torstai 24. maaliskuuta 2011

Käännyttäisivätkö Persut myös Ilja Repinin?

Kirkkoherra Juha Molari laati maahanmuuttopoliittisen puheenvuoronsa, jossa hän tyrmää Perussuomalaisten sekä joidenkin Kristillisdemokraattien ja Kokoomuksen ehdokkaiden perin rasistiset ja syrjivät näkemykset.

Kuva: Juha Molari (BBA, Teologian tohtori), Helsingin vaalipiirissä Suomen työväenpuolueen ja SAFKA:n eduskuntavaaliehdokas (numero 253)

Juha Molari on teologian tohtori, joka on tutkinut psykoanalyysin näkökulmasta traumoja ja posttraumaattista stressiä. Lisäksi on suorittanut ammattikorkeakoulussa BBA (tradenomi) –tutkinnon, jossa opinnoissa teki useita tutkimusraportteja maahanmuuttajien työoloista Helsingissä. Olen Suomen työväenpuolueen sitoutumaton eduskuntavaaliehdokas Helsingin vaalipiirissä.

Osallistun 29.3.2011 Ylen Ison Pajan auditoriossa (Radiokatu 5, Helsinki) keskusteluun HUHUU, MISSÄ MAAILMA: Mitä tiedotusvälineet kertovat globaalista maailmasta? Millaisen kuvan maamme media maalaa maahanmuuttajien kotimaista?

Olen toistanut lukuisissa julkaistuissa artikkeleissani, että ihmistä tulee kohdella pikemmin lahjana ja lahjakkuutena kuin hyljeksittävänä objektina. En ole umpisokea, vaan tiedän väärinkäytöksiä. Ongelmia ei poisteta maahanmuuttajakielteisyydellä tai rasismilla, vaan rajat ylittävällä tehokkaammalla viranomaisyhteistyöllä, laittoman maahantulon torjumisella sekä kotimaisella korruption ja harmaantalouden vastaisella työskentelyllä. Ryssittely tai rasistinen vihamielisyys somaleita vastaan ei tässä tilanteessa ratkaise ongelmaa, vaan pahentaa sitä.

Suomi on sallinut apartheidin syntymisen Viroon, mistä seurauksena Suomeen saapuu työnhakuun onnettomia ihmisiä, joista useilla ei ole edes muuta kuin muukalaispassi. Nämä joutuvat syrjittyyn asemaan sekä oman maansa että Suomen työmarkkinoilla. Tällöin työntekijä altistuu entistä helpommin myös verottomaan pimeään työskentelyyn surkeiden palkkaehtojen vallitessa. Korruptio ja harmaatalous ei ole aina vain ja ainoastaan työläisen kieroutta, jota se on myös useissa tapauksissa, mutta ongelma on nähtävä myös osaksi EU:n kaksinaismoralistista välinpitämättömyyttä Virossa harjoitetusta sorrosta ja diskriminaatiosta.



Koulut on vapautettava rasismista


Maahanmuuttajilla tulee olla yhtäläinen oikeus lähikouluun kuin muillakin, paitsi jos itse tahtoo muualle. Ei maahanmuuttaja luo ghettoja tai slummeja. Ihon väri ei takaa syrjäytyneisyyttä tai rikollisuutta! Jos maahanmuuttajaperhe asettuu kodiksi Kontulaan tai Vuosaareen, hänellä on yhtäläinen oikeus myös alueen päiväkoteihin tai kouluihin. Koulupolitiikka ei ole ongelma. Jos jotakin tahdotaan muuttaa, muutettakoon asuntopolitiikkaa, että somalit ja kurdit pääsisivät paremmin kodiksi Eirassa ja Kaivonokalla. Vaalikoneissa on esitetty kysymyksiä maahanmuuttajalasten kiintiöistä yhdessä koulussa. Mikäli tuollainen kiintiö asetettaisiin, tulisi perustuslakivaliokunta tarkoin pohtia, ettei tällöin syyllistytä yhdenvertaisuuslain ja syrjimättömyyden vastaiseen rikokseen!

