torstai 23. joulukuuta 2010

Sylvian joululaulun sirkuttaja lauloi ’venäläisen linjan’ edustajana kiitollisuutta Suomen suuriruhtinaskunnasta

Sylvian joululaulu (Sylvias hälsning från Sicilien) on Zacharias Topeliuksen vuonna 1853 julkaistu runo, joka on valittiin sekä 1960-luvulla Yleisradion äänestyksissä että vuonna 2002 kaikkein kauneimmaksi joululauluksi. Topeliuksen luodessa runonsa Suomi oli suuriruhtinaskunta, Nikolai I oli keisari. Suomi eli pahaa punatautiepidemiaa. Venäjä oli joutunut Krimin sotaan. Topelius asettui venäläisen linjan puolustajaksi Nikolai I:n puolelle.



Laulun sanojen tulkinta on nationalistisessa liioittelussa etääntynyt sittemmin Zacharias Topeliuksen omista tuntemuksista ja runon omasta rakenteesta jopa vastakohdakseen. Jopa wikipedia esittelee joululaulua täysin erheellisesti ikään kuin siinä Suomi olisi itsenäisyytensä puolesta sirkuttava lintu ja Venäjä olisi vanginnut Suomen häkkiin: ”Laulussa mainitaan "häkki mi sulkee mun sirkuttajain". Laulussa se viitannee Suomen tuolloisiin itsenäisyyspyrkimyksiin, Suomea verrataan sirkuttajaan ja Venäjää häkkiin.”

Sylvian joululaulun suomennos on Martti Korpilahden.

Ja niin joulu joutui jo taas Pohjolaan, joulu joutui jo rintoihinkin.
Ja kuuset ne kirkkaasti luo loistoaan jo pirtteihin pienoisihin.
Mutt' ylhäällä orressa vielä on vain se häkki, mi sulkee mun sirkuttajain,
ja vaiennut vaikerrus on vankilan; oi murheita muistaa ken vois laulajan.

Miss' sypressit tuoksuu nyt talvellakin, istun oksalla uljaimman puun.
Miss' siintääpi veet, viini on vaahtovin ja sää aina kuin toukokuun.
Ja Etnanpa kaukaa mä kauniina nään, ah, tää kaikki hurmaa ja huumaapi pään,
ja laulelmat lempeesti lehdoissa soi, sen runsaammat riemut ken kertoilla voi!

Sä tähdistä kirkkain, nyt loisteesi luo sinne Suomeeni kaukaisehen!
Ja sitten kun sammuu sun tuikkesi tuo, sa siunaa se maa muistojen!
Sen vertaista toista en mistään ma saa, on armain ja kallein mull' ain Suomenmaa!
Ja kiitosta sen laulu soi Sylvian ja soi aina lauluista sointuisimman
.

Zacharias Topelius kirjoitti runon ruotsiksi Sylvias visa

Och nu är det jul i min älskade Nord, är det jul i vårt hjärta också?
Och ljusen de brinna på rågade bord, och barnen i väntan stå.
Där borta i taket, där hänger han än, den bur, som har fångat min trognaste vän,
och sången har tystnat i fängelseborg, o, vem har ett hjärta för sångarens sorg?

Jag bor i de eviga vårarnas land, där de glödade druvorna gro.
Cypresserna dofta vid havets strand, där har jag mitt ensliga bo.
Det flammande Etna, det gnistrar så skönt, och luften är vårlig och gräset är grönt,
orangernas ånga ur skogarna går, och ljuv mandolinen som kärlek slår.

Cypresserna dofta. Det brusande hav i silver mot stranden bryts;
vid foten av Etna, där är en grav, vars sorg uti blommor byts.
Där slumrar en gäst från nordens dal; och nu är det jul i hans fädernesal.
Vem sjunger din visa, som fordom en gång? Hör, Sylvia sjunger din hembygds sång!

Och stråla, du klaraste stjärna i skyn, blicka ned på min älskade Nord!
Och när du går bort under himmelens bryn, välsigna min fädernejord!
I blommande vårar på gyllene strand, var finnes ett land som mitt fädernesland?
För dig vill jag sjunga om kärlek och vår, så länge din Sylvias hjärta slår.


Venäjään vihamielisesti asennoituvan tulkinnan ongelmat ovat vakavat. Sellainen tulkinta tekee väkivaltaa Sylvian joululaulun sanoitukselle, jonka mukaan
(1) sirkuttajan on itse asiassa hyvä olla rakkaassa Pohjolassa.
(2) Sylvian joululaulun mustapääkertun (Sylvia atricapilla) haikea ikävä kertoo pikemmin runoilijan oman perheen ikävästä kuin suomalaisten Venäjä-vihasta, jota Topelius ei ainakaan itse kokenut.
(3) Tulkitsijoiden selitykset ovat varsin kaukaa haettuja, kun Sylvia nähdään autonomisen Suomen vapauden kaipuuksi Venäjän valtaa vastaan, sillä Topeliuksen Sylvia ilmentää lähinnä kaipuuta suomalaiseen jalouteen ja vaatimattomuuteen. Topeliuksen lähtökohtana ei ole Venäjä-kritiikki, vaan yksinkertaisen joulun kauneus.
(4) Ja ennen kaikkea Topelius ilmoittaa uskollisuutta keisarille: rakkaus Suomea kohtaan ei ollut keisaria vastaan, vaan keisarin puolesta!


