keskiviikko 8. helmikuuta 2012

Rosenholz-aineistoa kohtaan esitetyt vaatimukset ovat ”suomettuneisuuden” syyttelyä varten

Aineistoa kohtaan esitettyjen vaatimusten poliittinen hämärä tausta

Venäjän kalvamisesta on tullut Suomessa median ja poliitikkojen mielihuvia. Tuohon tarkoitukseen sopii myös mielikuviin luodut epäluulot Neuvostoliittoa ja aatteensa jo menettäneen työväenliikkeen kultavuosia vastaan. Naapurin nilkkaan käydään kuin rakkikuoro, kun vähänkin aiheenjuurta voi keksiä. Ajankohtainen mielihuvi on suursuomalaista uhoilua, naiivia houkkamaista luottamusta ”lännen” apuun.

”Suomettuneisuudeksi” kutsuttu Paasikiven-Kekkosen linja lähti ymmärrettävästä lähtökohdasta, että tärkein naapurimme on Venäjä, jonka kanssa hoidamme suhteet kahdenvälisesti. Hyödymme kaupankäynnistä ja yhteistyöstä suuren naapurikansamme kanssa. Suomi ei sekaantunut Suomelle kuulumattomiin suurvaltaristiriitoihin ja pitäytyi Pariisin rauhansopimuksen velvoituksen mukaisesti oman maansa puolustamiseen. Suomi koki kunniakseen pitää Venäjä vakuuttuneena, että Suomi ei missään olosuhteissa antaudu Venäjän vastaiseen politiikan välikappaleeksi tai Venäjään kohdistuvan hyökkäyksen astinlaudaksi.

Nykyään mainittua ajattelua leimataan ”suomettuneeksi”, vaikka se on Suomea sitovien kansainvälisten sopimusten mukainen asema Suomella: Suomi ei tee puolustus- ja turvallisuuspoliittisia ratkaisua itsenäisesti, vaan osana kansainvälistä yhteisöä ja sopimuksia.

”Suomettuneisuuden” mädäntyneisyyden intomielisiksi paljastajiksi ovat nouseet juuri Rosenholz-aineistoa vaativat toimittajat: Espoosta eläkkeelle jääneen Mikko-piispan poika Taneli Heikka ja Katja Boxberg – Lumedemokratiasta kirjoittaneet toimittajat. Heille "keskusteleva demokratia" tarkoittaa Suomen ja Neuvostoliiton välisten hyvien suhteiden häpäisemistä uudella ”keskustelulla”, ikään kuin menneisyys olisi tosi hämärää ja nykyinen amerikkalaistuminen katoaisi pois tarkkailun alta.

SUPO:n ja CIA:n tiedusteluyhteistyö

”Suomettuneisuuden” myrkyllisyyttä julistaneet toimittajat Heikka ja Boxberg eivät osanneet aavistaa, että he itse asiassa paljastavat vahingossa vielä suuremman tabun: Suomen ja Amerikan tiedustelupalvelun edelleen jatkuvan tiedusteluyhteistyön. Tätä puolta ei ole Rosenholz-kiistassa vielä arvioitu julkisesti.

Rosenholz-aineisto on 280 000 tiedoston kokoelma, joka sisältää tietoa erään Itä-Saksan tiedustelupalvelun työntekijöistä. Yhdysvaltain keskustiedustelupalvelu CIA sai kokoelman haltuunsa epäselvissä olosuhteissa Itä-Saksan hajoamisen ja Rosewood-operaation yhteydessä. Jo tämän epäselvän olon selvittäminen olisi aiheellista vallan ja historian puhdistamiseksi, mutta asiaa ei ole haluttu penkoa arkaluonteisuuden tähden.

Suomessa Korkein hallinto-oikeus (KHO) päätti 8.2.2012 ettei Suojelupoliisin tarvitse luovuttaa aiemmin mainituille kahdelle toimittajalle ja ylipäätänsä medialle aineistoa. Oikeuden mukaan aineisto on saatu osana tiedustelupalvelujen ”luottamuksellista tietojenvaihtoa”.

