sunnuntai 15. elokuuta 2010

Римма Салонен – Rimma Salonen, poikaansa rakastava äiti


Kuva: Rimma Salonen 12.8.2010 lapsen valvotussa tapaamisessa.

Tänään sunnuntaina toimitin Pohjan Pyhän Marian kirkossa perhejumalanpalvelusta ja koululaisten matkaan siunaamista. Luin koululaisten matkaa siunaamista varten annetun Raamatun tekstin Matteuksen evankeliumin 18:1-5, 10. En lukenut jaetta 6, koska sitä ei ollut tarjottu luettavaksi tekstiksi. Toimitin tilaisuuden kunnioittaen paikalla olevia äitejä ja lapsia, mutta voimakkaasti koin samalla hetkellä, että Henki rukoili minussa Rimma Salosen hyväksi. Ajattelin, että hänen poikansa Anton Salonen (Антон Салонен) on siinä iässä, että hän olisi koulunsa aloittamisiässä. Evankeliumi loi voimakkaan tunne-elämyksen, koska juuri perjantaina olin saanut tietää jälleen toistuneesta sortotoimesta Rimma Salosen ja Anton Salosen rakkautta vastaan.

Matt. 18:1-6,10
1. Kohta sen jälkeen opetuslapset tulivat Jeesuksen luo ja kysyivät: "Kuka on suurin taivasten valtakunnassa?"
2. Silloin Jeesus kutsui luokseen lapsen, asetti hänet heidän keskelleen
3. ja sanoi:
"Totisesti: ellette käänny ja tule lasten kaltaisiksi, te ette pääse taivasten valtakuntaan.
4. Se, joka nöyrtyy tämän lapsen kaltaiseksi, on suurin taivasten valtakunnassa.
5. Ja joka minun nimessäni ottaa luokseen yhdenkin tällaisen lapsen, se ottaa luokseen minut.
6. Mutta jos joku johdattaa lankeemukseen yhdenkin näistä vähäisistä, jotka uskovat minuun, hänelle olisi parempi, että hänen kaulaansa pantaisiin myllynkivi ja hänet upotettaisiin meren syvyyteen.
10. "Katsokaa, ettette halveksi yhtäkään näistä vähäisistä. Sillä minä sanon teille: heidän enkelinsä saavat taivaissa joka hetki katsella minun taivaallisen Isäni kasvoja.


Rimma ja Anton Salosen oikeuksia loukattiin 12.8.2010



Rimma Salonen ei tiedä nykytilanteessa, mitä voi tehdä. Äiti pelkää rakkaudessaan lapsensa puolesta. Varmasti hän miettii jokainen ilta ja joka päivä monta kertaa, miten poika voi. Miten Anton kestää Suomen ulkopoliittisen johdon tarpeita varten toimivaa, suomalaisen virkavallan toimittamaa henkistä väkivaltaa?

Torstaina Anton oli peloissaan, kun poliisi otti hänet ja saattoi autoon. Pieni poika katsoi epätoivoisesti ja ikävissään. Hän kysyi mielessään: "Eikö kukaan auta minua, jotta saisin rakastaa äitiäni lähellä?" Liian usein hän voi vain ikävöidä ja unelmoida äidistään.

Torstain 12.8.2010 valvotun tapaamisen jälkeen Rimma Salonen lähetti kirjelmän asianajajalleen, sillä valvojat jälleen kerran vaativat, että Rimman ja Antonin täytyy puhua vain suomeksi. Myös Anton pelkäsi puhua venäjää. Häntä oli opastettu.

Valvotun tapaamisen jälkeen, jossa kumpikaan ei saanut puhua äidinkieltään, henkinen väkivalta näyttäytyi häijyllä tavalla. Poliisi saattoi pikkupoikaa niin kuin amerikkalaisten jännityselokuvien todella vaarallista sarjamurhaajaa tiukasti vartioituna. Pieni Anton-poika oli täysin järkyttynyt. Suomen ulkopolitiikan valitsemalla uudella linjalla poliisit toteuttavat saatuja ohjeita pitää Rimman poikaa panttivankina. Äiti ei voi tehdä mitään sille henkiselle väkivallalle, jonka uhriksi lapsi on saatettu.

Rimma Salonen kertoi näistä tunnelmista kirjelmässään asianajajalle ja Venäjän pääkonsulille. Hän sai viisaan neuvon, että seuraavassa tapaamisessa hän tarvitsee tuekseen ja todistajakseen asianajajan.

