perjantai 11. maaliskuuta 2011

Pohjan kirkossa rukoillaan Japanin maanjäristyksen ja tsunamin uhrien puolesta


Kuva: Pohjan Pyhän Marian kirkko, Pohjan Suomalainen seurakunta Orkdalintie 6, 10420 Pohjankuru

Pohjan Pyhän Marian kirkossa jumalanpalveluksessa sunnuntaina 13.3. klo 10 esirukous Japanin maanjäristyksen ja tsunamin uhrien puolesta. Mikäli Punainen Risti tai muu järjestö saa järjestettyä tiedon katastrofikeräyksestä, otamme myös kolehdissa osaa tähän avustamiseen.








Me rukoilemme kaikkien niiden puolesta,
joita kärsimys Japanissa koskettaa.
Lohduta niitä, jotka surevat omaisiaan.
Anna heille voimaa tähän hetkeen ja edessä oleviin päiviin.
Tue ja vahvista heitä, joita luonnonkatastrofi on runnellut.
Auta meitä toimimaan oikein ja kaikkien yhteiseksi parhaaksi.
Ohjaa meitä pitämään huolta toisistamme.
Osoita meille tiesi ja auta kulkemaan sitä.

Jumala, sinä olet elämän ja kuoleman Herra.
Koko maailmamme on sinun käsissäsi.
Sinä synnytät lakkaamatta uutta elämää.
Myös siitä mikä on pahaa ja tarkoituksetonta,
sinä voit luoda uutta.
Sinä annat tulevaisuuden ja toivon.
Sinä rakastit maailmaa niin paljon,
että annoit ainoan Poikasi.
Sinä lupasit, ettei mikään voi erottaa meitä sinun rakkaudestasi,
joka on tullut ilmi Pojassasi.
Me kiitämme sinua siitä.
Sinun käsiisi me jätämme toisemme ja itsemme.


Ks. myös EVL/Sakasti

- - - -

No comments in my blog, but you can find my phone number GSM +358 44 322 2661 or my email juhamolari-ÄT-gmail.com (см. -ÄT- = @). You can discuss with me in Facebook

Юха Молaри: Домашняя страница – Juha Molari: Homepage http://personal.inet.fi/business/molari/

Юха Молари: Пресс-Портрет (YANDEX)

СМИ и Юха Молaри (коллекция)