torstai 12. tammikuuta 2012

Kestilän vanha puku teki tyhjäntoimittajastakin herrasmiehen


Eläkevuosia kohti nopeasti kiiruhtava, kohta kolmanteen ikään pääsevä keski-ikäinen, lievästi ylipainoinen ja huonokuntoinen mies tarvitsee päivittäistä kuntoilua.

Tällä kertaa kuntoiluun on myös käytännöllinen syy: kaikki pukuni ovat menneet huonoon kuntoon ja yritän mahtua vanhaan Kestilän pukuun, jonka sain iäkkäältä pelastusarmeijan eläkkeellä olevalta upseerilta lahjaksi 15 vuotta sitten. Niin se vaan näyttää, että lähes 100 vuotta vanha Kestilän puku teki myös minusta – virkaheitosta tyhjäntoimittajasta – ihan herrasmiehen.


Nyt ymmärrän paremmin, miksi kummalliset moukat vaikuttavat ulkoisesti niin herrasmiehiltä, kun he puhuvat Suomen talouspolitiikasta tai ulkopolitiikasta kaikenlaisissa suomalaisissa akatemioissa, instituuteissa ja televisiossa: heillä on hyvät puvut yllänsä. Tsuhnakin näyttää intelligentiltä, kun hänellä on kallis puku.


Kuva: Juha Molari näyttää herrasmieheltä Kestilän puvussa - ainakin takaa katsottuna

Kuntoilen työkyvyn säilyttämiseksi


Fyysisellä suorituskyvyllä on vaikutuksensa henkiseen jaksamiseen ja elämän ilon kokemiseen. Tuohon edellä mainittuun vaikutukseen on merkittävät biologiset ja aineenvaihdunnalliset lähtökohdat ihmiskehossa. Olen niistä hyvin tietoinen. Siksi olen itsekin joutunut ja saanut mahdollisuuden kuntoilla päivittäin. Kova tavoitteeni on saada 100 vuotta vanha Kestilän puku ylleni. Tällä hetkellä vyötäröä en voi napittaa vielä puvun suunnittelijan tavoittelemalla tavalla.


Päivittäistä kuntoilua pidän tärkeänä sekä vanhenemisen että työkyvyn säilyttämisen tähden. On syytä tiedostaa, että olen virkaheittona keski-ikäisenä miehenä varsin rajusti syrjäytynyt suomalaisen yhteiskunnan päätöksenteosta ja ansainnasta. Olisi erityisen suuri psyykkinen ja moraalinen riski, että laiminlöisin tässä tilanteessa itsestä huolehtimisen ja fyysisen kunnon ylläpidon. Olen etsinyt siivoojan ja varastomiehen töitä, mutta toistaiseksi en ole saanut mitään. Varmasti mahdollisuuteni eivät parantuisi, jos laiminlöisin kokonaan myös itsestä huolehtimisen. En suinkaan pidä selvänä, että saisin koskaan enää töitä ennen eläkeiän saapumista. Eläkkeelle siirtyminen olisi mieluista tehdä pikemmin terveenä ruumiin ja hengen puolesta kuin ruumiillisesti ylipainoiseksi rappeutuneena ja hengen puolesta katkeroituneena.


Marraskuun lopulta tammikuun alkuun kävin vain pari kertaa parin kilometrin juoksulenkillä. Useampaan lenkkeilyyn en voinut jalkakivun tähden. Tässä iässä vanheneva mies joutuu ikääntymisensä tuomien fyysisten rajoitusten uhriksi. Siksi pidin tärkeänä kuunnella kipuani ja välttää suoranaista vammautumista. Eilen ja maanantaina kävin jo vähän juoksemassa ja kuntosalilla. Myös viime viikolla kokeilin varovaisesti jalkani kestävyyttä kahtena eri päivänä. Tänäänkin kävin kuntosalilla.


Kuntoilussani on lähtökohtana, ettei kaikkien vanhenevien ihmisten tarvitse tulla maratoonareiksi. Ylipäätänsä minun kantapääni ja niveleni eivät sietäisi enää niin pitkän matkan juoksua varten harjoittelua. Mitään järkeä ei ole vammauttaa itseään. En tarvitse todistella itselleni tai muille, että jaksaisinko juosta maratonin. Totta kai jaksaisin juosta sen myös harjoittelematta, mutta tulos ei tietenkään olisi kilpailullinen.


