sunnuntai 6. toukokuuta 2012

Istanbuliin mahdolliselle työmatkalle


Vuosina 1996–97 kävin neuvotteluja Suomen evankelisluterilaisen lähetysyhdistys Kylväjän kanssa, jotta olisin silloisen perheeni kanssa lähtenyt Turkkiin, jossa olisimme rakentaneet Islamin tutkimuskeskusta. Neuvottelut ja soveltuvuushaastattelut olivat jo pitkällä, mutta elämäni eräs suuri järkytys yllätti minut kesken näiden keskustelujen. Esikoispoikani oli noin 7 vuotta vanha, mutta tyttäreni vasta 3 vuotta vanha. Nyt mietin sydämeni ja sieluni itkien, miten julma kohtalo itse kullekin: heille ja minulle.

Suhteeni lapsiini ei vielä tuon kokemuksen jälkeen katkennut välittömästi, vaan he saivat käydä puolet viikosta luonani muutaman vuoden ajan. Suhteet heikkenivät vakavasti vuoden 2002 alussa, kun lapset olisivat olleet jo ”riittävän isoja”. Silloin menetin huoltajuuden lapsiin – ja suhteet viilenivät yhteydenpidon vähentymisen myötä.

Turkkiin oli aikeissa rakentaa jonkinlainen toimintaohjelma, jossa voidaan tutkia Islamin ilmiöitä ja mahdollisesti Eurooppaan tulevaa maahanmuuttoa sekä haasteita. Tietysti tarkoitusperänä oli auttaa ihmisiä kristinuskon ja Kristuksen tuntemiseen. Unelmani tyrehtyi, kun silloisella puolisollani paljastui selvittämättömiä asioita silloisessa työsuhteessaan Suomessa, vaikka olin saanut kuulla moralisoivia moitteita siitä, miten minä olisin ollut este "lähetyskutsun toteutumiselle". Nyt este oli toisaalla. Isku oli todella kova sinisilmäiselle nuorelle pastorille, joka oli hyvin naiivi uskossaan ja vähäisessä elämänkokemuksessaan. Ehkä oli hyvä, että kova Turkki jäi kokematta.

Nyt katson vanhaa valokuvaa tuolta vuodelta: näen itseni nuorena miehenä, joka tiesi jo ongelmat. Valokuvassa katseessani ei ole enää onnellista hymyä, vaan ihmettelevä ärtymys. Pieni tytär on sittemmin kasvanut jo nuoreksi naiseksi eikä hän muista mitään niistä onnen ja ihailun tunteista, joita minulla oli häntä kohtaan. Merkitykseni on myös samalla vähentynyt vähenemistään. Esikoispoikani muistaa hämärästi esikoulun ja koulun ensimmäisen vuoden, mutta niiden merkitys niin kuin isänkin merkitys ovat jo häipyneet kauemmaksi, vähemmän merkittäviksi. Kuvasta leikkasin lapseni kuvat pois, rajasin kuvan pieneksi, koska Internetissä ei kaikkia kuvia ole syytä laittaa maailmalle. Sinänsä on surullinen kohtalo, että kuvista ja elämästä täytyy kovien kokemusten vuoksi rajata liian monta ja tärkeää asiaa pois.

Jumala on ihmeellinen jo ennalta. Turkista tulleisiin haasteisiin olen sittemmin törmännyt useasti Suomessa. Olisi taas mielenkiintoista päästä Istanbuliin. Ikään kuin ympyrä sulkeutuisi, vaikka nyt olisi toinen järjestäjä ja toinen mahdollinen työ, mutta silti tehtävä ja haaste voisi avautua samankaltaisessa tarkoituksessa kuin jo 16 vuotta sitten oli suunnitelmissa. Turkissa voi tehdä muutakin kuin lomailla.


_ _ _ _ _ _ _ _



EMAIL juhamolari-AT-rambler.ru (-at-= @)


VKontakte

СМИ и Юха Молaри (коллекция)