perjantai 11. helmikuuta 2011

Avoin kirje Suomen tasavallan presidentille sekä Suomen valtioneuvoston sisäministeriölle ja ulkoministeriölle

Arvoisa tasavallan presidentti Tarja Halonen sekä Suomen valtionneuvoston sisäministeri Anne Holmlund ja ulkoministeri Alexander Stubb!

Mitä Suomen valtiovalta aikoo tehdä, ettei Kavkaz Center saisi mainostaa terroritekoja herkkäuskoisten kiihkoilijoiden yllyttämiseksi uusiin verisiin tekoihin?

Suojelupoliisi tietää varsin hyvin, että esimerkiksi Kavkaz Centerin mainostama suomalaismies lähti muutama vuosi sitten ko. sivuston innoittamana terroristien taisteluihin Kaukasiaan, mutta jäi onnekkaasti kiinni Georgian rajalla. Sivusto mainostaa ja yllyttää surmatekoihin sekä suomalaisia että ihmisiä rajojemme ulkopuolella.


Suomen ulkoministeri Alexander Stubb on erehtynyt lausumaan äskettäin BBC:n haastattelussa, ettei Doku Umarovin viestiä välittävä Kavkaz Center toimisi Suomessa eikä Suomella olisi asiassa toimintakykyä. Todellisuudessa Kavkaz Centerin palvelin sijaitsee Bulevardi 2 osoitteessa, mutta myös toki Ruotsissa. Äskettäin TV 2:n toimittamassa Silminnäkijä-ohjelmassa Mikael Storsjö näytti televisiokameroille nämä kaksi serveriä, jotka sijaitsivat nimenomaisesti Helsingin keskustassa.

Kavkaz Centerin omistaa Ruotsiin rekisteröity yhdistys Pro Caucasus ry, jonka puheenjohtaja on Bulevardi 2:ssa toimistoaan pitävä suomalainen Mikael Storsjö. Hän omistaa myös mainitut palvelimet. Bulevardi 2 –osoitteessa työskentelee myös Kavkaz Centerin administraattorina esiintyvä ”Adam Tumsoev”, jonka Storsjö toimitti Suomeen maahantulossa, jonka laittomuudesta Storsjö on syytettynä Vantaan käräjäoikeudessa. Tumsoev elää väärällä nimellä Suomessa, hän saapui väärennetyn passin avulla Suomeen.

Kavkaz Centerille palveluja antavat luonnollisesti monet ”toimittajat”; yksi tärkeä rakenteellinen osa toimituskuntaa ovat olleet jo sivuston syntymästä alkaen ns. uusnatsit, jotka kiistävät holokaustin ja katsovat ”arjalaisten kansallismielisten” ja Kaukasian emiirikunnan yhteisrintaman tuottavan tuhon Venäjälle ja koko Eurooppaan. Henkilökohtaisesti olen joutunut erityisesti Wienissä asuvan Andrei Dubrov –nimisen uusnatsin hyökkäysten kohteeksi Kavkaz Centerin sivulla: mies kirjoittaa ”Orlov” –nimimerkillä. Hän on lukenut blogiani tämän puolen vuoden aikana jo yli 400 kertaa. Aineisto saapuu tämän jälkeen Kavkaz Centerin administraattorille, joka toimii siis Helsingissä. Mitä Suomen valtiovalta tekee minun ja perheeni turvallisuuden takaamiseksi Kavkaz Centerin" uutisointia" vastaan?

Sivustolla on suoria toimituksellisia sanoja, joiden mukaan ”pommin räjäyttäminen” olisi tavoiteltavaa ym. Tällöin kyse ei ole tapahtuneen tragedian raportoinnista! Sivustolla toimitus kutsuu ihannoiden Pietarin alueen uusnatseja ”inkerinmaan partisaaneiksi”, vaikka kyseinen NS WP Nevagrad on syyllistynyt lukuisiin julmiin pikkulapsiin kohdistuneisiin tappoihin, heidän toimistonsa pakasteesta löytyi jopa vuosi sitten paloiteltu ihmisruumis. Mainittu NS WP Nevagrad nimessäkin kaksi ensimmäistä kirjainta tulevat sanoista ”kansallissosialismi”. Ryhmä on toimittanut ja lupaa junaräjäytyksiä. Tämä on suuri uhka, kun Suomen ja Venäjän välillä on liikenteen tarkoitus vain kehittyä.