1. Sirkuttajan oli hyvä olla rakkaassa Pohjolassa

Suomennoksessa sanotaan, että häkki “sulkee minun sirkuttajain”, mutta Topelius kirjoitti ruotsiksi, että häkki “on sulkenut uskollisimman ystäväin” (som har fångat min trognaste vän). Runon tulkitseminen venäläiskriittisyydeksi on erikoista, koska Topelius oli mitä uskollisin keisari Nikolai 1:n puolestapuhuja, kannatti lojaalisuutta Venäjää kohtaan. Sirkuttaja ei koe myöskään oloaan ahdistetuksi Suomenmaassa, Suomen suuriruhtinaskunnassa, jollainen Suomi oli vuonna 1853 Topeliuksen sanoittaessa joulurunon. Sitä vastoin kaukainen Etna ja koko Sisilian maa kauneudestaan huolimatta eivät tavoita sitä kirkkautta, kun tähti loistaa Suomen yllä. Sirkuttaja laulaa jopa runon alussa, että ”nyt on joulu minun rakkaimmassa Pohjolassa” (Och nu är det jul i min älskade Nord).

Mielikuva Suomenmaasta on kaikkiaan kaunis, suomalaiseen perinteeseen ei koulu jouluinen riehakkuus. Mustapääkerttu on paennut Suomen talven pimeyttä ja kylmyyttä Sisiliaan, mutta kuitenkin muistelee kaihoten Suomenmaan jouluja. Sinänsä tarina ei ole looginen, koska mustapääkerttuhan ei voi olla edes tietoinen Suomen lumisesta talvesta ja joulusta. Kaiken lisäksi nämä pikkulinnut elävät vain pari vuotta. Wikipedian mukaan Korpilahden suomennoksen aikaan keksittiin tarina, että Topelius olisi ollut Italiassa karkotettuna suomalaismielisyytensä takia ja siksi kirjoittanut peitetarinan, jossa huokaillaan miten ´häkki mi sulkee mun sirkuttajain´ eli paha Venäjänmaa pitää Suomea kynsissään. Wikipedia ei kuitenkaan kerro, kuka oli kyseisen tarinan liikkeelle panija.

Poliittisen venäjävastaisen selityksen uskottavuutta heikentää myös se, että Topelius oli vain yksinkertaisesti innostunut eläimistä: hän perusti Englannin esimerkin mukaisesti Suomen ensimmäisen eläinsuojeluyhdistyksen ”Kevätyhdistyksen” vuonna 1870. Koko selitys Topeliuksen ja Venäjän välisestä vihamielisyydestä on hyvin järkyttävää historian väärentämistä. Erityisesti Topeliuksen Koivu ja tähti –satu, joka valmistui 1893 - neljäkymmentä vuotta Sylvian joululaulun jälkeen – on ohjannut tulkintoja Venäjä kokemusten suuntaan. Kasakat olivat ryöstäneet Topeliuksen isän isoisän vuonna 1714 ja vieneet orjaksi. Suuren Pohjan sodan jälkeistä aikaa on kutsuttu ”isoksi vihaksi”, mutta Zacharias Topelius eli kuitenkin nyt jo toista sataa vuotta noiden tapahtumien jälkeen.

2. Pikemmin oman perhe-elämän ahdistukset kuin Venäjä-vastaiset selitykset

Topelius oli valmistunut tohtoriksi Helsingin ylipistosta 1847 – 6 vuotta ennen runoaan Sylvian joululaulusta. Hän oli toiminut jo vuodesta 1841 Helsingfors Tidningarin toimittajana. Tämä lehti oli kohonnut nyt Suomen suosituimmaksi lehdeksi. Hän lienee ollut maan ensimmäinen täyspäiväinen toimittaja. Runon jälkeen Topeliuksen ura jatkui suotuisana, koska hänet nimettiin 1854 Helsingin yliopiston ylimääräisen professorin virkaan. Topeliuksen runo Sylvian joululaulu on päivätty jouluaatolle 1853.

On vaikea uskoa myönteisen urakehityksen tähden Topeliuksen esittäneen tuossa runossa poliittista kritiikkiä Venäjää vastaan. Sitä vastoin tuskaa voi paremmin etsiä hänen perhe-elämästään, jos tuskaa on ehdottomasti jostakin etsittävä: Michael-poika menehtyi 3 vuotta aiemmin vuonna 1850 vain kahden vuoden ikäisenä. Pienen linnun ahdistus saattaa kertoa herra ja rouva Topeliuksen ahdistuksesta pikemmin kuin Suomen asemasta Venäjän autonomisena osana. Mustapääkerttua on luonnehdittu Topeliuksen alter egoksi. Itse runon tulkinnaksi ei kuitenkaan käy se, että Topeliuksen perheessä menetettiin pian myös muita lapsia: Rafael kuoli 1858 vuoden vanhana. Topelius sanoitti myös tuon menetyksen runoksi: Varpunen jouluaamuna. Olisiko edellisenkin pojan Michaelin menetys jättänyt yhtäläisesti jo aiemmin jälkensä Sylvian joululauluun. Rosa-tytär kuoli kolmivuotiaana 1863. Lisäksi kaksi lasta syntyi kuolleena.