Tällä ilmauksellaan "luottamuksellinen tietojenvaihto" KHO itse asiassa paljasti huolimattomasti sen faktan, että SUPO ja CIA ovat tiedusteluyhteistyössä keskenään.

Miten pitkäaikaista, miten syvää ja miten merkityksellista on SUPO:n ja CIA:n tiedusteluyhteistyö sekä missä määrin KAPO:lla on välittävä tehtävä tässä tiedusteluyhteistyössä ei ole vielä riittävästi ollut mediassa esillä asian huomattavasta painoarvosta huolimatta.

KHO arvioi, että Supon tietojen saanti voisi vaarantua, jos Yhdysvalloista Saksan kautta Suomeen saatu Rosenholz-aineisto julkistettaisiin. Itse asiassa Saksalla ei ole kuitenkaan aineiston saamisessa hallitsevaa roolia, vaan kyse on CIA:n kanssa harjoitetusta yhteistoiminnasta.

"Korkein hallinto-oikeus lausui myös, että asiakirjojen tietosisällön ohella oli kiinnitettävä huomiota asiakirjojen saantitapaan. Tietoaineisto oli saatu osana tiedustelupalvelujen välillä tapahtuvaa, kansainvälisesti vakiintuneen tavan mukaisesti luottamukselliseksi tarkoitettua tietojenvaihtoa ja se sisälsi aineiston käyttöön liittyviä rajoittavia lausekkeita".

"Korkein hallinto-oikeus arvioi, että suojelupoliisin hallussa olevan tietoaineiston julkiseksi tuleminen haittaisi suojelupoliisin edellytyksiä toimia kansainvälisessä yhteistyössä ja vaikuttaisi kielteisesti muiden turvallisuus- ja tiedustelupalvelujen halukkuuteen luovuttaa suojelupoliisille jatkossa tiedustelutietoja”.

Korkeimman hallinto-oikeuden perusteluista ilmenee välillisesti, että asiakirjojen salaamisella halutaan suojella Suomen Suojelupoliisin tiedusteluyhteistyötä Amerikan Yhdysvaltojen CIA:n kanssa. Itse asiassa Alma Media onkin ennättänyt jo pyytää aineisto CIA:sta, vaikka ei saanut mainittua aineistoa käsiinsä.

Saksa neuvotteli vuosituhannen vaihteessa Yhdysvaltojen Rosenholz-aineiston palauttamisesta. Tuolloin Saksa tiedusteli Suomelta, onko sillä oikeus vastaanottaa myös suomalaisia koskevaa tietoa. Suomen ulkoasiainministeriö antoi Saksalle ehdollisen myönteisen vastauksen. Ehdolla varmistettiin, että Saksasta saatavia tietoja voitaisiin käyttää tutkinnallisiin ja tieteellisiin tarkoituksiin ja että Suomen kansalaisilla olisi oikeus saada itseään koskevia tietoja arkistosta. Neuvotteluista huolimatta Saksa ei saanut haltuunsa Suomea koskevaa Rosenholz-aineistoa.

Yksityisyyden suoja

Rosenholz-aineiston sisällään pitämä tietomäärä on valtava ja vajanainen. Se jättää tilaa epäilyille, ja jokainen tapaus johtaa arkistokorttien ja datatiedostojen labyrinttiin”, Suomen ulkoministeriö on arvioinut aineiston vaikeuksia.

Suomen ulkoministeriö käyttää aineiston yhteydessä sekavaa, määrittelemätöntä käsitettä ”epävirallinen työntekijä”. Tuollaisen leimaavan käsitteen rakentaminen on omiaan luomaa uhkaa viattomienkin ihmisten nimien paljastuessa. Olisi oikein puhua työntekijästä, jos on työntekijä. Jos joku henkilö ei ole työntekijä, häntä ei kutsuta työntekijäksi, vaan tapauksen mukaan henkilön asema ja suhde on määriteltävä paremmin.

