keskiviikko 21. joulukuuta 2011

Dosentti Arto Luukkanen ylistää Johan Bäckmanin ja Juha Molarin tunnettavuutta Suomessa




En puutu kaikkeen siihen tarinointiin, jota dosentti Arto Luukkanen on pienestä pojasta tähän päivään saakka kirjoittanut ja lausunut Venäjästä sekä liki kaikista asioista maan päällä. Nuo jutut jo kyllästyttävät. Kirjoitin aiemmin lokakuussa suhteettoman kriittisesti Arton toimista siihen verrattuna, että herra dosentti Luukkanen nyt itse ylistää minun tunnettavuutta hyvin jalolla tavalla suuremmaksi kuin itsensä Navalnyin Venäjällä. Mainitusta Navalnyistä on tänään Suomen televisiokin kertonut jotakin pintatietoa.


Kuva: Miksi kahdessa torvessa soi vain yksi ääni: Arto Luukkanen Ylen aamu-TV ja Ivar Amundsen RFE/RL

Kiitän tämän dynaamisuuden perikuvana pidetyn dosentin kunnioittavaa analyyttista arviota suomalaisten antifasistien kohtalokkaasta yleisestä tunnettavuudesta Suomessa.

Arto Luukkanen viittaa Alexei Anatolievich Navalnyin (Алексей Анатольевич Навальный, s. 1976) tunnettavuuteen Venäjällä. Navalnyi on nyttemmin tullut tiedetyksi ns. bloggerina, joka käytti LiveJournal-blogiaan kiihottaen ihmisiä mielenosoituksiin. BBC kuvaili häntä erääksi päähahmoista mielenosoituksen järjestelyissä.

Navalnyi on käynyt Amerikassa Yalen yliopistossa (New Haven, Connecticut) propagandistisen koulutuksen. Samasta yliopistosta on lähtöisin jopa Yhdysvaltojen presidenteistä kaikkiaan viisi. Navalnyin saaman amerikkalaisen ideologisen sodankäynnin ohjelman nimi oli virallisesti ”luoda globaali verkosto tulevaisuuden johtajille ja laajentaa kansainvälistä tietämystä” ("creating a global network of emerging leaders and to broaden international understanding"). Mies sai kasvatuksensa värivallankumousta varten päätökseen vuonna 2010, minkä jälkeen hänet lähetettiin käytännön kentälle Venäjälle.

Navalnyilla on poliittista kokemusta jo aiemmin. Vuonna 2000 hän liittyi Yabloko-puolueeseen ja oli puolueneuvoston jäsen. Yabloko-puolueesta hänet valittiin vuonna 2002 Moskovan paikallisneuvostoon. Vuonna 2007 Navalnyi erotettiin puolueesta, koska tämä oli aiheuttanut poliittista vahinkoa puolueelle ja sen kansallisille pyrkimyksille.

Nuorehko Navalnyi on jostakin saanut kehitettyä itselleen rahaa ja hänestä on tullut useiden valtioyhtiöiden pieni osakkeenomistaja. Sen jälkeen hän on hyökännyt näiden yrityksen kirjanpitoa varten monella eri tavalla.

Kertaamatta tässä kaikkea Navalnyin saamasta julkisuudesta ennen mielenosoituksia ja mielenosoituksen jälkeen, niin en voi sivuuttaa sitä, että Venäjän suurena asiantuntijana jatkuvasti televisiossa ja viihdelehdissä haastateltu dosentti Arto Luukkanen katsoo kaikesta huolimatta, että keskustellun hahmon Navalnyin maine ei ole kuitenkaan niin "yleisesti tunnettu" ("notoorinen", kirjoittaa akateemisella tarkkuudella asioita määrittävä Luukkanen) "kuin esimerkiksi meillä Suomessa Bäckmanin tai peräti Molarin" (näin Luukkanen).

Jos vielä joku vähättelee minua – "virkaheittoa" (A Luukkasen antama määritelmä minulle Jukka Mallisen Facebook-keskustelussa pari päivää sitten) tyhjäntoimittajaa – niin vetoan Luukkasen pätevyyteen: ehkä virkaheitto tyhjäntoimittaja, mutta olen notoorisesti tunnetumpi kuin mitä itse suuressa Amerikassa informaatiosotansa opiskellut Aleksei Navalnyi on Venäjällä kaiken vallitsevan kohunkaan jälkeen.


- - - - - - -



No comments in my blog, but you can find my phone number GSM +7911 2970525 (in Russia) +358 44 322 2661 (in Finland) or my email juhamolari-ÄT-gmail.com or rtmolari-ÄT-rambler.ru (см. -ÄT- = @). You can discuss with me in Facebook

Юха Молaри: Домашняя страница – Juha Molari: Homepage http://personal.inet.fi/business/molari/

RT blogi: It's time, my friend: it's time

Юха Молари: Пресс-Портрет (YANDEX)

СМИ и Юха Молaри (коллекция)