P. Evans luonnehtii vankila-metaforaa psyykkisten tunnelmien ilmaisemisena teoksessaan Controlling People (2003: 77): ”Muiden ihmisten määritelmät meistä eivät ole ainoastaan absurdeja, vaan ne myös pystyttävät vankilan muurit ympärillemme. Kun ne muurit nousevat yhä korkeammiksi, tietoisuutemme sammuu ja maailmamme pimennetään. Menetämme vapauden, turvallisuuden, luottamuksen, vakaumuksen ja joskus myös oman itsemme”. Olisiko Topeliuksen kertomaa pikkulinnun kaipuuta vapauteen tulkittava herra Topeliuksen sisäisestä kamppailusta käsin edellä kuvatulla tavalla? Tuolloin psyykkinen vankila viittaa niihin tunnelmiin, keinoihin ja tilanteisiin, kun henkilö joutuu alitajuisesti tai tietoisesti henkiseen puristukseen muutoksen vaikeuden vuoksi.


3. Topeliuksen Sylvia kaipaa suomalaista jaloutta ja vaatimattomuutta

Topelius ilmaisee Maamme-kirjassa vuonna 1875 maailmankuvansa. "Jos meistä joku matkustaa vieraaseen maahan ja saavuttaa siellä onnea, rikkautta ja kaikkea hyvää, ei hän siellä kuitenkaan kauan menesty. Jonkun ajan kuluttua hän alkaa ikävöidä tähän köyhään maahan, ja hän käsittää, että täällä sentään paljon hyvää, jota ei ole muissa maissa. Älköön siis kukaan kevytmielisesti tai tyytymättömyyttään muuttako vieraaseen maahan. Saavuttakoon hän siellä mitä tahansa, niin yhden, jota ei koskaan saa korvatuksi, hän on kuitenkin kadottanut; se on hänen isänmaansa." (Topelius)

Mikko Majander on Helsingin yliopiston valtiotieteellisen tiedekunnan väitöskirjassa ”Pohjoismaa vai kansandemokratia?” (vuonna 2004) liittynyt Matti Klingen tulkintaan Zachris Topeliuksen ajattelun maantieteellisestä determinismistä, joka määräsi korkeimman kaitselmuksen tavoin Suomen historiallisella välttämättömyydellä Venäjän yhteyteen (Mikko Majander, Pohjoismaa vai kansandemokratia? Sosiaalidemokraatit, kommunistit ja Suomen kansainvälinen asema 1944–51; 2004: 31). Tätä näkemystään Klinge on perustellut teoksessaan Idylli ja uhka – Topeliuksen aatteita ja politiikkaa (1998, 313 ja luku ’Maantieteelle emme voi mitään’). Juuri Sylvian joululaulun syntymisen aikaan, ”Krimin sodan aikana 1854-1855 Ruotsissa oli suunnitelmia Suomen valtaamiseksi takaisin, mutta Topelius puolusti kynällään lojaalisuutta keisarikuntaa kohtaan niin, että länsivaltoja sympatisoineet liberaalit syyttivät häntä ’venäläisen linjan’ edustajaksi” (Majander 2004: 31).

Topeliuksen vapauden kaipuu ei ollut yksilökeskeistä elämänseikkailua. Topelius korosti kansan historiallista merkitystä tavalla, joka muokkasi toki maaperää sopivaksi fennomaanisten ajatusten kylvölle, mutta hänelle itselleen ihmisellä on vain yksinkertaisesti paikkansa, kansalla tehtävänsä ja historialla ennalta määrätty tarkoituksensa. Tuosta rakkaudesta Suomea kohtaan puuttui tässä vaiheessa vihamielisyys Venäjää vastaan. Topeliuksen omaan maailmankuvaan sopi opastaa nuoria pikemmin jalouteen ja vaatimattomuuteen kuin salonkikulttuuriin ja turhamaisuuteen. Toistuvasti Topelius opasti asettamaan rakkauden kohteet oikein: tärkeimmät ovat Jumala ja oma puoliso. Jos vertaa Sylvian joululaulua Topeliuksen laulunäytelmään Kypron prinsessa (1860), joka syntyi 7 vuotta joululaulun jälkeen, voi havaita samojen teemojen toistamista. Koko näytelmän pääjännite on lämpimänvilkkaan etelän ja kylmän Suomen välillä. Topelius valitsee patriotismin ja luonnon eteläisen Kyproksen, antiikin kauneuden ja rakkauden jumalattaren Afroditen sijasta. Kyproksen prinsessa Chryseis on tullut muukalaisen mukana Pohjolaan, monien jännittävien vaiheiden jälkeen hänkin ylistää Suomea, Saimaan kauneutta, Aurajoen rantoja, Vantaa tulevaisuutta. Kypros on upea ja hedelmällinen, mutta kaukainen Suomi on paras. Topelius siis sanoittaa joululaulussa oman Suomen parhaaksi maaksi, mutta jättää muut kauniit maat toisarvoiseksi. Tässä ei ole mitään vihamielisyyttä Venäjää tai keisaria vastaan.

Topelius piti omaa ”rauhatonta ja hermosairasta” vuosisataansa aikojen syksynä. Nuo ilmestyskirjamaiset tulkinnan oman vuosisadan pahuudesta korostuivat Topeliuksen vanhetessa. Ilmestyskirjamaista rauhattomuutta vastaan Topelius toi kuitenkin jo ennen joulurunon syntyäkin esille uskollisuuden keisarille ja ymmärryksen Luojan tahdosta Suomelle.