Suomessa Rosenholz-aineisto nousi esiin, kun kansanedustaja Heidi Hautala (vihr) jätti hallitukselle kirjallisen kysymyksen, jossa hän vaati riippumattoman asiantuntijaryhmänasettamista aineistoa selvittämään. Heidi Hautalan mahdollinen intressi aineiston suhteen herättää jo sinänsä epäluuloa koko kohun propagandistisesta juonesta. Taneli Heikka ja Katja Boxberg – ”suomettumista” vastaan intomielisesti kirjoittavat toimittajat – olivat vaatineet aineiston saamista 28.8.2007 Suojelupoliisille lähettämässään kirjelmässä.

Tulkinnoissa leimaavinta voisi olla julkiset noitavainot F-16-korttien avulla: nämä kortit ovat HVA:n henkilötietokortteja, joihin on tallennettu varsinaisten ei-työsuhteessa olevien läheisten henkilöiden nimien lisäksi myös eri syistä mielenkiintoisten ihmisten tietoja. Kaikki eivät ole kuitenkaan työskennelleet yhteistyössä Stasin kanssa, vaan osa henkilöistä on vain yhteistyössä olleiden ei-työntekijöiden sukulaisia tai tuttavia tai muuten vain kiinnostavia ihmisiä. F-16-kortisto pitää sisällään yhteensä noin 290 000 nimeä. Tiedustelupalvelu kirjaa ihmisiin liittyviä spekulaatioita, mutta tuon spekulaation levittäminen mediaan antaisi spekulaatiolle väärän kontekstin. F-22-kortit ovat tapahtumakortteja, jotka sisältävät tietoja epävirallisten työntekijöiden toimista. Merkintöjä on niissä yhteensä noin 58 000.

Edellä mainituissa korteissa on myös arveluttavia vihjauksia tiettyjen tunnettuun asemaan kohonneiden suomalaispoliitikkojen ja vaikuttajien henkilökohtaisista luonteenpiirteistä ja taipumuksista, myös seksuaalisista poikkeavuuksista. Vihjetiedon tunnistaminen pelkäksi vihjeeksi olisi vastuullisen toimituksellisen ja tutkimuksellisen työskentelyn avulla hyvin mahdollista, mutta tietyissä tapauksissa Suojelupoliisi ja Korkein hallinto-oikeus on halunnut suojella eräiden merkittävien henkilöiden elämään liittyviä kortistomerkintöjä.

Korkein hallinto-oikeus perustelee henkilön yksityiselämän suojaa:

"Valtion intressi on myös suojata henkilön yksityiselämää. Pyydetty aineisto sisältää vihjetyyppistä tietoa, jonka perusteella kansalaisia saatetaan epäilyksenalaiseksi ilman kattavia perusteita".

"Perustuslakivaliokunta on julkisuuslakia koskevassa kannanotossaan todennut, että hallitusmuodon 8 §:n 1 momentissa turvatun henkilön kunnian johdosta on julkisuuslailla tähdätty siihen, ettei julkinen valta saata yleisesti saataville sellaisia asiakirjoja ja tietoja, joissa esitetään täysin perättömiä syytöksiä yksilöä kohtaan tai joiden avulla voidaan esittää hänestä vihjauksia.

Aineiston julkisuus merkitsisi oikeudetonta puuttumista aineistossa mainittujen henkilöiden yksityiselämän piiriin. Aineiston sisältämä vihjetieto on – kuten muukin suojelupoliisin eri lähteistä saama vihjetieto – salassa pidettävää. Valtion velvoite suojella henkilön yksityisyyttä ja tutkintaan liittyvien henkilötietojen julkisuus sekä siitä aiheutuneet kärsimykset ja vahingot ovat keskeisesti esillä myös oikeudenkäynnissä, jossa Helsingin käräjäoikeus on antanut ratkaisun 8.11.2007 (Alpo Rusin vahingonkorvausoikeudenkäynti Suomen valtiota vastaan)"
.