Lähtökohtani on valitettava, mitä tulee fyysisen kunnon huolehtimiseen. Lievä ylipaino häiritsee myös sekä esteettisesti että fyysisen suorituksen toteuttamisessa. Koen nykyisen kuntoiluni hyvin onnistuneeksi tällaiselle "kolmatta ikää" nopeasti lähestyvälle miehelle, jo muutaman viikon kuluttua 48 vuotta täyttävälle vanhalle miehelle.


Kuntoiluni periaate on, että säilytän koko ajan riittävän korkean intensiteetin, vältän suorituksia joissa lihakset pikemmin muodostuvat lyhyemmäksi kuin säilyvät elastisina ja pitkinä. Vammautumisen ja ylikuormittumisen riskiä vastaan olen huolellinen: teen vain kohtuullisesti liikuntaa, haluan koko ajan säilyttää hyvän tekniikan ja lihashermoston tuntemuksen. Tällä periaatteella tein tänään aamulla kello 8 seuraavan kuntosaliharjoituksen. Havaitsen aamulla hyödylliseksi lähteä kuntosalille, kun muut ihmiset menevät töihin: tällä tavalla en jää syrjäytyneeksi vuoteen pohjalle, vaan ahkeroin edes jossakin asiassa elämässäni.


Ensimmäiseksi tein leuanveto myötäotteella, 7-10 toistoa. Kunkin toiston jälkeen välittömästi (palautus alle 3 sekuntia) tein dippiä käsivarsien ojentajien vahvistamiseksi, toistoja 30 kpl. Leuanvedon ja dipin jälkeen lepäsin noin minuutin tai enintään kaksi ja toistin sarjan. Näitä sarjoja oli kaikkiaan 4 (= 4 x [7-10 x leuanveto + 30 x dippi/90 sekuntia]).


Leuanvedon jälkeen menin suorittamaan vastalihasliikettä vinopenkillä. Toistoja oli 40, sarjoja 3. Vatsalihasliikkeen jälkeen oli ylätaljanvetoa myötäotteella. Koska olen lyhyehkönä miehenä ylipainostani huolimatta suhteellisen keveä, en voinut käyttää suurehkoa vastusta: 20 ylätaljan vetoa 70 kg:n vastuksella. Tein 3 sarjaa.


Ensimmäisen leuanveto-, dippi-, vatsalihas- ja ylätaljanvetoharjoituskierroksen jälkeen toistin vielä toistamiseen samat liikkeet ja sarjat. Toisen kierroksen jälkeen menin kuntopyörälle, jossa pistin maksimivastuksen, mutta poljin suhteellisen hitaasti (nopeus oli jotain 54, mutta yksikköä en tiedä). Polkemista oli 15 minuuttia.


Kuntopyörän jälkeen siirryin heti vatsalihasharjoituksen pariin vinopenkille. Jälleen 40 toistoa ja 3 sarjaa. Kävin vielä suorittamassa kaksi kertaa leuanvetoa myötäotteella, 8 toistoa, ja kaksi kertaa dippiä toistoja 30 kpl. Lisäksi kaksi sarjaa ylätaljanvetoa aiemmin mainitulla periaatteella.


Nyt oli vuorossa vähän lämmittelyä kuntopyörällä, vain 5 minuuttia maksimivastuksella. Nyt alan lähestyä juoksumattoa. Käyn kuitenkin ensin vielä suorittamassa vatsaliikkeitä 2 sarjaa 40 toistoa. Vatsan jälkeen juoksen matolla 500 metriä vauhdilla 3,00 min/km (20 km/h). En halunnut juosta pitempää, koska juoksussa ei ollut parasta iloa. Ehkä keski-ikäinen aktiivikuntoilija voisi hyvinkin juosta 500 metrin sijasta esimerkiksi 1000 metriä vastaavalla nopeudella, tai jos juoksumatto sallii, niin nopeus voisi olla esimerkiksi 24 km/h. Lyhyen juoksun aikana kuuntelin, miten jalkani kipeytyy. Sitten tein taas vatsavääntöjä vinopenkillä 2 kertaa 40 toistoa. Ja vatsan jälkeen takaisin juoksumatolle ja uudestaan 500 metriä 3.00 min/km vauhdilla. Nyt en enää mennyt juoksun jälkeen vatsalaudalle, vaan hengähdin noin 30 sekuntia ja juoksin vielä uudestaan ja uudestaan 500 metriä ko. nopeudella. Juoksin siis kaikkiaan 5 x 500 metriä nopeudella 3.00 min/km.


