torstai 9. kesäkuuta 2011

Täyttääkö Suomi kansainvälisen oikeusavun kriteerit?

Periaatteessa Suomen viranomainen antaa oikeusapua vieraan valtion viranomaiselle siten kuin kansainvälisestä oikeusavusta rikosasioissa annetussa laissa (4/1994, Pr 705) säädetään tai on erikseen sovittu. Tällainen erikseen valtioiden välillä sovittu sopimus on asetus 48/1980 Neuvostoliiton kanssa oikeussuojasta ja oikeusavusta siviili-, perhe- ja rikosasioissa tehdyn sopimuksen voimaansaattamisesta ja soveltamisesta. Tämä sopimus on tehty Suomen ja Neuvostoliiton välillä tehty sopimus Helsingissä 11 päivänä elokuuta 1978. Sen 2. artikla kohta 1. ilmoittaa, että sopimuspuolten oikeusviranomaiset (tuomioistuimet, syyttäjäviranomaiset sekä Neuvostoliitossa valtion notariaattiviranomaiset) antavat toisilleen pyynnöstä oikeusapua siviili-, perhe- ja rikosasioissa. Mainitut viranomaiset toimittavat oikeusapupyynnöt oman valtionsa lainsäädännön määräämän toimivaltansa mukaisesti. 26 artikla määrää syyttämispyynnöstä kohdassa 1., että kumpikin sopimuspuoli ryhtyy toisen sopimuspuolen pyynnöstä oman lainsäädäntönsä mukaisesti syytetoimenpiteisiin sellaista omaa kansalaistaan vastaan, jota epäillään toisen sopimuspuolen alueella tehdystä rikoksesta. Sopimuksen on Suomen ja Venäjän kahdenvälisten suhteiden sopimusoikeudellisen perustan kartoituksesta 11. päivänä heinäkuuta 1992 tehdyssä pöytäkirjassa todettu olevan voimassa Suomen ja Venäjän välisissä suhteissa.

Keskinäisen oikeusavun piiriin kuuluu myös tarvittaessa syytetoimenpiteisiin ryhtyminen ja muu rikosasian käsittelyä varten tarvittava oikeusapu. Vuoden 1959 yleissopimuksen mukaisena kansainvälistä oikeusapua koskevana keskusviranomaisena Suomessa toimii oikeusministeriö. Suomen ulkoministeriö vastasi 6.6.2011 Venäjän noottiin. Vastauksellaan ja tätä ennen menettelyllään Suomi käytännössä ilmoitti oikeudekseen kieltäytyä kansainvälisistä velvoitteista oikeusavussa rikosasiassa. Suomeen ei voi myöskään luottaa valtioiden välisissä sopimuksissa sopimuskumppanina.

Olen lokakuussa 2010 kertonut Venäjän syyttäjäviraston syytteen perussisällöstä Simo Pietiläistä ja Paavo Salosta vastaan, jotka Suomessa todettiin sittemmin syyttömiksi. Simo Pietiläinen teki mainitun lokakuussa julkaistun blogikirjoitukseni johdosta rikosilmoituksen minua vastaan, poliisi ei koskaan kuulustelunut minua, mutta sain sittemmin tiedoksi, että syyttäjä oli tehnyt päätöksen tutkinnan lopettamisesta. Nämä asiat ovat ilmeisen herkkiä, minkä vuoksi tahdon tässäkin jo aluksi toistaa, ettei tarkoitus ole tehdä suurempaa tuskaan haavoitetuille. Kysyköön sitten itse kukin omien toiveittensa mukaisesti, ketä on tässä kohdeltu julmasti. Valtiollisten ja kansainvälisten toimintatapojen parempaa hallintaa tarvittaisiin ennen kaikkea.

Suomessa Simo Pietiläisen ja Paavo Salosen rikosta pidetään pelkkänä poliittisena rikoksena

Laki kansainvälisestä oikeusavusta rikosasioissa (5.1.1994/4) ja asiaa koskeva asetus ovat vuodelta 1994, mikä osittain rajoittaa lainlaatijan ymmärrystä kansainvälisten sopimusten ja tarpeiden velvoittavuudesta. Lain 1. luvun 1 §:n 4. kohdan mukaan lakia sovelletaan nimenomaisesti syytetoimenpiteisiin ryhtymisen yhteydessä. Lain soveltamisalaa huolehtivana keskusviranomaisena toimii oikeusministeriö, joka tulisikin saattaa vastuunalaiseksi, jos ja mikäli Suomi ei noudata asianmukaisesti kansainvälisiä velvoitteitaan. Suomi on tehnyt mainitulla lailla pykälässä 12 muutamia ehdottomia kieltäytymisperusteita. Oikeusapua ei anneta, kun Suomesta käsin katsotaan, että tuon oikeusavun antaminen saattaisi loukata Suomen täysivaltaisuutta tai vaarantaa Suomen turvallisuutta taikka muita olennaisia etuja. Oikeusapua ei myöskään anneta, jos oikeusavun antaminen olisi ristiriidassa ihmisoikeuksia ja perusvapauksia koskevien periaatteiden. Mikäli Simo Pietiläisen ja Paavo Salosen rikosasiassa Suomi kieltäytyy kansainvälisestä oikeusyhteistyöstä, tällöin on arvioitu Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan näkökulmasta Suomen valtiollisten pyrkimysten joutuneen uhatuksi tapauksen johdosta.

