perjantai 3. kesäkuuta 2011

Punakaarti nousee vallankumoukseen Helsingissä 4.6. klo 9

Köyhyyteen ja kurjuuteen joutuneena miehenä olen alkanut entistä paremmin ymmärtää, miksi marxilaisleniniläisen vallankumouksen hengessä syntynyt Punakaarti on räjähdysmäisesti kasvanut viime viikkojen aikana. Huomenna Punakaarti järjestää Helsingin keskustassa Paasikiven patsaalla muistohetken kello 9 – ja mahdollisesti tätä ennen Mannerheimin patsaalla jotakin, ja mahdollisesti vallankumouksellisia lähtee iltapäivällä Suomenlinnaan. Minä olen poikani kouluvuoden päättäjäisissä, joten en osallistu marxilaisleniniläiseen vallankumoukseen.

Minä olen joutunut traditionaalisestikin totaaliseksi yhteisöksi luonnehditun järjestelmän eli kirkon painostuksen kohteeksi: minuuttani haluttiin alistaa ikivanhojen menetelmien avulla, lopulta myös puuttumalla henkilökohtaiseen omaisuuteen riistämällä palkka. Tätä painostusta harjoitettiin vähintään huhtikuusta 2009 alkaen. Tällä hetkellä maksan kovaa (pankki)korkoa siitä, että en suostunut Espoon tuomiokapitulin, Kavkaz Centerin ja Finrosforumin yhteiseen sairaaseen ihanteeseen, jossa hyväksytään perverssit sadistiset pyrkimykset separatistien, bandiittien ja terroristien hyväksi. Näissä kokemuksissani olen alkanut entistä paremmin ymmärtää tovereitani, jotka ovat halunneet elvyttää marxilaisleniniläisen vallankumouksen. Minä en ole marxilaisleniniläisen poliittisen ja historiallisen näkemyksen kannattaja, mutta sosiaalipsykologisista lähtökohdista voin nähdä tilanteen lämmöllä – ja lämpö lisääntynee poliittiseen kenttäämme myös muusta kuin hallitusneuvottelujen hikisyydestä ja alkavan kesän tähden.

Hinta vastarinnasta on kova: tänään olen soittanut ja sopinut paperilla useita maksujen siirtoja ensi kuukaudelle. En tiedä, miten pystyn heinäkuussa laskujen maksuun, mutta sen tiedän, että kesäkuussa en pysty. En tiedä vielä, miten järjestän rahat internet-yhteyden säilyttämistä varten (20 euroa). Aina voi toivoa tulevaisuutta, jossa kaikki selviäisi, mutta tämän päivän rahat on jo syöty. Monia laskuja en yksinkertaisesti voi maksaa kesäkuussa: rahaa ei ole tullut toistaiseksi mistään jo kauan sitten maksetun niukan pappispalkan jälkeen. Vanhan auton myyntikään ei ole onnistunut. Täten perversioita suosivat kiihkoilivat ovat voineet saada tyydytyksen kesähelteellä, kun antifasisti on pelkästään ex-kirkkoherra (siis työtön), eikä hänellä ole rahaa riittämiin. Antti-Pekka Mustonen, Pauli Saarinen, Veikko Saksi ja hengenheimolaiset ovat luonnollisen tyytyväisiä tilanteessa, jossa heidän voittonsa on ilmeisen väistämätön. Sellainen on totaalinen järjestelmä. Yksi seikka ei kuitenkaan kadonnut: jos palkka ja rahat katosivat, sieluni on nyt entistä vapaampi. En ole yhtään vähemmän antifasisti.

Vallitsevan järjestelmämme fasistisen luonteen parempaa ymmärtämistä varten olisi erittäin suositeltavaa lukea Erving Goffmanin teos Minuuden riistäjät: Tutkielma totaalisista laitoksista. (Asylums: Essays on the social situation of mental patients and other inmates) . En tarkoita pelkästään sitä, että mielisairaala on sopiva rinnastus evankelisluterilaiseen kirkkoon ja sen vallankäyttöön, vaan Goffmanin teos on ylipäätänsä kiehtova tutkimusretki rakenteiden ja ihmisen minuuden jännitteiseen suhteeseen.

Olen lukenut monta kertaa Erving Goffmanin pamfletin Minuuden riistäjät. Maineikas sosiaalipsykologi kertoo teoksessaan, miten totaaliset järjestelmät vanhoista luostarijärjestelmistä uudempiin mielisairaaloihin ovat riistäneet ihmiseltä minuuden. Teos perustuu Goffmanin kenttätyöhön 7000 potilaan jättiläismielisairaalassa. Kirjassa on neljä esseetä. Ensimmäinen kuvailee totaalisten yhteisöjen ominaisuuksia. Toinen kuvailee mielisairaalapotilaan uraa. Kolmas essee on satiirinen kuvaus siitä prosessista ja niistä keinoista, joilla potilaat yrittävät irrottautua laitoksen ylivallasta. Neljäs essee luonnehtii psykiatrin rooliristiriitaa palvelusten tarjoajana ja kurivallan käyttäjinä.

