torstai 26. elokuuta 2010

Suomen poliisi ei auta venäläistä eikä venäläismielisiä

Olen saanut kuulla tänään, että Aamulehden sunnuntailiite 25.1.2009 olisi tietänyt kertoa, että minä - Juha Molari - olin joutunut ulkomaisen hakkerin hyökkäyksen kohteeksi!

En ole lukenut juttua, joka oli kirjoitettu minusta jo yli vuosi sitten, mutta äskettäin saamani tiedon mukaan Kai Juvakka olisi kirjoittanut Aamulehdessä 25.1.2009 "kirkkoherran kybersodasta" ja siitä kuinka hänen kotisivuilleen kohdistuva hakkerointi hävisi sen jälkeen, kun Molari oli esittänyt avunpyynnön Venäjän turvallisuuspalvelulle FSB:lle. Edelleen kerrotaan (fantasiaa), että FSB oli saanut selville jo vuonna 2003, että Juha Molari oli Suomen tiedusteluviranomaisten kohde. Varoituksen sanan Molarille olisi välittänyt Georg Paile.

Minua harmittavat tuollaiset villit liioittelut ja vääristelyt!

On totta, että sivustoni oli hakkerin hyökkäyksen kohteena vuonna 2008. Venäläinen hakkeri yritti sijoittaa seksimainoksia ja muuta törkyä, jotta sivustoni olisi turmeltunut. Kirjoitin yleisen kauniin pyynnön blogissani ja joillekin viranomaisille venäjäksi, että hakkerin toiminta tavalla tai toisella lopetettaisiin. Niin myös kävi. En tiedä, oliko näillä asioilla syy-yhteyttä. Minulla ei tietenkään ole mitään suhdetta Venäjän turvallisuuspalveluun FSB. Sellainen ei olisi edes mahdollista huonon kielitaitoni ja vähäisen koulutukseni tähden. Tuollaisessa organisaatiossa tarvitaan älykkäitä ja taitavia ihmisiä. Tuolla kertaa olisi ollut naurettavaa kääntyä Suomen poliisin puoleen, sillä suomalainen poliisi nauraa räkäisesti Venäjä-mielisille ihmisille.

En ymmärrä myöskään Aamulehden väitettä, että vuonna 2003 olisi FSB saanut selville minuun kohdistuvaa suomalaisviranomaisten seurantaa ja Paile olisi heidän puolestaan välittänyt tiedon minulle! Aivan käsittämätön väite! Kunnia jo mainitulle vainajalle: Pailen kanssa olen käynyt monet keskustelut erilaisista asioista, mutta hän ei ole ollut mikään välikäsi minkään instituution ja minun välillä.

George Paile, sosialistisen opiskelijaliiton johtaja ennen Kalevi Kivistöä, Suomessa toimivan Venäjän kaupan johtavan konsultti- ja lakiasiaintoimiston johtaja sekä Vladimir Žirinovskin ystävä, on todella kertonut jo 2001 ja 2002 toistamiseen, että voin pitää varmana Suomen poliisin tarkkailua käräjäoikeuden jälkeen, vaikka Suomen poliisi ei sitä koskaan tunnustaisi tai koskaan pyytäisi käräjäoikeudesta lupaa asialle. Yhtä hyvin hän piti varmana, että hänen puhelintaan seurattiin Suomessa. Tällä ei ole kuitenkaan mitään tekemistä Venäjän tiedustelupalvelun FSB:n kanssa. Mistä ihmeestä suomalaiset keksivät aina FSB:n jokaiseen käänteeseen? Suomalaiseen poliisiin ei voinut kuitenkaan luottaa, kun oli kyse Venäjästä: silloin ei pykälät olleet tarkasti hallussa.

Vuoden 2003 lopulla havaitsin myös hakkeroinnin tietokoneessani, mutta tämän paljasti minulle ystävällinen venäläinen tietoliikennepalvelujen tarjoaja. Annoin hänelle lopulta pienen rahallisen korvauksen, vaikka hän ei sitä pyytänyt. Murtautuminen oli tapahtunut jo tätä ennen onnistuneesti. Venäläinen tietoliikennepalvelujen tarjoaja näytti minulle käytännössä erilaisten koneiden avulla, miten koneestani imuroitiin tiedostoja. Paile oli toki varottanut hakkeroinnin mahdollisuudesta sekä muustakin laittomasta seurannasta, jota suomalaiset voisivat harjoittaa. Nyt oli tulossa myös jo pian hovioikeudenkäynti. Mutta kukaan ei ole sanonut, että tässä takana olisi ollut Suomen tiedusteluviranomaiset! Vielä vähemmän kukaan on sanonut, että Venäjän tiedusteluviranomaisen viestin Paile olisi välittänyt minulle! Laitoin toki silloin asian ilmenemisen jälkeen sähköpostin Suomeen SUPO:lle, jotta minun tiedot voi lukea halvemmalla sanomalehtikirjoituksista, jotka julkaistaan kuukausittain, sillä hakkerointi on kallista. En tietenkään oleta, että mikään viranomainen olisi ollut takana. Ihmettelen, miten monta seikkaa Aamulehti osasi sekoittaa toisiinsa. Tosi elämäni on paljon yksinkertaisempaa!