Anton löytää Jumalan hyvän johdatuksen avulla äitinsä rakkauden

Mitään syytä ei ole luetella niitä satoja ja satoja psykologian tutkimuksia, joissa kerrotaan nuoren pojan kaipauksesta äitinsä rakkauteen ja läheisyyteen. Monet tutkimukset ovat selvittäneet, mitä pojassa tapahtuu, kun isä on poissa, mutta harvat ovat uskaltaneet pohtia, miten voimakas tunne on pojan kaipuu äitinsä rakkauteen. Nyt äidin ja pojan keskinäinen yhteys on väkivalloin estetty. Heitä on väkivalloin estetty puhumasta äidinkieltään keskinäisissä tapaamisissaan. Pieni poika kuljetetaan väkivalloin, jonka symbolina on poliisiauto ja virkapukuiset poliisit, äitinsä luota pois. En usko tässä tunnetussa tragediassa siihen surullisimpaan skenaarioon, jonka käyttäytymistieteilijät ovat esittäneet, että mahdottomuus saavuttaa toivottu objekti ulkoisten tai sisäisten estojen vuoksi voi laukaista regression psyykeen sadistiselle tasolle, kun tilanne ja ikä tulevat sopivaksi. Sitä vastoin uskon, että Luojan luoma järjestys äidin rakkaudesta ja pojan kaipuusta äidin tuntemiseen ovat paljon väkevämpiä voimia kuin pikkukylän pikkumaisen lautakunnan äitiä ja poikaa halventavat päätökset, voimakkaammat kuin Suomen ulkoministeriön koko loistava propagandakoneisto tehokkaimmillaan, poliisivallan voimankäytönkin voittava voima. Anton kasvaa aina tietäen ja muistaen äitinsä rakkauden: hän tietää, että hänet on kastettu kristityksi, ortodoksiksi, ja Jeesus on luvannut olla hänen kanssaan kaikki päivät. Hän tietää, että uskovainen äiti on sulkenut poikansa rukouksiin rakkaudessaan. Kasvavaa poikaa voidaan häiritä, jotta hän ei saa muistaa ja harjoittaa äidinkieltään, mutta pojan tietämystä äitinsä rakkaudesta ja sydämen kaipuuta äidin luo ei voi ottaa pois millään voimalla tai terapialla. Luoja on kirjoittanut sen ihmisluontoon. Kun poika kasvaa, hän löytää taas itsenäisyytensä löytää äitinsä, äidinkielensä ja äidin uskon. Emme tiedä milloin ja miten, mutta Luoja johtaa hyvässä viisaudessaan pojan äitinsä rakkauden tuntemiseen. On epäilemättä väärin, mitä pieni poika joutuu kokemaan äitinsä kanssa valvotuissa tapaamisissa sekä pitkässä erossaan äidistään, mutta en suostuisi toivottomuuteen. Poika löytää Jumalan hyvän johdatuksen avulla äitinsä rakkauden, josta häntä on yritetty väkivalloin eristää. Raamatun Sananlaskuissa sanotaan, että ihminen yrittää päättää ja suunnitella, mutta loppujen lopuksi Luoja päättää.


Miia Honkasesta alkaen häpäistiin Rimma Salosta ja ortodoksista uskoa

4.4.2008 Iltalehdessä Paavo Salonen kertoo, että hän oli puhelinyhteydessä Rimma Salosen kanssa jo pari päivää Rimman matkalle lähdön jälkeen. Rimma oli Paavon oman iltapäivälehdelle antamansa todistuksen mukaan sanonut palaavansa kuukauden kuluttua takaisin. Kaikesta huolimatta suomalainen iltapäivälehti lähti mukaan julkisuushakuiseen uutisointiin, jonka surullinen vaikutus kyvylle oikeudenmukaiseen päätöksentekoon oikeudessa ja tervehenkiseen harkintaan Suomen ulkoministeriössä on tullut jo monta kertaa nähtyä. Anton-poika ja Rimma Salonen ovat tällä hetkellä tämän kaiken uhreja. Miia Honkanen kirjoitti tuolloin 4.4.2008 russofobisen ja ortodoksista uskoa halventavan vihakirjoituksen Iltalehdessä: ”Salonen ymmärsi heti, että huiveihin kääriytyneet naiset kuuluivat hämmennystä herättäneeseen ulkomaiseen seurakuntaan. Seurakunta oli rantautunut paikkakunnalle pari vuotta sitten. Myös Salosen ex-vaimo oli siihen vastikään liittynyt”. Sensaatio oli valmis ja se sopi suomalaisiin poliittisiin tarpeisiin: vaaralliseksi leimattu venäläinen uskonnollisuus uhkasi suomalaisia! Honkanen ei toimittajana ymmärtänyt kirkkojen luonnollisista asioista, joten hän olisi sopiva tyyppi Moskovan patriarkan alaisen seurakunnan mustamaalamiseen. Tämän jälkeen alkoi suomalaisessa mediassa hirvittävä parjauskampanja.