Laki kansainvälisestä oikeusavusta rikosasioissa jättää lain 13 pykälässä edellytyksiä harkinnanvaraisille kieltäytymisperusteille. Tällöin 1. kohdan perusteella tarjotaan poliittinen harkinnanvarainen kieltäytymisperuste, jos syytettyä tekoa tulkitaan Suomessa pelkäksi poliittiseksi rikokseksi:
1) pyynnön perusteena on teko, jota on pidettävä poliittisena rikoksena taikka sotilasrikoslainsäädännön alaan kuuluvana rikoksena.

Euroopan neuvoston yleissopimusten täytäntöönpano löyhää Suomessa

Euroopan neuvoston yleissopimukset, joissa on säädetty rikoksen johdosta tapahtuvaa luovuttamista (1957) ja keskinäistä oikeusapua rikosasioissa (1959), ovat tulleet Venäjällä voimaan maaliskuussa 2000. Tätä ennen yhteistoimintaa ovat säädelleet monet sopimukset ja käytännöt, mutta Venäjä liittyi näihin yleissopimukseen asiaa koskevan keskustelun vauhdittamana ja globalisoitumisen tuoman muutostarpeen johdosta. Suomessa äskettäin annettu päätös kieltäytyä keskinäisestä oikeusavusta Paavo Salosen ja Simo Pietiläisen rikosasiassa sekä Suomen ulkoministeriön 6.6.2011 antama vastaus Venäjän noottiin merkitsevät Suomen etääntymistä Euroopan neuvoston yleissopimuksesta. Nyt herää oikeusoppineiden kansalliseksi tutkimusintressiksi ja Suomen kansainvälistä asemaa arvioivaksi tehtäväksi lisääntyvässä määrin sen selvittäminen, onko Euroopan neuvoston yleissopimukset ylipäätänsä riittävän tehokkaasti täytäntöönpantu Suomessa, minkälaisista velvoitteista Euroopan neuvoston yleissopimukset rikosoikeuden alalla Suomi tahtoo tehdä varaumia, miten hyvin Suomi aikoo vastaisuudessa täyttää asianmukaiselle kansainväliselle oikeusavulle rikosasioissa asetetut kriteerit. Suomen oikeuslaitoksen, oikeusministeriön ja syyttäjälaitoksen mahdollinen sidonnaisuus Suomen sisäisiin poliittisiin arvostuksiin ja henkilökysymyksiin sekä ulkopoliittisiin päämääriin voivat lisätä epäluuloa ja uskottavuusongelman johdonmukaisuudesta ja luotettavuudesta Suomen tulevissa menettelyissä, kun tulisi noudattaa Euroopan neuvoston yleissopimusta. Arvaamattomuudelle on avattu ovi apposen auki.

Tähän saakka yleisesti koetun ymmärryksen ja jopa Wienin yleissopimuksen (1969) mukaan valtiot ovat pact sund servanda -säännön mukaisesti velvollisia noudattaa kansainvälisiä sopimusvelvoitteita. Valtion ei tulisi turvautua sisäiseen oikeuteensa perusteena torjua kansainvälisoikeudelliset sitoumukset. Suomen ja kansainvälisten yleissopimusten suhteet muodostavat kuitenkin monimutkaisen verkoston, jossa yhdistyvät Suomessa vallitsevat poliittiset trendit, henkilökysymykset, korruptio ja ulkosuhteiden hoitamisen pyrkimykset. Suomen ulkoministeriöllä on luonnollisesti omia päämääriään, joiden tähden Suomessa on satunnaisesti toimittu ylimielisesti kansainvälisten yleissopimusten velvoitteita vastaan.

