torstai 19. toukokuuta 2011

Tuomiokapituli avasi kurintoimenpideprosessin jo poispotkittua ex-kirkkoherraa vastaan

Espoon hiippakunnan tuomiokapituli on päättänyt laittaa tutkinta-asiamies Jorma Backin uusiin velvollisuuksiin valmistavaa tutkimusta varten mahdollista uutta kurintoimenpidettä ajatellen, vaikka kirkkoherrana viranhoitoni on jo päättynyt virallisestikin Pohjan suomalaisessa seurakunnassa. Uuden kurintoimenpiteen tutkinnan juridisena perusteena on se, että Kirkkolain 9 § koskee myös pappisviran haltijaa, vaikka tämä ei olisikaan seurakunnan tai seurakuntayhtymän virassa. Tuomiokapituli tahtoo valvoa 24 tuntia vuorokaudessa 12 kuukautta vuodessa myös niiden pappisviran haltijoiden toimia, jotka eivät ole seurakunnan virassa. Tällaisia pappeja on runsaasti järjestöissä, politiikassa, toimittajina ja työttömyyskortistossa.

Espoon tuomiokapituli ja tutkinta-asiamies Jorma Back vaatii vastausta viimeistään 27.5 2011. Pyyntö saapui maanantaina. Back tarjoaa mahdollista henkilökohtaista tapaamista kurintoimenpidettä valmistavaa uutta tutkimusta varten. Vastasin nämä sanat tutkintaan heti sen saavuttua:

En käy keskustelua Teidän kanssanne yhtään mistään kysymyksestä. Olette tarkoitushakuisesti vääristelleet jo kaikki muutkin jutut ja jättäneet ne käsittelemättä asianmukaisesti. Tuomiokapituli voi pelleyhteisönä toimia itseään viihdyttäen.

Suomalaisen klubin uskollinen torvensoittaja Harri Rautiainen ymmärtänee loistavaksi yhteiskunta-analyytikoksi kasvaneena Uusi Suomi -blogin kirjoittajana, miten tietyissä yhteisöissä perinne velvoittaa yksilöitä. Harri tuntee sen varmasti omissa nahkoissaan, että perinne velvoittaa häntäkin torvensoittajana. Harri Rautiainen ei voisi soittaa Suomalaisella klubilla työväestön kunniaksi Kansainvälistä, tuskin enää osaisikaan perinteen aiheuttaman unohduksen tähden.



Niin Suomalainen klubi kuin myös Suomen evankelisluterilainen kirkko – tarkemmin sanottuna tuomiokapitulit – ovat niitä perinneyhteisöjä, joissa on mitä tunnollisimmin säilytetty vanhoja arjalaisia veljestunteita.

Hyvin läheinen sukulaisnainen soitti eilen puhelimella ja pahoitteli, että en ollut ”hiljaa”, koska hiljaisena olisin voinut säilyttää ”hyvän viran”. Hän epäili, että venäläismieliset näkemykset olisivat tulleet Tanjalta, minkä näkemyksen tyrmäsin heti. ”Suomi on kuitenkin hyvä maa”, nainen perusteli. Hän toivoi, että en lähtisi Suomesta pois, koska Suomi on kaikesta huolimatta isänmaa. Tämä on siis minulle rakas ihminen, jota olen pitänyt potentiaalina antifasistina. Lisäksi olen tietänyt, että missään tapauksessa hän ei ainakaan tue mitään Seta-liikkeen homosekoilua, jotka ovat kuitenkin mm. Espoon tuomiokapitulin mieleen. Sitten hän ehdotti ratkaisuja, miten voisin vähitellen maksaa kulutusluottovelkaa pois työmarkkinatuesta ilman että antaisin velan mennä ulosottoon. Näkemykseni oli kokonansa toisenlainen kuin tällä minulle erityisen rakkaalla ihmisellä, joka oli vilpittömästi huolissaan puolestani. Kerroin lohdutukseksi, että hän on aina elänyt pienissä muuttumattomissa piireissä. Minä elän toisenlaisessa maailmassa, jossa muutos ei ole uhka, vaikka muutos voi tehdä juuri pienellä hetkellä kipeää.

Suomessa voisi selvitä, jos on hiljaa, mutta sillä tavalla annetaan valta tyrannille. Evankelisluterilainen kirkko sallii harmittoman yhteiskuntakeskustelun, josta kukaan ei pahastu yhtään millään tavalla, mutta suomalaisuuteen liittyvien myyttien koskettamista kirkko ei salli. Kirkkomme on kovasti nationalistinen. Viran hyvyyttä voin arvioida asianosaisena paremmin kuin kulissien etupuolella kaunista näytelmää katsova yleisö osaa tehdä. Virkavuosia kertyi kokonaiset 22, joten kirkolle jää lopulta myös eläkkeen maksua varten velvollisuuksia hyväkseni. En pidä suinkaan terveenä, jos perfektionismiin ahdistuksiaan pakeneva työntekijä rakastaa yli kaiken kenkiään ja uskoo maagisesti rukoukseen, mutta ei ymmärrä psyykkisten rajoitustensa ja niukan koulutuksensa tähden yhteiskunnan toimintaa laajemmin. Rukous, usko ja Jumalan valtakunta ovat mitä tärkeimmät, kirkon julistuksessa keskeiset todellisuudet, mutta oma Missio heijastaa psyykkistä ongelmaa, jos hengellisen Mission avulla uskotaan hallittavan koko ihmisen todellisuutta. Maailma ei todellisuudessa pyöri sittenkään tosiuskovaisen työntekijän ristiin solmittujen rukoilevien sormien ympärillä. En pidä myöskään terveenä, jos enkeliharhoja näkevä ja kuuleva henkilö kehittää itselleen kuvitteellisen identiteetin juutalaisena, jossa nimissä hän uskoo itsensä muuta kansaa paremmaksi. Hengen profeetallisia tuntojaan kokevana ihmisenä hän arvioi työtoverinsa – lähinnä ex-diakonin ja ex-kirkkoherran saatanallisten voimien palvojaksi. Samanaikaisesti ”Hengen” kuljettama työntekijä levittää amerikkalaista ilmestyskirjamaista propagandaa naapurivaltaa vastaan ymmärtämättä lainkaan yhteiskunnan pelisääntöjä, historiaa ja tuntematta paremmin edes Raamattua. En pidä myöskään terveenä niitä taloudellisia ja toiminnallisia ongelmia, jotka Espoon hiippakunnassa on hyväksytty veropetos- ja vaalirahoituksessa ryvettyneiden skandaaliyrittäjien kanssa sopuisassa yhteistyössä.