Marja-Liisa Häyrinen selvitti jo 10 vuotta sitten ulkomaalaisten lasten ja nuorten kokemuksia suomalaisista kouluista (M-L. Häyrinen, Maahanmuuttajanuori ja suomalainen koulu, Ulkomaalaisvaltuutetun toimiston moniste 1/2000). Häyrinen havaitsi selvityksessään ongelmaksi, että korkeakoulujen ja yliopistojen pääsykokeissa käytetään Suomessa yleensä kirjallista koetta, joka korostaa suomenkielen osaamista tavalla, joka tuottaa vaikeuksia maahanmuuttajille. Kokeessa ei siis mitattu itse kokeen aiheeseen liittyvää osaamista, vaan liian häiritsevästi suomen kielen eri vivahteitten merkityseroja.

Diskriminointi on loukannut erityisesti yksittäisen venäläisen lapsen ihmisoikeuksia epäoikeudenmukaisesti, suvaitsemattomasti vain sillä perusteella, että hän on saapunut Venäjältä. Myönteisintä oli suomalaisten koululaisten suhtautuminen pohjoismaalaisiin, inkerinsuomalaisiin ja anglosakseihin. Kielteisemmin suhtauduttiin venäläisiin, arabeihin ja somaleihin. Heikon työllisyystilanteen vallitessa ihmiset omaksuvat tiedotusvälineiden levittämiä uhkakuvia itämafiasta ym. Nämä uhkakuvat siirtyvät Häyrisen tutkimuksen mukaan koulumaailmaan rasismiksi. Niin oli 10 vuotta sitten, kun Perussuomalaisten suosion nousu ei ollut vielä edes tuonut ”moraalista hyväksyntää” arkipäivän junttimaiselle rasismille. 10 vuotta sitten vielä hävettiin.

Työnhakija pitäisi nähdä lahjakkuutena, eikä suinkaan syrjittävänä objektina

VTT, dosentti Inga Jasinskaja-Lahti on ollut toteuttamassa tutkimusta ”Venäjän- ja vironkielisten maahanmuuttajien syrjäytyminen ja integraatio Suomessa” (ks. myös K. Liebkind, S. Mannila, I. Jasinskaja-Lahti, M. Jaakkola, E. Kyntäjä & A. Reuter (2004), Venäläinen, virolainen, suomalainen (Gaudeamus). Venäjän- ja vironkielisistä maahanmuuttajista yli 40 % oli kokenut työnhaussa työsyrjintää. Työpaikkakiusaamista oli kokenut yli 25 %. Kiusaamista harjoittivat työtoverit. Syrjintä ja kiusaaminen koskivat sekä virolaisia että venäläisiä. Etninen tausta esti työssä ylenemisen enemmän kuin joka viidennen mielestä. Noin 35 % oli kohdannut jokapäiväisessä ympäristössään solvauksia, tönimistä ja muuta arkielämän rasismia. Enemmän kuin joka viides oli kohdannut naapureiden taholta rasismia.

Noin 20 % oli kohdannut asunnon hankinnassa rasismia: vuokralaisen valinnassa etninen tausta häiritsi, pankista oli myös vaikea saada lainaa. Venäläiset, suomalaissyntyperäiset venäjän kieltä puhuvat ihmiset ja virolaiset maahanmuuttajat kohtasivat Suomessa syrjintää. Venäläiset olivat vihatuimpia kurdien, arabien ja somalien rinnalla. Pääsääntöisesti venäläiset maahanmuuttajat (79 %) jaksoivat kuitenkin yhä toivoa, että menestys Suomessa riippuu heistä itsestään. Ilman toivoa ei ole myöskään yrittämistä.

Minä pidän erittäin vakavana ongelmana lapsen ja nuoren kehitykselle, jos hän kohtaa solvauksia ja loukkauksia kulttuurinsa, kielensä tai perhetaustansa tähden. Lukuisat tutkimukset ovat osoittaneet, että yhteiskunnassa koettu häpäisy saattaa ajaa joitakin uhreja vaaralliseen radikalisoitumiseen lahkoissa, joissa johtaja antaa heille hyväksynnän. Oikeusvaltion ja rauhanomaisen demokratian säilyttämiseksi olisi erittäin tärkeää, että syrjintään puututaan pikemmin nopeasti kuin liian hitaasti. Kyse on myös maahanmuuttajan identiteetin loukkaamattomuudesta.