Suomen autonomian ensimmäiset vuosikymmenet loivat kansallista identiteettiä. Topeliuksen on kuitenkin vaikea nähdä Sylvian joululaulussa luoneen suomalaista identiteettiä erona ruotsalaisuuteen ja venäläisyyteen. Venäläisyyttä vastaan Topelius ei ollut, sitä vastoin Ruotsin hegemoniapyrkimyksiä vastaan hän on reagoinut. Topelius asetti vastakkainasettelun pikemmin Suomen ja eteläisten maiden välille. Hallin identiteettikäsityksen mukaisesti on oivaltavasti toki selitetty suomalaisen identiteetin rakentelua. Tällöin on hyvin tullut ilmi, että aikalaisten mielikuvitusta on kiusannut barbaarisiksi kuviteltujen venäläisten pelko. Topeliuksen ymmärtämiseksi on kuitenkin tärkeämpää nähdä myös toisenlainen tendenssi: venäläisiin voitiin suhtautua täysin luontevasti. Aikansa akateemiseen ylimystöön kuuluvana Topeliuksen hyvin tiedossa oli, että heti autonomian syntymisen jälkeen Turun ylimmät säätyläiset huvittelivat yhdessä korkeiden venäläisten sotilashenkilöiden kanssa tanssiaisissa (assembléissa). Jopa ryssittelyä harjoittanut G.M. Armfeld nautti Venäjän eläkettä ja aikoi pojilleen uraa Venäjältä, jotta poika voisi tulla venäläiseksi.

Kati Katajisto toteaa Helsingin yliopiston humanistisen tiedekunnan väitöskirjassaan Isänmaamme keisari (2008, s. 82-84) nasevasti autonomian ajan alun sivistyneistön kielteisten Venäjä-asenteiden syntyneen pikemmin säätyläisten omista tarpeista, jopa narsistisista piirteistä käsin, kuin todellisuutta vastaavana tunnereaktiona: ”Voikin katsoa, että ylempien säätyläisten Venäjän pelko oli hyvin pitkälle imaginääristä. Edellisten vuosisatojen ja vuosikymmenten muistot ahdistivat mieltä, vaikka toisaalta osattiin odottaa, ettei vastassa ollut mikään raaka barbaari – toisin kuin aikalaisten puheista olisi usein voinut kuvitella. - - - Suomalaisten aatelismiesten ruotsalainen identiteetti oli rakentunut – kuten identiteetit yleensä – vastakuvina viholliseen, siis ennen kaikkea venäläisiin. Lisäksi tämä identiteetti oli saanut vahvistusta kulttuurisesta ylemmyydentunteesta.

Rohkenen uskoa, että Topelius rakensi patrioottisuutensa enemmän realistisesti kuin kovin monet narsistiset säätyläiset, joille Venäjän pelko palveli myös narsistisia tavoitteita. Topeliuksen kuvitelmat suomalaisista holhoojan asemassa eivät ole tietenkään ongelmattomia: Mauri Noro on määritellyt Topeliuksen pyrkimykset ”henkiseksi Suur-Suomi –aatteeksi” (Mauri Noro 1968): Kaitselmusaate Topeliuksen historianfilosofiassa. Porvoo). Sylvian joululauluun ei kuitenkaan liity tuntemusta Suomesta Suuren Venäjän häkkiin suljettuna pikkulintuna. Hyvin samanlaisessa Suomi-hengessä Topelius oli ilmoittanut vasta muutama vuosi aiemmin keisari Nikolai I:n hyväksi uskollisuuden valansa ja johtanut ylioppilaita tervehenkiseen ymmärrykseen Korkeimman kaitselmuksesta, jossa rakkain Suomi on osa keisarillista Venäjää. Sanat ja henki ovat varsin samat.

4. Topelius oli uskollinen Venäjän keisarille

Topeliuksen mukaan Suomella ei ollut historiaa kansakuntana ennen vuotta 1809. Autonomian kautta saavutetulla itsenäisyydellä oli merkityksensä. Suomen kansan liittymisellä maailmanhistoriaan oli ollut Jumalan johdatus. Suomen kansa oli saanut Jumalan johdatuksesta oikeuden nousta länsimaisten sivilisaatioiden tasalle. Suomi oli päässyt mukaan Venäjän valtavaan imperiumiin, joka Topeliuksen sanoin ulottui "Ahvenanmaan luodoilta Sitkaan", suomalaiset olivat osallisia tästä suurvallasta ilman tullitarkastusta. Suomi eli Pax Russicassa, Suomen historian poikkeuksellisen pitkää rauhan kautta. Se avasi ainutlaatuisia mahdollisuuksia, vasta brittiläisten hyökkäys Suomea ja Ahvenmaata vastaan 1854 päätti rauhan jakson. Kun Englannin ja Ranskan sotalaivat ilmestyivät Suomen rannikkovesille keväällä 1854, oli täällä sotilaallinen tyhjiö. Venäläinen sotaväki suojasi suomalaisia. Nikolai I oli lähettänyt Suomen Kaartin Pietariin ja sieltä edelleen kukistamaan Puolan kapinaa. Venäläistä sotaväkeä lisättiin eri puolille Suomea. Suomalaiset ryhtyivät yhteisiin varustetöihin vihollisten torjumiseksi, tervaporvarit ja rannikkoseutujen asukkaat rakensivat yhteistyössä venäläisen sotaväen kanssa kenttävarustuksia, kivestä ja hiekasta koostuvia tykkipattereita mm Kokkolassa, Vaasassa, Tammisaaressa ja Porvoossa. Turussa tykkipattereita rakennettiin laivaväylien varteen Kalkkiniemeen ja Ruissaloon. Venäläiset rakensivat pattereita Haminan linnoituksen eteläpuolelle. Suomalaiset tukivat venäläisiä yhteistä vihollista vastaan.

