perjantai 13. huhtikuuta 2012

NATO-maa Tanska koki vakoiluhysterian suomalaisen professorin konfliktitutkimusten johdosta

Helsingin Sanomissa oli tänään Rauli Virtasen kirjoittama kiitettävän monipuolinen artikkeli professori Timo Kivimäen tapauksesta ("Rauli Virtanen: Professoria epäillään vakoilusta", HS 13.4.2012, s. A4). Artikkeli katsoi tilannetta laajemmin, perustui useisiin haastatteluihin ja ymmärsi maailman kulkua sensaatiouutista syvemmin.

Tanskan viranomaiset olivat seuranneet suomalaista professoria kesästä 2009 lähtien, tehneet kotietsintöjä, takavarikoineet tiedostaja ja rahaa ja kuulustelleet häntä. Tanskan turvallisuuspalvelu oli piilotellut mikrofoneja tuhkakuppeihin ja ruukkukasveihin ravintolassa, jotta saa tietää, mitä Kivimäki jutteli. Professori itse antaa ymmärtää, että koko epäilyn ja syytteen tarkoitus on ollut juuri takavarikointi ja hänen tietojensa saanti Tanskan turvallisuuspalvelulle, sillä hän ei tahtonut antaa näitä tietoja vapaaehtoisesti. Puolustukseksi esitetty teoria vaikuttaa kuitenkin jossakin määrin epäilyttävältä, sillä sen uskottavuus edellyttäisi, ettei Naton tiedusteluyhteydet olisi muuten saaneet tietää, mistä Martti Ahtisaari ja seurue neuvotteli rauhan prosessissa. Sellaista käsitystä suomalaisjohtoisen rauhanneuvottelun ulkopoliittisesta lahjomattomuudesta, liittoutumattomuudesta ja sitoutumattomuudesta en voi uskoa tässä tapauksessa.

Tammikuussa 2011 Kööpenhaminan yliopisto katkaisi kaikki siteet suomalaiseen professoriin sekä estivät hänen liikkumisen yliopiston alueella ja pääsyn tietokantaan. Kivimäen kuulusteluvaihe päättyi jo maaliskuussa 2011, mutta vasta 28. maaliskuuta 2012 hän sai päätöksen syytteestä.

Muualta tulivat suuremmat rahat

Tapaus ei ole suinkaan kovin selvä. Kivimäki myöntää tehneensä konsulttitöitä Venäjän ulkoministeriölle ja laskuttaneensa niistä kuuden vuoden aikana 120 000 Tanskan kruunua (eli noin 17 000 euroa), mikä ei ole sinänsä suuri summa professorin tason asiantuntijapalveluista ja jopa jaettuna kuudelle vuodelle. Kivimäki kertoo myös Hesarille, että tuo summa on vain murto-osa muiden valtioiden edustajilta tutkimuslaitokselleen tulleista palkkioista.

Tämä herättää ensimmäisen suuren kysymyksen siitä, miten Venäjä saa nyt erityiskohtelun tapauksessa. Eikö ylipäätänsä Kapon, CIA:n, Britannian tiedustelupalvelujen, Naton järjestelmien ja muiden kanssa tehtävää yhteistyötä pidetä lainkaan kriminalisoituna asiana? Erityisesti Kapon kanssa yhteystyö olisi voinut olla läheinen, kun Kivimäki työskenteli luennoitsijana kolmen vuoden ajan Viron diplomaattikoulussa.

Hesarin haastattelussa erikoista on myös Suomen ulkoministeriön kansallisen turvallisuusviranomaisen täydellinen tietämättömyys, että Kivimäki olisi edes joutumassa oikeuteen. Myöskään Suomen Tanskan suurlähettilään toimistossa ei tiedetty asiasta mitään. Suomen suojelupoliisi ymmärtää ainakin kertoa seuranneensa Kivimäkeen kohdistuneita tutkimuksia.

Martti Ahtisaaren CMI-toimisto ei kommentoi itse tapausta. Kivimäki oli tehnyt palveluksia Burma-tietoutensa avulla tuolle toimistolle.

Saako diplomaattien kanssa keskustella?

Hesarin haastattelussa nimetön suomalaisdiplomaatti lausuu ymmärtäväisesti, että Timon työsarka oli ylipäätänsä riskialtis, jossa hän joutuu väistämättä tekemisiin sekä tiedusteluihmisten että maanalaisten ja laittomien organisaatioiden kanssa.

