torstai 4. marraskuuta 2010

Pohjan kirkkoherra korjaa Kavkaz Centerin julkaisemaa väärää tietoa

Kavkaz Centerin uutisoinnin korjaaminen ja kommentointi on hyvin turhauttava tehtävä, koska kyseinen sivusto vääntää ja vääristää jokaisen vastauksen merkilliseen muotoon, jopa suoranaiseksi valheeksi. Silti korjaan tämän päivän ”uutista”.

Kavkaz Centerin otsikko virheellinen


Kirjoituksen otsikko on jo erheellinen. Yleisen journalistisen tavan mukaan median tulisi hyväksyä vastine, mutta ilmeisemmin Kavkaz Center ei toimi yleisen journalistisen tavan mukaan. Otsikon mukaan olisin ”Venäjän agentti”. Tälle väitteelle ei ole mitään perusteita eikä se ole totuuden mukainen. Olen suomalainen mies, jolla ei ole mitään kuvattua suhdetta Venäjän valtioon tai sen agentti-järjestelmiin.

Otsikon mukaan minut olisi ”potkittu kirkosta pois”, mutta tämäkin väite on perusteeton ja erheellinen. Olen kirjoittanut blogissani, että olen sairaslomalla. Olen edelleen kirkkoherra, pappi, luterilainen, - ja Jumalaan uskova rukoileva mies. Tänään oli sairasloman toinen päivä: toimitin työtoverille postitettavaksi kokouskutsun vaalilautakunnan kokoukseen, toimitin kahdessa vanhainkodissa ehtoollisen ja avustin vieraaksi tullutta pastoria. Hyväksyin ison joukon laskuja, jotta seurakunta hoitaa tämänkin velvollisuuden. Kannoin papillista vastuuta sairaslomalla, jotta seuraavat päivät voisin viettää oikeasti sairaslomalla. Kirkosta erottaminen ei tapahdu kyllä kuvatulla tavalla.

Minua ei syytetä mistään

Kavkaz Centerin mukaan olisin ääriliikettä edustava pappi, jota ”syytetään rotuvihaan yllyttämisestä ja vakoilusta”. Kavkaz Centerin edustaja on toimittanut uutisia myös suomalaiselle medialle, että olisin poliisitutkinnassa. Todellisuus on toinen: ehkä tutkintapyyntöjä on toimitettu, mutta itse en ole kuullut mitään niistä, koska kukaan poliisi ei ole koskaan puhunut niistä minulle. Luulen, että poliisi pystyy kuitenkin tunnistamaan panettelevan valheen ja todellisuuden toisistaan tässä tapauksessa. Siksi ei ole ollut mitään esitutkintaa, ei ole mitään syyteharkintaa, ei ole mitään syytettä eikä ole mitään tuomioistuin menettelyä. Sitä vastoin olen saanut tietää, että noin kahden viikon kuluessa Vantaan käräjäoikeudessa on Mikael Storsjön rikosoikeudenkäynti. Häntä vastaan on syyte, mikä ei tarkoita, että hän olisi vielä mikään syyllinen, sillä Suomen lain mukaan on syyttömyysolettamus. Kavkaz Center ennakoi sitä vastoin, että minua jo ”syytettäisiin”.

Kavkaz Center kirjoittaa, että olisin pyytänyt piispan sihteeriltä näkymätöntä työtä, mutta tämä ei pidä paikkaansa. Olen ilmoittanut hyvän etiikan ja järjestyksen mukaisesti tuomiokapituliin (ym.), että olen sairaslomalla, mutta järjestelen joitakin asioita, jotta seurakunnan toiminta on turvattu sairaslomastani huolimatta. Haluan myös rauhoittaa kirkkomme edustan ja uskontorauhan, jotta tulevina herkkinä juhlina pyhäinpäivänä ja ensi sunnuntaina eivät mielenosoittajat turmelisi Pohjan seurakunnan ihmisten rukousta ja hartautta. Pyhäinpäivänä kello 16 jumalanpalveluksessa sytytetään kynttilän vuoden aikana kuolleilla seurakuntalaisille. Jumalanpalveluksen toimittaa Alexander Soittu. Sunnuntaina kello 12 ehtoollisjumalanpalveluksessa liturgian toimittaa rovasti, kirkkoherra Veli-Matti Hynninen ja saarnaa Alexander Soittu. Kolehti kannetaan Inkerissä toimivan Kolppanan seurakunnan työn hyväksi. Jumalanpalveluksen jälkeen on kirkkokahvit, jossa voi antaa myös lahjan ko. seurakunnan hyväksi. En halua olla paikalla, koska seurakuntalaisten pitää saada kuulla Jumalan sanaa, rukoilla ja laulaa virsiä ilman pelkoa ja hämmennystä.