Vain muutama vuosi ennen Sylvian joululaulun syntyä oli Euroopassa hullu vuosi 1848: tällöin Topelius vannoi uskollisuutta Venäjän keisarille Floran-päivän juhlissa Helsingissä 13.5.1848, jossa myös Maamme –laulu esitettiin ensimmäistä kertaa. Cygnaeus, Topelius, Pacius ja Runeberg johtivat tämän kansallispoliittisen manifestaation, jotta ylioppilaista ei tulisi vallankumouksellisia. Patriootti sai olla, mutta ei vallankumouksellinen keisaria vastaan. Lojaalisuus osoitettiin Keisarille ja Venäjälle korostamalla nimenomaisesti suomalais-isänmaallisuutta – niin kuin sittemmin 5 vuoden kuluttua Sylvian joululaulukin toistaa. Kaiken lisäksi Topelius toisti Floran päivien juhlien lehtikirjoituksessaan ”Suomen lipusta” ajatusta, että Suomen kansallisvärit ovat sininen ja valkoinen – itse asiassa Venäjän laivaston värit, jotta sosialistinen punainen tai ruotsalais-liberaali punakeltainen eivät saisi kannatusta. Ylioppilaat lauloivat ensi kertaa Paciuksen säveltämän, Runebergin sanoittaman Maamme-laulun ”Suomen lipun” ympärillä; lipun olivat Helsingin naiset lahjoittaneet ylioppilaskunnalle. Maamme-laulu ja ”Suomen lippu” syntyivät Topeliuksen ja hänen ystäviensä uskollisuusriittinä keisari Nikolai I:lle. Zacharias Topelius oli ehdottanut kauppa-alusten lipuksi väreiksi valkoista ja sinistä sekä ristiä. Sininen kertoisi Suomen järvistä, sinivalkoinen lippu ilmaisisi luonnonpuhtautta. Topelius välitti ajatuksen sinivalkoisesta lipusta lapsille kansakoulun välityksellä. Hän oli hyvin tietoinen myönteisestä yhteydestä Venäjän laivaston lippuun, joka oli valkoinen sinisellä vinoristillä eli Andreaksen ristillä varustettuna.

Topeliukselle sopi erityisen hyvin keisarin päätös siirtää suuriruhtinaskunnan pääkaupunki Turusta Helsinkiin. Keisarille tuo päätös sitoi Suomea suuriruhtinaskuntana lähemmäksi Pietaria kuin Tukholmaa. Topelius oli itse nimennyt Turun kaupungin vuonna 1845 ”kristikunnan ikävimmäksi kaupungiksi”. Ja jo pian laulun syntymisen jälkeen vuonna 1854 Topelius nimitettiin hakemuksetta Keisarillisen Aleksanterin yliopiston ensimmäiseksi henkilökohtaiseksi ylimääräiseksi professoriksi. Oppialaksi tuli historia. Yliopistourallaan hän nousi lopulta rehtoriksi. Topelius asettui nimityksensä jälkeen runoissaan selvästi Venäjän kannalle Turkkia ja länsivaltoja (Britannia, Ranska, Sardinia) vastaan. Topeliukselle keisarin sota oli myös uskonsotaa islamia vastaan niin kuin siihen aikaan oli pyrkimyksiä tulkita sotien tausta uskonnollisesti. Vastapuolella oli itse asiassa myös roomalaiskatoliset ja heidän intressinsä Israelin valloituksesta. Topelius piti Venäjän keisarin vihollisia myös Suomen vihollisina. Topeliuksen vaikutuksella oli osansa siihen, että Björkön pappina toiminut kalastaja rukoili 1854 ”Rukoilkaamme hänen majesteettinsa keisarin ja isänmaan puolesta; piru periköön kaikki englantilaiset!” Tuskin tämä urakehitys oli mainitun laulun ansiota, mutta Nikolai 1:n aikana Topelius tunnettiin lojaaliksi mieheksi Venäjän keisarille. Nikolain aikakautena taiteet ja kulttuuri kukoistivat: Tsaikovski, Tolstoi, Dostojevski ja Gogol.