Goffman nostaa mielisairaalan totaalisten laitosten yleiseksi ideaalityypiksi. Tietenkään kaikkia ei voi tulkita allegoriana: Goffmanille mielisairaala oli hänen kenttätutkimuksensa reaalinen kohde, missä hän teki oivalluksensa. Siksi lähtökohta on mainittu. Muita totaalisia yhteisöjä ovat vanhainkodit, lastenkodit; mielisairaalat; vankilat, keskitysleirit, koulukodit; työleirit, kasarmit; ja luostarit ja niihin rinnastettavat maailmasta eristäytymistä varten perustetut laitokset. Kun ihmiseltä riistetään taloudellinen itsenäisyys ja selviytyminen, hyökkäys kohdistuu myös minuuteen, jota ei enää tämä ihminen voi rakentaa vapaasti.

Goffman kuvailee, miten totaaliset laitokset riisuvat asukeiltaan ihmisarvon viemällä itsenäiset oikeudet määritellä omaa identiteetti pukeutumisella tai muulla henkilökohtaisella omaisuudella. Tämä alistamisen järjestelmä toteutuu luonnollisesti näennäisen avoimessa yhteiskunnassa viekkaammin velan, sosiaalietuuksien, niukan ansion ja monien muiden vastaavien tekijöiden avulla. Asukkailta riistetään yksityisyys, näyttämän takapuoli, jossa hän voisi rentoutua. Asukkaille pakotetaan ”totaalinen identiteetti”. Evankelisluterilaisen kirkon tulkinta kirkkolaista ja papin puuttuvasta ”siviilielämästä” on jopa kaksinaismoraalinen ja tekopyhä, koska papin moraaliksi ei sallita näyttämän takapuolella profeetallista, antifasistista rohkeutta riisto- ja vihajärjestelmiä vastaan, vaan papille edellytetään vallitsevaa porvarillista järjestelmää tukeva myötämielisyys. Michael Foucaultin keksimä panopticonin idea Tarkkailla ja rangaista –teoksessa määrittää hyvin vastaavalla tavalla modernin yhteiskunnan kehityksen lievepuolia.

Tänään olen ollut mainituista köyhyyteen liittyvistä syistä hyvin voimaton jopa henkisesti. Tämä vaikuttaa kaikkeen muuhunkin. Aamulla kävin juoksulenkillä. Juoksin ehkä 7 kilometriä, mutta ilman suurta energisyyttä. Piti kävellä matkalla. Illalla käyn uudestaan juoksemassa noin 7 kilometriä. Olen alkanut ymmärtää hiukan, miksi köyhyyteen kurjistetut ihmiset eivät nouse vallankumoukselliseen kapinaan Suomessa, vaikka köyhiä on lähes neljäsosa asukkaistamme. Heidät on totaalisen mielisairaalan tavoin alistettu masentuneiksi, voimattomiksi, hiljaisiksi – ja näin nämä ihmiset purkavat tyytymättömyytensä vain itseensä tai lähipiirissä sen sijaan että löytäisivät energiaa taistella marxilaisleniniläisen vallankumouksen puolesta Punakaartissa tai vastaavissa järjestöissä. Kuulin tänään ystävältäni, että voitonpäivänä perustetun Punakaartin hyväksi on ollut kova innostus! Marxilaisleniniläisen vallankumouksen puolella on sittenkin jo satoja suomalaisia. Esittelyvideotakin on katsonut jo toista tuhatta ihmistä. Oikeistolaiset tahot ovat perustaneet kaikenlaisia aseveliryhmiä, joten marxilaisleniniläinen vasemmisto voi luonnollisesti järjestäytyä luokkataistelua varten. Ehkä kaikki sorretut eivät ole sittenkään alistuneet totaalisen järjestelmän hiljaisiksi myötäilijöiksi. Lämmin kesä on saapumassa.




- - - - - - -



No comments in my blog, but you can find my phone number GSM +7911 2970525 (in Russia) +358 44 322 2661 (in Finland) or my email juhamolari-ÄT-gmail.com or juhamolari-ÄT-mail.ru (см. -ÄT- = @). In principle, you could discuss with me in Facebook

Юха Молaри: Домашняя страница – Juha Molari: Homepage http://personal.inet.fi/business/molari/

Juha Molari -mail.ru -blog

Юха Молари: Пресс-Портрет (YANDEX)

СМИ и Юха Молaри (коллекция)