Suomalaisdiplomaatin lausunto on hyvin viisas. Jos kyse olisi pelkästään kirjastoon ja nettiin sulkeutuvasta vähemmästä tutkijasta, silloin voisi ehkä välttää oikeat vuorovaikutustilanteet, mutta myös tietämys jäisi pinnalliseksi. Huippututkija oli mukana rauhanprosesseissa kriisialueilla. Näin ollen hän on väistämättä vuorovaikutuksessa. Huippuprofessori käy keskusteluun eri valtioiden edustajien kanssa, harjoittaa yritystoimintaa kriisintutkijana – niin tekee myös Martti Ahtisaaren CMI. Sellaisessa tilanteessa on väistämättömän ilmeistä istua julkisesti turvakameroiden alla eri valtioiden diplomaattien kanssa ja sopia esitelmien myynnistä. Hesarin artikkelista käy ilmi, että salanauhoituksessa ei ole tullut kuitenkaan ilmi mitään valtiosalaisuuksia tai sellaisia, joita Kivimäki olisi luovuttanut. Hän ei ole vakoillut, vaan analysoinut saatavaa tietoa.

Viime vuosina Kivimäki on arvioinut ääri-islamistisia ja separatistisia järjestöjä sekä arvioinut amerikkalaisten epäonnistunutta Lähi-Itä –imperialismia ja Nord Stream –kaasuputken ruotsalaisia arvioita. Hesari ei mainitse jälkimmäistä julkista aspektia professorin toiminnassa.

Luonnollisesti mattimeikäläiselle tuntuu ihmeelliseltä, että suomalaismies keskustelee ravintolassa venäläisen diplomaatin kanssa ja saa jopa rahaa. Joillekin ihmettely voi olla teeskentelyä ja toisille aitoa ihmettelyä. Ihmeellisyys on ensisijassa oman pienen elämän aiheuttamaa harhautuneisuutta. Jos elää lähinnä television, pienen perheensä ja arkisen työnsä parissa, tietysti "suuren maailman kuviot" ovat ihmeellisen oloisia. Tietyille huippututkijoille tuo kansainvälinen vuorovaikutus on tavallista elämää, normaalia jokapäiväisyyttä, mutta se saatetaan nyt erheellisesti esittää vallitsevassa tilanteessa valitettavasti ikäänkuin erityisilmiönä. Professorilla ei ollut suoranaista pääsyä mihinkään valtiosalaisuuksiin.

Ehkä ainoastaan olisi äärimmäisessä tapauksessa saattanut nähdä yliopiston rekistereistä yhteystietoja tietyille etsityille henkilöille, mutta tämäkin on varsin epätodennäköinen tapahtumien kulku. Kivimäki itse sanoo, että häntä syytetään ”välittäneen maksua vastaan tietoa ihmisistä ja asioista, jotka olivat tiedustelutoiminnan kannalta relevantteja” (Hesari 13.4.2012 s. A 4). Julkisuudessa esitetyn teorian mukaan noita tietoja olisi Venäjä tarvinnut värväystoimintaa varten. Uskottavempaa olisi ollut venäläinen kiinnostus värivallankumouksellisten, russofobisten tahojen tunnistamiseen, jos vakoilijat ovat todellisuudessa edes olleet yhteydessä professoriin opiskelijatietojen saamistarkoituksessa.

Tässä vaiheessa on pidettävä selvänä, että länsimaisen oikeusjärjestelmän hengen ja kirjaimen mukaisesti professori Kivimäen kunniaa ei saa loukata ikään kuin jo nyt syyllistäen hänet rikolliseksi, vaan hänet on pidettävä syyttömänä aina siihena asti, kunnes oikeus on antanut lainvoimaisen tuomion - ja tuomio voi olla mahdollisesti, että hän on syytön. Syytetty hän on, mutta syyllisyyttä ei ole näytetty.

Tanska ylireagoi Nato-pyrkimysten vuoksi

Tanskan erityinen tarve salailuun ja pelko päättäjiensä erityispiirteiden vuotamiseen Venäjän tiedustelupalvelulle korostuu maan Nato-jäsenyyden johdosta. Maan poliittinen rooli on muuttunut valtion omien toimien seurauksena. Toisaalta se voi lisätä kiinnostusta tiedustelutoimintaan, mutta se virittää myös pienen valtion korostunutta pelkoa ”salaisuuksien” vartijana.

Vuonna 2003 Tanska oli mukana hyökkäämässä Irakiin. Se veti joukkonsa pois vuonna 2007. Vuonna 2009 Anders Fogh Rasmussen siirtyi NATOn johtotehtäviin. Tanskassa on käyty myös voimakasta keskustelua ja kampanjaa pakotteista Valko-Venäjää, Irania ja Syyriaa vastaan.