Venäjällä perustuslaillinen sitoutuminen kansainvälisiin oikeusapusopimuksiin

Länsi-Euroopan oikeusvaltioita, Venäjää ja Suomea koskevan oikeusvertailun avulla voidaan pelkistää tulos, että Suomessa vallitsee kansainvälisten oikeusapusopimusten voimaansaattamisessa dualismi, kun taas Venäjällä Perustuslain 15(4) artiklan mukaan monismi, joka tarkoittaa ristiriitatilanteissa kansainvälisten sopimusten määräysten soveltamista. Suomessa poliittiset henkilökysymykset ja ulkopoliittiset intressit tuottavat dualistisen tilanteen, jossa nimellisesti sovittuja kansainvälisiä velvoitteita ei kuitenkaan noudateta käytännössä erinäisiin keksittyihin varaumiin vedoten. Venäjällä Rikosprosessilain V osa sisältää myös lait kansainvälisestä yhteistyöstä, kun taas Suomessa rikosoikeustieteessä on eriäviä mielipiteitä kansainvälisestä yhteistyöstä. Simo Pietiläisen ja Paavo Salosen rikossyytteen valossa on nähtävissä, että Suomi ei noudata syytteensiirtoa uskottavasti. Venäjällä syytteensiirrosta on säädetty laissa (RPL 458 §).

Suomessa kansainvälisen oikeusavun pyyntöihin vastataan nopeasti, mikä on mahdollista valitun dualistisen itseriittoisuuden tähden. Ilmiöstä käytetään myös nimitystä itseriittoinen kaksinaismoraali. Suomeen saapuneen tiedoksiannon täyttäminen kestää keskimäärin vain 35 päivää. Monipuolista kansainvälistä harkintaa ei harjoiteta Suomessa.

Kansainvälisen oikeusavun mukaiset tiedoksiannot saatiin Venäjällä toimitettua tiedoksi vastaajilla yhtä hyvin kuin Länsi-Euroopan oikeusvaltiossa, onnistumisprosentti noin 64–75 %. Oikeusapupyynnön täyttäminen Venäjällä, Karjalan Tasavallan alueella, kestää keskimäärin 1½ - 3 kuukautta. Tulosta on luonnehdittu erinomaiseksi.

Venäjällä on perustuslain tasolla säännös, joka asettaa kansainväliset sopimukset lain edelle ristiriitatilanteessa. Suomessa ei ole perustuslaillista sitoutumista kansainvälisiin sopimuksiin oikeusavusta. Suomessa on ratifiointivaiheen ansiosta saatu Laki kansainvälisestä oikeusasvusta rikosasioissa 5.1.1994/4, mutta keskinäiset sopimusmääräykset on puutteellisesti sisällytetty kansalliseen lainsäädäntöön ja dualistista periaatetta noudattavaan oikeuskäytäntöön.

Suomen sitoutuminen kansainväliseen oikeusyhteisöön ajelehtii poliittisten tuulahdusten mukaan

Paavo Salosen ja Simo Pietiläisen tapaukset paljastavat rikosoikeuden alalta, jossa kansainväliset määräykset koskettavat myös kansalaisten oikeuksia ja velvollisuuksia, että Suomessa syyttäjälaitos ei ulkopoliittisen paineen johdosta herkästi ryhdy soveltamaan kansainvälisen sopimuksen määräystä. Olisi suositeltavaa, että Suomessa jatkettaisiin kansainvälisten velvoittavien sopimusten implementointia koskevaa oikeustieteellistä keskustelua ja vahvistettaisiin yhdenmukaistavan lainvalmistelutradition onnistumista, jotta kansainvälisissä rikosasioissa Suomen uskottavuus oikeusvaltiona kehittyisi.

Venäjän rikosprosessikoodeksi uudistettiin perusteellisesti vuonna 2001. Venäjän rikosprosessilaki vastaa eurooppalaisia oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä koskevia normeja. Uuteen rikosprosessilakiin on otettu myös Venäjän kansainvälistä yhteistyötä rikosprosessissa koskevat säädökset. Suomessa ei ole toteutettu tällaista rikoslain modernisointia kansainvälisiä velvoitteita vastaavaksi. Niin myös Suomen integroituminen eurooppalaiseen ja kansainväliseen oikeusyhteisöön on ulko- ja sisäpoliittisten tuulahdusten mukana sammumisensa edessä kamppailevan, jo tosi heikoksi käyneen kynttilän liekin kaltainen: sammuako jo täysin vai saako oikeuden liekki yhä tuikkia.


- - - - - - -



No comments in my blog, but you can find my phone number GSM +7911 2970525 (in Russia) +358 44 322 2661 (in Finland) or my email juhamolari-ÄT-gmail.com or juhamolari-ÄT-mail.ru (см. -ÄT- = @). In principle, you could discuss with me in Facebook

Юха Молaри: Домашняя страница – Juha Molari: Homepage http://personal.inet.fi/business/molari/

Juha Molari -mail.ru -blog

Юха Молари: Пресс-Портрет (YANDEX)

СМИ и Юха Молaри (коллекция)