sunnuntai 28. marraskuuta 2010

Koominen partnerisuhde: Kavkaz Center puolustaa IRR-TV:n julkaisua ja syyttää ortodoksista kirkkoa satanistiseksi!

Kavkaz Center (ks. kuva alla) on julkaissut tänään artikkelin, jossa käyttää lähteenä kirjoittamaani moitetta IRR-TV:n Idänportti –lehteä vastaan, mutta hyvin voimakkaasti toimituksellisesti muokaten toisenlaisia tarkoitusperiä varten. Kavkaz Centerin englanninkielinen juttu (joka on tässä kopioitu alle, mutta artikkeli on myös venäjäksi) on levinnyt myös muualle tämän jälkeen.

IRR-TV:n Idänportti-lehdessä oli mielestäni asiattomasti yhdistetty Venäjän valtio Ilmestyskirjan paholaisen johtamaan Googin-valtioon. IRR-TV väitti myös, että Venäjän turvallisuuspalvelu tukahduttisi ihmisten uskonnollisen harjoituksen mahdollisuuksia. Lehdessä kyseenalaistettiin ortodoksisen kirkon kristillisyys ja muslimeita vastaan rakennettiin asiatonta islam-fobiaa. Tämä innostutti Kavkaz Centerin meikäläisen blogin välityksellä ja niin syntyi tarinaa.




Kavkaz Center oli moittinut saman päivän monissa uusissa artikkeleissa meikäläistä (pienen kylän pienissä ympyröissä toimivaa tavallista epäpoliittista pappia) mitä ihmeellisimmin määrein. Nämä määreet olivat hyvin erkoisia, kun miettii Kavkaz Centerin ja IRR-TV:n parnerisuhdetta. Ehkä IRR-TV ei ole lainkaan mielissään Venäjällä toimiessaan, että se tulee tunnetuksi Kavkaz Centerin välityksellä! Tällä kertaa taitaa Kavkaz Centerin innostuksen syynä olla vain se, että myös IRR-TV on esittänyt röyhkeää moitetta Venäjää ja ortodoksista kirkkoa vastaan. Kaikki moite kelpaa siis Kavkaz Centerin tarkoitusperiin.

Mikael Storsjö on sionisti, Mikael on juutalainen etunimi

Siinä toisessa jutussa ”Агентура ФСБ в Хельсинки попыталась провести акцию против Кавказ-Центра” (28.10.2010) Kavkaz Center moittii kovasti, että olen blogissani kertonut tiettyjä asioita nuoruudestani. Näin Kavkaz Center: ”Blogissaan hän kertoi, että oli nuorena ’koulutuksessa’ Israelissa, jonne hän saapui Suomesta oudon salanimen varjolla ’opiskella heprean kieltä, juutalaista historiaa ja heprean kirjallisuutta’”. Tämä on osittain totta, mutta Kavkaz Center on toki epätarkka ilmauksissaan. Minua kiinnosti pro gradun aikana ja jatko-opintojen alussa rabbiinisen kirjallisuuden tutkiminen. Lisäksi Israelin arkeologia oli lähellä sydäntäni. Kirjoitinkin siitä jo 800 sivua paksun väitöskirjaluonnoksen, joka on edelleen odottamassa asiaan paneutumista. Luonnollisesti olen ollut myös hyvin kiinnostunut kaikesta siitä lehtiaineistosta, joissa on kerrottu Israelin tiedustelupalvelun toiminnasta Kaukasiassa ja Lähi-Idässä. Sen vuoksi olin myös kesän alussa täysin samalla puolella Mossadan kanssa, kun Israel pysäytti ankarasti turkkilaiseksi IHH:n avustuslaivaksi naamioidun monikansallisen ryhmän. IHH on ollut tunnettu mm. yhteyksistään Al-Qaidaan, Tšetšenian militantteihin ja muihin terroristeihin.

Movladi Udugov – Kavkaz Centerin perustaja – on ollut hyvin tunnettu sitä vastoin antisemitismistään. Mikael Storsjö moittii ilmeisemmin hyvin voimakkaasti Movladi Udugovia antisemitismistä. Jopa Storsjön etunimi on sionistinen, juutalainen: Storsjön etunimi "Mikael" on hepreaa ja tarkoittaa "Jumalan kaltaista". Alusta alkaen sionismi ja juutalaisuus ovat olleet sitä vastoin pahimmat kirosanat Kavkaz Centerin sivuilla. Tämän vuoksi on ymmärrettävää, että Storsjö ei koe Kavkaz Centerin sisältöä omakseen. Hänellä itsellään on jopa heprealainen etunimi (niin kuin myös allekirjoittaneella papilla). Molari ja Storsjö ovat molemmat sionisteja heprealaisen etunimensä mukaisessa hengessä! Storsjö ei ole jihad-Storsjö, vaan "Mikael" Storsjö, joka voitaisiin kirjoittaa myös muotoon sionisti-Storsjö. Minusta se on todella kunnioitettava asia! Täytyy muistaa, että Mikael ei ole vaihtanut pois sionistista etunimeään, vaikka se olisi hyvin helppo tehtävä Suomessa. Tiedän muslimeita, jotka ovat löytäneet musliminimen entisen kristityn tai juutalaisen nimen tilalle. Sitä vastoin Mikael Storsjö kantaa ylpeänä juutalaista etunimeään, sillä hän on valinnut henkilökohtaisessa elämässään erilaisen vakaumuksen kuin Movladi Udugov tai Kavkaz Center. Meillä molemmilla - sionistiystävälläni Mikaelilla ja minulla - on myös pitkä yhteys Venäjän valtioon. Storsjö ajattelee lämmöllä azereita ja rauhallista sufilaista islamia. Häntä eivät jihadistit tai takiriläiset jymäytä!