Nykyään pidän yhdentekevänä, jos sähköpostiani tai tietokoneeni tietoja viranomainen salaa lukisikin. Itse asiassa olen havainnut täysin luotettavasti, että poliisimme seuraa internetissä tapahtuvaa toimintaani. En ole myöskään säikähtänyt, vaikka myös pahatahtoinen yksityistaho lukisi luvattomasti email-postiani. Lopulta olen ymmärtänyt, että niissä ei ole kerrassaan mitään sellaista, mitä en tahtoisi julkisuuteen. Kun vuonna 2008 tuli ilmi kyseinen äkäinen viestini hakkerin hyökkäyksen tähden, silloin muutamat sinisilmäiset suomalaiset moittivat, miksi en kääntynyt poliisin puoleen. Aamulehti teki oman seikkailutarinan vuonna 2009. Siis ihmettelen tänään vielä enemmän, mitä suomalainen poliisi voisi asialle tehdä? Mitä he edes tahtoisivat tehdä, kun olen kuitenkin "liian" Venäjä-mieleinen?

Kerron toisen tapauksen aivan tältä päivältä. Virossa asuva Antti-Pekka Mustonen kirjoitti eräässä suositussa blogikirjoituksessa toistamiseen, mm. 17.6.2010 klo 20:03 #979 minun poikaani vastaan tämä nimeltä mainiten, että poikani vihaisi tshetsheenejä, koska poikani ”on PUOLIKSI venäläinen”. Mustonen käytti poikani etu- ja sukunimeä kirjoittelussaan täysin luvattomasti. Ylipäätänsä Antti-Pekka Mustosella ei ole mitään oikeutta pojastani kirjoitteluun internetissä. Karelia Klubin lehdessä joulukuussa 2008 oli kuva kyseisestä vanhasta miehestä, joka kirjoittaa vihamielisesti pikkupoikaani vastaan. Poikani ei ole ollut edes minkään kansallisen tai kansainvälisen median tai oikeustapauksen kohteena. Hän ei ole julkisen keskustelun teema. 19.6.2010 Antti-Pekka Mustonen vetosi oman sukunsa ”anteeksiantamattomuuteen”, millä perusteella hän julisti poikani nimeltä mainiten ”kuoleman omaksi”. Tässä kuvassa olen peittänyt poikani nimen, jota Antti-Pekka Mustonen on luvattomasti käyttänyt kuoleman toivottamisen yhteydessä.
Tynkä-Karjalan Antin salanimellä tehty uhkaus poikaani vastaan (olen peittänyt poikani nimen tässä kuvassa):

Myös muuta vastaavaa kirjoittelua esiintyi. Itse asiassa äskettäin elokuussa 2010 Mustonen esitti, että hän kääntää eestiksi antifasistien kirjoituksia ”mäkimiehille” (SS-Waffenin natsinuorisolle) olipa lopputulos antifasistien ”kuolemaksi” tai ei.

Itäkeskuksen poliisi ei palvele venäläistä äitiä

En ole kertonut ikävän uhkauksen olemassaolosta koko kesänä vaimolleni, jotta hän ei olisi levoton. Tänään kerroin. Niin äiti reagoi luonnollisella rakkaudella ja voimalla poikansa hyväksi. Hän meni poliisille rikosilmoituksen tekemistä varten. Itäkeskuksen poliisi sanoi ensimmäisellä kertaa, että se ei ota ilmoitusta vastaan, koska poliisi ei ala kirjoittaa mitään:”Mene kotiin ja kirjoita itse tutkintapyyntö!” Terveellä tavalla vihastunut äiti meni ulos ja kirjoitti puhtaalle paperille tutkintapyynnön sekä kokosi muut dokumentit. Sitten hän palasi takaisin poliisille. Nyt Itäkeskuksen konstaapeli sanoi, että ”en halua ottaa mitään paperia vastaan”. Konstaapeli viittasi tällöin minuun, joka olin kauempana pienimmän lapsen kanssa, ja jatkoi, että ”En voi sanoa tässä julki, mitä näistä kaikenlaisista ilmoituksistanne ajattelen, mutta paras unohtaa”. Muistutin konstaapelia tämän sukunimeen viitaten: ”Lienee todella paras, että ette sano ääneen mitä ajattelette, sillä siinä saattaisi mennä virkanne. Minä kyllä muistan teidät, konstaapeli X”.

