alue olisi sekin oikeastaan Suomea. Nämä moninaiset taustat mielessä ajoin sunnuntaina Venäjän Karjalassa, joka kuuluu aivan oikein siis Venäjälle, mutta en nähnyt mitään yliluonnollisen ihmeellistä, en mitään sankarillisen suurta enkä mitään sellaista, mikä olisi kohtalokkaan tärkeää suomalaiselle identiteetille ja Suomen valtiolle. Koivut näyttivät ihan tavallisilta koivuilta, joita olen lukuisia itsekin kaatanut moottorisahalla joskus opiskeluvuosina, kun tein metsätöitä Savonlinnassa. Myyttisyys on vain tarinan kertojien kehittämää, niin kuin sanataiteilijat osaavat tehdä mahtavia tarinoita, mutta suuruus ei lepää kovassa todellisuudessa, kivissä ja kannoissa.

Parempaa kuin koivujen, mäntyjen ja kuusten tähden Karjalan metsissä tai vanhojen rakennusten tähden tunsin kasvunsa uudestaan saaneiden rekkajonojen tähden. Vaalimaan rekkajonot kertovat, että Suomen kautta kulkee taas tavaraa Venäjälle. Se tarkoittaa siis kauppaa ja rahaa! Isänmaallisena suomalaisena osaan iloita kaupankäynnistä.

Matka sujui joutuisasti sunnuntaina kunnes 60 kilometriä Pietarista liikenne pysähtyi täysin. Käytin tähän loppumatkaan neljä tuntia syntyneen ruuhkan tähden. Syynä oli yksinkertaisesti se, että metropolin asukkaat olivat viettäneet viikonloppua kesämökeillään ja rannoilla. Nyt he saapuivat takaisin koteihinsa, koska maanantaina alkoi työviikko. Meidän kaistamme nopeus pysähtyi rajusti, 90 kilometriä tunnissa nopeusrajoitusalueella ajoimme enää 10–15 km/h. Kiireelliset alkoivat ohittaa oikealta pientareen kautta. Tämä pientareelle syntynyt ylimääräinen – tässä vaiheessa järjestyksessään toisen – kaista pysähtyi myös vähän ajan kuluttua. Silloin syntyi pientareen ja ojan väliin vielä kolmas kaista, mutta kun sekään ei enää liikkunut vauhdikkaasti, niin syntyi vastaantulijoiden puolelle neljäs kaista meidän menosuuntaan. Mutta vastaantulijoiden kaistan varastaminen aiheutti sen, että näiden tuli puolestaan siirtyä pientareelle. Lopulta kävi kuitenkin niin, että vastaantulijoiden vähäisemmän liikenteen tähden meidän menoliikenteemme ryösti myös vastaantulijoiden puolen pientareen, kun vastaantulijoilta jo anastettu kaistakin tukkiutui. Laskin eräässä vaiheessa, että yksikaistainen tie oli muuttunut kuusikaistaiseksi! Tämä kuusikaistaisuus ei enää auttanut pitemmän päälle. 60 km:n matka vei 4 tuntia. Tällainen ruuhka oli siis keskiyöllä sunnuntain ja maanantain välissä. Sunnuntain ruuhkat eivät ole minulle mikään yllätys, mutta halusin kuitenkin viettää koko maanantaipäivän Pietarissa, joten myöhempäänkään en tahtonut lähteä matkalle.

Pietarissa vietin taas kerran aikaani puistossa. Vastoin joidenkin vääristelijöiden väitteitä, kyllä näin jälleen kerran puistossa moninaista urheilua: tällä kertaa ei ollut kovin monta lenkkeilijää ja jalkapalloilijaa, koska oli kova helle, mutta heitäkin oli. Lihaskuntoliikkeitä tekivät useat rekkitangolla ja nojapuilla. Rullaluistelijoita ja pyöräilijöitä oli sitäkin enemmän. Äidit, isät ja isovanhemmat olivat lapsineen puistossa. Auringonottajia oli erityisen paljon. Puistossa oli elämää kaikenikäisille ja kaikenkuntoisille. Kai ne olivat vähäliikkeisimmät, jotka pelasivat shakkia.

