torstai 8. syyskuuta 2011

Anna Jumala anteeksi Suomen ja Saksan hirvittävä synti, Leningradin piirityksen alusta on 70 vuotta!











Šostakovitšin sinfonian hirvittävä syntytilanne: Natsit piirittivät ja tuhosivat Leningradia

Dmitri Šostakovitšin sävelsi vuonna 1941 Leningradissa Leningrad-sinfonian eli Seitsemännen sinfonian. Saksalaisten, suomalaisten ja espanjalaisten piirittäessä Leningradia Toisen maailmansodan aikana Leningradissa kuoli yli miljoona ihmistä. . Varovaisten arvioden mukaan Leningradin alueen taistelujen menetykset olivat sodan loppuessa nousseet 1017881 kaatuneeseen, kadonneeseen tai vangiksi joutuneeseen ja 2418185 haavoittuneeseen tai sairastuneeseen sotilaaseen. Leningradin taistelujen aikaiset sotilaiden ja siviilien kuolemat nousevat kauhistuttavaan 1,6–2,0 miljoonaan henkeen. Tämä tarkoittaa sitä, että yhden kaupungin puolustaminen maksoi kuusi kertaa enemmän ihmishenkiä kuin Yhdysvallat menetti koko toisen maailmansodan aikana.

Leningradin piiritys (блокада Ленинграда) toisessa maailmansodassa kesti syyskuusta 1941 tammikuuhun 1944, lähes 900 päivää. Saksalaiset etenivät kesäkuussa 1941 alkaneessa Operaatio Barbarossassa ripeästi aina Leningradin edustalle asti. Nyt on kulunut 70 vuotta siitä, kun syyskuussa 1941 natsijoukot etenivät Leningradin tuntumaan: alkoi ihmiskunnan julmin piiritys. Natsi-Saksa oli käyttänyt aiemmin sovitun mukaisesti aseveljensä ja liittolaisensa Suomen ilmatilaa ja lentokenttiä Neuvostoliiton pommittamiseen. Suomalaiset olivat saartajia Karjalan kannaksella, Syvärillä, Laatokalla ja Suomenlahdella. Piirityksen luoteisosa oli suomalaisten hallussa. Pyhäksi ristiretkeksi markkinoidun hyökkäyssodan aikana naapurikaupungissa, miehitetyssä Petroskoissa, suomalaissotilaat tyydyttivät väkivaltaisesti seksuaalisia halujaan paikallisiin naisiin, venäläisvihollisiin, mistä seurauksena 45 % lapsista syntyi aviottomana isän ollessa suomalaissotilas. Miehitetylle alueelle Petroskoihin syntyi suomalaissotilaita varten iso bordelli. Saksalaisilla oli rintamabordelleja pesulajunissa. Punaisen Ristin koppiauto toimi naima-autona, jossa miehiä oli jonossa, kullakin vuorojärjestykset. Pyhää ristiretkeä tekevät suomalaiset sotilaat tosiasiassa raiskasivat vihollisnaisen ruumiitakin. Tämä olisi ollut leningradilaisten kohtalo suomalaisten toiveissa, jos Suomi olisi edennyt Saksan aseveljenä Leningradiin saakka.


Suomen presidentti Risto Rytin mukaan Neuvosto-Venäjä oli maailmansairaus, jonka tuhoutuminen voisi ainoastaan jotenkin vaientaa suomalaisen työväestön mielet! ”Tehtäköön tässä maassa [Suomessa] mitä tahansa, mentäköön myönnytyksissä kuinka pitkälle hyvänsä, sen [työväestön] mielet tulevat aina olemaan kuohuksissa, ja se ei koskaan tule tyyntymään niin kauan kuin olot rajan takana [Neuvosto-Venäjällä] eivät ole järjestäytyneet ja nykyinen maailmansairaus [kommunismi] parantunut”. Ryti piti vähän ennen piirityksen alkamista kesällä 1941 tunnetun radiopuheensa, jossa hän ylisti karaistuneita puolustusvoimia, jotka ovat nyt paremmin aseistetut ja varustetut kuin viime sodassa. Ryti painotti idän painetta, ”ikuista uhkaa”, joka olisi ”hävitettävä”, jotta ”tulevat sukupolvet olisivat onnellisia” ja saisivat elää rauhassa. Puhe päättyi ”kohtalon Herraan, jonka käsissä kansamme elämä on: johdattakoon meitä ja vieköön taistelumme lopulliseen voittoon”.

Innokkaimmat suomalaiset sotilaat kuten Pro Karelian nykyinen puhemies Heikki A. Reenpää osallistuivat saksalaisten fasistien rinnalla piirityksen lisäksi myös Leningradin elämäntien katkaisemiseen kesällä 1942, kun saksalaisten 18 ilmatorjuntalauttaa ja italialaiset moottoritorpedoveneet hyökkäsivät elämän tietävä vastaan. Paavo Talvelan, Mannerheimin läheisimpien ja tärkeimpien kenraalien, mukaan Mannerheim olisi itsekin suunnitellut erityisen iskuryhmän muodostamista Leningradin suuntaan hyökkäämistä varten, ja tarjonnut sen komentajan paikkaa talvisodassa hyökkäävissä sotatoimissa kunnostautuneelle Talvelalle. Sotien jälkeen julkisen kansallisen maineen puhdistusoperaation jälkeenhän Mannerheimilla ei ole ollut mitään pahoja suunnitelmia Leningradia vastaan.