Kavkaz Centerin sivustolla on ns. Koraani-koulu, jonka opettajat ovat etsintäkuulutettuja Al-Qaidan –henkilöitä. Tärkein opettaja on Anwar Al-Awlaki. Kavkaz Centerin omassa koraanikoulussa mainittu Osama bin Ladenin partneri kehottaa suoranaisesti, että juutalaiset ja amerikkalaiset saa tappaa missä tilanteessa tahansa lupaa kysymättä. Suomen valtiovallan toimimattomuus saattaa olla yhä suuremmaksi ongelmaksi Suomen maineelle, kun Al-Qaidan viestinnän suhde Kavkaz Centeriin paljastuu lähemmin myös amerikkalaisille.

Teitä on ilmeisemmin heikosti informoitu, kun esitätte BBC:n haastattelussa, ettei Suomella ole mitään osaa Kavkaz Centerin toimintaan. Sivuston keskeiset toimijat asuvat Suomessa, Suomesta käsin näitä resursseja hallinnoidaan. Rikoslaissa olisi useita mahdollisuuksia tarttua sivuston omistajan vastuuseen em. tappokehotusten perusteella. Keväällä 2010 jäi kiinni rahalähetys, jonka Kavkaz Centerin toimittajan vaimo oli toimittamassa Puolasta Doku Umarovin porukalle.

Kavkaz Center ei suinkaan ole tietotoimisto, joka kertoo vain terroriteoista, vaan sivusto mainostaa terroritekoja, useat sen toimittajista ovat vuosien varsilla olleet kiinteä osa terroritekojen suunnittelua ja muuta rikollista toimintaa. Poliisitoimen ja poliittisen johdon vastuullista toimintaa olisi tunkeutua Kavkaz Centerin keskeisten toimijoiden luo, ottaa tietokoneet ja puhelut tehotutkintaan sekä suorittaa perusteellinen tutkimus sen selvittämiseksi, kuka lähetti ja kenelle sekä miten nuo terroristiviestit. Niin yhteiskuntarauhaa rakentava valtiovalta voi selvittää julmien terroristien sijainnit.

Suomalaiset ja venäläiset ihmisoikeusaktivistit kääntyvät Kavkaz Centerin ongelmallisen sisällön johdosta Euroopan unionin jäsenvaltioiden ja Yhdysvaltojen puoleen, kun näyttää ilmeiseltä, ettei tietämättömyyden tai tahallisuuden johdosta Suomen poliittinen johto kykene toimintaan asian johdosta. Onko Suomella varaa pilata imagoaan rauhantahtoisena maana Venäjän, EU:n, Israelin ja Yhdysvaltojen silmissä?

Ps.
Olen itse tullut leimatuksi 66 artikkelissa monella eri kielellä Kavkaz Centerillä kehitysvammaiseksi, satanistiksi ja terroristiksi sekä "tiedustelu-upseeriksi", koska en voi hyväksyä Kavkaz Centerin toimituksellista sisältöä ja pyrkimyksiä, mutta Suomen poliisi ei ole halunnut tutkia tätäkään asiaa rikosilmoituksestani huolimatta. Samanaikaisesti sain jopa ”Doku Umarovin” nimissä sähköpostiviestin, jonka ip-osoite paljastaa lähettäjäksi erään kiivailijan Dagestanista: tuo mies lupasi samanaikaisesti muillakin kanavilla lähettää tappajia tiettyihin tehtäviin. Suomen poliisin mukaan sähköpostiviestin tutkiminen ei ollut kiinnostava toimi, vaikka siinä luvattiin minun ja perheeni pään katkaisemista, jos en lopeta kamppailua Kavkaz Centeriä vastaan.

Kysyn tällä avoimella kirjeellä Teiltä tasavaltamme keskeiset ja arvostetut toimijat: miten Suomi aikoo todella toimia, ettei Kavkaz Center saisi mainostaa terroritekoja herkkäuskoisten kiihkoilijoiden yllyttämiseksi.

Kirje on lähetetty myös suoraan sähköpostiosoitteisiin.

(Videon otsikko ei ole allekirjoittaneen)


- - - -

No comments in my blog, but you can find my phone number GSM +358 44 322 2661 or my email juhamolari-ÄT-gmail.com (см. -ÄT- = @). You can discuss with me in Facebook

Юха Молaри: Домашняя страница – Juha Molari: Homepage http://personal.inet.fi/business/molari/

Юха Молари: Пресс-Портрет (YANDEX)

СМИ и Юха Молaри (коллекция)