tiistai 17. huhtikuuta 2012

Perhemurhat eivät selity talouspolitiikalla

Tekniikan tohtori Mika Sippolan, hänen vaimonsa ja tyttäriensä tapausta en halua yleistää näytöksi synkistyvästä "Suomi-hengestä". Tällaisen ja muiden ajallisesti suhteellisen lähelle sattuvien traagisten kohtaloiden jälkeen on tahallinen tai tahaton taipumus reagoida vakavaan tapahtumaan kohtuuttoman voimakkaasti, jolloin tapausten avulla rakennetaan laajat sosiaaliset merkityssuhteet yhteiskunnan vallitsevasta tilanteesta, turvaudutaan siis stereotypioihin. Sen sijaan liian vähän on itse myötätuntoa ja surevien kanssa suremista. Perhemurhista tulee poliittiselle puheelle kiitorata.

Mika Sippolan tapausta voidaan tuskin selittää suomalaisen yhteiskunnan tuloerojen kasvulla. Kun historiallinen perspektiivi otetaan mukaan, niin voimme muistaa enemmän tai vähemmän selkeästi omastakin kokemuksestamme 60-luvulta ja 70-luvun alusta, että köyhyys oli reaalisempaa kuin relatiivista. Ja reaalisesti köyhien lisäksi maassamme asui reaalisesti todella rikkaita. Kun sitten siirrymme ajassa 40-luvun loppupuolen ja 50-luvun alun köyhyyteen, niin köyhyys on ollut ja varallisuuserot ovat olleet huomattavia. Ei ole suinkaan niin, että silloin kaikki olivat köyhiä ja köyhien oli helppo suostua köyhyyteen. 1700-1800 -luvun köyhät ihmiset ja heidän todellinen osattomuus on ollut huomattavan vakavaa. Loisista oli hyvin leveä railo talouspoliittiseen eliittiin. Emme voi siis selittää riittävästi köyhtymisellä vallitsevia perhesurmia Suomessa. Köyhiä ja vielä köyhempiä on ollut Suomen lähihistoriassa ja kauempana historiassa.

On myös kyseenalaista sanoa, että vasta nyt olisi epävarmuus huikeasti lisääntynyt. Missä määrin varmoja ovat olleet nuo vasta äskettäin eläneet köyhät 60-luvulla tai aiemmin? Missä määrin voidaan uskoa, että heillä oli joku "näköala tulevaisuuden suhteen"? Sellainen ”selittäminen” on hiukan hienostunutta, siitä puuttuu kokemus köyhän elämästä, jossa mietitään tästä ja ensi viikosta selviytymistä. Mahdottomassa yhtälössä köyhän keskittyminen on nykyhetkessä. Köyhyys on ollut sellaista kautta aikojen eikä se selitä lapsi- ja perhemurhia Suomessa tällä hetkellä.

Köyhät ovat eläneet vuosisadat tuossa tilanteessa, että "päivä vain ja hetki kerrallaan". Itse asiassa raamatunsosiologiseen tutkimukseen suuntautuneet henkilöt ajattelevat, että mainittu tähän hetkeen keskittynyt eetos on juuri syntynyt köyhyyden väistämättömään realiteettiin sopeutumisena, kyse on köyhien eetos jossa ei (voi) suunnitella näköaloja tulevaisuuden työ- ja omistamisratkaisuja varten. Tämä näkyy evankeliumikertomuksissakin. Se ei ole lähtökohta itse- ja perhemurhille. Kaikki perhemurhaan syyllistyneet eivät ole köyhiä - tai ainakaan köyhempiä kuin lukuisat muut suomalaiset ovat.

”Yksinäisiä kuin sudet”

Ehkä tietynlaista ylikorostunutta individualismia saattaa olla kauheiden ratkaisujen taustalla.

Eräät venäläiset ystäväni ovat jo varhain 1990-luvulta alkaen kertoneet, että suomalaiset tekevät itsemurhia, koska he asuvat kuin sudet omissa taloissaan kaukana muista ihmisistä. Pahimmassa tapauksissa noissakin taloissa on vain pienet ikkunaluukut, jotta edes aurinko ja avara taivas ei näy asuntoon. ”Kyllähän sellainen luo synkkyyttä”, eräs venäläinen nainen kuvaili synkkää suomalaisuutta.

Kyse on siis suvun ja ydinperhettä laajemman perheen puuttumisesta kodin arjesta. Nämä toisivat vakautta ja jatkuvuutta silloin, kun yksityisen ihmisen toivo loppuu perheensä parissa. Perheen arki ei sisällä enää serkkuja, setiä, tätejä ja isovanhempia, joita nykyään kutsutaan "sukulaisiksi". Myöskään ystävät eivät ole perheen arkea. Toki toisinkin voisi olla.

”Masennuslääkkeet ja serotoni”

Yksittäisten tapausten henkilö- ja lääkehistoria pitäisi tietää vielä ennen kuin koko yhteiskuntakuvausta rakennetaan perhekohtaloiden avulla. Masennuslääkkeitä syö noin joka kymmenes suomalainen. En moiti enkä halveksi, jos joku tarvitsee masennuslääkkeitä, mutta on aiheellista havaita, että masennuslääkkeiden käyttö on Suomessa kuusinkertaistunut 90-luvun alusta. Masennuslääke ei ole oikea hoito silloin, jos epätoivo ja näköalattomuus hallitsevat miestä tai naista. Ymmärtääkö ja tahtooko potilas tunnustaa lääkärilleen, että hänellä on myös itsetuhoisia ajatuksia. Luultavasti hän vaikenee tai kiistää, mutta juuri silloin masennuslääkkeen syöminen voi olla riski hänelle ja hänen perheelleen!