Zacharias Topelius tiedosti hyvin keisarin voiman, kuten hänen sanansakin kertovat: ''Nikolain henkilöllisyydessä oli valtaa ja pelottavuutta; missä tahansa hän kulki jalan tai ratsain, saattoi nähdä, että siinä oli keisari''. Topeliukselle ei ole voinut jäädä huomaamatta samanaikaisesti, että suomalaisille Nikolain hallituskausi oli taloudellisen kasvun ja valtiollisen kehityksen aikaa. Keisarin virkamiehet arvostelivat Suomen erillisasemaa, Nikolai tokaisi suorasukaisesti: ''Jättäkää suomalaiset rauhaan. Suomi on suuren valtakuntani ainoa provinssi, joka ei koskaan ole aiheuttanut minulle hetkenkään huolta tai tyytymättömyyttä.'' Nikolai I oli itse saapunut poikineen maaliskuussa 1854 Helsinkiin varmistuakseen Suomen uskollisuudesta. Hallitsijan käynti sai koko kaupungin liikkeelle. Rahvas tungeksi tuntikausia uuden keisarillisen palatsin ja tervehti riemuhuudoin Nikolaita poikineen aina kun he näyttäytyivät. Tsaari lähti Helsingistä suomalaisten lojaalisuuteen luottaen. Myöskään Topeliuksella ei ollut mitään sanottavaa keisaria vastaan.

Topeliuksen lojaalisuus tuli näkyviin Vaasan palon 1852 jälkeen. Keisari I lahjoitti Vaasalle omista varoistaan kymmeniä tuhansia kultaruplia. Maaherra von Rechenberg innostui lahjasta ja tahtoi vaihtaa itse kaupungin nimen. Nikolai piti anomusta törkeänä mielistelynä. Nikolain jälkeen von Rechenberg pyysi Topeliusta laatimaan anomus Palosaaren uudeksi nimeksi Nikolainsatama. Uusi keisari Aleksanteri hyväksyi ehdotuksen ja Vaasasta tuli Nikolainkaupunki. Topeliusta oli petetty. Kaiken kaikkiaan Topeliuksen toiminnasta tuli ilmi, että hänellä oli kunnioittava suhde Nikolai I:sta kohtaan.

Topelius katsoi myös myönteisesti Venäjän luomiin mahdollisuuksiin. Tavallinen kansa oli nyt saanut kosketuksen kansainvälisyyteen Viipurin ja Pietarin läheisyyden ansiosta. Pietarin markkinat olivat pohjattomat ja talonpojat kuljettivat suurkaupunkiin muun muassa maataloustuotteita sekä halkoja. Topelius kirjoitti karjalaisen kauppamiehen kohtaamisesta Jääsken kirkkotiellä kirjassaan Matkustus Suomessa: ”Miehet lyövät kättä keskenään ja heidän puheestamme saamme kuulla kuormamiehen vievän jäniksen sekä ketun nahkoja, pajunkuoria ynnä pari kimppua lankaa Pietariin, josta toivoo saavansa nahkakuorman Kuopioon kuljetettavaksi ennen kuin jäät lähtee Saimaan kanavasta ja vievät hänen leipänsä mennessään. Muuten vielä haastatellaan voin ja jauhoin hinnasta Venäjän pääkaupungissa. Nämä torihinnat ovat kaiken puheen mieluisimpana aineena noilla rajaseuduilla, ja Pietariin kelpaakin kaikki, jopa harmaakivikin”.

Nikolai I määräsi kolmannen tiestönmittauksen, virstanmittauksen, manifestillaan suoritettavaksi vuonna 1827. Teiden rakentaminen ja hoito olivat maata omistavan väestön huolena, mutta virstanpatsaiden pystytys suoritettiin valtion varoilla. Alkupisteinä olivat Pietari, Helsinki ja läänien pääkaupungit. Nikolai I:n aikana Suomessa kehitettiin myös liikennettä. Isossa-Britanniassa oli otettu vuonna 1840 käyttöön kuljetusmatkan pituudesta riippumaton postitaksa ja samalla maailman ensimmäiset postimerkit. Keisari Nikolai I hyväksyi samanlaisen postitaksan Suomen suurruhtinaskuntaan vuonna 1845. Suomi oli toinen maa maailmassa, jossa ehiöt otettiin käyttöön. Emämaa Venäjä seurasi suuriruhtinaskunnan esimerkkiä lähes vuotta myöhemmin.

Kaupungitkin kasvoivat ja kaupunkeihin perustettiin uusia kauppoja. Joensuun kaupunki perustettiin 1848 Nikolai I:n päätöksellä. Autonomian aikana Jyväskylä kantoi ylpeänä vaakunassaan keisari Nikolai I:n monogrammia perustajansa kunniaksi. Helsingistä oli tullut uusi pääkaupunki vuonna 1812. Nikolai I:n määräyksellä vuonna 1838 alettiin rakentaa Turkuun ortodoksista kirkkoa: hyljitty vähemmistö sai kasvaa vahvaksi seurakunnaksi. Nikolai I:n suosiossa C.L. Engelin suunnitelma Helsingin kaupungintalon rakennus valmistui 1833. Keisari Nikolai I lahjoitti 30 000 niteen eurooppalaisen väitöskirjakokoelman Suomen kansalliskirjastoon.