Kavkaz Center löysi tällä kertaa kumppanikseen kristillistä mediatyötä tekevän IRR-TV:n, koska IRR-TV leimaa Venäjää hyvin rumalla tavalla. Kavkaz Center unohtaa jopa sen, että IRR-TV:n kanadalainen tärkeä taustahahmo ja IRR-TV:n toimitusjohtajan ystävä on mitä tunnetuin juutalainen, jopa kristillisjuutalaisen liikkeen tärkeä johtohahmo. Tällä kertaa en liity ko. juutalaisen näkemyksiin ja ohjelmiin, mutta kaikessa ei tarvitse olla samaa mieltä: myös juutalaiset erehtyvät.

Kavkaz Center liittyy IRR-TV:n Idänportti № 6/2010 –lehteen ja tuomitsee, että Venäjän ortodoksinen kirkko edustaisi muka "KGB-satanismia". Mielestäni sopivuuden raja on tuollaisissa väitteissä toki ylitetty. Kavkaz Center jatkaa IRR-TV:n lehden innoittamana, että ”Suomen kristittyjen mielestä Venäjä on salaisen poliisin maa, jossa vallitsee diktatuuri. Kristittyjen oikeudet harjoittaa uskoaan ovat tässä maassa hyvin rajalliset”. Tämän jälkeen Kavkaz Center siirtyy jälleen kuvauksiin, miten ”putinistinen ääriliikkeen pappi Juha Molari olisi osallinen rikollisesta toiminnasta, liittyen FSB:n veriseen toimintaan”. Edelleen Kavkaz Center kuvailee, miten olisin salaa jollakin monista Venäjän matkoista siirtynyt ortodoksisen satanistikirkon papiksi! Missään tapauksessa Storsjö ei ole tietoinen eikä hyväksy tuollaista kirjoittelua minua vastaan, mutta tuo kirjoittelu on tapahtunut salaa, kun Storsjö on tehnyt omia muita asioitaan. Tässä videossa esitetään, että Mikael Storsjö olisi ollut hiprakassa mielenosoituksen aikana, niin eräät läsnäolijat väittivät kasvotusten, mutta Storsjö on itse pyytänyt, että tuo erheellinen väite poistetaan. Näin Storsjön ja hänen iloisen mielensä, mutta en todellakaan voi väittää, että hän olisi ollut hiprakassa (so. lievästi käyttänyt alkoholia). Otaksuin muiden henkilöiden arvioiden perusteella, että sellainen iloisuus olisi mahdollista: yritin selittää, miksi Storsjö ei puuttunut siihen, että pian tämän jälkeen kavalasti toimittajat kirjoittivat noin sopimatonta minua (Molaria) vastaan. Itse en käytä lainkaan alkoholia, joten en oikein osaa arvioida tarkasti tilannetta. Tämä video viritti (väärän) epäluulon asiasta, mutta voidaan siis myös olettaa, että hän on vain innoissaan asiastaan ilman pienintäkään alkoholin käyttöä. Pyydän siis anteeksi, mikäli Storsjö tulee vastoin alkoholittomuuttansa ja elämäntapaansa loukatuksi tuollaisen epäilyn johdosta!


Kavkaz Center kirjoittaa huonoa huumoaria

Omasta puolestani toivoisin jo kovasti, että Kavkaz Center lopettaisi minun leimaamiset ”agentiksi” tai millään muullakaan tavalla: Kavkaz Centerin toimituksessa varmasti tiedetään asian oikea luonne, että en ole mikään agentti eikä minulla ole mitään suhdetta minkään valtion tiedustelupalveluun. Muistelen, että itse Mikael Storsjö lausui Bulevardin mielenosoituksen yhteydessä 27.11.2010 myönnytyksen, jonka mukaan Kavkaz Centerin agenttiväitteet ovat ”vain huumoria”. Ehkä ne ovat terroristisivuston toimittajille huumoria, sillä he eivät missään tapauksessa usko itsekään mainittuihin väitteisiin. Sitä vastoin tuollaiset väitteet ovat vaarallista huumoria, koska jotkut kiihkoilijat taistelevat oikeasti Venäjän turvallisuuspalvelua vastaan. Ehkä jotkut häiriintyneet ihmiset uskovat myös Kavkaz Centerin jutut todeksi. Myös vaikuttaa siltä, että tietyt Kavkaz Centerin henkilöt ottavat asioissa olevat erimielisyydet henkilökohtaisina.

