keskiviikko 16. marraskuuta 2011

Joonas Sillanpää parjaa epämääräisesti ja asiattomasti Suomen antifasisteja

Joonas Sillanpään blogin kirja-arvostelun kohteena oli teos Jera & Jyri Hänninen: Tuhansien aatteiden maa. Ääriajattelua nyky-Suomessa. WSOY, 2010. 267 s.

Vähän yli viisikymppinen suomen kielen opettaja Joonas Sillanpää (FM) on kirjoittanut lauantaina aika kovaa kritiikkiä, jonka kohteeksi olen myös joutunut muiden antifasistien rinnalla. Sillanpään arviointikyvyttömyydelle antaa perspektiiviä se, miten asiattomasti hän huhtikuussa 2010 kirjoitti Seppo Ruotsalaisen väitöskirjaa vastaa pelkän blogikirjoituksen valossa - siis ilman mitään tietämystä varsinaisesta väitöskirjasta. Nyt hän kirjoittaa Suomen antifasisteista Hännisten kirjan avulla, jos on lukenut edes sitä, mutta ei ole koskaan keskustellut Suomen antifasistien - Safkan - jäsenten kanssa.

Seppo Ruotsalainen epäili Sillanpään käyttämän stalinismi-syytteen johdosta, että kirjoittajana Sillanpää voisi tulla toiselta poliittiselta äärilaidalta. ”Onkin perusteltua kysyä, onko Joonas Sillanpää itse tietäen tai tietämättään kallellaan esim. fascismin ideologian suuntaan, jolle on tyypillistä vihan kylväminen kansalaista tai kansalaisryhmää vastaan” (Seppo Ruotsalainen 14.4.2010). Sillanpää väitti Ruotsalaisen väitöskirjan edustavan ”totalitaristista kirjoittamista”, mikä on jo käsitteenä merkityksetön ja outo. Ruotsalainen kysyikin, onko siinä koulussa tai opinajossa, jossa Joonas opettaa suomen kieltä, oppilaat ”erityistarkkailussa totalitarismin (varmaankin sosialismin ja yleensä työväenliikkeen) ruttoa vastaan”.

Kiinnitän huomiota Sillanpään blogi-kirjoituksessa kahteen asiakokonaisuuteen. Ensimmäinen koskee luterilaisen kirkon kuvausta, toinen Suomen antifasistisen komitean kuvausta.

(1) Luther-säätiö ja evankelisluterilainen kirkko

Sillanpää esittää Jera ja Jyri Hännisen valossa, että luterilaisesta kirkosta olisi ”eronnut” ”fundamentalistista uskontulkintaa edustava” ”Luther-säätiö”.

Kirjoittajan ja arvostelijan niukkaa oppihistoriallista ja kirkkohistoriallista tuntemusta sekä muodin mukaista tarvetta karikatyyreihin ilmentää, että Luther-säätiö leimataan luterilaisesta kirkosta eronneeksi fundamentalistiseksi ryhmäksi. Analyysin taso jää olemattomaksi, ryhmien ja valtayhteisön välistä dynamiikkaa ei edes alkeellisessa muodossa analysoida tunnettujen sosiologisten ja sosiaalipsykologisten viitekehysten valossa – teologian historiasta on turha edes puhua.

Olisi ilmeisen mahdollista ajatella, että Hännisten teos edustaa rakenteellisesti myös ääri-ilmiötä – liberaalia ylitulkintaa – jossa vakaumuksellisuus on arvioitu leimaavasti. Kovaäänisyys tai kovaäänisen (megafoni) käyttö olisi liberaalin ääritulkinnan mukaan näyttö ihmisen tai ryhmän ääriajattelusta. Tietäisikö siis ”liberaalin” ihanteen mukainen sopivampi elämä hiljaisuutta, päänsä matalaksi painamista, auktoriteettien pitkän listan huolellista muistamista, modernin informaatiotulvan ja sen mukaisen yhteiskunnallisen olon kiistämistä?