22. syyskuuta 1941 julkaistussa Saksan käskyssä todettiin: ”Führer on päättänyt hävittää Pietarin kaupungin maan päältä. Minulla ei ole mitään kiinnostusta säilyttää tätä suurta kaupunkia Neuvosto-Venäjän kukistumisen jälkeen. [- - ] Ehdotamme kaupungin tiukkaa saartamista ja sen hävittämistä maan päältä tykistön ja jatkuvien ilmapommitusten avulla”.

Jos Mannerheimia olisi pitänyt uskaltaa arvioida kriittisemmin sen sijaan että hänen teoistaan ja kirjoituksistaan toimitettiin "viherpesty" aineisto, olisi myös piispa Erkki Kansanaholta ja vastaavilta AKS-papeilta pitänyt viedä pappeuden oikeudet sen jälkeen, kun kävi ilmeiseksi, etteivät nämä miehet edes kadu vihamielistä toimintaansa venäläisiä ja Venäjää vastaan. Kovin monet suomalaispapit antoivat reaalisesti uskollisuusvalansa Hitlerille. Sen sijaan että näitä olisi rangaistu, heidät palkittiin vielä sodan päätyttyäkin Suomessa!

Elokuussa 1938 Rafael Gyllenberg – maineikas suomalainen teologi ja yliopistomies - meni Saksaan natsihenkiseen Luther-Akatemiaan, jossa sittemmin Gyllenberg eräänä päivänä saarnasi ja piti fasistien rakkauden virittäneen rukouksen: "Herra - siunaa Saksan kansaa ja sen Johtajaa! Herra, Sinä olet varjellut Saksaa sen jälleenrakentamisessa ja Adolf Hitleriä hänen poliittisessa taistelussaan ja haluat antaa sille armosi. Amen.” Gyllenberg ylisti Saksan valtakunnankansleria. Hänestä tuli sopiva kirkonmies, joka sai tehdä päätöksiä, ketkä pääsivät Luther-akatemian opintoihin, kun Suomi ja Saksa taistelivat ristiretkensä puolesta aseveljenä Leningradia vastaan. Antti Puukko sai opinto-oikeuden Luther-akatemiassa: professori Puukon johdolla Aarre Lauha – Luther-akatemian opiskelija – valmisti opinnäytetyönsä siitä, miten Raamatusta löytyy ennustus pohjoisesta herrakansasta (Annales Academiae Scientiarum Fennicae, B XLIX,2 Aarre Lauha: "Zaphon. Der Norden und die Nordvölker im Alten Testament." Helsinki 1943). Aarre Lauha toimi Helsingin hiippakunnan piispana 1964-1972. Hän toimi tätä ennen mm. Kotimaa-lehden päätoimittajana 1958-1964 ja Helsingin yliopistolla professorina. Piispa Lauha kuoli 3.5.1988.

Dmitri Šostakovitšin Leningrad-sinfonia

Sinfonia kertoo tuolloisesta tragediasta. Sinfonia syntyi hirvittävissä oloissa. Nälkä tappoi myös muusikkoja. Harjoitukset keskeytyivät tavan takaa. Hengissä olevat saapuivat kuitenkin joka päivä harjoituksiin pikemmin kuin olisivat suostuneet hitaaseen kuolemaan kodeissaan. Kaikki eivät selviytyneet loppuun saakka.

Sinfonia ilmaisee hämmästyttävää voimaa: sodan hirvittävää hälyä syvempi on ihmisten kamppailu toivon puolesta. Lopussa sinfonia on aivan seesteinen, kun piirittäjien hirmuvallat on menettäneet valtansa. Tämä toivo jo ennen kuin säveltäjä itse näki toivon toteutuneen. Eräässä amerikkalaisessa sanomalehdessä muistettiin sinfoniaa voimakkain sanoin heti sen valmistumisen jälkeen ja venäläinen musiikkiarvostelija muistaa nuo sanat ylpeästi: Какой дьявол может победить народ, способный создавать музыку, подобную этой? Эта музыка выражает мощь России так, как этого никогда не передаст слово; ”kuka piru voi voittaa kansaa, joka luo tälläistä musiikkia? Tämä musiikki ilmaisee Venäjän voimaa tavalla, jota ei mikään sana voi ilmaista”.

