sunnuntai 8. tammikuuta 2012

Ensimmäinen joulupäivä Venäjän ortodoksisessa kirkossa


En löytänyt venäläistä uskonnollista lahkoa, kun menin ensimmäistä kertaani joulupäivänä Venäjän ortodoksisen kirkon jumalanpalvelukseen. Keväällä 2011 olin Venäjän ortodoksisen kirkon pääsiäisyön jumalanpalveluksessa, mutta nyt oli ensimmäinen joulu.

Yritin tunnelmoida, mitä eroja koen luterilaiseen perinteeseen. Havaitsin, että ihmiset tekivät ristinmerkkejä usein ja erityisesti kun rukoiltiin toistamiseen ”Herra armahda”, ihmiset seisoivat, liikkuivat, sytyttivät kynttilöitä, suutelivat ikoneita, saivat henkilökohtaisesti synninpäästöt.



Ulkoisesti tämä saattoi tuntua anarkistiselta – järjestäytymättömältä – mutta tarkempi osallisuus jumalanpalvelukseen osoitti, että nämä ihmiset olivat sekä yksilöitä, että ystäviensä lähellä ja koko seurakunnan kanssa. Ero oli huomattava siihen, kun luterilainen jumalanpalvelus muistuttaa enemmän armeijan marssiharjoituksia, jossa upseerin käskystä käännytään tai marssitaan vain kaikki samassa tahdissa. Jossakin määrin samalla tavalla tulkitsen myös venäläisen yhteiskunnan ja pohjoismaissaksalaisen postluterilaisen yhteiskunnan eron: venäläisessä yhteiskunnassa on moninaisuutta, liikettä, erilaisuutta, yksilöllisyyttä ja yhteisöllistä tunnetta samanaikaisesti ja erikseen, kun taas postluterilaisissa yhteiskunnissa ihmisyys on tukahtunut, ihmiset ovat sekä yksin että yhteisöllisesti alistettu samanaikaisesti.


Kuvat: Yksityinen rippi tapahtuu tämän seinän takana
Henkilökohtaisen synnintunnustuksen merkittävyys on omasta mielestäni Venäjän ortodoksisen kirkon eräs vahvuus, josta jaksan kirjoittaa julkisesti. Länsimaisten kirkkokuntien ongelma on, että syntisyyden kohtaaminen ja tunnustaminen ovat kadoksissa suuren teeskentelyn ja relativismin tähden, minkä vuoksi ei myöskään Kristuksen syntyminen, kuolema ja ylösnousemus enää avaudu pelastuksen ja vanhurskautumisen merkityksessä.

Luterilaisessa jumalanpalveluksessa synnintunnustukset ovat pahimmassa tapauksessa typistyneet yleishumanistisiksi lauluiksi tai papin yksin lausumaksi etäiseksi muminaksi, jolloin syntien anteeksiannon julistaminen kaukaa seurakunnan edestä etäällä istuvalle seurakunnalle – useimmiten juuri takapenkissä – jää merkityksettömäksi. Ortodoksisessa synninpäästössä pappi laittaa liinansa kunkin seurakuntalaisen pään päälle ja yksin yksilö saa synninpäästön, jossa mainitaan tämän kristityn nimi. Tänään kirkkoherra myös aivan sydämellisesti tervehti minua.

Ortodoksisessa jumalanpalveluksessa kohtaan myös venäläisiä käytäntöjä, jotka ovat itselleni suhteellisen vieraita: kolminkertaiset poskisuudelmat erityisesti. Ehtoolliselle jonotettaessa uskovainen laittaa käsivartensa rintansa päälle ristiin. Jumalanpalveluksessa myös laskeudutaan aivan maahan, pää lattiaan saakka. Tämä on merkkinä ihmisen asemasta ja Jumalan kunnioituksesta: ortodoksinen kirkko ei tee siis Jumalaa itsensä kaltaiseksi, ihmisen omien halujen kuvaksi, mikä käytäntö on yleistynyt luterilaisuudessa. Tytöillä ja naisilla on huivit, mutta naisten eivät ole alistettuja, vaan merkittäviä monella tapaa. Jos katselee vain ikonostaasia kohti eikä kuuntele mitään, saattaa erehtyä käsitykseen mieskeskeisestä jumalanpalveluksesta, vaikka ortodoksinen jumalanpalvelus on Kristus-keskeinen – tai voisi sanoa Pyhän Kolminaisuuden keskeinen. Kun avaa korvansa ja näkee kokonaisuuden, silloin näkee naisten hoitavan kynttilöitä, liturgisessa laulussa kuului voimakkaasti naisen ääni.


Kuva: ehtoollisjono
Pienikokoisen kirkon jumalanpalvelukseen osallistui noin 400 ihmistä. Sain henkilökohtaisen synninpäästön ja sittemmin otin vastaan ehtoollisen, minkä jälkeen seurakunnan kirkkoherra ohjasi minut erityiselle paikalle jälkiehtoollista – ystävyyden aterian symbolina – varten.

