keskiviikko 14. heinäkuuta 2010

Venäläisillä on elämää rakastava sielu

Jälleen kerran Vaalimaan jälkeen sain tuntea Venäjän raja-asemalla, että nyt elämä taas alkaa. Suomessa ilmapiiri on jotenkin natsistisesti ummettunut, ihmisrakkaus ei hallitse nykyistä suomalaista henkeä. Enkä ollut tunteitteni kanssa edes yksin! Totesin Venäjällä useaan kertaan keskusteluissani eri ihmisten kanssa, että jos löytäisin Pietarista sellaista työtä, jolla voisin maksaa vuokrani myös Helsinkiin ja tällä tavalla tulisin toimeen ”kahden maan kansalaisena”, niin epäilemättä lähtisin suomalaisten natsien riemuksi pois Suomesta ja asuisin Venäjällä.

Venäjällä tunsi vanhassa mummossa ja vanhassa papassa elämän ilon. Mummokapinasta ei ollut todellakaan kyse, vaan mummojen ja pappojen iloisesta juhlasta. Lesnajan puistoon kokoontuu joka lauantai ja sunnuntai toista sataa mummoa ja pappaa. Eräs soitti hanuria. Naiset lauloivat. Muutama pisti tanssiksi. Pari kymmentä miestä pelasi vähän kauempana shakkia. Itse kukin oli pistänyt itsensä koreaksi. Voiko olla totta, että nämä eläkeläiset ovat oikeasti iloisia? Teeskentelevätkö he vain elämänsä rakkautta? Miten venäläinen vanhus voi hymyillä?


Jututin puistossa 80 vuotta vanhaa mummoa, joka oli siis kasvanut jo täyteen aikuisuuteensa Stalinin aikana. Svetlana sanoi, että tänään 34 asteen helteessä meitä on vain tämän verran (ehkä noin 200 mummoa ja pappaa puistossa), mutta "katsopa sitten, kun on vähemmän kuuman sää!" "Voi, voi sitä menoa", vanha nainen kuvaili silmät iloisena pietarilaisten vanhusten elämää. Kun Stalin kuoli, tämä Svetlana-rouva oli 23 vuotta vanha nuori nainen. Kun Leonid Brežnev tuli NKP:n pääsihteeriksi vuonna 1964, rouva oli jo 34 vuotta vanha kahden lapsen äiti. Mihail Gorbatšovin päästettyä Neuvostoliittoa hajoamaan vuonna 1991, Svetlana oli jo siirtynyt eläkkeelle. Jeltsinin kauden mullistus oli hänenkin kestettävä ja Putinin kauden huima nousu. Kasvoissa oli vuosikymmenten tähden jo muutama ryppy. Silmät loistivat iloa ja elämää yhtä kirkkaana ja elämää rakastavina kuin pietarilaisilla nuorilla teinitytöillä, jotka ovat vasta puhkeamassa naiseuteen ja tuntevat mielihyvää kesäisessä Pietarissa. Teeskentelevätkö venäläiset nuoret ja vanhat ihmiset onneaan? Miten suomalainen voisi uskoa todeksi, että nämä ihmiset todella rakastavat elämää? Onko kyse siitä, että suomalaisille tuttu ihmisyyttä vihaava henkinen ilmapiiri ei kuulu venäläisyyteen? Suomalainen ystäväni kysyi melko vakavasti, että onko Suomi saatanan vallassa: Suomessa erityisesti venäläiset lapset riistetään mistä syystä tahansa venäläisiltä vanhemmiltaan, jos viranomainen niin tahtoo; vanhuksen korkeaa ikää ei kunnioiteta; jopa miehen ja naisen sukupuolisuus menevät Suomessa itse pyhyyden päävalvojia myöten sekaisin.

Pietarissa itse kunkin moninaisten velvollisuuksien ja ohjelmien jälkeen päätin autoilla dosentti Johan Bäckmanin kanssa Venäjän muinaiseen pääkaupunkiin Staraja Ladoka, Vanha Laatokka (Старая Ладога). Bäckmanilla oli ollut erittäin onnistunut lehdistötilaisuus Pietarissa: Suomessa sorretut venäläiset äidit saivat kertoa kokemuksistaan arvostetulle runsaslukuiselle medialle.

Venäjän presidentin Vladimir Putinin asetuksella vuonna 2003 todettiin tuolloin 1250 vanha Staraja-Ladoka kylä (vuodelta 753 jKr) muinaiseksi pääkaupungiksi, jonka tutkimuksiin uskottiin myös määrärahoja. Kristuksen kirkastumisen katedraali ja luostarit ovat vaikuttavia nähtävyyksiä kaupungissa.


