sunnuntai 15. toukokuuta 2011

Suomi juhlii sankarityötä itsenäisyyden ja uskonnon hyväksi


Tänään kirkolliset seremoniamestarit muistivat koko yhtenäisen kansan sankarillista pelastustyötä, minkä ansiosta Suomen kansa sai säilyttää itsenäisyyden ja kristinuskon. Meidän nuori sukupolvemme saa yhä kiittää kansallisesta itsenäisyydestä ja uskonnosta sotilaidemme uhrauksia, niin kuin vuosi sitten Pohjan hautausmaalla ruotsinkielisen seurakunnan kirkkoherra Johan Westerlund onnitteli pientä väkijoukkoa sankariteoista.

Kirkko oli tänään kansallisten symbolien marionetti. Kirkolliset seremoniamestarit eivät ole vain panttivankeja itsensä kieltämisessä, kauhistuttavan nautinnon kiistämisessä, vaan myös kansallisten symbolisten mekanismien heiluttamia marionetteja.

Suomalaisen kirkollisen instituution ja sen rituaalien analogisuus ideologisen valtiokoneiston kanssa ilmensi tosiasiallista hekumallista intiimiä suhdetta - jopa liittoa - vielä siihen aikaan, kun luterilainen Suomi kävi luterilaisen Saksan aseveljenä sotaansa ateistista aatevihollistaan Neuvostoliittoa vastaan. Luterilaisella kirkolla oli missio pelastaa koko maailma kommunismin saastalta. Aseiden siunaaminen lankesi luonnostaan kirkon kutsumukseksi. Kansa ja uskonto kulkivat niin rinnatusten, ettei toista voinut erottaa toisesta.

Slavoj Žižek on kirjoittanut teoksessaan Mapping Ideology (1994, Verso: Lontoo) postmodernin ideologiakritiikin tarpeellisuudesta, koska tietyt järjestelmät vieraannuttavat meidät historioiden utopististen kertomustensa avulla järjestelmän uskollisiksi panttivangeiksi. Otamme vakiintuneen identtisyyden itsestäänselvyytenä.

Suomalaisilla hautausmailla on jälleen kerran kirkollisten seremoniamestareiden johtamissa rituaaleissa rakennettu itsestään selvää identiteettiä, järjestelmälle uskollisesti alistuvia panttivankeja. Pyhyyden voimat on kutsuttu avuksi tämän identiteetin rakentamisessa.

Kaatuneiden muistopäivänä on todella sopimatonta sanoa mitään mautonta sodissa kärsineitä veteraaneja ja jo kaatuneita vastaan. Unohdukselle on myös vähemmän hienotunteiset aatteelliset taustat. Kirkolliset seremoniamestarit unohtivat täydellisesti vain muutama päivä sitten juhlitun maailmanlaajuisen voiton päivän. Suomessa pyhyyden voimat rakensivat identiteettiä rintamalinjan toisella puolella.

Kirkolliset hienotunteiset seremoniamestarit eivät muistaneet tänään lausua sankarihaudoilla synnintunnustusta. Evankelisluterilaisen kirkon suuret opettajat kävivät jo Hitlerin pappiskoulussa oppimassa natsi-ideologian ja arjalaisen hengen. Synnintunnustusta ei muistettu tänään sankarihaudoilla. Kansallisen eetoksen uskolliset kirkolliset marionetit eivät lausuneet todellisten miesten kovissa kohtaloissa Jumalan sanan neuvoja silloin, kun kommunismin tuhoamista suorittavat ristiretkeläiset raiskasivat Petroskoin naisia – sekä kuolleita että eläviä. Synnintunnustusta ei muistettu tänään sankarihaudoilla. Kirkolliset seremoniamestarit eivät häpeä osallistua Pariisin rauhansopimuksen vastaisen, revansistisen ProKarelia järjestön neuvonpitoihin.

Minä elän uuden sukupolven murroksessa. Vanhan maailman juoksuhaudat eivät enää rakenna identiteettiäni. Tänä vuonna vanhan maailman voimat eivät rakenna identiteettiäni edes pyhyyden voimien avulla, koska en ollut enää Suomen evankelisluterilaisen kirkon pappina kokemassa, miten Suomen kirkoissa muistettiin Jumalan siunausta ja suojelua pahaa venäläistä vihollista vastaan. Perheeni on syntynyt venäläiseksi, vanhan vihollisen kansalaisiksi, kastettu Moskovan ortodoksisen kirkon jäseniksi. Heitä minä rakastan. Rakkaus ei tarkoita, että rakastaisin heitä toisenlaisina ja tahtoisin heille de-russofikaation eli suomalaiseksi kotouttamisen. Itsekin olen käynyt viimeksi kristillisessä kirkossa Venäjällä, vanhan vihollisen mailla, Pietarissa, jota Suomi ja Saksa eivät onnistuneet kukistaa ristiretkellään ateistista pahuuden valtakuntaa vastaan. Tänään tuossa maailman suurimmassa valtiossa asuvat Euroopan uskonnollisimmat ihmiset.

Vuosittainen hautausmaaseremonia on auttanut ymmärtää maailmaa paremmin: rituaali opettaa nuorta sukupolvea ymmärtää elämän pyhyyttä: kaksinaismoraalia ja teeskentelyä. Suomen kaksinaismoraalinen eetos on kansainvälisesti tunnettu. Alexei Rozuvan, Venäjän duuman turvallisuusneuvoston jäsen, kuvaili kaksinaismoraalia vähän Voitonpäivän jälkeen:

"Terrorismi ei tunne rajoja. Terroristit ovat liittyneet toisiinsa ja auttavat toisiansa, naapurimaiden lainvalvontaviranomaiset aliarvioivat tämän pahuuden vaarallisuuden, vapauttavat terroristeja ja määrittelevät heitä vapaustaistelijoiksi. Tämä ei ole mitään muuta kuin kaksinaismoraalia, joka tuottaa lopulta epäonnistumisen. Enemmin tai myöhemmin he ymmärtävän tämän, mutta he ymmärtävät usein vasta heidän omaan valtioonsa kohdistuneiden terrori-iskujen jälkeen. Pitäisi olla yhtenäinen lähestymistapa terrorismia vastaan. Terroristeja ja bandiitteja pitäisi kohdella yhdenvertaisesti Suomessa ja Venäjällä”.





- - - - - - -



No comments in my blog, but you can find my phone number GSM +7911 2970525 (in Russia) +358 44 322 2661 (in Finland) or my email juhamolari-ÄT-gmail.com (см. -ÄT- = @). In principle, you could discuss with me in Facebook

Юха Молaри: Домашняя страница – Juha Molari: Homepage http://personal.inet.fi/business/molari/

Юха Молари: Пресс-Портрет (YANDEX)

СМИ и Юха Молaри (коллекция)