He tulevat traumojen keskeltä ja pyytävät apua…

Vuonna 2004 julkaistiin Belgradissa, Laplje Selossa ja Chicagossa tehty tutkimus, josta ilmeni, että 43 % Bosnian pakolaisista koki syvää masennusta (DSM-IV –kriteerit) vielä kolmen vuoden kuluttua itse traumaattisista kokemuksesta, kotinsa ja kulttuurinsa jättämisestä. Toinen seurantatutkimus 1358 henkilölle entisen Jugoslavian alueelta maaliskuun 2000 ja heinäkuun 2002 välisenä aikana paljasti, että huomattavalla osalla tutkituista oli vielä kahden vuoden kuluttua itse tapahtuneesta vakavia trauman jälkeisiä oireita, pelkoa elämän hallinnan menettämisestä, riittämätöntä luottamusta ihmisten hyvätahtoisuuteen, elämän merkityksen kadottamista. Nämä ihmiset ilmaisivat uskonnolliset uskomuksensa hyvin mustavalkoisesti ja vainoharhaisesti.

Monista erilaisista kriisipesäkkeistä ihmisiä saapuu Suomeen hengenhädässä. He tietävät sukulaistensa vaarat kotimaassaan. Mahdollisesti itsekin olen syyllistynyt ylilyönteihin ilmauksissa, joita tulisi pehmentää diplomaattisiksi näiden tulijoiden maahantuloperusteiden arvioinnissa. Onhan selvää, että ihmisillä on oikeus etsiä onnea, rauhaa ja menestystä itselleen. Niin suomalaisetkin tekevät etsiessään parempaa työtä, rakkautta ja jopa uuden kotimaan. Muutamat pakenevat Suomeen saakka hengenhädässä. Tätä hätää on kunnioitettava.

Hädän kunnioittaminen on erotettava yksityisen ihmisen bisneksestä, jossa hätää käytetään poliittisten päämäärien ajamiseen tai vastaavaan toimintaan. Pakolaisten vastaanottaminen ei ole yksityisyritteliäisyyttä eikä järjestäytynyttä rikollisuutta – ei ainakaan pitäisi olla – vaan valtiovallan vastuullista toimintaa.

Olen ollut järjestämässä maahanmuuttoleiriä 90-luvun alussa

Puhun usein venäläisistä, koska perhetaustani tähden tunnen venäläiset maahanmuuttajat, joka on suurin maahanmuuttajaryhmä Suomessa, mutta pitää muistaa, että olin Malmin seurakunnassa toteuttamassa ensimmäistä maahanmuuttajaleiriä jo toista vuosikymmentä sitten. Silloin leiriläiset olivat pääsääntöisesti muslimeja eri puolilta maailmaa, kurdeja, somaleita jne. Yhä edelleen kohtaan arabimaista saapuneita maahanmuuttajia viikoittain. Nämä maahanmuuttajat ovat usein pakolaisia, joiden on täytynyt siis lähteä henkensä tähden Suomeen. Kun heidän kanssaan keskustelee, koen nämä tilanteet pikemmin sellaisina, että minä itse saan paljon: nämä tuovat ymmärrystä ja kokemusta maailmasta ja elämästä, mitä en olisi supisuomalaisessa lintukodissa oppinut ilman heitä. Äskettäin sain keskustella Pohjois-Afrikan tilanteesta. Tuntemus syveni huomattavasti mediamme tai ulkoministerimme tarinoista.

Olen myös vakuuttunut, että nämä pakolaisetkin ovat lahjoja ja lahjakkuuksia. Olen tavannut juuri sellaisia!


Voidaanko olla ystäviä?


Luterilaisen kirkon venäjänkielisen papin Erkki Jokisen olen kuullut kertovan osuvasti: "Minä en pidä suvaitsevaisuus-sanasta, vaan tahdon mennä pitemmälle: ´Voidaanko olla ystäviä?´" Suvaitsevaisuus ilmaisee ulkopuolisuutta, vieraantuneisuutta, ylhäältä alas katselemista, toisen muukalaisuutta. Lähimmäisrakkaus ilmaisee ihmisyyttä, velvollisuuksia, oikeuksia ja mahdollisuuksia, kunnioitusta ja kuulemista, ihailua ja rakastamista.