Kukaan vakavasti otettava taho ei Suomessa liitä minua mihinkään ”vakoiluun”

Kavkaz Center esittää väitteen, että etsisin esimerkiksi FSB:n palkkaamaa näkymätöntä työtä. Lisäksi sivusto väittää, että ”vakoilijat valehtelevat aina ja kaikkialla”. Lopuksi sivusto esittää, että ”ei-pappina joutuu helpommin penkille vakoilusta ja muista rikoksista”. On huomattava, että minua ei tutkita eikä syytetä mistään rikoksesta. Kukaan ei ole tehnyt mitään tutkintapyyntöäkään ”vakoilusta”. Olen hyvässä sovussa Suomen suojelupoliisin kanssa, joka tutkii luonnollisesti vakoiluun liittyvät asiat.

Valitettavasti liian monet seurakuntalaiset alkavat uskoa noiden hurjien tarinoiden perusteella, että käyttäisin valtaosan ajastani "agenttijuttuihin", vaikka todellisuudessa en tee juuri mitään tutkimusta mainituista asioista. Todellisuus on kyllä varsin ihmeellistä eikä moni usko. Niin tässä Kavkaz Centerin asiassa kuin lukuisissa muissakin asioissa itse asiat vain tulevat satumaisesti eteeni, kuten sanottuna hopeatarjottimella. Sattumalta näen tietyn ihmisen, sattumalta saan jonkun paperin käsiini, sattumalta olen tietyssä paikassa tiettynä hetkenä. En tee mitään, mutta kaikki annetaan tekemättömälle ylhäältä Jumalalta, kuten kristittynä sanon. Siksi pitää kulkea rukoillen, jotta Jumala kuljettaa rukoilijan askeleet. Luultavasti Jumala on kuullut kymmenien miljoonien ortodoksien ja muslimien rukoukset, kun nämä ovat hädissään kertoneet Jumalalle, etteivät he jaksa enää noita terroristien tekoja. Ehkä Jumala on nähnyt tällaisen tietämättömän pikkukylän papin sopivaksi "lahjoittaa" sopivasti sellaista tietoa, jota olisi vaikea tutkimuksillakaan löytää. Suurimmat asiat ovat toki sellaisia, ettei niitä sovi tässä internetissä julkaista koko maailmalle.

Kavkaz Center kirjoittaa liikaa suomalaisista

Kavkaz Center kirjoittaa erityisen runsaasti suomalaisista muutamista henkilöistä, koska Kavkaz Centerin menestyksellinen yhteys Movladi Udugoviin katkesi: vain hattu jäi Storsjölle, kun se oli ostettu samasta kaupasta. Yhteys katkesi myös "Kaukasian äänen" sulkeutumisen johdosta vähän aikaa sitten. Yhteys katkesi myös Pohjois-Kaukasiassa tehtyjen pidätysten johdosta: pidätykset ovat tuoneet lainvalvontaviranomaisille paljon sellaista tietoa, joka pelottaa Kavkaz Centerissä toimineita suomalaisia. Kaiken lisäksi Storsjön henkilökohtainen stressi parin viikon päässä olevasta Vantaan käräjäoikeuden rikosoikeudenkäynnistä varjostaa Kavkaz Centerin sisältöä kovasti suomalaispainotteiseksi. Valitettavasti tässä joutuvat uhreiksi yhteiskunnallisesti tiedostavat yksityiset kansalaiset, joilla ei ole kuitenkaan mitään osuutta politiikassa tai turvallisuuspalvelujen organisaatioissa.


Haluan turvata seurakunnan rauhallisen hartauselämän ja toimintaympäristön


Tavoitteeni on turvata seurakunnan toiminta tilanteessa, joka on epäilemättä kestämätön monelle seurakuntalaiselle ja työtoverille. Stressi luo psykologisten lainalaisuuksien mukaan kaikenlaista mielikuvaa, levottomuutta ja muuta tunnetta pintaan. Sen vuoksi pidän reiluna menettelynä Jumalan valtakunnan työn tärkeyden tähden, että etsin uusia töitä, jotta seurakuntaa ei vaurioiteta enää enempää. Pitää muistaa, että syksystä 2007 alkaen ovat erinäiset tahot pommittaneet voimakkaasti minua vastaan kaikenlaisilla jutuilla, mutta erityisesti syksystä 2008 alkaen ovat seurakuntamme henkilöt saaneet kovasti postia, joissa on levitetty vääristelevää tietoa minua vastaan.