Tšetšeenibandiittien johtaja Ahmed Zakajev kävi Tanskassa kansainvälisessä konferenssissa vuonna 2002, mikä aiheutti diplomaattisen kriisin Venäjän ja Tanskan välillä, sillä kansainvälisen pidätysmääräyksen mukaan Zakajev on syytettynä terrorismista. Tanska ei kuitenkaan luovuttanut bandiittien johtajaa. Maaliskuussa 2012 bandiittien johtaja osallistui jälleen Tanskassa konferenssiin.

Tanskan ylikorostunut pelko maassa toimivien tutkijoiden mahdollisesta vuorovaikutuksesta Venäjän kanssa selittyy maan syvästä uppoutumisesta Nato-pyrkimyksiin, kun samanaikaisesti kuitenkin häviää näköpiiristä, että MI5, M16, CIA ja pohjoismaiset turvallisuusorganisaatiot sekä erityisesti suurlähetystöt ja diplomaatit sekä maksavat ja pitävät yhteyttä huomattavasti useampiin Tanskassa vaikuttaviin henkilöihin. Kivimäki viittasi asiaan, vaikka ei lausunut näin suoranaisesti nimiä.

Pelkkä keskustelu ilman salaisuuksia?

Tanskassa tulkitaan tiedustelu- ja vakoilutoimintaa ankarammin siten, että jo pelkät keskustelut vieraan vallan vakoiluorganisaation kanssa samoin kuin rahan vastaanottaminen tutkimus- ja selvitystyötä vastaan tulkitaan kriminalisoiduksi. Kivimäki itse viittaa, että syytteen mukainen Tanskan rikoslain artikla 108 on sisällöllisesti hyvin yleisluontoinen, jopa epäselvä, kun taas artikla 107 salaisuuksien luovuttamisesta ei tule nyt syytteeseen. Syytteen mukaan syytetty ei ole itse toiminut vakoilijana, mutta avustanut vieraan vallan vakoilijoita Tanskan maaperällä.

§ 108. Den, som, uden at forholdet falder ind under § 107, i øvrigt foretager noget, hvorved fremmed efterretningsvæsen sættes i stand til eller hjælpes til umiddelbart eller middelbart at virke inden for den danske stats område, straffes med fængsel indtil 6 år.
Stk. 2. Såfremt det drejer sig om efterretninger vedrørende militære anliggender, eller virksomheden finder sted under krig eller besættelse, kan straffen stige indtil fængsel i 12 år.


Varmasti Timo Kivimäki näki merkittävistä politiikan toimijoista sellaisia piirteitä, jotka ovat vähintäänkin kiinnostavia, vaikka niillä ei aina olisi välttämätöntä merkitystä turvallisuudelle. Valtaosa tutkijoista ei edes pääse niin lähelle päätöksentekoa ja neuvottelutilanteita, että voisi käyttää omakohtaista havaintoa ymmärryksensä lähteenä.

Diplomaattien tapaamista ei pitäisi sinänsä tulkita erityisesti. Itse asiassa eurooppalaisessa keskustelussa hämmästyttää, että valtiollisten organisaatioiden ja lainvalvontaviranomaisten kanssa kunnioittava vuorovaikutus saatetaan tulkita vakoiluksi tai tiedustelutoiminnaksi, kun taas maanalaisten, separatististen ja järjestelmän ulkopuolisten värivallankumouksellisten kanssa yhteistoiminta tulkitaan kansalaisaktivismiksi. Juuri suurlähetystön diplomaattikunta pitäisi olla se luonnollisin hyväksyttävä vuoropuhelun partneri eri valtioiden ja kansallisuuksien välillä. Nyt eurooppalainen henki haisee satunnaisesti pahasti siten, että viralliset valtiolliset organisaatiot olisivat ikään kuin ”luvattomia” vuorovaikutukselle. Sellaista ennakkoasennetta on mahdotonta ymmärtää suomalaisena, joka tunnustaa perustuslailliset ja kansainvälisesti tunnustetut päätökset ja valtiolliset olemassaolot.

Suomen Rikoslaki ei tue hysteriaa

Lehtikirjoittelussa on arvioitu, että Tanskassa on syyttämiskynnys alhaisempi kuin Suomessa, kun on kyse vakoilu. Suomen Rikoslaki ei sinänsä ole kovin selkeä kriteerien määrittämisessä, mikä ei ole suinkaan eduksi oikeuden toteutumiselle Suomessa. Rikoksen tekeminen ei ole missään tarkoituksessa ja mistään hinnasta suositeltavaa. Samanaikaisesti on kuitenkin nähtävissä, että professorin elämä ja tutkimuskohteet ovat tarjonneet mahdollisuuden luoda hänestä epäilyttävä henkilö työhön liittyvien väistämättömien suhteiden seurauksena.

