torstai 18. elokuuta 2011

Venäläiset ystäväni sanoivat, että sisäasiainministeri Päivi Räsänen (KD) ehdotus on natsismia

Sisäministeri, kristillisdemokraattien puheenjohtaja Päivi Räsänen ei ole ainoastaan tyrmännyt EU:n ja Suomen pitkän ajan hanketta Venäjän kanssa viisumivapaudesta, vaan on vaatinut, että kaikki venäläiset tulisi asettaa nykyaikaisen teknologian mahdollisuuksien puitteissa reaaliaikaiseen seurantaan koko EU:n alueella. Venäläinen media on laajasti reagoinut Suomen sisäministerin Päivi Räsäsen (Пяйви Рясянен) lausuntoon ja kokenut sen hyvin loukkaavaksi. Muutamat ystäväni ovat todenneet, että ehdotus on natsismia.

En suinkaan moiti KAIKKIA KD-puolueen jäseniä, vaan olen tavannut myös erinomaisen hienoja puolueen vastuunkantajia. Terveisiä esimerkiksi Malmille, kun vuosia sitten kastoin eräässä perheessä pienen vauvan!

Sisäasiainministeri Päivi Räsäsellä oli perusteluna se, että Suomi hylkää n. 8000 viisumihakemusta vuodessa venäläisiltä. Räsäsen venäläisiä kansanryhmänä leimaava logiikka menee tämän jälkeen siten, että nuo 8000 ovat siis Suomelle ja EU:lle turvallisuusriski, ja venäläiset pitäisivät kansanryhmänä kokonaisuudessaan laittaa EU:ssa reaaliaikaiseen jatkuvaan valvontaan. Samaa älytöntä ”logiikkaa” noudattaen voisimme kai vaatia, että Päivi Räsäsen hengenheimolaiset laitetaan reaaliaikaiseen, ehkä mikrosiruteknologian avulla toteutettuun seurantaan, koska Breivik teki Norjassa terroriteon kristittynä ristiretkeilijänä, KD:llä on lämpimät yhteydet Norjan kristittyihin ja ylipäätänsä ristiretkiin islamia vastaan, ja KD sai terroristi Breivikin manifestissa hyvän tunnustuksen. Päivi Räsänen on tullut aiemmin tunnetuksi loukkaavista lausunnoista muslimien oikeuksia vastaan, kun musliminuoret olisivat tahtoneet rukoilla koulussa.

Hitler vaati juutalaisille erityistä merkintää, mutta Päivi Räsänen menee vielä pitemmälle valvonnassa modernin teknologian mahdollisuuksien puitteissa.


Tunnen Päivi Räsäsen 1990-luvun alusta, koska kirjahanke hänen miehensä ja Päivin ystävien kanssa kariutui erimielisyyksiin. Tutkijana en voinut hyväksyä, että koko VT:n avioliitto-opetus, Jeesuksen opetus, evankeliumien opetus, UT:n kirjeiden ja Martti Lutherin opetus nähdään täysin identtisenä keskenään sekä tietysti itse pääasian eli Ryttylän Päivi ja Niilo Räsäsen partikulaaristen näkemysten kanssa. Niilo väitteli tohtoriksi v. 2007 liittonomismista dogmatiikan oppialueelta, ei siis raamattututkimuksen piirissä.