Ehtoollinen otetaan vastaan seisten - ja itse asiassa luterilaisissa useissa kirkoissa oleva tapa polvistua kaiteelle periytyy vasta 1500 -luvulta jKr. eikä ole edes luterilaisuudessa ehdoton käytäntö. Ortodoksisessa kirkossa pappi jakaa ehtoollisleivän ja -viinin pienellä lusikalla kristityn suuhun.

Lopussa kuuntelin tarkkaavaisesti, mitä kirkkoherra lukee Moskovan ja koko Venäjän patriarkka Kirillin joulun sanomaksi.


Patriarkka Kirillin joulutervehdys (epävirallinen suomennos)



Herran ja Jumalan ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen lihaan syntymisen juhlan kirkkaassa ja täydessä ilossa tervehdin sydämellisesti teitä kaikkia rakkaita. Tänä valon yönä me rukoilemme yhdessä kiitoksen enkelin ilmoituksesta ”suuren ilon kaikille kansoille: teitä varten on syntynyt Vapahtaja Daavidin kaupungissa” (Luuk. 2:10-11).

Ihmiskunta, joka hylkäsi Jumalan lankeemuksessa, sai mahdollisuuden takaisin Luojansa ja ylläpitäjänsä yhteyteen. Jumalan Pojan tuleminen maailmaan on hänen vapaaehtoinen alentuminen aina tuskallisen surulliseen ”kuolemaan, ristin kuolemaan asti” (Fil. 2:8). Jumala on syntynyt lihassa, jotta hän paljastaa rakkautensa ja auttaa jokaista ihmistä kuulemaan hänen kutsunsa löytää elämän täyteys.

Tämä on miksi tänään juhla antaa meille peruuttamattoman luottamuksen apuun elämämme kaikkein vaikeimmissa tilanteissa. Jumala, joka ei hylännyt luomakuntaansa vaan avasi tien ikuisuuteen, on ilmestynyt meille Kristus Lapsessa, puolustuskyvyttömässä lapsessa, joka tarvitsee huolenpitoa ja rakkautta.

Meidän kaikkien täytyy pitää sydämessämme tämä raamatullinen kuva. Muistaen Jumalallista lasta, joka makaa seimessä, me löydämme vahvan uskon ja horjumattoman toivon Jumalan kaitselmukseen, joka johtaa jokaisen ihmisen hyvyyteen. Ja vaikka meidän elämämme ei tue enää, jo kaikki näyttää epävarmalta ja epävakaalta, meidän on selkeästi ymmärrettävä, että Herra kykenee muuttamaan hänen siunaavalla voimallansa meidän maailmamme kivun, kärsimyksen ja kurjuuden autuudeksi, iloksi ja runsaiksi hengellisiksi lahjoiksi.

Vapahtajan tulemisen juhlassa uskovaisten silmät kääntyvät kristinuskon kehtoa kohti, Pyhään maahan, jossa oli Herran maallinen elinympäristö ja syntymäpaikka. Tänään Kristuksen seuraajat eri maissa, joissa pyhän historian tapahtumat toteutuivat, kohtaavat uusia uhkia vuosisataista vanhaa hengellistä perinnettä vastaan. Syntymäjuhlan kirkkaat päivät nostakoon innokkaat rukoukset veljiemme uskon puolesta, korvaamattoman pyhien paikkojen vartioiden puolesta, varhaisen kristillisen perinteen jälkeläisten hyväksi.

Jos yksi jäsen kärsii, kaikki jäsenet kärsivät (1 Kor. 12:26). Näitä sanoja apostoli ei sovella pelkästään yhden paikallisseurakunnan jäseniin, yhteen seurakuntayhteisöön. Todellakin kaikki Yhden, Pyhän, Katolisen ja Apostolisen kirkon lapset sulkee yhteyteensä, Ortodoksinen kirkko on levinnyt ympäri maailman. Kirkon yhteys ei ole ainoastaan yksityisessä patristisessa uskossa ja ehtoollisen sakramentin yhteydessä vaan myös vaikeiden tunteiden jakamisessa, uhrautuvassa palveluksessa toistemme hyväksi ja keskinäisessä rukouksessa.

Viime vuosi oli vaikea monissa valtioissa ja kansoissa, mukaan lukien ne, jotka elävät historiallisen Venäjän alueella. Monet traagiset onnettomuudet ja katastrofit ovat olleet koettelemus uskollemme ja kestävyydellemme.

Kuitenkin tänään pahin koettelemus ei tapahdu aineellisesti, vaan hengellisesti. Vaarat, jotka koskevat fyysistä tasoa, aiheuttava vahinkoa ruumiilliselle hyvinvoinnille ja mukavuudelle. Elämän moninaisuudessa materiaalinen puoli ei voi aiheuttaa huomattavaa vahinkoa hengelliselle elämälle. Mutta hengellinen ulottuvuus paljastaa aikamme tärkeän ja vakavan ideologisen haasteen. Tämä haaste on moraalisen tunteen tuhoutuminen, vaikka Jumala on upottanut sen tunteen mieliimme. Nykyään ihmiset yrittävät vakuuttaa, että hän itse ja vain hän on totuuden mitta, että jokaisella on oma totuutensa, ja jokainen määrittelee mikä on hyvää ja mikä pahaa. Jumalallista totuutta, ja tämä tarkoittaa hyvän ja pahan eroa jonka perusta on tämän Totuuden varassa, yritetään korvata moraalisella välinpitämättömyydellä ja sallivuudella, mikä tuhoaa ihmissielun ja riistää heiltä iankaikkisen elämän. Jos luonnon katastrofit ja sotilasoperaatiot raunioittavat elämän ulkoiset puitteet, silloin moraalinen relativismi heikentää ihmisen omantunnon, tekee meistä hengellisesti vammaisia, vääristää jumalalliset olemassaolon lait ja rikkoo luomakunnan ja Luojan suhteen.