Volhov-joki (Волхов) virtaa Staraja-Ladokan läpi. Pesin käteni puhtaaksi synneistä ja pääni vääristä ajatuksista Vladimir Putinin nimelle omistetussa pyhässä lähteessä luostarin tuntumassa. Tunsin toki murhetta, että en voinut lyhyen vierailuni tähden kylpeä tuossa pyhässä lähteessä. En voinut myöskään papillisten virkatehtävieni vuoksi jatkaa matkaa kohta alkaville Selinger-leirille, jossa itse Vladimir Putin saapuu tervehtimään osallistujia. Onnellisia ne suomalaistoimittajat, jotka pääsivät tuonne leirille!


Staraja Ladokan kaivauksia johtaa arvostettu akateemikko, arkeologi. Iltapäivän pikavierailulla tein tuttavuutta paikkaan Naši–komissaarin opastuksella.

Ihmettelin kovasti, että tämä ortodoksista uskoa ja muinaisen pääkaupungin arkeologisia kaivauksia alustavasti lyhyesi esitellyt Nashi (Naši) –komissaari Marjana Skvortsova voisi olla myös muka sellainen ekstrimisti, äärimmäisyyksiin menevän liikkeen vaarallinen hahmo, että Viro on laittanut hänetkin 10 vuoden maahantulokieltoon koko Schengen-alueelle. Tuosta kiellosta on kulunut nyt jo pari vuotta. Yritimme lohduttaa, että Venäjällä on ihan kaikki jo koettavissa ja nähtävissä. Läntinen Eurooppa on pelkkää MacDonalsia, ja niitäkin on Venäjällä.

Naši-liike tukee nuorison tasapainoista, raitista kasvatusta. Kristillisellä uskolla on keskeinen asema tässä nuorison terveessä kehityksessä. Tämä tuli ilmi jälleen kerran, kun komissaari kertoi huolensa lasten elokuvien sisällöstä. Senkin sain luterilaisena pappina oppia, että Walt Disney kirjoitti jouluisin kirjeen paholaiselle, Prince of Darkeness. Virallisen selityksen mukaan nämä vuosittaiset kirjeet olivat olleet vain ironisia eivätkä osoittaneet mitään omistautumista paholaisen palvontaan. Helsinkiin saavuttuani oli mielenkiintoista surffailla Internetissä ja havaita, miten Disney on herättänyt tiukkaa arviointia Yhdysvalloissa. Disney itse tuli toki kongregationalistisesta kristillisestä perheestä, jossa henkilökohtainen usko ja rukous olivat tärkeitä. Muodollisesti hän kertoi olevansa kristitty, vaikka häntä ei juuri tavattu kirkosta. Disneyn antisemitistiset, kommunismia vastustavat oikeistolaiset näkemykset vahvistuivat vuosien myötä. Amerikkalaiset kristityt analyytikot ovat arvioineet, että loitsut ovat enemmän Disneyn uskontoa kuin itse Jeesus Kristus. Vuonna 1996 Etelä-baptistien konventio aloitti Disneyn vastaisen boikotin. Nämä totesivat jyrkästi: ”Disney ei ole söpö, Disney ei ole vaaraton, ja Disney on ehdottomasti sopimaton lapsille”.

Olin tyytyväinen, että suomalaisille panettelijoille voin vastata nyt nähneeni Venäjää muualtakin kuin Moskovasta tai Pietarista. Sitä suurempi on kuitenkin kaipaukseni takaisin Venäjälle. Todellisuudessa olenhan minä kylissä käynyt runsaasti, vaikka suurkaupunkielämä on enemmän minun makuuni. Suomi elää ikään kuin hidastetussa vanhassa filmissä, kun minä sitä vastoin pidän enemmän Pietarin ja Moskovan nopeutetusta evoluutiosta, äärimmäisen hetkisestä elämästä. Ihmiset saavat olla erilaisia: itselleni ajatusten ja toiminnan köyhyys, äärimmäinen hidastuneisuus ja uudistumattomuus mutta samanaikaisesti kuitenkin historiallinen juurettomuus ja sielullinen tyhjyys ovat ne piirteet suomalaisuudessa, jotka eivät viehätä. Totta kai ilman raikkaus ja luonnon puhtaus ovat myönteisiä puolia Suomessa. Olen kai niin urbaanipoika, että tahtoisin elää metropolissa. Tulimme Suomesta Pietariin vasta kello 2 yöllä. Vein ystäväni hotelliin ja näin Nevan siltojen aukenemisen. Pietarissa oli kovasti väkeä kaduilla ja Nevan rannoilla. Autoliikennekin oli mainitusta syystä aika ruuhkautunut. Pietari elää oikeasti ympäri vuorokauden. Kun tulin Suomeen ja Helsinkiin vastaavaan aikaan keskiviikkona aamuyöllä, koko kaupunki oli kuin kuollut. Valitettavasti Suomessa ei ole yhtään metropolia.

Юха Молaри: Домашняя страница – Juha Molari: Homepage http://personal.inet.fi/business/molari/