lauantai 10. maaliskuuta 2012

Karismaattinen bloggeri ja vaaleilla valittu Venäjän presidentti




The New York Times on julkaissut vuoden 2012 aikana useita uutisia Venäjän “karismaattisesta bloggerista” Aleksei Navalnyista. Karismaattisen johtajan luomaa haastetta vaaleilla valitulle, vaalien ensimmäisellä kierroksella äänistä 63,6 % voittaneelle, Vladimir Putinille on arvioitu liki kaikissa läntisissä medioissa.

Suomessa ei ole käyty keskustelua presidentti Sauli Niinistön puuttuvasta karismasta, kun hän sai vaalien ensimmäisellä kierroksella vain 37 % äänestäjien äänistä – reilusti alle puolet äänistä joutuen turvautumaan toiseen vaalikierrokseen, jota merkittävä osa äänestäjistä protestoi.

Helsingin yliopiston Aleksanteri-instituutin tutkijatohtori Jussi Lassila on äskettäin kuvailut toiveitaan, että ”Venäjän presidentiksi valitun Vladimir Putinin karisma voi olla hiipumassa”. Karisman hiipumisen hän liittää Nashi-nuorisojärjestön haasteelliseen uuteen tilanteeseen sellaisena kuin hän itse määrittää tuon ”haasteen”. Samaisen yliopiston julkisuudessa hyvin tunnettu dosentti Arto Luukkanen ennätti jo ennen kaikkia muita ylistää, että nyt Jussi teki ”hienon analyysin” ”hallitsijan rapistuneesta sädekehästä”, joka ”ei enää palaa millään”. Suomalainen media on toistanut Lassilan toivekuvaa laajasti.

Navalnya en ole koskaan tavannut. Hänen johtamista mielenosoituksista on ollut paljon yksityistä ja julkista kuva-aineistoa. Olen katsonut silmät kiiluvaa, mikrofoni suussa huutavaa karismaattista johtajaa. Hänessä on hyvin paljon samanlaisia piirteitä kuin uskonnollisissa herätyssaarnaajissa, joita luonnehditaan myös sanalla ”karisma”. Ei siis ihme, että The New York Times –sanomalehdestä alkaen media luonnehtii miestä karismaattiseksi.

Bloggeri Navalny toimii karismaattisen johtajan tuntomerkkien mukaan: henkilökohtainen riskinotto ja poikkeava käytös tukevat mielenosoituksen kultillisia piirteitä. Karismaattisia johtajia selvittäneet tutkijat ovat todenneet monissa selvityksisään, että karismaattiset johtajat voivat luoda jopa kultteja ja voimallisesti raiskata seuraajiensa mieliä. Mielien raiskaamisesta voitanee puhua, kun Navalny käyttää häijyä kieltä, karjuu silmät kiiluen mielenosoituksessa, huudattaa kansaa. Arka ihminen tuskin uskaltaa protestoida mielenosoitusjohtajan vaatimuksia. Karismaattisten johtajien uskomus itseensä on niin korkea, että he voivat helposti uskoa voimansa horjumattomaksi.

Navalnyn ryhmän kohtalon hetki on karismaattisen sidoksen ja narsistisen psykologisen prosessin tähden toipuminen Venäjän sisäasiainministeriön voimasta sulkea kurittomaksi muodostunut mielenosoitus Venäjän presidentinvaalien jälkeisenä päivänä: horjumattomaksi oman kasvunsa uskova yhteisö on kohdannut rajallisuuden, mikä merkinnee jakaantumista yhtäällä uskonsa menettäneisiin ja toisaalla pienentyneeseen ryhmään ja syvenevään lahkolaisuuteen, jossa virtuaalinen ja kuvitteellinen todellisuus korvaavat reaaliteetit.