Nikolai I:n Suomen suuriruhtinaskunta alkoi teollistua, kun kaupunkeihin rakennettiin paperitehtaita ja terästehtaita. James Finlayson perusti Tampereelle tekstiilitehtaan. Tehtaissa oli tarjolla töitä köyhille suomalaisille. Maaseudulla ei ollut töitä kaikille, nyt tämä väestö tuli kaupunkien työläisiksi. 1840-luvun tekstiiliteollisuuden nousua auttoi vuonna 1841 annettu määräys helpottaa puuvillan tuontia. Suurin osa ihmisistä asui vielä maaseudulla ja viljeli maata. Erityisesti rikkaat talonpojat voivat hyvin. Vuonna 1841 toteutettiin raharealisaatio, joka hopearuplan. Niin oli alkanut uusi vaihe Suomen teollistumisessa. Nikolai I:n aikana John Barker perusti (1843) tekstiilitehtaan Turkuun ja Axel Wilhelm Wahren Forssaan (1847). Turkulainen apteekkari Johan Jacob Julin perusti Fiskarsin konepajan (1837). Pääosa uranuurtajista tuli tässä vaiheessa Englannista ja Ruotsista. Suomi ei ollut häkissä vangittu pikkulintu, vaan hyvän Luojan tahdosta suuriruhtinaskunta keisarillisessa Venäjässä.

Helsingin vanhin julkinen muistomerkki Keisarinnan kivi vuodelta 1835 kertoo Nikolai I:n puolison, saksalaissyntyisen keisarinna Aleksandran ensimmäisestä Helsingin vierailusta. Keisarisuvun symbolin kaksipäisen kotkan rinnassa on Suomen leijonavaakuna. Suomi oli myös keisarillisessa symbolissa kaksipäisen kotkan rinnassa. Vuonna 1837Nikolai l lahjoitti Preussin kuningas Fredrik Wilhelm lll:lle Krasnoje selossa "Kaartin Paraatimarssina" tunnetun kappaleen. Nykyään tuo marssi tunnetaan Suomi-marssina. Kaartin soittokunnan vääpeli Erik Erikson sai keisarilta kultakellon heinäkuun 5:nä päivänä 1837. Suomalaisuus oli keisarin suosiossa. Juuri Nikolai I:n aikana Helsingin yliopistoon tuli vuonna 1829 suomen kielen lehtorin virka. Vuonna 1831 perustettiin Suomalainen kirjallisuuden Seura. Suomen Tiedeseura (Finska Vetenskaps-Societeten), Suomen vanhin tiedeakatemia, perustettiin vuonna 1838, kun Nikolai I:n myönteinen vastaus oli saapunut 21.5.1838. Vuonna 1841 suomen kieli tuli oppiaineeksi kaikkiin poikakouluihin. Vuonna 1851 keisari oli määrännyt, ettei suomen kieltä taitamattomia saanut asettaa ehdolle tuomarin virkoihin seuduilla, joissa rahvaan kesken suomen kieli oli vallitseva. Keisarin tahdosta myös tuomioistuimissa toimivien suullisia suomen kielen osaamisvaatimuksia lisättiin viran saannin ehtona niillä paikkakunnilla, joilla enimmät asukkaat osasivat vain suomea. “Rahvaalle” annettiin lupa pitäjittäin tai kihlakunnittain sopia yhteisten kielenkääntäjien palkkaamisesta, jotka vaadittaessa suomentaisivat viralliset asiakirjat 20 kopeekan maksusta arkilta. Kaiken lisäksi M. A. Castrenista tuli Helsingin keisarillisen yliopiston ensimmäinen suomen kielen ja kirjallisuuden professori.


Keisarinna oli saapunut Helsinkiin höyrylaivalla, jonka helsinkiläiset näkivät nyt vasta ensimmäistä kertaa. Helsingille avautui huimat näkymät matkailukaupunkina. Keisari kielsi toki länsieurooppalaisen vallankumousvimman tähden ulkomaiset kylpylät venäläisiltä, mutta sitä vastoin hän tuki Helsinkiin perustettua kylpylaitosta, jonne tuli satoja tallinnalaisia ja venäläisiä kylpijöitä. Nikolai I:n aikana Helsinkiin oli syntynyt idyllinen lomaelämä. 1840-luvun alussa alkoi matkustajaliikenne Pietarin Helsingin ja Turun välillä.

Nikolai I jakoi Suomen kahdeksaan lääniin. Itä-Suomessa oli Viipurin, St Mikkelin ja Kuopion läänit. Nikolai I perusti 7.3.1838 Mikkelin kaupungin, jossa perustamisvuonna 1838 asui vain 63 asukasta. hyötyi uudesta valtiollisesta asemasta. Suomenlahden kaupungit Viipurista lähtien olivat kehittyneet Itä-Suomen talonpoikien kauppapaikoiksi. Itä-Suomen alueiden asema vahvistui olennaisesti myös Saimaan kanavan valmistuttua vuonna 1856 – tämänkin hankkeen Nikolai I oli pistänyt alulle vuonna 1844. Rakennustyö työllisti runsaasti suomalaisia. Pietari oli valtava markkina-alue suuriruhtinaskunnalle. Nikolai I antoi käskyn vuonna 1842 perustaa Imatrankosken ympärille Kruununpuiston, joka on Suomen vanhin luonnonpuisto. Punkaharjun tunnettu Valtionhotelli on vuonna 1845 keisari Nikolai I:n avustuksella rakennettu metsänvartijan talo.

