sunnuntai 5. kesäkuuta 2011

Miksi Storsjön ja Harjun tuomista pakolaisista jotkut elävät väärällä nimellä?

Safka-T selvitti, miksi ihmisoikeusaktivistien Mikael Storsjön ja Anu Harjun järjestämissä laittomissa maahantuloissa tulijat satunnaisesti eivät muistaneet oikeita nimiänsä ja jatkoivat elämäänsä Suomessa keksityn nimen turvin. Erityisesti olen jäänyt epävarmaksi siitä, kuka on Islam Tumsoev, joka maahantulohaastattelussa ilmoitti oikeaksi nimekseen Islam Matsiev – erään tunnetun urheilijan nimen. Hän olisi jopa Kavkaz Centerin administraattori. Sittemmin Mikael Storsjö ei ole enää edes tietoinen, että kukaan Islam Tumsoev tai Matsiev toimisi Kavkaz Centerin administraattorina. Mistä tässä unohtamisessa on kyse, jos pari vuotta sitten rajaviranomaisen kuulusteluissa muisti toimii toisella tavalla kuin julkisuudessa pari vuotta myöhemmin?

Ongelma oli kuitenkin selvitettävissä, kun Safka-T yhdisti omaan runsaaseen tutkimustiedostoonsa kotimaiset ja kansainväliset oikeudenkäyntiaineistot sekä parhaan käytettävissä olevan informaatioteknologisen osaamisen, sosiologiset kvalitatiiviset menetelmät ja ahkeran kenttätyön. Tätä aineistoahan on Jukka Mallinen pelännyt jo kuukausien ajan niin hirvittävästi, että jatkoi tuomiokapitulille tekemänsä kantelun jälkeen valittamistaan poliisille, koska Mallinen ei vielä tietänyt, mitä kaikkea pelottavaa ehkä paljastuu nykyaikaisen tieteen menetelmillä.

Video: Raportti analysoi tulijoiden identiteettikriisiä.



- - - - - - -



No comments in my blog, but you can find my phone number GSM +7911 2970525 (in Russia) +358 44 322 2661 (in Finland) or my email juhamolari-ÄT-gmail.com or juhamolari-ÄT-mail.ru (см. -ÄT- = @). In principle, you could discuss with me in Facebook

Юха Молaри: Домашняя страница – Juha Molari: Homepage http://personal.inet.fi/business/molari/

Juha Molari -mail.ru -blog

Юха Молари: Пресс-Портрет (YANDEX)

СМИ и Юха Молaри (коллекция)