Suomalaisen klubin uskollinen torvensoittaja Harri Rautiainen otaksuu, että hän saa Uusi Suomi -blogistaan samaa korvausta kuin minä saan joskus RT-kolumnistina. Olen käynyt puhelimessa ja sähköpostissa keskustelut RT:n johtajien kanssa, hyväksyntä on tullut tällä hyvällä tasolla, mutta konkreettiset yksityiskohdat vielä puuttuvat. Paperia ei ole allekirjoitettu. Voin otaksua, että työni on vapaaehtoistyötä niin kuin torvensoittaja Harri Rautiaisella Uusi Suomi -blogissa. Olen näin ollen myös jatkossa työtön työnhakija, jonka elättäminen kuuluu KELA:n ja sosiaaliviraston vastuulle. En luonnollisesti voi maksaa vuokraa, koska mitään tuloa tai omaisuutta ei ole. En luonnollisesti voi maksaa mitään laskuja, vaan annan niiden mennä ulosottoon, koska tyhjästä on mahdotonta maksaa. Jos joskus saan työmarkkinatuen, kun ammattiliittoon en ole koskaan kuulunut, niin minimitoimeentulosta en tietenkään voi maksaa mitään ulosottoa varten. Minulta ei voi myöskään mitään otaa velan lyhennykseksi, koska minulla ei ole mitään omistusta. Onhan tämä surullinen tilanne niiden silmillä, jotka ovat uskoneet "vapauteen" rahan varassa, jonka tyranni antaa uskollisille hiljaisille orjilleen.

Tulin juuri juoksulenkiltä. Pirkkolassa oli nautittavaa juosta metsäpoluilla noin 10 kilometriä. Tähän harrastukseen minulla ei ollut varaa, kun hoidin kirkkoherran virkaa. Aamulla oli mentävä pojan kouluun viennin jälkeen tai jo sitä ennen Pohjaan. Bensaan kului 1000 euroa kuukaudessa, vaikka Lexus ei vienyt kuin vain 8-9 litraa satasella. Nyt ei kulu rahaa bensaan. Nyt on aikaa lenkkeillä. Eilen luin Dostojevskin ”Sorrettuja ja solvattuja”. Kirkkoherrana ei ollut aikaa lukea romaaneita. Eilen kävelin päivällä Stockmanilla ja löysin lopulta itselleni uuden kesätakin. Kirkkoherrana ei ollut aikaa kävellä päivällä vaatekaupoissa. Eilen iltapäivällä vein poikani jalkapalloharjoituksiin ja lauantaina jalkapalloturnaukseen. Kirkkoherrana ei ollut aikaa osallistua poikani harrastuksiin. Olen työtön, köyhä työnhakija, mutta olen monella tavalla entistä rikkaampi. Tällä hetkellä ei ole näköpiirissä, milloin alkaisin saada Kelasta tai sosiaalivirastosta toimeentuloa ruokaa ja perusmenoja varten. Ymmärrän, ettei kaikkien ongelmien pidä olla ratkaistu vielä ensimmäisenä päivänä tai ensimmäisen kuukauden aikana. Yhä on ruokaa riittänyt. Äsken söin paistettuja perunoita ja oikein maukasta kalaa. Köyhä antifasisti on ravittu ja onnellinen, mutta tyrannin orjuuttama antifasisti tuskailee vakaumuksen ja olemassaolonsa rajoitusten kanssa.

Kuva: Tyrannin orjuuttama kirkkoherra Juha Molari oli vielä ”pyöreähkö” lenkkeilijä kaksi vuotta sitten Savonlinnassa, kuten näkyy videosta, mutta nyt keväällä 2011 vapautettu antifasisti on jo selvästi solakampi, onnellisempi ja vapaampi lenkkeilijä



- - - - - - -



No comments in my blog, but you can find my phone number GSM +7911 2970525 (in Russia) +358 44 322 2661 (in Finland) or my email juhamolari-ÄT-gmail.com or juhamolari-ÄT-mail.ru (см. -ÄT- = @). In principle, you could discuss with me in Facebook

Юха Молaри: Домашняя страница – Juha Molari: Homepage http://personal.inet.fi/business/molari/

Juha Molari -mail.ru -blog

Юха Молари: Пресс-Портрет (YANDEX)

СМИ и Юха Молaри (коллекция)