Wikisitaatit eivät ole luotettava aineisto: siellä on sanoja väännelty, kuka tahansa voi pistää "sitaatteja" sinne kenen tahansa nimiin, irrottaa lauseyhteydestä ja tyylilajista jne. Kyse on niin sanotusti lukea Raamattua kuin piru -menetelmästä. Tuolla samalla pirullisella lukutavalla voidaan manipuloida myös muita kirjoituksia sen näköisiksi, että henkilökuva vääristetään vahingolliseksi. Minä olen pikkukylän pappi, jolla ei ole merkittävää mediaosaamista, ei tietämystä propagandan menetelmistä eikä vaikuttavia valtasuhteita. Siksi olen heikoilla, kun Finrosforumin ja Kavkaz Centerin median hyväksi vuosia työskennelleet ammattilaiset aloittavat ajojahdin. Heillä on verkostot ja osaaminen.

Minulla ei ole tällä hetkellä tiedossa mitään uutta työpaikkaa, enkä ole sanonut itseäni irti. Mutta nyt teen aktiivisesti työtä sen hyväksi, että seurakunta vapautuisi kohukirkkoherrasta, vaikka olen saanut toki myös pyyntöjä jäädä. En ole tietenkään irtisanonut itseäni eikä minua ole irtisanottu – Suomessa on sentään hieno lainsäädäntö asiaa koskien. En aio suinkaan jättää kirkkoa ovia paukutellen, vaikka tilanteesta olisikin molemminpuolinen pettymys. Jumalan valtakuntaa en hylkää, jos vaikka pappisviranhoidosta pitäisi siirtyä muihin tehtäviin.

Poislähtöni jossakin lähitulevaisuudessa ei kuitenkaan "vapauta" Pohjan seurakuntaa näistä kysymyksistä ja tahoista. Saamani tiedon mukaan ainakin muutama Kavkaz Centerin aktivisti tai suuri sankari on ostanut tiloja Pohjasta, ehkäpä jopa jostakin Anskun suunnilta. Ironiaa, vai mitä, mutta täysin rauhaisaa reservaattia ei ole enää Suomessa?! Tuskin lienee kärjistys lausua, että kun minä lähden pois niin mielenosoittajat saapuvat Pohjaan. He pelkäävät minua ja siksi yrittävät viedä virkani pois: luulevat minun vaipuvan itsesääliin ja surkeaan mitättömyyteen niin kuin Antti-Pekka Mustonen osuvasti kuvaili tavoitteita eräässä blogissa. Jos he eivät saa virkaani pois, he pelkäävät sitä, että tunnistan heidät ja heidän yhteytensä.


Seurakuntalaisille ja työtovereille lähetetään parjauspostia

Luottamushenkilöille ja työtovereillekin on soiteltu ja postitettu parjausaineistoa. Kuka jaksaa koko aika tuota? Nettisivuja on perustettu, joissa seurakunnan nimi vedetään likaiseksi, jotta tilanne olisi mahdollisimman ahdistava. En suinkaan ole yksityistapaus: osittain samat tahot olivat mukana, kun Johan Bäckmania vastaan laadittiin kirjelmä ja vaadittiin yliopistolta, että hänen opetusoikeudet dosenttina pitäisi tuhota. Merkillisiä tuollaiset kantelijat, jotka esiintyvät kuitenkin sananvapauden puolustajina julkisissa mainoksissaan!