Parjauskampanjassa käytettiin häikäilemättömästi hyväksi suomalaista jälkikristillistä sivistymättömyyttä ja puhdasta uuspakanuutta, joiden tähden suomalaiset olivat menettäneet kyvyn kunnioittaa ja ymmärtää kristinuskon perusasioita. Venäjän ortodoksinen kirkko joutui kovan häpäisykampanjan kohteeksi. Uskonlahkoon vetoaminen säikytti paikallisten pakanallisten päättäjien mielet ja Rimma Saloselta riistettiin huoltajuus kuulematta häntä. Nyt Rimma muuttui lainsuojattomaksi, vaikka hän oli vasta lähtenyt hyvin hallittuun matkaansa lastansa rakastavana äitinä.



Ymmärrän toki Paavon kauheita mielikuvituksia, koska sellaisia syntyy helposti suomalaismiehen mielessä suomalaisessa yhteiskunnassa. En sano, että kauheita pelokkaita fantasioita tulee hyväksyä, vaikka niitä voi ymmärtää. Liian hyvin muistan häpeälliset pelkoni, joita koin oman vaimoni vuoksi, joka oli joskus poissa 2 kuukautta Venäjällä. Yhden kuukauden ajan en saanut edes puhelinyhteyttä, koska 90-luvulla ei ollut kaikissa kylissä puhelinta. Suomessahan peloteltiin ihan millä tahansa Venäjästä tuohon aikaan. Muistan myös huolet, jos jouduin eroon kuukaudeksi vaimostani ja lapsestani. Suomalainen mies osaa olla hullun huolestunut eikä siinä ole mitään outoa, vaikka se ei ole mitenkään ihailtavaa. Häivähdyksen tiedän pelosta, jonka Suomessa kansallisista russofobisista myyteistä löytää kuka tahansa alitajuntaansa, mutta onneksi olen varsin kovanahkainen kaikille pelotteluille, joita minulle yritetään sanoa Venäjästä ja venäläisistä.

Anton-poika sosialisoitiin Suomen ulkoministeriölle orjamarkkinoilla

Lapsensa puolesta rukoilevan, rakastavan äidin tekeminen syylliseksi loukkaa ihmisyyttä. Se loukkaa myös lasta.

Iltapäivälehtien toimittajille alkaen Miia Honkasesta ei ollut merkittävää äidin ja pojan rakkaus, koska äiti oli venäläinen. Iltapäivälehden pitää myydä lehteä. Toimittaja oppii sanomattakin toimituksessa, että jutun täytyy mennä kaupaksi. Anton Salosesta tuli suomalaisen iltapäivälehdistön orjakaupassa myytävä tavara, jonka hintaa julkisessa huutokaupassa nostettiin viikosta toisen. Lopulta orjakauppamarkkinoille astui myös valtiovalta ja Alexander Stubb päätti lunastaa tavaran valtiolle. Niin Anton Salosesta tuli Suomen valtion omaisuutta, jota mustamaija ja poliisit virka-asussaan valvovat.

Kuten olen sanonut, en usko Suomen valtiota väkevämmäksi kuin Kaikkivaltiasta Jumalaa, jonka suojaa äidin ja pojan rakkautta. Väinö Linna aloittaa Tuntemattoman sotilaansa sanoilla, joita ei nytkään sovi unohtaa: ”Niin kuin hyvin tiedetään, on Jumala kaikkivaltias, kaikkitietävä ja kaukaa viisas”.

Alexander Stubbin ulkopolitiikka epäonnistunut

Kuvassa vain katkelma, Ilta-Sanomat 14.8.2010. Alexander Stubbin pää ei mahtunut kuvaan eikä hänen tarinansa urheiluharrastuksestaan. Koko juttu käsitti sivut 30-31.