Jerrold Post on tutkinut johtajien ja seuraavien keskinäistä karismaattista sidettä. Karismaattiset johtajat ovat keskeisiä myös kultillisissa lahkoissa. Tällöin uhriksi joutuneet henkilöt kehittävät kultilliset menot psyykeen puolustusmekanismiksi. ”Kultti” tulee ymmärtää tässä ahdasta uskonnollista menoa avarammin ideologisena rituaalisena kokoontumisena. Lahko alkaa tarvita uhriksi joutumisen rituaalia, joka on tällöin osa kultillista psykologista prosessia. On mahdollista, että rajallisuuteensa herännyt narsistis-karismaattinen Navalnyn ryhmäkunta voi selittää alitajuisesti kokemisensa edellä kuvatun psykologisen prosessin tavoin. Lahko idealisoi tuossa prosessissa narsistisesti johtajansa, oman kulttinsa ja utopistisen visionsa. Tappiosta tulee rituaali, jota toistetaan oman olemassaolon välttämättömyyden pelastushistoriallisena tuntomerkkinä. Pahimmassa tapauksessa syntyy ”destruktiivinen [hajottava, rikkova] karismaattinen mekanismi”.

Idealisoidun ”karismaattisen” johtajan seuraaminen tyydyttää narsistista tarvetta löytää oma kelpoisuus. Karismaattinen johtaja tarvitsee yhtä hyvin omaa nousuansa patsaan reunalle ja huutoansa kovaääniseen ”peili-nälkäisenä” (mirror-hungry) persoonallisuutena kuin myös ympärille kokoontuvia ihailijoitansa, joilla on ”ideaali-nälkäinen” (ideal-hungry) persoonallisuus. Johtajan suuruuden hullu omnipotenssi (kaikkivoipaisuus) vetoaa ideaalinälkäisiin seuraajiin. Kyse ei ole sinänsä karismaattisessa johtajuudessa ja siteessä siitä, että tämän kannattajajoukon tarvitsisi olla kansakunnan valtaosa – enemmistö – vaan itse asiassa karismaattinen side syntyy kiinteämmäksi pienemmässä joukossa. Tuolloin ”karismaattisen” johtajan magnetismi johtaa ryhmää kollektiiviseen regressioon, jossa johtajaa pidetään superihmisenä, jonka ei tarvitse argumentoida eikä perustella, vaan seuraajille riittää sokeasti johtajan väitteet, jotka ovet ehkä kultullisen tunnustuksen kaltaisia huutoja.

Vladimir Putinin tilanne on vähemmän karismaattinen kuin Alexei Navalnyilla, jonka tilannetta karismaattisen siteen luomisessa helpottaa myös pienempi kannattajajoukko, johon syntyy luontevammin fanaattinen suhde. Joitakin aikoja sitten Gleb Pavlovsky, jo Neuvostoliiton aikana tunnettu toisinajattelija ja säännöllinen vierailija amerikkalaisilla propagandakanavilla, arvioi, että Venäjä ei kestä, jos se rakentuu yhden henkilön karismaan. Hänen mukaansa Putin voi palata valtaan, mutta ilman sellaista karismaa, joka häneen on liitetty joskus aiemmin.

Mahdollisesti Pavlovsky ja Lassila – jälkimmäinen ensimmäiseltä oppinsa ottaneena tai ilman – ovat päätyneet oikeaan havaintoon Vladimir Putinista ja karismaattisesta johtajuudesta. Itse asiassa jo Shakespeare lausui, että ”ei ole hyvää tai huonoa johtajaa vaan ajattelu tekee johtajan sellaiseksi”. Nyt on mielikuvia varten hyvin intensiivisesti välitetty kertomuksia, joiden päämääränä on romuttaa Putinin karismaattisuus. Nuo "anti-Putinistit" saattavat hämmentyä, kun heille selviää, että Putin tuskin pistää edes pahaksi, jos hänen johtajuutensa nähdään vähemmän karismaattisena kuin muutosjohtajuutena.

