torstai 26. elokuuta 2010

Rimma Salonen teki rikosilmoituksen poliisin neuvosta

Kuva Tampereen tiedotustilaisuudesta keväältä 2009

Rimma Salonen (Римма Салонен) oli tänään 26.8.2010 tuomioistuimen määräämässä valvotussa tapaamisessa Porin Ensi- ja turvakodissa poikansa kanssa. Rimma Salosta kiellettiin kuitenkin käyttämästä venäjänkieltä. Rimma on äitinä puhunut poikansa kanssa aina pojan syntymästä alkaen venäjää. Viranomaiset lausuivat nimenomaisesti tapaamisessa, että he keskeyttävät tapaamisen, jos Rimma Salonen käyttää venäjänkieltä. Tuomioistuimen päätöksessä ei ole kuitenkaan mitään mainintaa, millä kielellä tapaamisessa tulisi puhua. Tapaamisessa oli läsnä kaksi valvojaa sekä Ensi- ja turvakodin johtaja.

Nimenomaisesti johtaja kielsi käyttämästä venäjänkieltä. Rimma on myös pyytänyt kirjallista päätöstä siitä, miksi häneltä ja pojalta kielletään venäjänkielen käyttö, mutta viranomaiset ovat kieltäytyneet kirjallisesta päätöksestä ja tulkista. Valvoja soitti Kokemäen perusturvajohtajalle, joka vaati myös, että jos venäjää puhutaan, tapaamiset keskeytetään.

Rimma Salonen kutsui paikalle poliisipartion kello 14:40, koska tuomioistuimen määräämä tapaaminen oli uhattu keskeyttää. Niin tapaaminen sai jatkua, mutta poliisi antoi neuvon tehdä rikosilmoituksen tapaamisen jälkeen. Satakunnan poliisi/Porin tutkintaryhmä 2 on saanut 26.8.2010 asiasta tutkintapyynnön 8390/S/5188/10.

Tämä kuva Rimma Salosen 12.8.2010 tapahtuneesta lapsen valvotusta tapaamisesta, jolloin poliisin läsnäolo huolestutti äitiä ja lasta, mutta 26.8.2010 poliisi opasti Rimmaa oikeuden vaatimiseen tutkinnan avulla



- - - -
Юха Молaри: Домашняя страница – Juha Molari: Kotisivut http://personal.inet.fi/business/molari/