Viikonlopun Ilta-Sanomissa Suomen ulkoministeri Alexander Stubb harmitteli ulkopolitiikan asennevammoja. Hän moittii Suomen ”tiettyjä suomettuneita tahoja”, jotka ”eivät voi puhua ulkopolitiikasta tai suhteesta Venäjään avoimesti ja rehellisesti”. Nämä ihmiset ovat Stubbin mukaan jäänne menneisyydestä. Stubbin mukaan Venäjälle sopii sanoa tiukan paikan tullen ”tiukasti”. Ulkoministerimme on oppinut tuon tiukan puhumisen iltapäivälehtien välityksellä. Alexander Stubb on vasta nuori mies, joka luulee, että Suomen nykyinen valittu suuntaus edustaa jonkinlaista edistystä suomettuneeseen menneisyyteen nähden. Stubbin mukaan suomettuneisuuden pitäisi olla jo ”ollutta ja mennyttä”. Ensinnäkään Stubb ei tunne käsitteistä, kun puhuu suomettuneisuudesta. Toiseksi Stubbin aatekavereita on kovasti 1920- ja 1930- luvun Suomesta, jonka ulkopolitiikkaa ei voi parhaallakaan tahdolla kutsua onnistuneeksi. Ei voi kutsua onnistuneeksi myöskään Stubbin ulkopolitiikkaa, koska ulkopolitiikan onnistumista ei mitata äänen voimakkuudella, vaan hyvillä tuloksilla. Nyt Venäjä-suhteet eivät ole millään mittarilla onnistuneet.

Miksi Stubb lausuu ylimielisesti Astahovia vastaan?

Ilta-Sanomien haastattelussa Alexander Stubb kutsuu virheeksi sitä, että Venäjä sai vaikuttaa Turun huoltajuustapauksen yhteydessä. Pavel Astahovia, Venäjän presidentin lapsiasiainvaltuutettua, Alexander Stubb – vasta 42 vuotta vanha toisten karkkeja syövä miehen alku – kuvaillee tavalla, joka ei edusta ulkopoliittista hienotunteisuutta: ”Ei tuollaisia kavereita pidä päästää Suomeen puhumaan päättömiä asioita suomalaisten lapsiviranomaisten toiminnasta ja levittämään väärää tietoa”.

Mietin noita Stubbin sanoja - sikäli kuin toimittaja kirjoitti ne uskollisesti paperille. Niissä sanoissa on poikkeuksellisen paljon tunnetta. Hän aloittaa halventavalla ilmauksella ”ei tuollaisia kavereita” ("странный тип"). En voi välttää Melanie Kleinin analyyttistä työskentelyä, vaikka tulos on nyt valitettava ilkeämielinen Stubbin suhteen. Mielestäni Stubbin asemassa olevan henkilön suusta tuhoava ja vähättelevä arvostelu Astahovia vastaan osoittaa vähintään kateutta: Melanie Kleinin mukaan pahimmassa tapauksessa kyse on suuresta sadistisesta tyydytyksestä toisen työn väheksymisestä. Sellainen käytös on tyypillinen koulukiusaajalle. Toistaako Stubb nyt vanhoja syntejään?

Pavel Aleksejevitš Astahov (Павел Алексеевич Астахов) on liki saman ikäinen kuin Alexander Stubb, joten Stubb hölkkäävänä ministerinä on kovasti narsistisella tavalla huolissaan karismaattisuudestaan. Siinä missä Stubb on hiukan anorektisesti femiininen (ainakin niiden silmissä jotka ovat voineet nähdä hänet luonnossa), niin Astahov on solakan maskuliininen. Astahovissa Stubb kohtasi myös esiintymiskyvyltään loistokkaamman miehen, joka hurmaa katsojansa ja kuulijansa. Astahov on tullut aiemmin tunnetuksi mm. TV-juontajana.

Astahovin koulutus on myös ylivertainen Stubbiin nähden. KGB-koulutus on muistettu Suomessakin, mutta unohdettu hänen loistava oikeustieteen tohtorin tutkinto Yhdysvalloissa Pittsburgin yliopistossa. Astahov puhuu upeasti venäjää, ruotsia, espanjaa, ranskaa ja englantia.