Minulla on ollut kokemuksia Luther-säätiöstä useamman vuosikymmenen ajalta. Vertaileva tutkimus saattaisi antaa hyvinkin tulokseksi, että Luther-säätiössä evankelisluterilaisen uskon tunnustuskirjat ja perinteet ovat huomattavasti uskollisemmin kunnioitettu sanoissa ja käytännöissä kuin luterilaisessa valtakirkon käytännöissä, joka sekin oli vielä kolme vuosikymmentä sitten huomattavasti enemmän maailman kristikunnan yhteisen perinnön mukainen esimerkiksi homoseksuaalisia suhteita torjuvissa näkemyksissään. Luther-säätiö ei ole eronnut edes teknisesti luterilaisesta kirkosta, vaan nämä ihmiset kuuluvat kirkkoon. Luterilaisen kirkon tuomiokapitulit ja kirkollinen valtavirran tiedotus on kuitenkin etääntynyt kristillisestä perinteestään, jolloin Luther-säätiö on saanut leiman ääriajatteluna, vaikka se edustaa kirkkomme perinteistä vuosisataista ajattelua.

Jumala siunatkoon Luther-säätiötä arvokkaassa missiossaan uskonvanhurskauden ja Pyhän Raamatun säilyttämiseksi kirkossa!

(2) Suomen antifasistinen komitea

En ole lukenut Jera ja Jyrki Hännisen kirjaa - eikä minulla ole edes varaa ostaa sitä, vaikka siinä ilmeisemmin joku sana olisi kirjoitettu Suomen antifasistisesta komiteasta, kai myös minun nimeni on lausuttu, mikäli ymmärrän oikein suomen kielen opettajan Joonas Sillanpään kirja-arvostelua. En ole koskaan keskustellut asioista Hännisten tai Sillanpään kanssa, joten korjattakoon nyt kirja-arvostelussa julistetut väärät näkemykset.

Sillanpää kutsuu ääriliikkeistä ”kaikkein erikoisimmaksi sikermäksi” Suomen antifasistisen komitean porukkaa. Hänen mukaansa Safkaa värittää ”vastenmielinen Venäjän nuoleskelu”.

Kuva: Joonas Sillanpää parjaa epämääräisesti ja asiattomasti Suomen antifasisteja

Eikö Sillanpää havaitse omaa näkemystään ääriaatteeksi, koska hänen lähtökohtanaan näyttäisi olevan vaatimus jonkinlaisesta performatiivisesta Venäjä-kritiikistä, jotta henkilö tai ryhmä välttäisi epäilyn Venäjän nuoleskelusta? Valitettavasti koen epäilyttäväksi identiteettiongelmaksi tuollaisen ajattelun, jossa Venäjän mahdollisten näkemysten tunnistaminen leimaa henkilön ”Venäjän nuoleskeluksi”. Vähintäänkin kyseenalainen arviointiperuste antaa aihetta epäillä, että "ääriajattelua" vastaan tapahtunut kirjoittelu ja kritiikki ovat itse asiassa jonkin sortin ääri-ilmiö, ehkä suoraan paraatiovesta tai ainakin lähituntumasta tullutta fasismia, semifasismia tai jotakin muuta merkillisyyttä. Missään tapauksessa tuo kirjoittelu "Venäjä-ystävyyttä" vastaan ei ole terve ilmiö.

Minua ei tietenkään kiinnosta lähtökohtaisesti Venäjän etu, vaan suomalaisena tahdon Suomen etua. Suomen edun tähden on aiheellista tiedostaa ja kuunnella monia näkökohtia, myös Venäjällä vallitsevia erilaisia ajatuksia. Näiden ajatusten rinnakkain asettaminen on se henkinen prosessi, jota ei pitäisi paeta ”suomettumisen” peikkoa ikään kuin karkottaen.

Hännisen kirjasta en tiedä, mutta Sillanpää kirjoittaa erheellisesti jo Safkan kuvauksen, että ”dosentti Johan Bäckmanin ja kirkkoherra Juha Molarin johtama lahko tuottaa täysipäiväisesti lausuntoja

Kirjoittaja on päivännyt kirja-arvostelunsa 12. marraskuuta 2011, minkä tähden näkyy ilmeisenä, ettei Sillanpää ole edes paneutunut henkilöihin, joista hän kirjoittaa ankarasti moittien. Marraskuussa 2011 en ole suinkaan ollut enää kirkkoherra, en enää edes puoleen vuoteen, mikä olisi Sillanpään pitänyt jo tietää. Olin ja olen tässä vaiheessa ortodoksisen kirkon tavallinen seurakuntalainen.