Mikael Storsjö tahtoo Doku Umarovin tuomiolle terrorismista?!

kysyin eilen 27.11.2010 Bulevardilla, mitä mieltä Mikael Storsjö – Kavkaz Centerin nykyään omistavan Pro Caucasus yhdistyksen puheenjohtaja – on Doku Umarovin määräämästä terroriteosta 27.11.2009 Nevski Express –junaa vastaan. Itse olin lähinnä seuraaja mielenosoituksessa ja asiantuntijafoorumissa, jossa muut henkilöt pitivät puhetta. Minä katselin ja vaikenin. Sellainen hiljainen osa sopii erityisen hyvin minulle. Siksi olen pahoillani, että olen joutunut minuun kohdistuvan kirjoittelun tähden rooliin, joka ei ole minulle luonnollinen. Piispa Mikko Heikka oli myös katsomassa mielenosoitusta Bulevardi 2:n vastapuolella ravintolassa, jossa hienostuneesti hän aterioi ja sai esteettömästi katsoa ikkunasta vastapuolelle Bulevardia.


Minulle oli muodostunut Storsjön vakaumuksesta kauhean negatiivinen kuva Nevski Express -uutisoinnin tähden: Kavkaz Centerin sivustolla otsikoitiin tuon terrori-iskun jälkeen ”onnistuneesta” sabotaasista ja luvattiin, että terroriteot siviilikohteisiin ”ovat vasta alkamassa…”. Myös Umarov lupasi, että terroritekojen avulla tuhotaan Venäjän talous. Ajattelin, että noissa sanoissa olisi tietysti läsnä myös toimituksellinen asenne terrorismiin. Mutta paljastui yllätys!

Storsjön vastauksen perusteella päättelin, että Mikael Storsjö tuomitsee ilmeisemmin äärimmäisen voimakkaasti Doku Umarovin rikollisen toiminnan. Ihmisoikeusaktivistina Storsjö ei voisi hyväksyä terrorismia, ei myöskään Doku Umarovin terrorismia, vaan hän on toiminut vain epätietoisesti ja ahdistuneena objektiivisen sananvapauden puolesta pelkkää tiedon uutisointia varten. ”Niin kuin Helsingin Sanomat”, Storsjö vastasi. En lainkaan epäile, että Helsingin Sanomat hyväksyisivät Doku Umarovin liikkumisen vapaalla jalalla, vaikka lehdessä onkin monella tavalla Venäjään vihamielinen asenne.

Omassatunnossaan Storsjö tahtoisi, että Umarov jäisi kiinni ja saisi ankaran tuomion. Mutta hänen ongelmansa on, ettei kukaan lainvalvontaviranomainen ole ottanut yhteyttä, sillä Storsjön tiedoilla voisi saada paljon hyvää maailman rauhan puolesta. Hän on täysin valmis yhteistyöhön! Storsjön ihmisrakkauteen uskoen pyydän erivaltioiden tiedustelupalveluita terveelliseen avoimuuteen ja kunnioittavaan rohkeuteen yhteydenotoissa Bulevardi 2:n suomalaiseen päällikköön: Mikael Storsjö lienee pohjimmiltaan hyvä mies ja hän luovuttaisi yhteystiedot viranomaisille noista rikollisista Doku Umarovista ja Movladi Udugovista (ym.), koska Storsjö ei hyväksy terrorismia. Puhelinkeskustelussa Johan Bäckmanin kanssa Storsjö jopa tunnusti aiemmin syksyllä 2010, että hän tuntee käytännössä Kaukasian terroristien kaikki avainhenkilöt!

Minä en laatinut Suomen antifasistisen komitean vaatimusta, jonka mukaan Mikael Storsjö pitäisi asettaa Amerikassa terroristien listalle Doku Umarovin rinnalle. Mikael on oikeudenmukainen mies, ehkä jopa sionisti. Hänen heprealainen nimensäkin merkitsee "Jumalan kaltaista".













- - - -

Blogissani ei ole enää kommentointimahdollisuutta. Jos haluat käydä keskustelua kanssani, löydät puhelinnumeroni ja sähköpostiosoitteeni blogin esittelyn yhteydestä. Keskustelua voi käydä myös kanssani facebookin välityksellä

Юха Молaри: Домашняя страница – Juha Molari: Kotisivut http://personal.inet.fi/business/molari/

Юха Молари: Пресс-Портрет (YANDEX)

СМИ и Юха Молaри (коллекция)