Juoksun osalta lenkkeily ei ollut tietenkään mikään uroteko tai testisuoritus, vaan päämääränä on tämän ikäisellä vanhenevalle miehellä lihasten herkkyyden kehittäminen ja säilyttäminen sekä hengästymisen rajoilla hetkellinen toiminta. Missään tapauksessa en halua juosta jalkoihini maitohapon tunnetta. Tarkoitus on säilyttää sellainen hyvä tunne, että voin joka päivä viikossa toistaa vastaavan harjoituksen.


Juoksun jälkeen menin vielä rekkitangolle ja vedin kaksi sarjaa leukaa sekä dippipenkillä suoritin kaksi sarjaa harjoituksia käsivarsien ojentajille. Suihkun ja kotimatkan jälkeen suoritin kotona 5 kertaa 40 toistoa etunojapunnerrusta ja 5 kertaa 30 toistoa hauisvääntöjä käsipainoilla – ensin vasemmalle ja sitten oikealle kädelle (paino 10 kg). Tietenkään nuo painot eivät ole mitään ”urheilullisia”, mutta käsivoimani ovat suhteellisen heikot ja joudun tyytymään vähäiseen toistomäärään. Käsipainoissani en voi muuttaa massaa, vaan se on vakio 10 kg. Hauisväännöt teen seisten siten, että toisella kädellä tuen tasapainoa varovaisesti vieressä olevasta korkeasta sohvatuolista ja toisella teen harjoituksen.

100 vuotta vanhan Kestilän pukuni kertoo historiasta


Kuva: Kestilän merkki vanhassa puvussani


Vanha Kestilän pukuni tulee Suomen itsenäisyyden alkuvuosilta, kun toveri Lenin oli vasta vähän aiemmin antanut Suomelle itsenäisyyden. Sen jälkeen punaiset ja valkoiset kävivät yhden verisimmistä sisällissodista Euroopan historiassa. Kun työläisnaiset pääsivät sittemmin 20-luvulla töihin Tampereen vaatetehtaalle, syntyi minunkin pukuni siellä. Laatu oli kestävä, kangas oli vankkaa. Eurooppalaiset keveät, ilmavat muodit eivät olleet saapuneet vielä Suomeen. Henkinen ilmapiiri oli luultavasti vastaavalla tavalla varsin tukahduttavaa: punaisten työläisäitien lapsia nimiteltiin ja riistettiin eroon vanhemmista. Kaikesta huolimatta pukuni on kestävästä kankaasta yhä kannettavaksi - tällä kertaa virkaheiton tyhjäntoimittajan päällä, joka näyttää pukeutuneena aivan herrasmieheltä. Niin se olisi luultavasti ollut 1920- ja 1930- luvuillakin. Eivät ne punaiset olleet sen vähemmän ihmisen oloisia kuin valkoisetkaan herrasperheiden ihmiset.

Taloudelliset mahdollisuuteni ovat hyvin rajalliset. Liikunnasta on ollut pientä iloa myös muihin seikkoihin. Viime vuosien aikana on käytössäni ollut useampikin puku, mutta kukin niistä on kulunut käytössä käyttökelvottomaksi. En mitenkään voi nykytilanteessa ostaa uutta pukua, niin kuin en valitettavasti voi ostaa uutta passia ja viisumia (jo senkin vuoksi toivon kovasti viisumivapautta Venäjän ja EU:n välille!). Erilaisissa perhetapahtumissa, konferensseissa ja mahdollisissa työhaastatteluissa tarvitsisin kuitenkin pukua. Niin menin vanhojen vaatteitteni luo ja löysin vuonna 1994 lahjaksi saamani puvun. Pelastusarmeijan eläkkeellä oleva iäkäs upseeri antoi oman pukunsa minulle lahjaksi. Hän kertoi saaneensa isänsä puvun lahjaksi noin 40 vuotta aiemmin - Helsingin olympiakisojen aikaan (vuosi 1952). Vuonna 1994 tuo vanha raskasrakenteinen puku sopi minulle hyvin siihen aikaan ja käytin sitä liki koko 1990-luvun, mutta kesäksi piti ostaa keveämpi puku ja lopulta myös talveksi.


2000-luvulla minun vyötärön ympärille tuli rasvaa sen verran, että vanha puku alkoi ahdistaa. Puku on todella raskas. Se sopii hyvin kylmään talveen, sillä sen läpi eivät tuulet puhalla! Puvussa ei ole vetoketjuja, ei myöskään vessa-asioita varten, vaan kaikki on hoidettu napeilla. Nyt kokeilin tuota pukua uudestaan ja luulen, että saan siitä tätä talvea varten kelpo puvun. Vatsasta puku vielä vähän kiristää, mutta jos saan pari kiloa pois ja vältän liiallista syömistä puvun kanssa, niin olen tyytyväinen säästön tähden. Erityisesti olen ihmeissäni, että puku on vieläkin aivan koskemattoman näköinen. Kangas ei ole mitenkään kulunut. Se ei todellakaan rypisty istuttaessa toisin kuin nykyajan puvut. Puvun ryhti säilyy täydellisesti.