Venäläisten ja Venäjään myönteisesti suhtautuvien suomalaisten on turha painaa rikosilmoitusnappia, sillä yltiönationalisteja vastaan poliisi ei halua aloittaa tutkimusta:

Konstaapelin mukaan olin jättänyt kaikenlaisia turhia tutkintapyyntöjä, kun asioiden pitäisi vain antaa olla. Olin jättänyt jo noin 6 kuukautta sitten tutkintapyynnön, että Doku Umarovin virallisella terroristisivustolla Kavkaz Center oli suomalaistoimittaja(t) väittänyt minua murhaa suunnittelevaksi kgb-agentiksi. Olin myös vaatinut toisessa yhteydessä, että minua ei saa julkisesti leimata ”pimeää rahaa” ansaitsevaksi taloustoimittajaksi, koska en ansaitse pimeää rahaa. Siksi puhuttelin nyt konstaapelia hänen sukunimellään, että ”se on vakava asia, jos ette ota vastaan rikosilmoitusta”. Tämä ankara kehotus johti siihen, että konstaapeli tuli ulos kopistaan luokseni varsin lähelle. Hän oli samanlainen pikkumies kuin minäkin, vaikka vähän vanhempi. Hän kysyi, mitä me poliisina voimme tehdä. En väistänyt yhtään, katsoin vetelää poliisia silmiin: ”Ei kai ole minun tehtäväni opettaa teitä konstaapeli X, jotta osaatte hoitaa oman työnne. Konstaapeli voi pyytää keskusteluun julkisen herjauksen kirjoittaneen henkilön, puhutella ja tehdä arviot tämänkin jälkeen. Se on poliisin tehtävä. En voi minä eikä voi vaimokaan rikosilmoituksen tekijänä hyväksyä, että joku ukko nimittää poikaamme kuoleman omaksi. Se ei ole yksinkertaisesti luvallista!” Viittasin vielä konstaapeliin hänen omalla nimellään. Tämän jälkeen konstaapeli sulki vastaanottohuoneensa luukun verholla ja katosi. Vaimoni ei lähtenyt pois poliisiasemalta kunnes sai asiasta diaarinumeron, jonka lopulta toimitti toinen konstaapeli jonkin ajan odotuksen jälkeen.

Tällaisten ja vastaavien kokemusten jälkeen olen tullut siihen johtopäätökseen, että tietokoneliikennettäni liikaa häiritsevät henkilöt saavat kyllä – jos saavat - rangaistuksensa, mutta suomalaiseen poliisiin en luota asiassa. Myös monissa muissa asioissa minulle riittää, jos kohtalokas jumalainen sormi koskettaa pahantekijää, mutta suomalaiseen virkavaltaamme en voi luottaa. Poliisilla on aikaa lukea antifasistien blogeja, maaliskuussa 2009 Sanomatalon mielenosoitukseen poliisilla oli resursseja lähettää jopa ratsupoliisit ja huippuvarusteltu iso auto seurantaa varten, mutta puoliksi venäläisen lapsen lupaaminen "kuoleman lapseksi" ei pistä suomalaista poliisia liikkeelle. Suomalaisvetoisen terroristisivuston toiminta ei aiheuta poliisissamme toimintaa, koska vihan kohteena ovat Venäjän valtio ja Venäjään myönteisesti suhtautuvat ihmiset.

Antifasisti ei saa oikeutta nykyisessä Suomessa virkavallan avulla. Venäläisen äidin on myös turha kertoa Suomen poliisille, jos joku yltiönationalisti uhkaa hänen lapsensa henkeä: poliisi suojelee tekemättömyydellään yltiönationalistien vihaa. Tein itse tutkintapyynnön ja käännyin poliisin puoleen, koska olen elänyt unelmaa oikeusvaltiosta, jossa kansalaiset eivät ota itse oikeutta käsiinsä, vaan viranomaiset hoitavat tehtävänsä. Oikeusvaltioperiaatteen toimivuuden tarkoituksena on suojella asioiden järjestäytynyttä käsittelyä.

Ps. muistelen, että juuri tällä hetkellä on joku poliisin imago-kampanja. Ainakin poliisilaitoksen seinällä oli kauniit kuvat.


- - - -
Юха Молaри: Домашняя страница – Juha Molari: Kotisivut http://personal.inet.fi/business/molari/