Erityistä tarkkaavaisuutta on oltava SSRI- eli serotonilääkkeiden kanssa. Serotoniin liittyvät ongelmat ovat olleet ilmeiset ja todennetty ainakin koulusurman taustalla muutama vuosi sitten. Ajatukset itsensä vahingoittamisesta ja jopa itsemurhasta voivat voimistua masennuslääkitystä aloittaessa muutamien viikkojen ajan. Jokelan koulusurmaan syyllistynyt poika oli seretoniinin epävakauden tähden lääkehoidossa.

Olen käsitellyt mainitun aivojen välittäjäaineen häiriöitä väitöskirjassani, kun arvioin deluusion, hurmoksellisuuden (mm. uskonnollisen), äärimmäisliikkeiden, väkivaltaisuuden ja välittäjäaineiden suhdetta. Korostettu epähygienisyys - epäsiisteys -, äärimmäiset mielenilmaukset ja toisaalta syvät masennuskokemukset, "räjähdysalttius" ja esim. karismaattiset hyvin korostuneet kokemukset liittyvät tutkimusten valossa mainitun opiaatin toimintaan. Kirjoitin väitöskirjassani sivulla 199 loppuviitteessä 129 myös siitä, että serotoniini alhainen taso voi lisätä itsemurhariskiä.

”Perhemurhat miesten synti”

Vuosien 1900–2000 joukkomurhien 909 amerikkalaisesta tapauksesta yli puolet kohdistui lähisukulaisiin. Juuri perheeseen kohdistuva murha ja siihen liittyvä itsemurha oli yleisin joukkomurhien muoto: murhaaja tappaa perheenjäsenet ja rakkaansa sekä itsensä.

Joskus murhaajaa motivoi vanhemman halu lopettaa lasten kärsimykset. Australiassa tehtiin tutkimus seitsemästä lapsiin kohdistuneesta henkirikoksesta, jonka jälkeen murhaajan teki itsemurhan. Mitään selvää tekijää ei löydetty, jonka avulla voitaisiin järjestää ennaltaehkäisy. Tapauksia on siis muuallakin. Joskus on tullut ilmi, että perhemurha on ikävä seuraus miehen väkivaltaisesta alistamisen muodosta ja vallankäytöstä.

Kansainvälisesti tunnettuja perhemurhia ovat esimerkiksi:
Chris Benoit, 22-24. kesäkuuta 2007 tappoi vaimonsa, poikansa ja itsensä.
Marty Bergen, 19. tammikuuta 1900 tappoi vaimonsa ja lapsensa kirveellä, minkä jälkeen leikkasi oman kurkkunsa.
Bradfort Bishop murhasi kolme lastansa, äitinsä ja vaimonsa vuonna 1976.
Ronald DeoFeo Jr. tappoi 13. marraskuuta 1974 isänsä, äitinsä, kaksi veljeään ja kaksi sisartaan.
Neil Entwistle tappoi 20. tammikuuta 2006 vaimonsa ja tyttärensä.
John List tappoi 9 marraskuuta 1971 äitinsä, vaimonsa ja kolme teini-ikäisiä lastaan.
Jeffrey MacDonald tappoi 17 helmikuuta 1970 vaimonsa ja kaksi esikoululaista tytärtään.
William Parente surmasi 19-20. huhtikuuta 2009 vaimonsa, kaksi tytärtään ja itsensä.
Steven Sueppel tappoi 23-24. maaliskuuta 2008 vaimonsa, neljä lasta ja itsensä.
jne.

Valitettavasti tällaisia tapauksia esiintyy satunnaisesti. M. Wilson, M. Daly ja A. Daniele kirjoittivat tieteellisen selonteon perheenjäseniin kohdistuvista massamurhista vuonna 1995 Familicide: The Killing of Spouse and Children. Aggressive Behavior, 21:275-291.

Nämä tutkijat selvittivät 109 tapausta Britanniasta ja Kanadasta. Useimmiten syyllisiä olivat miehet, puolissa tapauksissa miehet tappoivat myös itsensä. Surmattujen naisten ikäjakauma osoittaa nuorten vaimojen tilanteet kohtalokkaaksi. Surmatuista naisista valtaosa oli Kanadassa, Englannissa ja Walesissa vuosina 1977–1990 iässä 25-34 vuotta ja jonkin verran harvemmin iässä 25-44 vuotta, mutta alle 24 vuotta vanhat ja erityisesti yli 45 vuotta vanhat vaimot olivat harvemmin uhreja. Vain 12 tapausta 249 perhemurhasta oli naisen suorittamia. Miehet vastasivat 95 % perhemurhista.

Wilson, Daly ja Daniele virittävät evoluutiopsykologisen näkökulman miehen käytökseen. Joissakin tapauksissa väkivalta on miehen vallankäytön muoto, mahdollisesti yritys estää vaimoa lähtemästä kotoa.


- - - - - - -



- - - - - - -



My email juhamolari-ÄT-gmail.com or juhamolari-ÄT-rambler.ru (см. -ÄT- = @).



VKontakte


СМИ и Юха Молaри (коллекция)