Storsjön ja Kavkaz Centerin järjestämä mielenosoitus 8.9.2010 oli luvaton

Tuskin kaikkia valheita edes tiedän, joita minua vastaan on levitetty. Mainittakoon muutama tunnettu, joista kuulin vasta äskettäin seurakuntalaisiltani. Erään valheen mukaan olisin tunkeutunut Storsjön kotiin. Todellisuudessa en ole koskaan käynyt hänen kodissaan, en ole koskaan koputtanut ovea, en ole koskaan käynyt piha-alueellakaan. Syyskuun 8. päivänä 2010 matkanjohtaja oli ystävyysseuran varapuheenjohtaja Abdullah Tammi – en minä – kun Suomi-Kaukasia –ystävyysseura kutsui syysretkelle ja kokoontui Ruotsalaisen teatterin edessä Helsingissä. Tällöin Storsjö kiikaroi rakennuksensa Bulevardi 2 katolta meitä ja järjesti rynnäkön meitä vastaan, kun saavuimme kadulle Bulevardi 2 –kohdalle. Emme koskettaneet edes rakennusta tai sen ovia. Päätimme kävellä paikan ohi, jotta meille syntyisi mielikuva siitä, missä Kavkaz Centerin toimitus majailee. Storsjö järjesti mielenosoituksen Pohjois-Kaukasiasta tulleiden ystäviensä kanssa. Heillä oli julisteita ja kylttejä. Tämä ilmaisee, että kyseessä oli mielenosoitus. Mielenosoitus tarkoittaa, että henkilöt tahtovat julkisesti kertoa viestinsä. Keskellä Helsinkiä tapahtuva salainen mielenosoitus on absurdi käsitteellisesti. Siksi otin mielenosoituksesta valokuvia. Julkisesta kadulla tapahtuvasta mielenosoituksesta saa ottaa valokuvia. Vasta tänään on minulle käynyt ilmi, kun soitin Helsingin poliisille, että kyseiseen 8.9.2010 mielenosoitukseen Storsjö ei ollut hankkinut mitään asianmukaista lupaa. Mielenosoitus ei tapahtunut siis Suomen lain ja järjestyssääntöjen mukaisesti. Ainakaan poliisin tietokannasta ei löytynyt rekisteröintiä asian johdosta. Myöskään poliisiautoa ei ollut paikalla.

Suomenlinna 8.9.2010

Syyskuun 8. päivän laittoman mielenosoituksen hämmästyttämänä jatkoimme retkeä nähdäksemme, missä päin on Kavkaz Centerin toinen rekisteröintiosoite, kuten Who is domain –palvelut antavat julkisesti tiedoksi. Suomenlinnassa emme käyneet kenenkään pihamaalla, kävelimme julkisella kadulla. On täysin perätöntä väittää, että olisimme menneet pihalle tai koteihin. Toki olisimme halunneet nähdä lähemmin, missä mainitun sivuston rekisteröintiosoite sijaitsee, mutta emme menneet lähellekään, kun havaitsimme vihamielisen joukon ihmisiä. Syntyi vaikutelma, että jotakin hämärää taitaa olla, jos levottomuus on noin suurta. Minä kokisin pikemmin ylpeyden aiheena sellaisen asian, jota itse edustan.

Finrosforumin ja Kavkaz Centerin miehittämä alue Pohjan kirkolla



Pohjan Pyhän Marian kirkolle Storsjö oli saanut luvat, mitä ihmettelen. Alkuaan poliisi ei tiennyt luvista, mutta sitten ne löytyivät. En nähnyt pimeässä illassa edes poliisia naamioituneista mielenosoittajista huolimatta, joten otaksuin mielenosoitusta luvattomaksi. Käsitys vain vahvistui, kun soitin 1.11. poliisille, joka ei löytänyt lupaa. Pidän edelleen ihmeteltävänä, että Pohjassa pimeässä illassa sallitaan 5 metrin päähän kirkon ovesta – pienen kiviaidan viereen järjestää mielenosoitus. Jo muutoin ihmiset pelkäävät liikkumista illalla.

Heidi Hautala sai näppylöitä Mikael Storsjön tempauksesta?

Kirkolla tapahtuneen mielenosoituksen toinen erikoisuus oli se, että tuoreeltaan Storsjön haastattelun ymmärtämänä Turun Sanomat kertoivat mielenosoituksen järjestäjäksi Finrosforumin, jonka perustamisesta Storsjö kertoili myös lehdessä. Lisäksi Finrosforumin tiedottaja Kerkko Paananen lähetti lehdistötiedotteet sanomalehdille kyseisestä mielenosoituksesta. Mikael Storsjö on Finrosforumin sihteeri ja Kerkko Paananen varapuheenjohtaja. Täten näytti vähintäänkin luonnolliselta mediassa, jopa Kavkaz Centerin omassa uutisessa 1.11.2010 kello 9:15 Finrosforum oli mielenosoituksen järjestäjä.