Martti Luther kirjoitti kauniisti lähimmäisrakkaudesta. Lutherin lause sopii rajatusti yksilöiden väliseen kanssakäymiseen. Hän kirjoitti: "Jumalan lahjojen tulee virrata yhdeltä toiselle ja olla yhteisiä. Jokaisen pitäisi huolehtia lähimmäisestään niin kuin itsestään. Kristukselta nämä lahjat virtaavat meille. Meiltä lahjojen tulee virrata niille, jotka niitä tarvitsevat".

Aristoteleen käsitys oli vähemmän idealistinen, ehkä kapitalistinen ja ”kokoomuslainen”: hänen mukaansa onnellisuuteen tarvitaan rajallisten hyveiden saamista ja kilpailua. 1100-luvun lopulla elänyt juutalainen rabbi Moses Maimonides määritteli parhaaksi lähimmäisrakkaudeksi, jos köyhää autetaan nousemaan köyhyydestään itsenäisyyteen ja työntekoon. En tahtoisi olla idealisti, joka on välinpitämättömyyttä, vaan tahtoisin auttaa maahanmuuttajaa itsenäisyyteen, työntekoon ja menestykseen Suomessa. Olen nähnyt sellaisia maahanmuuttajia: turkkilainen mies tekee upeaa kauppaa Venäjän ja Turkin välillä Suomen kautta. Eräs venäläinen nainen keräsi äskettäin huomattavat tulot, mutta sitten suomalainen sairaalloinen mafiakuvitelma yltyi ja hänen liiketoimintansa tuhottiin. Sittemmin paljastui, että nainen oli ansainnut osaamisellaan ja ahkeruudellaan sellaista tuloa Suomen kansantalouden hyväksi, jota ei syntynyt ilman häntä.

Lähimmäistä täytyy ajatella uudella tavalla modernin elämän lähtökohdista käsin. Viime vuonna valmistuneen suomalaisen tutkimuksen mukaan venäjän- ja vironkielisistä maahanmuuttajista yli 40 % kokee työnhaussa syrjintää. Työpaikkakiusaamista kokee yli 25 %. Kiusaamista harjoittavat työtoverit. Tein puolivuosikymmentä sitten liiketalouden opintojani varten raportin, jossa haastattelin ulkomaalaisia työntekijöitä. Kävi ilmi, että suomalaiset työntekijät kielsivät maahanmuuttajilta oikeuden puhua omaa äidinkieltään työpaikoilla, koska pelkäsivät alemmuuden tuntonsa tähden pahoja juoruja. Maahanmuuttajille tehtiin merkillisiä kassitarkastuksia ja kaikkea muuta kummallisuutta. Esimiehen toiminnan oikeudenmukaisuus, ryhdikkyys ja johdonmukaisuus olivat tärkeää, jotta työyhteisö alkoi kokea monikulttuurisuuden voimavaraksi. Työyhteisöt uudistuivat. Eräs haastateltava kertoi työyhteisön muuttuneen vuosien aikana aivan hyväksi, voittaneen jopa Suomen parhaat työpaikat -kilpailun. Lähimmäisen rakkaus ilmenee älyllisissä työnjohdollisissa ratkaisuissa.

Alistamisen halu, viha, pelko ja kateus eivät saa määrittää lähimmäisen mahdollisuuksia. Maahanmuuttaja törmää näkymättömään seinään, ammatillista tutkintoa ja osaamista ei osata hyödyntää. Erityisesti B-statuksella Suomeen töihin tulleet perheet joutuvat uudeksi marginaaliryhmäksi. He saavat tehdä töitä, mutteivät ole oikeutettu ansiosidonnaiseen päivärahaan, vaikka maksavat jäsenmaksua työttömyyskassalle. Aivan liian usein otaksutaan, että korkeastikin koulutetun maahanmuuttajan pitäisi olla vain halpaa työvoimaa matalapalkka-aloille: korkea vuokra ja nälkä tekisivät heistä ahkeria ja nöyriä maahanmuuttajia merkillisten työsopimusten ansiosta vain 500–700 euron kuukausipalkalla. On kestämätöntä kuvittelua, että alistaminen ja halveksunta tuottaisivat meidän yhteiskuntaamme elämänhaluisia ihmisiä.