Odotan mielenkiinnolla CIA-korttien vuotoa

Odotan mielenkiinnolla wikileaksin kautta myöhemmin vuodettavia tietoja CIA:n, Suomen ”establishmentin” ja SUPO:n välisestä kanssakäymisestä, joka uhkaa suomalaista kansalaisyhteiskuntaa ja poliittista itsemääräämisoikeutta huomattavasti pahemmin kuin DDR:n kauden F-16 tai F-22 –kortit.

Tuskin kuitenkaan saan toivoa, että Heikka ja Boxberg innostuisivat näihin paljastuksiin missään vaiheessa. Ehkä joku tuttu toimittaja tai yliopistotutkija saattaisi paljastua CIA-korteista.

Itse olen huoleton virkaheitto mies – myös ikääntymisestäni huolimatta niin nuori poika, että nimeäni ei ole kirjoitettu noihin eikä muihinkaan kortteihin ”epävirallisena työntekijänä” tai ”virallisena työntekijänä” eikä missään muussakaan roolissa. Itsekkäästi ajatellen olisi hyvin kiinnostavaa täydellinen läpinäkyvyys, jossa kaikkien kortit avattaisiin julkiseksi. Ymmärrän kuitenkin lähimmäisiäni myös vastapuolella poliittisia näkemyksiä, ettei kaikenlaisten vihjausten paljastaminen ole ilman riittävää perustetta oikeudenmukaista. Ei pidä olla intomielisen naivi ja vaatia kaikenlaista paperia julkiseksi!

Jälkikirjoitus

Kaksi kuvaa Viron suurlähetystön edustalta 23.6.2010 ja Suomen paremman ulkopolitiikan etujoukosta. Nämä henkilöt eivät liity väistämättä CIA:n ja Suomen ”establishmentin” yhteistyöhön "virallisina" yhteyshenkilöinä, vaan he vain tulivat Amerikan suurlähetystöstä juhlapäivänä. Kuva kertoo kuitenkin myös siitä liikehdinnästä Amerikan suurlähetystössä ylipäätänsä, että CIA:n kortit olisi aiheellista paljastaa suunniteltua nopeammin suomalaisten henkilöiden nimien osalta.

Melkein viimeisenä Yhdysvaltain lähetystön kekkereiltä poistui Suomen ulkoministeriön valtiosihteeri Pertti Torstila, joka otti mielenosoittajista valokuvan, ilmeisesti virkakäyttöön. Torstila on merkittävällä tavalla ollut muotoilemassa Suomen Venäjä-vastaista ulkopolitiikkaa. Jenkkilähetystön kutsuillakin hän viihtyi epäilyttävän pitkään. Syy lienee Nato-kiimassa.


Ulkoministeriön konsuliasioiden yksikön päällikkö Pasi Tuominen (oik.) nappasi valokuvan mielenosoittajista ja yritti harppoa heti pakoon. Tuominen oli piiloutunut mustien silmälasien taakse. Tuominen muistetaan venäläisen Anton-pojan sieppaustapauksesta, kun ulkoministeriö piti äidiltään laittomasti siepatun venäläispojan salakuljettamista suomalaisen diplomaattiauton takakontissa vain hyvänä asiana.



- - - - - - -



No comments in my blog, but you can find my phone number GSM +7911 2970525 (in Russia) +358 44 322 2661 (in Finland) or my email juhamolari-ÄT-gmail.com or rtmolari-ÄT-rambler.ru (см. -ÄT- = @). You can discuss with me in Facebook

Юха Молaри: Домашняя страница – Juha Molari: Homepage http://personal.inet.fi/business/molari/

RT blogi: It's time, my friend: it's time

Юха Молари: Пресс-Портрет (YANDEX)

СМИ и Юха Молaри (коллекция)