Kun mietin myös miesten fyysistä olemusta, niin ei ole vaikea otaksua, että Astahov päihittäisi Stubbin juoksukunnossa mennen tullen. Ilta-Sanomat –juttu päättyi jälleen kerran Stubbin hölkkäharrastukseen sekä uintitaidon opiskeluun. Stubb on yrittänyt kovasti opetella hengitystekniikkaa kroolaamiseen. Stubbin on täytynyt myös vakuutella mieskuntoaan hölkätessään. Olen usein miettinyt, miksi tuosta hölkkäämisestä ja kroolaamisesta pidetään niin suurta mölyä, vaikka Stubbin kuntotaso ei ole erityisen mainittava. Kun katselee hänen innokkuuttaan lenkkeillä minkä tahansa kansainvälisen konferenssin tauolla tai lentokentällä yms., mutta tulokset jäävät kuitenkin vaatimattomiksi, niin herää ihmetys. Miksi Stubb harjoittelee, mutta häneltä puuttuu suorituskyky urheilussa? Huomautan käsitteistä, että Stubb hölkkää, hän ei juokse. Itse pitäisin juoksuna, kun lenkkeilen 3.15 – 3.40 min/km –vauhtia, mutta yli 4.00 min/km –vauhti muuttuu askeltamiselta jarrutteluksi (hölkäksi), joka on jo aivan eri laji. Stubb hölkkää. En tunne Stubbin sielunmaisemaa, mutta hänen hermostuneisuutensa Venäjän lapsiasiainvaltuutetun persoonaa kohtaan on kiinnostavaa. Vaikuttaisi siltä, että samassa hengessä Stubb on myös ylen määrin kiinnostunut vakuuttamaan suorituskykyään hölkkäämällä, pyöräilemällä ja kroolaamalla, jota varten hän on opetellut lopulta myös hengittämään.

Stubb haluaa säilyttää "unelmiensa työn" propagandan avulla

Ilta-Sanomien toimittajan mukaan Venäjän mediassa on ollut pullollaan Suomea mollaavaa tietoa lapsikiistasta. Stubbin mukaan tähän tietoon on puututtu, mutta Suomi ei ole onnistunut kontrolloimaan Venäjän mediaa. Stubbin mukaan Suomi käy kuitenkin ”omaa tiedotustaistelua”. Hänen jatkonsa paljastaa suomalaisen median ja Suomen ulkoministeriömme yhteistoiminnan, minkä tähden Anton ja Rimma Salosen vaikea asemakin tulee paljastetuksi: ”Propagandassa aika usein kaikki keinot ovat sallittuja”.

Niin Suomi menettelee ulkoministeriömme ohjauksessa, sillä Alexander Stubb pelkää menettävänsä ”unelmiensa työn”, jos ja kun Rimma ja Anton Salosen sekä muiden lapsitapausten luonne tulevat vielä paremmin julki. Muistettakoon vielä kerran Melanie Kleinin sanoja selitykseksi Alexander Stubbin halventavalle ilmaisutavalla Pavel Astahovia vastaan: Klein määrittelee, että kateus pilaa kyvyn nautintoon. Nautinto ja sen aiheuttama kiitollisuus lieventävät tuhoavia impulsseja, kateutta ja ahneutta. Stubbin jutun otsikkona on Ilta-Sanomissa hänen tokaisunsa: ”Tämä on unelmieni työ”. Ahneus, kateus ja vainoava ahdistus ovat sidoksissa toisiinsa ja lisäävät toistensa tehoa. Stubb pelkää menettävänsä unelmiensa työn. Propagandassa on sen vuoksi nyt kaikki keinot sallittuja. Ulkoministeriömme ei rohkene tunnustaa virheitä, koska ulkoministerimme on halvaannuttanut ministeriön oman unelmansa suojelemista varten.

Kaikesta monimutkaisuudesta huolimatta olen vakuuttunut, että äidin rakkaus voittaa Alexander Stubbin unelmat, joiden valjastamiseen ovat antautuneet paikalliset lautakunnat, propagandaa ja liiketoimintaa harjoittavat suomalaismediat sekä poliisiviranomaiset. Äidin rakastavien esirukousten voima tulee Jumalan omasta luomisjärjestyksestä. Vapahtajamme Jeesus Kristus lausui kouluun lähtevien siunaamista varten varatussa evankeliumissa jakeessa 6, jota ei kuitenkaan luettu kirkossa. ”Mutta jos joku johdattaa lankeemukseen yhdenkin näistä vähäisistä, jotka uskovat minuun, hänelle olisi parempi, että hänen kaulaansa pantaisiin myllynkivi ja hänet upotettaisiin meren syvyyteen”.

Rimma Salosen elämän voima on Jeesus Kristus, jolle hän voi kertoa rukouksessa Anton-pojastaan. Rimma rukoilee myös Simo Pietiläisen ja Alexander Stubbin puolesta. Rukoileva, rakastava äiti on mitä tärkeintä ja arvokkainta pojalle.



Юха Молaри: Домашняя страница – Juha Molari: Kotisivut http://personal.inet.fi/business/molari/