Eurooppalaiset yritykset saavat hyötyä monikulttuurisuudesta


Suomeen on saapunut 1990-luvulta alkaen huomattava määrä ulkomaalaistaustaista väestöä. Euroopan komissio julkisti marraskuun 28 päivä 2005 tutkimuksensa eurooppalaisten yritysten monikulttuurisuudesta. 83 % eurooppalaisista yrityksistä koki saaneensa hyötyä omaksuttuaan myönteisen suhtautumisen kulttuurien ja kansallisuuksien erilaisuuteen työpaikalla. Työvoiman tarjonta oli parantunut, hyvät työntekijät säilyivät työyhteisössä kauemmin, työyhteisön sisäiset suhteet paranivat ja yrityksen maine koheni. Lisäksi 26 % yrityksistä havaitsi yrityksensä luovuuden ja tuottavuuden kohonneen.

EU:n komission ohjelman mukaan kaikki diskriminaatio olisi lopetettava työpaikoilla. Parhaat tulokset saatiin Iso-Britanniassa, Espanjassa, Saksassa, Ranskassa, Hollannissa ja Belgiassa. Tämä tutkimus oli valmisteluja vuoden 2007 yleiselle eurooppalaiselle teemalle, joka on saanut nimeksi: Euroopan vuosi kaikkien yhtäläisille mahdollisuuksille, European Year of Equal Opportunities for All. Kansalaisten hyvinvointi ratkeaa Euroopan Unionin tuoreiden selvitysten mukaan siinä, kuinka työpaikat ja oppilaitokset oppivat monikulttuurisuuteen oikeudenmukaisesti ja tasa-arvoisesti. Samanaikaisesti Suomi tepasteli piiloon takaviistoon!

Kuka palkkaisi tarjolla olevia lahjakkuuksia?

Joulukuussa 2010 julkaistiin artikkelini ”Kuka palkkaisi tarjolla olevia lahjakkuuksia?” Siinä viittaan Aira Vehaskarin tutkimukseen Talent Available (EVA 2010).Soitin myös Vehaskarille, joka on itsekin puoliksi amerikkalainen ja puoliksi suomalainen. Hän on viettänyt suuren osan elämästään Aasiassa, Afrikassa ja Amerikassa. Julkisessa keskustelussa on maahanmuuttajien työllisyys nähty hyvin yksipuolisesti ja yksinkertaistetulla tavalla, useimmiten on luuloteltu, etteivät maahanmuuttajat tarjoaisi mitään hyvää Suomen taloudelle. Kansainvälisten osaajien houkuttelusta puhutaan sinänsä paljon, mutta harvat työnantajat ovat valmiit palkkaamaan heitä. Jopa huonoon suomenkielen taitoon vedotaan tehtävissä, joissa ei ole tarvetta suomen kielen taidolla! Kyse on kyvyttömyydestä johtajana, jos kansainvälisyys nähdään ongelmana pikemmin kuin haasteena, josta osattaisiin rakentaa mahdollisuuksia. Tietenkään ei ole syytä vähätellä työtapojen erilaisuudesta johtuvia ongelmia, mutta myös suomalainen kurinalainen työaika voi turhauttaa joutavammin tavoitettavaa kansainvälistä ihmistä. Vehaskari kertoi Victoria Panfilin elämäntarinan, joka lahjakkaana akateemisena naisena saanut töitä EU-säädösten mukaisen 6 kuukauden aikana ja hänen oli palattava kotiinsa Moldovaan. Onni kääntyi toki sittemmin ja Victoria sai töitä Suomesta. Samanaikaisesti kun halutaan korostetusti välttää ongelmia, menetetään mahdollisuuksia.