Dmitri Šostakovitš kertoi toimineensa yhtä aikaa säveltäjänä ja palomiehenä, kun valmisti sodan keskellä sinfoniaa. Sinfonia syntyi viiden kuukauden aikana heinäkuuta joulukuulle 1941, mikä on aivan uskomatonta noissa oloissa. Šostakovitšin mukaan sinfonia oli vastaus Hitlerille. Sen vuoksi se päivättiin tietoisesti elokuu 9 päivälle, koska Hitler oli uskonut saavuttavansa Nevan siinä vaiheessa. Piiritetyssä Leningradissa konsertti pidettiin 9. elokuuta 1942, vajaa vuosi piirityksen alkamisesta. Filharmonian konserttisali oli täynnä. Toteutus kesti 80 minuuttia. Aseet hiljenivät täksi aikaa. Šostakovitšin työ järkytti yleisöäsi: monet itkivät. Loistava musiikki ilmaisi sen mikä yhdisti ihmisiä tuona vaikeana aikana: usko voittoon, uhraukset, rajaton rakkaus kaupunkia ja maata kohtaan.

Tunnetusti tässä sinfoniassa on neljä osaa: 1. Allegretto, 2. Moderato (Poco Allegretto), 3. Adagio ja 4. Allegretto non troppo. Nämä latinalaiset nimitykset eivät kerro maallikolle itse juonta. Helpompi olisi ajatella, että ensimmäinen osa käsittelee ”sotaa”. Toki sellainen nimitys oli vain alussa suunnitelmissa, mutta katosi itse lopullisesta työstä. Noin kuusi minuuttia kerrotaan rauhanomaisesta elämästä ennen sotaa. Sitten alkaa militantti, sankarillinen osa, joka painuu kaikkien kuulijoiden mieleen (muutos tapahtuu noin kohdassa 7:17). Rummut alkavat lyödä sodan ääniä. Huilut ja rummut tuovat mieltä vihlovat äänet. Helvetin voimat käyvät ihmisen elämää vastaan. Nämä voimat eivät käy kuitenkaan hirmuisella äänen pauhulla, vaan helvetin kuoleman voimat leikkivät ihmisiä tappaen. Baletin tanssijat vahvistivat sinfonian vaikutusta. Valkeita tanssijoita ilmaantuu tavan takaa leikkimään, mutta kuoleman voimat lyövät heidät alas. Kuoleman voimat näyttävät jo saaneensa kaiken vallan. Musiikin intensiteetti vain vahvistuu. Repivät äänet rikkovat. Lautaset lyödään jo kovasti. Äänet tyyntyvät lopulta. Tässä kolmannessa osassa ei ole kyse sankarillisesta voitosta. Pikemmin tuhon jälkeen elämästä ei saada heti kiinni. Suru jättää jälkensä heikosti virkoavaan elämään.

Jotkut venäläiset arvostelijat ovat sanoneet, että militantti käänne luo musiikille skitsofreenisen luonteen (”типичная шизофреничная”). Musiikki on hyvin dramaattista. Šostakovitš ilmaisee sodan dramaattisen tuskan niin kuin kuolevien ja kuolleiden ihmisten keskellä oli luonnollista kokea. Tämä ei ole näytelmää, se on kamppailua elämästä! Šostakovitš ei ole huono säveltäjä kuvatessaan tuota skitsofreenista tuskaa vaan hän on nerokkaan rehellinen. Vain sankarimarssit ja voitonparaatit eivät paljasta sodan todellista skitsofreenista luonnetta. Voitonkin jälkeen eivät ala ripeästi toivon täyttämät ilottelut: Šostakovitš ei tehnyt sitä virhettä, kun sota ei ollut vielä edes päättynyt. Sinfonian toinen osa on muistelmat. Siihen on kerätty tavallisten ihmisten muistoja rauhanomaisesta elämästä. Muistoissa on herkkyyttä ja surua. Kolmannessa tutkitaan isänmaan tai kaupungin kohtaloa. Musiikki lienee tässä tietoisesti liiallisen staattinen, pysähtynyt. Adagio ei suinkaan ilmaise sodan sankarillista voittoa. Neljännessä osassa kaikesta huolimatta viriää ”Apotheosis”, joidenkin mukaan jopa optimismi koko luomakunnan uudelleen syntymisestä. Voitto on lähellä. On kuitenkin hyvä lukea pintaa syvemmältä: Šostakovitš sävelsi aika katkeran voitonilon. Ehkä hinta oli niin verinen ja paha, ettei sodan voitosta sovi rakentaa voitonparaateja. Sodan kovaa hintaa ei pidä unohtaa myöskään 2000-luvulla, kun amerikkalaisen demokraattisen imperialismin nimissä pommitetaan Afganistanissa ja Libyassa. Riemukas voitonjuhla olisi teeskentelijöiden propagandaa. Sodan hinta on pahempi.





- - - - - - -



No comments in my blog, but you can find my phone number GSM +7911 2970525 (in Russia) +358 44 322 2661 (in Finland - OFF FOR A WHILE) or my email juhamolari-ÄT-gmail.com or juhamolari-ÄT-mail.ru (см. -ÄT- = @). In principle, you could discuss with me in Facebook

Юха Молaри: Домашняя страница – Juha Molari: Homepage http://personal.inet.fi/business/molari/

Juha Molari -mail.ru -blog

Юха Молари: Пресс-Портрет (YANDEX)

СМИ и Юха Молaри (коллекция)