lauantai 24. syyskuuta 2011

Olen köyhä, mutta vaadin oikeutta

Jussi Parviainen kirjoitti blogissaan tänään rikkaista kavereista. Siinä on myös koskettava leike elokuvasta Yksinteoin 2.

Olen keskustellut Jussin kanssa paljon köyhyydestä ja rikkaudesta. Olen keskustellut myös kirkon laupeuden työstä, jonka tarkoituksena ei ole elää köyhien kanssa, Jeesukselle jätetään köyhät Jumalan valtakuntaan, mutta kirkko viihtyy rikkaiden parissa.

Kirkollisen laupeuden työn kirjoittamattomana tarkoituksena on yhteiskunnallista vastuuta kysyvän pohjoismaisen väestön parissa antaa työnäyte, että emme olisi enää se köyhää sortava yhteisö jollaiseksi kirkko tunnetaan Suomen itsenäisyyden alkuvuosikymmeniltä (jos muistetaan).

Totta kai köyhien hyväksi tekevät kirkon työntekijät työskentelevät tosissaan - niillä murusilla, joita seurakuntayhtymät, hiippakunnat ja tuomiokapitulit jättävät juhliensa jälkeen jaettavaksi. Kun salakuljetus ja väärinkäytökset on tuotu esille lähetys- ja kehitysvarojen siirroissa, niin nämä ongelmat on vaiettu kuoliaaksi ja ongelmien paljastajiin on suututtu.

Suomen kirkon kultillinen traditio ja itseymmärrys on köyhien hätää häpäisevä, heitä on opetettu nöyrästi palvomaan valtaeliitin suuria porsaita. Jussi Parviainen on kertonut toistuvasti ilmeisesti itseään järkyttäneen tilanteen, kun hän meni vaikeassa elämäntilanteessa seurakunnan diakonin luo: tällä kertaa hän meni kirkkoon köyhänä avunpyytäjänä eikä suuria väkijoukkoja kirkkoon kutsuvana raha-automaattina. Nyt diakonilla oli tarjota vain 7 euroa rahaa nälkäiselle miehelle!

Minä olen törmännyt rikkaaseen kirkkoon, joka lähettää verorahoilla tuomiokapitulin ja kirkkoherrat Viron matkalle ystävälliselle tervehdykselle apartheid-kirkolle – ikään kuin synkkää muistoa Etelä-Afrikan valkoisten kirkosta ja apartheidista ei olisi enää olemassa.

Tuomiokapituli ja kirkkoherrat lähetetään kylpylöihin tyhjänpäiväisille monen päivän neuvotteluihin: tuhannet ja tuhannet eurot menevät matkoihin, juhla-aterioihin, hotellimaksuihin ja päivärahoihin. Samanaikaisesti diakoniatyön määrärahat ovat vain muruja rikkaan pöydältä.

Tunnetusti Espoon eläkkeelle siirtyvälle piispalle Mikko Heikalle on ollut tärkeää, että hänen kultainen sauvansa ja koristeltu erityisvalmisteinen juhlamekko (papillinen kasukka) noudetaan pappiskyydillä tuomiokapitulista sekä kuljetetaan erityiskyydillä siihen kirkkoon, jossa piispa tulee vierailulle ikään kuin piispa ei voisi itse kuljettaa työkuteitansa; ikään kuin ekologisesta vastuusta vaatekuskina ei olisi enää puhettakaan, kun kultainen sauva ja piispan juhlamekko ovat poikkeuksia juhlapuheissa lausuttuihin periaatteisiin.

Tämä järjestelmä suojelee kirkon puettuja porsaista, jotka koristavat itseään helyillä ja juhlavaatteilla. Mutta Jeesus julisti Jumalan valtakuntaa. Noissa puettujen porsaiden vetämissä kulkueissa opetetaan köyhää ihmistä nöyrtymään hiljaisuuteen ja ihannoimaan kirkon koristeltuja porsaita ja heidän avullansa muitakin puettuja porsaita, jotka koristavat itseään myös rikkauksilla.

Olen itse kohdannut kirkon, jonka historia jatkuu sellaisina kyseenalaisina käytäntöinä, jotka eivät kestä päivänvaloa. Seuraavissa mp4-leikkeissä olen power point –esityksen avulla tuonut esille muutamia sattumia pappiskokemuksistani viime vuosien ajalta.







- - - - - - -



No comments in my blog, but you can find my phone number GSM +7911 2970525 (in Russia) +358 44 322 2661 (in Finland - OFF FOR A WHILE) or my email juhamolari-ÄT-gmail.com or juhamolari-ÄT-mail.ru (см. -ÄT- = @). In principle, you could discuss with me in Facebook

Юха Молaри: Домашняя страница – Juha Molari: Homepage http://personal.inet.fi/business/molari/

RT blogi: It's time, my friend: it's time

Юха Молари: Пресс-Портрет (YANDEX)

СМИ и Юха Молaри (коллекция)