Vähemmistövaltuutettu julkaisi äskettäin – 22.10.2010 – selvityksen maahanmuuttajien kohtaamasta työsyrjinnästä: Venäjänkielisten työllistyminen ja työsyrjintä 2010. Tulosten mukaan venäjänkielisten osaamista ei osattu hyödyntää Suomessa. Haastattelijan arvion mukaan tutkituista 74 % puhui suomea sujuvasti, alueella oli tarve venäjän osaajille, mutta tehtävään valittiin silti suomalainen, joka osasi heikosti venäjää. Työpaikoilla esiintyi myös ryssittelyä.

Akhlaq Ahmad luetteli työllistämisen esteet vuonna 2010 tutkimusartikkelissaan ”Voisin tietysti palkata heitä, mutta”. Työllistymisen esteinä olivat heikoksi arvioitu suomen kielen taito, kyvyttömyys Suomessa arvostaa henkilön koulutusta ja työkokemusta, sanattomasti tehdyt olettamukset Suomessa tarvittavista kulttuuripiirteistä, työnantajien epäluottamus ja syrjintä.

Miksi Ilja Repin ei tehnyt perusjunttia taidetta?

Ilja Repin (Илья Ефимович Репин) syntyi 5.8.1844 Ukrainan Tšugujevissa ja kuoli 29.9.1930 Suomessa, Terijoen Kuokkalassa. Hän ennätti asua Suomessa 30 elämänsä viimeistä vuotta. Repin piti itseään kasakkana, josta hän oli myös ylpeä.



Kun Repinin taideteoksia katsoo, en voi unohtaa taiteilijan köyhää lapsuutta, jota korosti myös isän poissaolo sotapalvelusten tähden. Repin näki sananmukaisesti nälkää lapsena. Äiti teki köyhää työtä levittäen kalkkia kasarmille ja ansaitsi pienet roponsa sieltä. Poika aloitti ansainnat Ukrainassa maalaten kirkkoon ikoneita. Myös kirkko ja kristinusko jätti jälkensä taiteilijan sieluun. 19 vuotta vanha nuorukainen pääsi vuonna 1863 Pietarin keisarilliseen taideakatemiaan. Hänen arvostuksensa kohosi nopeasti. Sittemmin hän sai matkustella palkintorahoillaan useasti myös Euroopassa, mm. vuosina 1883, 1889, 1894 ja 1900. Vuosina 1876–1882 hän asuikin Pariisissa.

Maailman maineen hän voitti maalauksellaan Volgan lautturit, jonka ensimmäiset luonnokset syntyivät 26 vuoden iässä vuonna 1870. Teos on sittemmin liitetty yhteiskunnalliseksi kritiikiksi ja käytetty moneen sen mukaiseen tarkoitukseen, mutta itse maalaus on moni-ilmeisempi. Pikemmin pitäisi sanoa, että maalausta ei olisi syntynyt, jos Repinillä ei olisi kokemuksissaan kasvanutta omaatuntoa ja tajua sosiaalisesta vastuullisuudesta. Lopullisen muotonsa tämä maalaus, Burlaki, Бурлаки на Волге, sai 1873. Se lienee tunnetuin venäläisten tekemä maalaustyö lännessä, mutta myös väärinymmärretty. Maalaus on hyvin vaikuttava, kun sen saa katsoa omassa aidossa mittasuhteissa 131,5 cm x 281 cm. Lähes aidon kokoiset lautturit on itse kukin oma persoonansa. Heidän kasvonsa ja identiteettinsä jättävät katsojaan syvän vaikutuksen.

Vuonna 1870 Repin meni veneellä Volgaa pitkin. Itse maalauksen viimeistely tapahtui kuitenkin Pietarissa akatemiassa. Akatemian päättötyö ennätti kuitenkin valmistua siinä välissä: Jairuksen tyttären herättäminen. Dostojevski kertoo ensin pelästyneen Repinin maalauksesta, koska aihe oli niin hirvittävä. Maalaus olisi helposti tulkittavissa paremmin kuin mikään muu sosialismin ajatusten puolesta. Dostojevski kuitenkin oivalsi, ettei lauttureista tullut kuitenkaan sellaista luokkakuvausta kuin olisi ollut pelättävissä.