Sitä vastoin tänään 4.11.2010 Mikael Storsjö on internetin eräällä keskustelukanavalla jo kirjoittanut, ettei Finrosforum ollut mielenosoituksen järjestäjä. Kuka antoi Storsjölle käskyn varoa liittämästä Heidi Hautalan johtaman Finrosforumin nimeä Kavkaz Centeriin ja mielenosoittajiin? Epävarma yhteiskuntavalveutunut arvaukseni on, että itse Heidi Hautala antoi käskyn tulevien eduskuntavaalien tähden Storsjölle vaieta Finrosforumin osuudesta. Heidi Hautalaa alkoi pelottaa Vihreiden eduskuntavaalien kannalta, jos hänen johtamansa yhteisö sekoittuu uskontorauhan häirintään ja Kavkaz Centeriin, ehkäpä jopa jo Storsjö aiheuttaa nimenä näppylöitä.


Västra Nyland –lehteen Mikael Storsjö oli esittänyt erheellisen tiedon minun nimissäni ikään kuin pitäisin KAIKKIA tšetšeeneitä terroristeina. Olen kuitenkin ystävällisissä ja kunnioittavissa väleissä tšetšeeneiden oman yhteisön kanssa, joka on jo vuosikausia vastustanut Kavkaz Centerin toimintaa. Olen korostanut toistuvasti, että Tšetšenian oma väestö ei hyväksy terrorismia eikä muutakaan separatismia, vaan haluaa rauhanomaista elämää, esimerkiksi rukoilla tunnetussa Tšetšenian sydän –nimisessä moskeijassa.


Pidän sopimattomana vihapuheena, että Kavkaz Centerin sivustolla sallitaan Doku Umarovin julistaa nuo rauhanomaiset tšetšeenit ”koiriksi”, joita sopisi muka tappaa. En voi hyväksyä myöskään, että Doku Umarovin sallitaan ko. sivustolla perustella kaikkien venäläisten siviilien surmaamista: hänen mukaansa nuo saisi tappaa, koska he ovat valinneet Medvedevin ja Putinin Venäjän johtoon. En voi hyväksyä myöskään, että Nevski Express- junien tai Moskovan metroaseman –terrori-iskujen tekijöitä ihannoidaan suuriksi marttyyreiksi. Pidän sellaisia tšetšeeneitä äärimmäisihmisinä, jotka ihannoivat Kavkaz Centerin ideologiaa. Kehotan myös syvään harkitsevaisuuteen niiden tähden, jotka tšetšeeneistä saapuu väärennetyillä passeilla ja joita näiden oman valtion lailliset viranomaiset etsivät. Erityisesti olen huolestunut niistä, jotka ovat jopa olleet työssä mediassa, joka haastattelee Doku Umarovia ja osoittaa hänelle kunnioitusta.

Mielenosoitus sananvapauden, demokratian ja ihmishengen puolesta

Mielenosoitus (Bulervardi 2) 27.11.2010 klo 16 sananvapauden, demokratian ja ihmishengen puolesta on laillinen mielenosoitus, johon on poliisilta saatu lupa. Mielenosoitus on Nevski Express –iskua vastaan tapahtuneen terroriteon muistopäivänä.

2. joulukuuta 2010 Kavkaz Center julkaisi Doku Umarovilta saaneen kirjeen, jonka mukaan Doku tunnusti vastuunsa terroriteon suunnitteluun. Mikael Storsjön hallinnoima sivusto julisti: ”We declare that we will do everything possible to spread Jihad even greater in the territory of Rusnya to undermine its economy”, “me julistamme, että teemme kaiken mahdollisen, jotta Jihad leviäisi Venäjä alueelle ja tuhoaisi Venäjän talouden”. Doku julisti myös iskujen jatkuvan siviilikohteisiin.


Uuden vuoden lupauksena 1.1.2010 Kavkaz Center julkaisi Doku Umarovin julistuksen, jonka mukaan Nevski Express –isku oli vasta alkua siviilikohteisiin tehtäville terroriteoille. Tällaista vihasivustoa pidetään yllä siis Suomesta – ja sen toiminnan puolustajina ovat olleet valitettavasti sellaiset merkittävät mielipidevaikuttajat kuin Heidi Hautala ja Jukka Mallinen (Finrosforumin puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja).








- - - -

Blogissani ei ole enää kommentointimahdollisuutta. Jos haluat käydä keskustelua kanssani, löydät puhelinnumeroni ja sähköpostiosoitteeni blogin esittelyn yhteydestä. Keskustelua voi käydä myös kanssani facebookin välityksellä

Юха Молaри: Домашняя страница – Juha Molari: Kotisivut http://personal.inet.fi/business/molari/

Юха Молари: Пресс-Портрет (YANDEX)

СМИ и Юха Молaри (коллекция)