Halusin tutustuttaa poikaani Pietarin keskustaan. Niin lähdimme kanavaristeilylle. Poika kyseli sinivalkoista lippua joidenkin rakennusten päällä. Kerroin, että se on melkein kuin Suomen lippu, mutta se on Venäjän merisotavoimien lippu. Pietari on todella upea nähtävyys. Olimme ylpeitä siitä, etteivät saksalaiset ja suomalaiset saaneet jakaa tätä kaupunkia sotasaaliina toisen maailmansodan selvittelyissä, vaikka heillä olikin selväsanaiset suunnitelmat ja unelmat saaliin jaosta. Kanavaristeilymme alkoi Griboedovan kanavalta, jonka varrella on myös se yliopisto, jossa olen joskus opiskellut pienen ajan. Risteilymme suuntautui nyt Verenkirkon suuntaan. Tuota mahtavaa kirkkoa oli mahdoton ikuistaa pieneen videokameraan. Paluumatkalla kirkon ikuistaminen onnistui hiukan paremmin kuin menomatkalla.

Eremitaasi loistaa yhä uudestaan, vaikka kuinka monta kertaa sitä katselisi Nevalta.

Iisakin kirkko on moniakin muistoja herättävä paikka. Sen juurella asuu venäjänkielen entinen opettajani. Astorin hotelli sijaitsee myös kirkon tuntumassa. Juuri siellä piti olla Hitlerin voitonjuhlat, joita ei siis koskaan tullut. Iisakin kirkon edustalla näkee puistossa usein kesäisin hääpareja.

Pietarin-Paavalin linnoituksen juurella suurkaupungin historiallisilla syntysijoilla pietarilaiset nauttivat nyt elämästään ja ottivat aurinkoa. Elämän nautittavuus ja Pietari yhdistyvät tuossa kohtaamisessa liki pyhällä tai ainakin hyvin symbolisella tavalla. Kunnioitettava historia ja nykyhetkessä koettava nautinto voidaan tuntea samanhetkisesti. Tämä piirre on ollut minun mieleeni etelän matkoilla, kun joskus vuosia sitten niihin oli meikäläisellä mahdollisuuksia. Venäläiset eivät istuneet pelkästään turistikohteiden rantabaareissa, vaan nauttivat elämästään arvostaen turistikohteiden nähtävyyksiä ja historiaa. Tuo sama hieno yhdistelmä näkyy myös Pietarissa.

Nevski prospektin varrella on syytä satunnaisen ja säännöllisenkin matkailijan istahtaa, koska siellä tuntee metropolin elämän. Mitään vastaavaa ei voi kokea Suomessa missään kaupungissa. Halusin tutustuttaa poikani Gostinyi Dvor–kauppakeskukseen (ven. Гостиный двор), jonka jättiläismäinen koko tuli hyvin koetuksi, kun saimme kävellä kauppakeskuksessa toista kilometriä, kunnes pääsimme leikkikaluosastolle. Kauppakeskuksessa esittelin myös arvokkaita vaatetuotemerkkejä, joita ei voi löytää mistään liikkeestä tai putiikista Suomesta. Lapsi ei toki jaksa miettiä ja katsella vaatemerkkejä, mutta hän voi tiedostaa niiden olemassaolon, kun kävelee väistämättä upean valikoiman halki. Tämä tavaratalo on Pietarin suurin. Sen pinta-ala on 15 300 m². Rakennus valmistui jo vuosina 1757–1785.

Venäläisen pojan on hyvä tietää niin kuin myös suomalaisen pojan, että Venäjän metropoleissa on sellaista arvokasta tuotetarjontaa, joka on todella kunnioitettavaa ja hienostunutta, kun Suomessa oppii liian helposti vain ”tyytymään” ”kohtuulliseen” elämäänsä sen sijaan että ”rakastaisi” ja ”hemmottelisi” omaa elämäänsä, jonka Luoja on antanut iloksi ja lahjaksi meille. Suosittelen jokaiselle suomaiselle, joka vierailee Pietarissa vaikka lyhyesti, myös vierailua Gostinyi Dvor –keskuksessa. Se avartaa mielikuvia, kun elää silmät avoinna.