Oman näkemykseni mukaan - ja näkemykseni ei ole taidehistorian erityistuntijan – Repinin maalausta tulkittaessa on syytä muistaa (1) äidin vaikutus ja lapsuuden köyhyys sekä sen mukana tullut myötätuntoa oikeudenmukaisuuden ja ihmisyyden puolesta.
(2) Kesällä 1868 Repin oli kävellyt Pietarissa ja havahtunut burlakin, likaisen lautturin, ja puhtoisen keikarimaisen ritarin järkyttävään eroon. Kiitos omien taustojensa, Repin ei tukahduttanut tunteita keikarimaisen puhtauden ja kärsivän likaisen ihmisen eriarvoisuudelle. Tältä eriarvoisuudelta ei pitäisi sulkea silmiä nykypäivänäkään. Repin ei sulkenut silmiänsä ja siksi saattoi syntyä upeaa taidetta. Jos silmät sulkee eriarvoisuuden näkemiseltä ja sallii sydämen kovettua, syntyy pelkkää perusjunttia ”taidetta”.
(3) Repinin kokemus ei jäänyt pelkkään näkemiseen, vaan sitä seurasi syvä uskonnollismoraalinen opiskelu. Repin oivalsi yhä syvemmin vuonna 1869 Pietarin akatemiassa ohjelmassa ”Job ja hänen ystävänsä” (Иов и его друзья) ihmisten kokeman häpeän, surullisen kurjuuden kokemuksen ja epäonnen tuon syyttömän marttyyrin kertomuksen avulla. Ilmeisemmin omat muistot virkistyivät mitä parhaaseen herkkyyteen, jota ilman ei suuria taideteoksia voisi syntyä. (4) Lopulta hän teki Volgan matkan vuonna 1870 F. Vasiljevin kanssa. Ensimmäiset luonnokset syntyivät jo 1870. Uusi matka syntyi Akatemian päättötyön jo valistuttua, kun hän 1872 matkusti Volgalle. Tuolloisessa luonnoksessa perspektiivi on erilainen: lautturit kulkevat vasemmalta oikealle, kun lopullisessa työssä nämä kulkevat oikealta vasemmalle.

Repin muutti Suomeen vuonna 1900. Neuvostoliiton synnyttyä vallankumouksen jälkeen hän jäi asumaan Suomeen eikä koskaan käynyt Neuvostoliitossa. Lenin osoitti kuitenkin arvostusta Repiniä kohtaan. Hänen työnsä saivat lopulta 1930-luvulla Neuvostoliitossa suurta arvostusta ”sosialistisen realismin” edustajina. Kaikesta huolimatta tuo lahjakas, maailmankuuluisa taiteilija päätti asua Suomessa. Viimeiset vuotensa hän jopa maalasi vasemmalla kädellään, kun oikea käsi ei enää toiminut.

Miten upeita lahjakkuuksia maahanmuuttajissamme on ollut ja on yhä edelleen! Lahjakkuus ei ole toki maahanmuuton määräävä legitimiteetti, oikeutus. Humaanisuuteen kuuluu antaa ihmiselle ihmisarvo, nähdä hänessä pikemmin mahdollisuuksia kuin uhkia. Kovapintaiset ennakkoluulot eivät näe ihmisessä Luojan luomaa arvoa. Luojan silmissä ihminen on kaunis riippumatta hänen kansallisesta, kielellistä tai aatteellisesta taustasta. Yhä edelleen tahtoisin, että voimme tarjota maahanmuuttajille sellaisen Suomen, jonka tähden nämä tahtoisivat liittyä oman kohtalonsa mukaisesti Repinin sanoihin: ”Ah Suomi, Suomi. Olen ollut nämä monet vuodet yhteydessä tähän ystävälliseen seutuun”.


- - - -

No comments in my blog, but you can find my phone number GSM +358 44 322 2661 or my email juhamolari-ÄT-gmail.com (см. -ÄT- = @). You can discuss with me in Facebook

Юха Молaри: Домашняя страница – Juha Molari: Homepage http://personal.inet.fi/business/molari/

Юха Молари: Пресс-Портрет (YANDEX)

СМИ и Юха Молaри (коллекция)