Kristillisdemokraatit ovat puolueen uusi nimi, vanha oli Kristillinen liitto. Tunnen ko. puolueen keskeisiä henkilöitä jo hyvin 1970- ja 1980- luvuilta asti sekä tiedän heidän uskonnollisen aatteensa tuntomerkit. En siis aio yleistää, että ihan jokainen olisi tällainen änkyrä, mutta kovin moni suuri pomo on ollut. Puolueen eräs entinen puheenjohtaja ja useat muutkin ydinhenkilöistä ovat voimakkaasti amerikkalaisen kiliastis-apokalyptisen fundamentalismin kannattajia, jossa ainakin pitkälle 1990-luvulle saakka uskoteltiin köyhälle uskovaiselle väelle, että Venäjä on NL:n perillisenä Ilmestyskirjan paha Maagog ja Gog, Roosin ruhtinas - paholaisen valtakunnan ilmestymä. Leo Mellerin puljusta tulee myös Kristillisdemokraattien kannattajia – ideologiassa ei ole merkittävää eroa, jos lainkaan. Yhä edelleen Kristillisdemokraattien eräät kannattajat levittävät jopa suomalaisiin kirkkoihin, seurakuntataloille ja uskoviin koteihin lehtiä ja julisteita, joissa esitään em. tulkintaa. IRR-TV - amerikkalaisen sponsoroima suomalaisjohtoinen (Hannu Haukka) helluntalaisväritteinen, Keravalla keskuspaikkaansa pitävä - mediayhtiö on sydämen asia monelle Kristillisdemokraattien kannattajalle, vaikka nämä ovat itsenäisiä ja erillisiä järjestöjä. Aatteellinen hengenheimolaisuus on ilmeistä, minkä voi kokea kuka tahansa tilaisuuksissa vieraillut henkilö, joka tunnistaa analyyttisesti uskonnollisten käsitteiden käyttöä propagandan välineenä.

Mielestäni ihmisoikeuksia kunnioittavien vastuullisten ihmisten tulisi reagoida Päivi Räsäsen toimintaan kriittisesti. Tiedän läheltä katsoneena, että tuon kaltaisen uskonnollisen hallusinaation varassa tehty russofobinen arvio Venäjästä ja venäläisistä kansanryhmänä on lähellä paranoidista maailmankatsomusta, hyvin vaarallinen poliittisen vallankäyttäjän aatteellisena lähtökohtana. En pidä perussuomalaisista heidän rasististen näkemystensä tähden, mutta järjellinen keskustelu on vähintään yhtä vaikeaa – mielestäni jopa vaikeampaa - Räsäsen porukan kanssa ja pikkupuolueen vaarallisuutta ei pidä yhtään vähätellä sisäasiainministerin salkun tähden. Muistettakoon, että äskettäin Päivi Räsäsen edeltäjä puolueen johdossa Bjarne Kallis vaati sotasyyllisyystuomioiden kumoamista: KD on puolue, joka tahtoisi kirjoittaa historian (yhtä hyvin Raamatun historian kuin lähiaikojen sotahistorian) uudelleen.


Asiaa sopisi pohtia kriittisesti: onko sisäasiainministeri leimannut syrjivästi, loukkaavasti ja epäluuloa virittäen venäläisiä väestöryhmänä. Rakastetaanko KD:ssä venäläistä samalla lempeydellä, kunnioituksella ja hyväksynnällä kuin KD pitää huolta omasta sisäpiiristään? Viestintäministeriö ja tietosuojavaltuutettu voisivat opettaa poliisiasioista vastaavaa sisäasiainministeriä yksilön suojasta ja vapaudesta, kun ministeri intomielisyydessään haluaisi kytätä jokaisen yksittäisen venäläisen sijaintia herkeämättä. Kansalaisten tulisi protestoida äänekkäästi ja vaatia sisäministeri Päivi Räsäsen eroa: hänen toimintansa hallituksessa ei ole eduksi Suomelle. KD:ssä on 100 % -varmasti parempia persoonia, joiden tähden ei tarvitse minkään väestöryhmän loukkaantua aiheettomasti.




- - - - - - -



No comments in my blog, but you can find my phone number GSM +7911 2970525 (in Russia) +358 44 322 2661 (in Finland) or my email juhamolari-ÄT-gmail.com or juhamolari-ÄT-mail.ru (см. -ÄT- = @). In principle, you could discuss with me in Facebook

Юха Молaри: Домашняя страница – Juha Molari: Homepage http://personal.inet.fi/business/molari/

Juha Molari -mail.ru -blog

Юха Молари: Пресс-Портрет (YANDEX)

СМИ и Юха Молaри (коллекция)