Kauppakeskuksen kierroksen jälkeen tein sen, minkä sopii suomalaisen tehdä: istuimme kauppakeskuksen vastapäätä Nevskin varteen ravintolan terassille. Tilasin plinit kaviaarin kera, sillä kaviaari on jotain sellaista, joka sopii hyvin Venäjälle. Kaviaari ei ole kovin tuttua suomalaisille. Poikani piti kovasti ateriasta. Keski-ikäiseksi jo selvästi vanhentunut ja vatsastaan valitettavasti myös liian nopeasti tukevoituva kirkkoherra katseli silmät apposen auki, miten Pietarissa oli paljon kauniita naisia, jotka olivat erityisesti kesähelteellä viehättävän näköisiä vähäisen vaatetuksensa tähden. Vuorisaarnassahan on lause, jonka mukaan olisi vaarallista katsoa naista niin, että alkaa himoita häntä (Matt. 8:28). Tämän kohdan ja lähikohtien tulkinta on ollut kuitenkin vaikeampi kokemus kirkon historiassa. Historian tutkimuksen näkökulmasta ei ole aivan yksinkertaista palauttaa lausetta Jeesus nasarettilaisen suuhun, mutta pidän sitä kuitenkin todennäköisimpänä ratkaisuna, että Jeesus on puhunut aiheesta. Sitä vastoin Matteuksen evankeliumin kirjoittaja on rakentanut sirpaleista Vuorisaarnan, jonka muotoilu on siis jo evankelistan käsialaa. Tämän ja muiden vastaavien lauseiden johdosta eräät kiivailevat kristityt antoivat antiikin ja myöhäisantiikin päivinä kuohita itsensä, koska he kokivat himoa naista kohtaan. He luulivat, että tuollainen kova teko olisi oikea ratkaisu. Sittemmin kohtaa on yritetty selittää Jeesuksen mahdollisen dialogin perusteella aikalaistensa juutalaisten tulkintojen kanssa. Erään silloisen tulkinnan mukaan pyhän miehen piti sulkea silmänsä, jos kaunis nainen tuli vastaan. Jeesus ei luultavasti liittynyt tuohon tulkintaan, vaikka keskustelee samasta aihepiiristä: Jeesus-liike oli nimenomaisesti avoin naisten läsnäololle. Luterilaisessa tulkinnassa on kohtaa selitetty lain ja evankeliumin jännitteellä: laki paljastaa ihmisen mahdottomuuden tulla pyhäksi ja siksi on turha kenenkään miehen kerskailla naista vastaan tai ketään halveksien. Psykoanalyyttisesti on voitu pohdiskella, että olisiko Jeesus-liike kokenut seksuaalisuutensa näin kauhistuttavan suurena voimana, jotta heidän piti pelokkaasti kiistää ja torjua seksuaalisuuden luonnollisuus ikään kuin naisen kauneuden näkeminen hukuttaisi ihmisen jo sinänsä. Myös silloinen juutalainen opettaja Filon antaa vastaavia tulkintoja seksuaalisuuden vaarallisuudesta juutalaisessa ajattelussa. Olipa niin tai noin tekstin alkuperäinen merkitys ja siihen liitetyt vanhat kirkolliset selitykset, niin luomistyön kauneuden tunnustaminen ei ole samaa kuin ”himoitseminen”. Kerrottakoon tämä näin keski-ikäisenä kirkkoherrana, joka silmät apposen auki tunsi oikein hyvää, kun pietarilaiset pitkäsääriset kaunottaret kävelivät Nevskillä lyhyissä mekoissaan. Ihmisen kauneuden kokeminen on osa pietarilaista eurooppalaisuutta, jota partikulaarinen suomalaisuus ei ole vielä kovin syvästi omaksunut.