Tutkin tänään tarkemmin vanhan pukuni historiaa ja mallistoa. Kyseessä on Kestilän puku 1920-luvun lopulta – siis lähes 100 vuotta vanha puku on paremmassa kunnossa kuin nykyiset hepeneet 2 käyttövuoden jälkeen. Puvun valmistajan - Heikkilä & Kestilän pukutehtaan - historia alkoi Tampereella vuonna 1918, kun kauppias K.E. Heikkilä siirsi sotilaspukimonsa Mäntästä Tampereelle. Yhteistyössä turkulaisen K.H. Kestilän kanssa Heikkilä loi Heikkilä & Kestilän pukutehtaan, joka oli suurimmillaan 1920-luvun lopulla. Tällöin yrityksessä työskenteli noin 230 työntekijä. Kestilä Pukimon toimitusjohtajana toimi 1928 valittu August Laurén. Hänen johdollaan vaatimaton laitos kehittyi Suomen johtavaksi pukutehtaaksi. Pukuni on kuitenkin Laurénin ja Kestilän menestyksen vuosia varhaisemmalta ajalta. Vuonna 1929 lama näkyi ja turkulainen omistaja Kestilä erosi yhtiön johtokunnasta. Heikkilä & Kestilän vaikeudet syvenivät vuoden 1930 aikana ja työntekijöitä vähennettiin rajusti. Heikkilä & Kestilä ja Vaatetus Oy yhdistyivät 31. maaliskuuta 1931 ja ottivat nimekseen Yhtyneet Pukutehtaat Oy. Vuonna 1933 tuotanto kasvoi uudestaan rajusti, jopa kaksinkertaistui edellisvuoteen nähden, koska Suojeluskunnan yliesikunnassa tarvittiin pukuja. K.E. Heikkilä kuoli lokakuussa 1933 ja Vaatetus Oy:n omistus siirtyi vuonna 1934 KOP:n haltuun. [1] Jarmo Peltola. Työllisyys, työttömyys ja huolenpito. Yhteiskunta Tampereella 1928-1938. Tampereen Yliopistopaino Oy. 2008: s. 85-87.

1930-luvulla Laurénin johtaman Kestilän puvut olivat jo muuttuneet ilman läpäiseviksi, keveiksi ja huokoisiksi.

Kuva: Kestilän mainos 1930-luvun alusta

Kansainvälinen lennokkuus näkyy myös vuonna 1935 pukujen kuoseissa.

Kuva: Kestilän kuosit vuonna 1935

Kestilän lähes 80-vuotinen tarina oli alkanut 1910-luvulla ja se kesti aina 1980-luvun lopulle asti. Pukuni on tuon tarinan alkuajoilta – ja yhä käyttökelpoinen. Tyyli on toki vanhahtava: lahkeet ovat kapeahkot, vetoketjuja ei ole vaan napit hoitavat kaiken, kangas on hyvin raskasta. Siitä huolimatta mietin, miksi nykyään ei tehdä yhtä kestäviä pukuja, jotka säilyttävät muotonsa kaikessa kovassa käytössäkin.

Kestilä toimitti valtavasti pukuja myös Neuvostoliiton markkinoille. Pukutehdas oli varsinainen idänkaupan pioneeri. Näin Neuvostoliitto tarjosi suomalaisille työläisillekin ansaintamahdollisuuden. Mutta toisin on nykyään, kun Suomen tuotteet ovat joutuneet boikottiin ja Moskovassa Suomen suurlähetystön edessä järjestetään perjantaina 13. päivä tammikuuta 2012 suurmielenosoitus.



- - - - - - -



No comments in my blog, but you can find my phone number GSM +7911 2970525 (in Russia) +358 44 322 2661 (in Finland) or my email juhamolari-ÄT-gmail.com or rtmolari-ÄT-rambler.ru (см. -ÄT- = @). You can discuss with me in Facebook

Юха Молaри: Домашняя страница – Juha Molari: Homepage http://personal.inet.fi/business/molari/

RT blogi: It's time, my friend: it's time

Юха Молари: Пресс-Портрет (YANDEX)

СМИ и Юха Молaри (коллекция)