Lisäksi Sillanpään suorasta virheestä, jonka alkuperää en voi paikantaa, on kyse, kun hän väittää Suomen antifasistista komiteaa ”lahkoksi”. Hän ei kuitenkaan anna mitään määritelmää lahkolle, sillä minkään tunnetun määritelmän mukainen lahko ei soveltuisi käytettäväksi tässä yhteydessä.

Pahin virhe on henkilökohtaisesti siinä, että hän kirjoittaa suoraan totuudenvastaisesti tuon lahkon ”Bäckmanin ja Molarin johtamaksi”. Minä olen ollut alusta asti ja yhä edelleen yksi antifasistinen pieni aktivisti muiden tärkeämpien ihmisten taustalla, kun Petri Krohn – Suomi ilman natsismia ry:n puheenjohtajana – ja em. Johan Bäckman ovat huomattavasti keskeisemmät toiminnalle kaikilla mittareilla arvioituna. Useat antifasisteista tuntevat antifasismin jalon aatteen, pitkän historian ja tärkeät suhteet huomattavasti paremmin kuin minä, joka olen seuraillut muita joissakin tapahtumissa. En luettele tässä nimiä, vaan kukin esittäytyköön itse.

Sillanpää suorastaan valehtelee hyvällä suomenkielen taidollaan, että Bäckman ja Molari olisivat pilanneet Suomen ja Venäjän välejä kertomuksillaan. Ei Moskova ole tarvinnut Bäckmanin tai Molarin kertomuksia, vaan Moskova on kuullut ja tietänyt ilmeisen hyvin, mitä Simo Pietiläinen on tehnyt, mitä Alexander Stubb puuhailee, mitä Hesari kirjoittaa, mitä Heidi Hautala juonittelee, miten Kavkaz-Center ja Finrosforum saa poliittista suojelua Suomessa, jne. Noiden pahuuksien tekijät ovat vastuussa siitä, jos jossakin Suomen ja Venäjän väliin on tullut säröä. Tekopyhien teeskentely ja vaikeneminen eivät ole pelastus suhteille, vaan läpinäkyvyys ja rehellinen korjausliike! Sitä paitsi minulla ei ole mitään roolia valtioiden välisissä suhteissa: suhteita rakennetaan isojen poikien ja tyttöjen kohtaamisissa, joihin minulla ei ole pääsyä. Niin Sillanpää tekee huomattavan perspektiivivirheen, kun korottaa viidakon hallitsijoiden joukkoon hyvin pienen ja hitaan etanan, joka joskus näyttää vain vähäiset tuntosarvensa.

Sillanpää ei tuo esille yhtään näyttöä ”vääristyneistä lausunnoista”, joista hän syyttää Safkaa Venäjän ja Suomen suhteiden pilaamisessa. Eikö juuri dokumentoimattomuus ole sitä leimaamista, joka tulisi lukea myös ääri-ilmiöiden joukkoon?

Tuskin yli 50 vuotta vanhalle filosofian maisterille, valtiotieteiden kandille tarvitsisi enää kohteliaasti opastaa, että hän voisi tutustua ensin kirjoittamaansa aiheeseen ja henkilöihin, sillä todellisuus Suomen antifasisteista on paljon valoisampi, iloisempi, innostavampi, yhteistyökykyisempi ja isänmaallisempi kuin julkisen parjauksen varassa piirretyt ilmeisen synkät leimat Safkaa ja sen jäseniä vastaan.




- - - - - - -



No comments in my blog, but you can find my phone number GSM +7911 2970525 (in Russia) +358 44 322 2661 (in Finland) or my email juhamolari-ÄT-gmail.com (см. -ÄT- = @). You can discuss with me in Facebook

Юха Молaри: Домашняя страница – Juha Molari: Homepage http://personal.inet.fi/business/molari/

RT blogi: It's time, my friend: it's time

Юха Молари: Пресс-Портрет (YANDEX)

СМИ и Юха Молaри (коллекция)