Jouduin keskusteluun kolumbialaisen pariskunnan kanssa, joka alkoi jututtaa meitä - minua ja poikaani - Nevskillä terassilla. Pohdimme Pietarin eurooppalaisuutta ja Helsingin partikulaarisuutta tai paikallisuutta. Sanoin, että Helsinki ei olisi yhtään mitään ilman sen venäläisyyttä. Nämä tykkäsivät kutsua Helsinkiä slaavilaiseksi kaupungiksi. Kolumbilaisen turistipariskunnan venäjäkielen taito oli jopa huonompi kuin minun, joten nämä jututtivat meitä – minua ja pikkupoikaani -englanniksi. Nämä olivat viettäneet jo lomaansa Moskovassa. Nyt Pietarin jälkeen olisi vuorossa kolme päivää Helsingissä, jonne he menevät lentokoneella. Tämä hieno pariskunta kysyi, mitä Helsingissä olisi suositeltavaa. Tulin hiukan surulliseksi suomalaisena, koska oli vaikea sanoa mitään Moskovan ja Pietarin jälkeen sellaista, joka olisi ylivertaista Helsingissä turistia varten. Nämä havaitsivat häpeäni siitä, että Helsinki voi tuntua tylsältä. Kotikaupungin markkinointi onnistuu yllättävän huonosti, kun omaa kaupunkia pitää itsestään selvyytenä eikä sitä osaa katsella turistin silmin. He osasivat vastata minun puolestani, että Helsinki on "niin hyvässä järjestyksessä". Kolumbialainen pariskunta piti Pietaria jopa liian eurooppalaisena. Heidän analyysinsä mukaan Helsinki näyttää juuri paikalliselta seesteiseltä pikkukaupungilta erotukseksi ympärivuorokauden nopeutetusti elävästä suurkaupungista, jotakin muuta kuin kosmopoliittisuus tai eurooppalaisuus. Yhdyin heidän kokemukseensa, jonka he olivat saaneet aiemmalta matkaltaan. Muistutin, että tuo paikallisuus - henkinen rajoittuneisuus - näkyy suomalaisten pelkotiloissa venäläisiä kohtaan niin kuin neljän suomalaisen toimittajan kirjoitus antifasisteja vastaan hyvin paljasti. Sinänsä siinä ei ole mitään negatiivista turistin kannalta, joka kokee kiehtovaksi nähdä hiljaisen slaavilaisväritteisen kaupungin. Keskustelimme myös tästä henkisestä sulkeutuneisuudesta tai avarakatseisuudesta, joita voi kokea eri kaupungeissa. Suosittelin, että Helsingin kauppatorilta voisi ottaa pienen laivan, syödä päivällinen laivalla ja katsella Helsinkiä mereltä. Myös Suomenlinna voisi olla kaunis paikka nähdä. Luultavasti Suomenlinna tuli mieleeni merkillisen assosiaation tähden, kun olimme juuri keskustelleet henkisestä ilmapiiristä. Silloin oli mielessäni, että Abdullah Tammen kanssa teemme Suomenlinnassa Kaukasian terroristeihin liittyviä tutkimuksia: lähdemme suunnitelmien mukaisesti pian esittelemään ja kuvaamaan tutkimustyötämme nimenomaisesti Suomenlinnaan. Eihän Suomenlinna muuten ole niin suurenomainen paikka, että sitä olisi pitänyt muistaa lausua ennen muuta kolumbialaisille.


Pietarissa on oikein hyvä huvipuisto, joka saattaa miellyttää erityisesti lapsiperheitä. Totta kai huvipuistossakin piti käydä tällä kertaa. Pietarilaisten autoilijoiden vapaamielisyys näkyi siinä, että joku oli jättänyt vanhan volkkarinsa puistoon, mutta se sai olla siellä kaikkien kukkien keskellä. Liekö Hitlerin joukkojen perua tuo volkkari?


Paluu Venäjältä Suomeen sujui nyt rajan yli taas eräänlaisen ennätyksen muodossa: paluuleimoja en ole koskaan saanut Venäjän rajalla niin nopeasti ja ilman jonoja. Suomen rajalla tarkistaja otti suurennuslasin ja katsoi jotakin passissani tai viisumissa, mutta toki pääsen aina takaisin rakkaaseen isänmaahani ongelmitta.


Юха Молaри: Домашняя страница – Juha Molari: Homepage http://personal.inet.fi/business/molari/