Tämän vaaran kohdatessamme on ensiksi kutsuttava avuksi Puhtainta Neitsyttä ja Jumalan Pyhiä, jotta heidän esirukoukset Herran pyhän ja totisen valtaistuimen edessä (Ilm. 6:10), nyt kunnioittaen Vastasyntynen Lapsen kuvassa, antaa meille voimaa taistella syntiä vastaan, taistella ”henkivaltoja ja voimia vastaan, tämän pimeyden maailman hallitsijoita vastaan” (Ef. 6:12). Tärkeää on nyt tunnistaa eksytykset ja maailmallisen hyvinvoinnin illuusiot tuhoavassa riippuvuudessamme, itsekkäissä aikomuksissamme, mainosten kiusauksissa, viihdeteollisuudessa ja poliittisessa propagandassa. On aina tärkeä kuunnella omantunnon ääntä, varoitusvilkkuja synnistä, jotta pystyisimme toimimaan Evankeliumin käskyjen mukaisesti.

Nyt niin kuin aina kukin kristitty on kutsuttu vahvistamaan päivittäisissä toimissaan vanhurskaan elämän arvokkuutta, tietoisesti vastustaa moraalista relativismia ja nopean rikastumisen kulttia. Ympärillämme on paljon sairaita, heikkoja ja yksinäisiä ihmisiä. On myös monia, joilla taloudellisten vaikeuksien tähden ovat jättäneet kotinsa työnhaun tähden ja tarvitsevat hoitoamme: he löytävät usein itsensä vihamielisessä ympäristössä. Jokaisen pastorin ja maallikon olisi osallistuttava sosiaaliseen, missionääriseen ja julkiseen elämään kirkossa. Taurien Khersonesoksen Pyhä Viaton sanoo: ”Vain Kristuksen valossa me voimme nähdä Jumalan, nähdä itsemme ja nähdä maailman sen todellisessa muodossa; vain taivaallisen Ilmoituksen johdatuksessa me voimme löytää polun, joka johtaa iankaikkiseen elämään”.

Niiden kanssa, jotka toivovat Kristuksen lohdutusta, meidän on jaettava lämmöllä tämän juhlan iloa. Jokainen meistä voi tuoda Betlehemin tähden valoa lähelle ja kaukaa – kollegoille, ystäville, sukulaisille ja naapurille.

Viime vuonna yhteistyö valtion viranomaisten, julkisten organisaatioiden ja elinkeinoelämän edustajien kanssa laittoi alulle useita aloitteita, jotka voivat yhdistää ihmisiä ja elvyttää yhteiskunnan voimakkaat hengelliset ja moraaliset perustat.

Minä palvelin tällaisen yhteistyön kehittämistä, niin kuin meidän Kirkkomme arvokkaan ykseyden todistamista, matkoillani ympäri Venäjää, Ukrainaa ja Moldovaa. Nämä vierailut ovat rikastuttaneet kokemuksiani rukouksesta ja yhteydestä uskovaisten kanssa ja, minä toivon, auttanut vahvistamaan henkisiä siteitä. Jumalanpalveluksiin osallistui suuri joukko ihmisiä ja ilmensivät erityisellä tavalla uskon ja rukouksen voimaa, että Ortodoksisuuden kauneutta, kauneutta ja voimaa ”Hengen yhteydessä ja rauhan sitein” (Ef. 4:3).

Onnitellessani teitä kaikkia Kristuksen syntymäjuhlasta ja Uudesta vuodesta, rukoilen, että pysytte jatkuvasti Herran ilossa, että ”saisimme osaksemme ikuisen elämän” (Tiit. 3:7). ”Toivon Jumala täyttäköön ilolla ja rauhalla teidät, jotka uskotte, niin että teillä Pyhän Hengen voimasta olisi runsas toivo” (Room. 15:13). Aamen.

Moskovan ja koko Venäjän patriarkka Kirill
Joulu 2011/2012.
Moskova

- - - - - - -



No comments in my blog, but you can find my phone number GSM +7911 2970525 (in Russia) +358 44 322 2661 (in Finland) or my email juhamolari-ÄT-gmail.com or rtmolari-ÄT-rambler.ru (см. -ÄT- = @). You can discuss with me in Facebook

Юха Молaри: Домашняя страница – Juha Molari: Homepage http://personal.inet.fi/business/molari/

RT blogi: It's time, my friend: it's time

Юха Молари: Пресс-Портрет (YANDEX)

СМИ и Юха Молaри (коллекция)