Nikolai I hyväksyi suomalaisuusaatteen osana taistelua lännen ja Ruotsin vaikutusta vastaan. Topeliuksen pikku linnun laulu ihanasta Suomenmaasta palveli Venäjän keisarin Nikolai I:n tarkoitusperää. Keisarin kenraalikuverööri Mensikov salli vaikutusvallallaan suomalaisten itse päättää asioistaan, vuonna 1847 lakien valtakunnallistaminen oli jopa keskeytetty. Euroopan hullun vuoden 1848 seurauksena Nikolai I:n oli asettanut erilaisia varotoimia. Venäjän vastainen lehtikirjoittelu lisääntyi myös suuriruhtinaskunnassa. Suomalaisten lehtien oli nyt seurattava uskollisemmin Pietarin virallisten lehtien kirjoittelun linjaa. Hankala suomen kieli vaikeutti sensurointia. Vuonna 1850 annettiin asetus, jossa kiellettiin julkaisemasta suomeksi kaikkea paitsi taloudellista ja uskonnollista tekstiä. Topelius ei joutunut sensuurin kouriin: hän ei ollut Nikolai I:n vastustaja. Topelius tiesi hyvin hyvistä tuloksista Nikolai I:n aikana: 1833 Suomen ensimmäinen höyrylaiva Ilmarinen, 1835 Kalevalan ensimmäinen laitos, 1844-1845 Snellmanin sanomalehti Saima ilmestyi, 1847-1866 Suometar ilmestyi, 1848 Maamme-laulu esitettiin ensimmäisen kerran ylioppilaiden Kukan päivän juhlassa, 1849 Kalevalan toinen painos. Maaliskuussa 1846 pidettiin Helsingin ensimmäiset suuret tanssiaiset, Kaartin tanssiaiset, joissa Kaartin soittokunta ja Ganzzaugen kylpyläorkesteri esiintyivät. Topelius on itsekin kirjoittanut näistä tanssiaisista.

On havaittava, että Sylvian pikkulintu lentää Suomeen Italian alueilta, jotka olivat sodassa Venäjää vastaan. Vain muutaman kuukauden kuluttua joulurunon ilmestymisen jälkeen Suomi sai tuntea itsekin joutuneensa mukaan Krimin sotaan 1854-55. Englantilaiset joukot tuhosivat Bomarsundin linnoituksen Ahvenanmaalla, pommittivat Sveaborgia ja hävittivät satamia ja laivoja. Sodan seurauksena Suomen armeijaa alettiin muodostaa uudelleen. Keisari Nikolai I perusti suomalaisen meriväen joukko-osaston 1. Suomen Meriekipaasin vuonna 1830 ja määräsi sen sijoitettavaksi Katajanokan kasarmeihin. Kronstadtista Suomeen tulleen kauppias Nikolai Sinebrychoffin urakoimana rakennettiin vuosina 1830-33 Katajanokalta suomalaisten merimiesten alta poissiirtyville venäläisille joukoille kaupungin toiseen laitaan Kamppiin niin sanotut Turun kasarmit. Keisari oli itse edistänyt suomalaisuuden vahvistumista.

Nikolai I:n merkitystä on leimattu suomalaisille kielteiseksi sensuuripäätöksen ja matkustusrajoitusten tähden, vaikka Suomi sai nimenomaisesti nauttia kehityksestä. Sensuurin tähden lakkautettiin itse asiassa vain suhteellisen pienen lukijakunnan tuntemaa pari lehteä Suomessa. Nikolai I julisti 1826 kuolemanrangaistukset päättyneeksi, vakavista rikoksista määrättiin enää Siperiaan karkotus. Maaorjuuskin lakkautettiin vuonna 1851. Oikeudellisia oloja helpotettiin Viipurin hallinto-oikeuden perustamisella 1839. Nikolai I piti tärkeänä kehittämiskohteena Helsingin vankilaolojen nykyaikaistamista. Vuonna 1832 aloitettiin Katajanokan rakennushanke, joka valmistui vuonna 1837. Tuossa rakennuksessa sijaitsee myös entinen vankilan kirkko. Mikkelin vankila on suunniteltu vuonna 1840 C.L. Engelin johdolla ja se otettiin käyttöön 1843. Nikolai I oli jo vuonna 1827 tehnyt päätöksen kaupungin perustamisesta Mikkelin pitäjän alueelle talonpoikien kaupankäyntiä edistämään, jäi päätös kuitenkin periaatteelliselle tasolle. Vasta läänien uudelleen järjestely ja Mikkelin läänin perustaminen vuonna 1831 herättivät uudelleen kysymyksen Mikkelin asemasta. Nikolai I hyväksyi uudet suunnitelmat ja uusi läänijako pääkaupunkeineen astui voimaan vuoden 1832 alussa. Carl Ludvig Engel sai Mikkelin lääninvankilan piirustukset valmiiksi vuonna 1840. Senaatti hyväksyi Engelin piirustukset ja kehotti kuvernööriä järjestämään urakkahuutokaupan, jolla rakennustyöt annettaisiin tehtäväksi sille, joka alhaisimmasta tarjouksesta siihen ryhtyisi. Toisen urakkahuutokaupan jälkeen lääninvankilan sai rakennettavakseen J.F. Bastman; vankila valmistui v.1843.










- - - -

Blogissani ei ole enää kommentointimahdollisuutta. Jos haluat käydä keskustelua kanssani, löydät puhelinnumeroni ja sähköpostiosoitteeni blogin esittelyn yhteydestä. Keskustelua voi käydä myös kanssani facebookin välityksellä

Юха Молaри: Домашняя страница – Juha Molari: Kotisivut http://personal.inet.fi/business/molari/

Юха Молари: Пресс-Портрет (YANDEX)

СМИ и Юха Молaри (коллекция)