sunnuntai 9. lokakuuta 2011

Ex-kirkkoherran pyhäpäivän fat burning


Huhtikuun alussa tänä vuonna 2011 olin kirkollisilla pullilla ja kakuilla lihotettu kirkon porsas, noin 82 kg. Minulla ei ollut edes aikaa terveelliseen urheiluharrastukseen. Tänään mittasin painoni samaisella kotivaa’alla: nyt oli painoa enää 73 kg. Jos hyvin kehittyy, niin ensi kesäksi saan vatsalihakset näkyviin, painoa olisi alle 65 kg.

Aamulla heräsin levollisen yöunen jälkeen kello 9:00. Niin myöhään en olisi koskaan voinut herätä vanhassa elämässäni. Lyhyen web-seikkailun ja venäjänkielisen Raamatun lukemisen jälkeen tein kotitekoisen voimaharjoittelun: penkkipunnerrusta levytangolla, hauisvääntöjä käsipainoilla ja etunojapunnerruksia. Voimaharjoittelun jälkeen join yhden vesilasin ja söin yhden multitaps-monivitamiinitabletin. Muuta aamupalaa minulla ei sitten ollutkaan.

Voimaharjoittelun jälkeen juoksuvaatteet ylle ja myssy päähän, koska ulkona lämpöä oli vain 8-9 astetta. Juoksin metsässä kuntopolulla 7 kilometriä, mutta jälleen minun piti pysähdellä hengityksen tasaamista varten. Luultavasti jaksaisin juosta tuon matkan pysähtelemättä, mutta koen vain kehittäväksi hengästymisen. Hapenottokykyni on toistaiseksi suunnattoman heikko. Juoksuvauhtini vastaa noin 2.50-3.10 min/km –vauhtia, mutta en juossut kokonaista kilometriä yhtämittaisesti.

Kun tulin kotiin kuntoilusta, söin lounaaksi 2 kananmunaa sekä Nestlen Cheerios-muroja marjakiisselin kanssa. Sitten lähdin heti kahden nuorimman poikani kanssa uimahalliin. Siellä olimme useamman tunnin. Vaikka tehtäväni oli oleilla uima-altaassa ja lähinnä tarkkailla lasten vesileikkien ja uintiharjoitusten turvallisuutta, niin vatsassa alkoi tuntua ihanasti näläntunne, kun kello 15 pääsimme uimahallista.

Uimahallin jälkeen join vesilasin ja söin toisen multitaps-monivitamiinitabletin välipalaksi. Sitten nopeasti juoksuvaatteet ylle ja lenkille. Juoksin samalla periaatteella kuin aamullakin 7 kilometriä. Tämä on tavallinen päivä, viikossa juoksua kertyy tässä vaiheessa syksyä vähän alle 100 kilometriä, sillä pidän yhden juoksusta vapaan päivän viikossa. Yksi vapaapäivä on hyvin tarpeellinen näin vanhalle miehelle, sillä nytkin kantapää alkoi hiukan tuntua aralta. Kyse oli pelkästään rasituksesta, koska vauhti oli kuitenkin koko ajan suhteellisen hyvä. Ja vatsa tuntuu oikein painuvan sisään ihanan terveellisen nälän seurauksena!

Iltapalaksi syön vielä kaksi kananmunaa.

Huomenna toistuu tämän päivän ohjelma melkein identtisenä kuten kaikkina päivinä tulevalla viikolla, paitsi aamulla en lähde kuntopolulle, vaan menen kuntosalille. Kuntosalilla juoksun, pyöräilyn ja voimaharjoittelun ohessa käyn myös solariumissa, jotta olisin mahdollisimman komea, jos joskus saisi kohdata Vladimir Putinin, miehen jota arvostan valtiomiehenä enemmän kuin ketään 2000-luvun poliitikkoa maailmassa. Huomenna päivällä en mene lasten kanssa uimahalliin, vaan menen yksinäni sinne, jotta saan enemmän kuntoilua. Poikaa pitää käyttää myös jalkapalloharjoituksissa uudessa seurassa, johon hän siirtyi muutama viikko sitten. Illalla on jälleen vuorossa juoksulenkki.

Tänään ruokailu jäi vähäiseksi, koska olen todella kyllästynyt ihraisiin makkaroihin vyötärölläni: nuo makkarat pitää saada pois. Ensi viikolla syön myös tavallisia aterioita, erityisesti lehtipihvi on herkkuani. Se on ihan hyvä ruoka, jos ei ota rasvaisten ranskalaisten kanssa, vaan riisin kanssa.




- - - - - - -



No comments in my blog, but you can find my phone number GSM +7911 2970525 (in Russia) +358 44 322 2661 (in Finland - OFF FOR A WHILE) or my email juhamolari-ÄT-gmail.com or juhamolari-ÄT-mail.ru (см. -ÄT- = @). In principle, you could discuss with me in Facebook

Юха Молaри: Домашняя страница – Juha Molari: Homepage http://personal.inet.fi/business/molari/

RT blogi: It's time, my friend: it's time

Юха Молари: Пресс-Портрет (YANDEX)

СМИ и Юха Молaри (коллекция)