Minä olen nähnyt vain kerran Vladimir Putinin – parin kymmenen metrin päästä 27.5.2010 Lappeenrannassa konferenssisalissa. Tuolloin Yleisradion Jarmo Mäkelä piti outona, että olin seuraamassa kansainvälistä konferenssia satojen muiden ihmisten kanssa. Mäkelä mainitsi hämmennyksensä jopa Yleisradion uutisoinnissa. Tuo vähäinen etäinen kohtaaminen on siis ainoa kerta, kun olen nähnyt Vladimir Putinin (sanottakoon ohi asian, että selittämätöntä oli myös Mäkelän läsnäolo konferenssissa). Putinissa oli havaittavissa päättäväisyyttä, ryhdikkyyttä ja muita hienoja ominaisuuksia, joita johtajalta toivotaan, mutta en pysty muodostamaan mitään karismaattista sidettä Vladimir Putiniin niin kuin en kehenkään muuhunkaan ihmiseen. Hämmentymättä Putin vastasi kysymyksiin, jotka olivat liian vaikeat pääministeri Matti Vanhasen vastattaviksi. En pidä yllätyksenä, jos erilaiset ihmiset tahtovat rakentaa itsensä kannalta parhaaksi kokemansa siteen johtajaan ja joku tahtoisi nähdä Putinin myös karismaattisena johtajanaan.

Putin ei ole katukokouksen johtaja, vaan vaalijärjestelmässä valittu presidentti, jonka persoonallista tyyliä voisi luonnehtia pikemmin muutosjohtamiseksi (transformational leaderships), joka on laajempi käsite kuin karisma. Muutosjohtajuuteen tarvitaan visiota kehityksestä, tulevaisuuden näkymät, jotka kerrotaan ja käännetään mahdollisille kannattajille. Muutosjohtajan tavoin Vladimir Putin on näkyvä henkilö, joka ei kätkeydy joukkojensa taakse, vaan osoittaa asenteillaan, arvoillaan ja teoillaan toivotun käytöksen. Myös muutosjohtajat ovat usein karismaattisia, mutta eivät narsistisen puhtaan karismaattisen johtajan tavoin, jolle menestys tulee uskossa itseensä pikemmin kuin uskossa lähimmäisiin.

Karismaattinen bloggeri Navalnyi kokoaa seuraajansa persoonansa ja charminsa avulla, hän rakentaa ryhmän, joka tekee voimakkaasti selväksi erottautumisen muista ryhmistä ja erityisesti poliittisesta valtaenemmistöstä.

Vladimir Putinin puheenvuorot juuri presidenttivaalien edellä ja aikana osoittavat hänen tietoista pyrkimystä toimia muutosjohtajana, jolla on kiistatta karismaa, mutta jonka karismaattisuus ei ole välttämätöntä ja ratkaisevaa. Putin puhui muutoksen johtamisesta Venäjä 2012 –foorumissa. Hän korosti investointi-ilmapiirin parantamista. Rehdin liiketoiminnan edellytykset tulisi helpottua, tarpeetonta byrokratiaa täytyy karsia. Laajasti hyväksytyt kansainväliset hyvät käytännöt ovat merkittäviä investointi-ilmapiirin parantamisessa. Yritysten ja valtion yhteistyössä tulisi olla kehitettävää juuri siten, että valtio tukee, ei estä liiketoimintaa. Putinin puheista on käynyt ilmi, että hänen pyrkimyksenään on vuorovaikutuksen kehittäminen ylipäätänsä yhteiskunnassa. Tällainen johtajuus on muutoksen johtamista.

Vladimir Putin ei ilmennä sellaista karismaattista johtajuutta kuin Alexei Navalny, jolla on narsistinen tarve esiintyä jonkun patsaan päällä tai juurella kiihkeiden kannattajiensa ympäröimänä.

Jälkikirjoitus

Tänään pidettyyn mielenosoitukseen saapui yli 5 kertaa vähemmän väkeä kuin viranomaiset olivat antaneet luvan ja järjestäjät ennakkoon ilmoitti. Vähenevän väkimäärän lisäksi mielenosoituksen karismaattiset johtajat riitautuivat - ja jatkanevat jatkossa pienemmissä omissa kulteissaan. Kehityskulku on käynyt juuri niin kuin olen varhain aamulla ennakoinut.