lauantai 16. heinäkuuta 2011

Venäjän poliittisen historian museo Pietarissa

Kävin jo joitakin aikoja sitten Pietarissa Venäjän poliittisen historian museossa. Odotukseni olivat suuremmat kuin kokemus museosta. Kuvia en ole aikaisemmin julkaissut, mutta julkaistakoon nämä kuvat nyt. Erityisesti olisin odottanut, että Venäjän poliittista historiaa 1990- ja 2000- luvuilta olisi kuvattu dokumenttien ja kuvien avulla.

Itse en ole elänyt Neuvostoliitossa, joten elämyksellisesti en voin tuntea kuviin ja julisteisiin liittyviä muistoja. Kävin Neuvostoliitossa viikon matkalla vuonna 1987, mutta se ei tehnyt minusta Neuvostoliiton tietäjää. Minua ei tuolla matkalla vainottu. Siitä huolimatta koen kodikkaammaksi 2000-luvun Venäjän. 1990-luvun Venäjä oli toki myös vapaa, mutta kokemattoman suomalaisen matkailin tunnemaailmassa huomattavasti pelottavampi kuin nykyinen moderni Venäjä. 1990-luvun puolen välin jälkeen ole matkustanut Venäjällä useammin ja saanut kuulla Neuvostoliitossa eläneiden ihmisten kokemuksia hyvässä ja rumassa.

Ulkopuolisena tarkkailijana päättelin museokierroksen jälkeen, että museo ei suoranaisesti julista, mutta antaa yleisön tehdä itse johtopäätöksensä, jotka syntyvät varsin kriittisiksi Josef Stalinia, kommunistista propagandaa ja Neuvostoliittoa vastaan. Museo oli rakennettu siten, ettei ihannekuvaa päässyt syntymään. Baltian maiden itsenäistyminenkin oli kuvattu museossa varsin kunnioittavasti seuraukseksi vanhan järjestelmän epäonnistumisesta. Stalin oli runsaasti esillä: Stalinin propaganda tuli väistämättömästi esille. Neuvostoliiton toisinajattelijat olivat esillä. Museon jälkeen ei ole sopivaa väittää, että Venäjällä ei kyetä kriittiseen historian tarkasteluun. En muista suomalaista valtiollista museota, jossa Mannerheim punaisia surmauttavana pyövelinä, sisällissodan jälkeiset punalasten kovat kohtalot tai 20-30- lukujen punaisten kokemat vainot olisi kuvattu edes jotenkin avoimesti.

Neuvostoliitossa syntyneet ja täysi-ikäiseksi kasvaneet ystävät ja toverit voivat hyvin muistaa, miten pioneerileireillä opittiin rynnäkkökiväärin lukon purku ja kokoaminen. Suomessa varusmiehet oppivat vastaavat taidot vasta alokasajan päättymiseen mennessä.

Neuvostoliiton proletaarit tekivät valintansa: he työskentelevät Neuvostoliiton puolesta, kuten ilmoittivat mielenosoituksessa. Mutta protestiääniäkin oli. Neuvostoliiton ikuista yhtenäisyyttä ylistettiin julisteissa 1980-luvun puolessa välissä, mutta vain muutaman vuoden kuluttua kysyttiin, kuka seuraa Neuvostoliiton johdossa. Venäjän politiikan historian museossa oli liettualaisten lehtien kuvia protesteista 1980-luvun lopulla kommunismia vastaan. Tästä kerrotaan Pietarissa valtiollisessa museossa Venäjän politiikan historiasta.











Muutama mielenkiintoinen yksityiskohtakin löytyi museosta. Pietarin kaupungin pormestari Sabchak sai Georgian presidentiltä vuonna 1995 kunniakansalaisuuden.

Oma hohdukkuutensa oli myös Fidel Castron lakissa, jonka tämä antoi lahjaksi Juri Gagarinille.





- - - - - - -



No comments in my blog, but you can find my phone number GSM +7911 2970525 (in Russia) +358 44 322 2661 (in Finland) or my email juhamolari-ÄT-gmail.com or juhamolari-ÄT-mail.ru (см. -ÄT- = @). In principle, you could discuss with me in Facebook

Юха Молaри: Домашняя страница – Juha Molari: Homepage http://personal.inet.fi/business/molari/

Juha Molari -mail.ru -blog

Юха Молари: Пресс-Портрет (YANDEX)

СМИ и Юха Молaри (коллекция)