Suomen Rikoslain 12 luku määrittelee maanpetosrikoksia. Lain 3 §:n mukaan maanpetos koskee sodan aikaista tilannetta tai uhkaa. Lain 5 §:n mukaan vakoilurikos - ”vieraan valtion hyödyttäminen ja Suomen vahingoittaminen” - koskee myös rauhan aikaa, mutta tällöin henkilön on hankittava tietoa ”Suomen turvallisuuteen vaikuttavasta seikasta” Suomen maanpuolustusta, ulkosuhteita ym. koskevassa asiassa. Sellaisen tiedon tuleminen vieraan valtion tietoon voisi aiheuttaa vahinkoa Suomen ulkomaansuhteille.

Vakoilurikoksen arvioinnissa muodostuu ongelmaksi määritellä, mikä on maan turvallisuuteen vaikuttava seikka, joka olisi jotenkin tämän lain määräämä kriminalisoitu seikka toisin kuin julkisen enemmän tai vähemmän tunnetun tiedon varassa tehtävä analysointityö. Tällöin tiedon välittäminen vieraalle valtiolle saattaa muodostua tarpeettoman tärkeäksi kriteeriksi. Toinen seikka on sitten kyse valtion ”vahingoittamisesta”. Missä määrin tarkoitusperä on milloinkin määriteltävä vahingoittamiseksi? Voisiko ”vahingoittaminen” samaistua poliittisten tuulahdusten mukaan jopa poliittisen opposition ja kansalaisaktivismin mukaiseen toimintaan, jossa ulkopoliittisiin valintoihin pyritään ehkä vaikuttaa kansainvälisen vuoropuhelun ja yhteistoiminnan avulla kansainvälisesti tunnustettujen (YK) ihanteiden hengessä? Suomen Rikoslain epämääräisyys jättää avoimen oven tanskalaiselle hysterialle ja lainvalvontaviranomaisten mielivallalle, mutta Suomessa ei toistaiseksi koeta hysteriaa, koska maamme on saanut pysyä erossa ”Nato-salaisuuksien” suojelutehtävästä.

Suomen Rikoslain 12 luvun 9 § määrittää luvatonta tiedustelutoimintaa: ”Joka vierasta valtiota vahingoittaakseen tai toista vierasta valtiota hyödyttääkseen hankkii tietoja vieraan valtion maanpuolustuksesta, turvallisuudesta tai niihin välittömästi vaikuttavista seikoista ja siten aiheuttaa vahinkoa tai vaaraa Suomen ulkomaansuhteille, on tuomittava luvattomasta tiedustelutoiminnasta vankeuteen vähintään neljäksi kuukaudeksi ja enintään kuudeksi vuodeksi. Yritys on rangaistava”. Tässä on tärkeänä osana Suomen ulkomaansuhteet sekä valtion turvallisuuteen vaikuttavat seikat ja yhteistyö. Rikoslain 12 luvun 11 § säätää maanpetoksellisesta yhteydenpidosta: ”Joka tehdäkseen edellä tässä luvussa tarkoitetun rikoksen ryhtyy yhteydenpitoon vieraan valtion tai sen asiamiehen kanssa, on tuomittava maanpetoksellisesta yhteydenpidosta sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi”.

Sinänsä yhteydenpito vieraan valtion tiedustelupalvelun hyväksi tai edes palkallinen työskentely eivät ole siis kriminalisoitu Suomen lain kirjaimen ja hengen mukaan, vaan arviointi rakentuu poliittisesti tarpeettoman epäselvän ”vahingoittamisen” määritelmän varaan.

Uutistietojen valossa Tanskassa on kuitenkin tiukempi ja pelokkaampi suhtautuminen myös luonnollista vuorovaikutusta ja asiakassuhdetta vastaan, jos on epäiltävissä, että toinen osapuoli on Venäjän tiedusteluviranomainen tai diplomaatti. Herkkyyttä ei ole kuitenkaan havaittavissa, jos toinen osapuoli on brittien tai amerikkalaisten vakooja.





- - - - - - -



My email juhamolari-ÄT-gmail.com or juhamolari-ÄT-rambler.ru (см. -ÄT- = @).



VKontakte


СМИ и Юха Молaри (коллекция)