perjantai 4. toukokuuta 2012

Minä rakastan Vladimir Putinia niin kuin itseäni


Ihmisten pitäisi vapautua hymyyn ja iloon. Eikö totta?

Taiteilija, taiteentutkija ja taideaineiden opettaja Anneli Heliö on oikeassa, kun hän kolme tuntia sitten ilmoitti, että minun puheeni voisi jättää jo omaan arvoonsa. Olen itsekin toistanut videoissani eilispäivänä, että pitkäaikaistyöttömän elämä näyttää jo valoisammalta, koska vihamieheni voivat jättää mitättömyyteen, syrjäytyneisyyteen romahtaneen miehen rauhaan.

Heliön viisauden jälkeen olenkin entistä enemmän surullinen, kun siltamäkeläinen eläkeläinen, Helsingin yliopiston entinen tietojärjestelmämies Pauli Saarinen kertoo seuranneensa kirjoituksiani vuodesta 2009 lähtien. Hän ei anna paljon painoa kirjoituksilleni eikä videoilleni, mutta on siitä huolimatta seurannut jo neljättä vuotta ja kirjoittanut useita satoja kommentteja minusta julkisesti – ja tekstejä jopa tuomiokapitulille. Osatonta, mitätöntä ihmistä eläkeläinen kiusaa ja kiusaa kavereidensa kanssa!

Evp. kapteeni Antti-Pekka Mustonen nimittää minua ”elämäntapa FSB-agentiksi”, mutta puhuttelee kunnioittaen kuitenkin ”herraksi”. Todellisuudessa elämäntapani ei ole agentin työt eikä muutakaan suhdetta ole tuohon organisaatioon, niin kuin Suomen kansalaisella ei voi syntyäkään mitään suhdetta, vaan sitä vastoin toivon rauhanomaista, ystävällistä ja kunnioittavaa suhdetta Suomen itänaapurin kanssa kaikissa oloissa, joita Suomessa tai Venäjällä on. Tämä on työttömän suomalaismiehen toive. Ehkä työtäkin alkaisi tulla meikäläisille, jos suhteet parantuisivat.

Pauli Saarisen mukaan rakastan Putin-jumalaa kuin itseäni. Saarinen ei osaa eläkeläisenä ymmärtää – ilmeisen huonon luterilaisen paikallisseurakuntaopetuksen johdosta (?), että en pidä ihmistä jumalana, mutta kuitenkin rakastan Vladimir Putin –ihmistä niin kuin itseäni. Lähimmäistä pitäisi rakastaa niin kuin itseään. Se on kristillinen lähimmäisrakkaus.

Jussi K. Niemelän ja dosentti Arto Luukkasen suuria viisauksia, kun he kommentoivat asiaa, en edes voi mitenkään tulkita ja ymmärtää siitä pienen ihmisen elämästä käsin, jossa elän yksinkertaisuudessa ja vaatimattomuudessa. Niemelä ja Luukkanen liikkuvat niin korkeissa sfääreissä, ettei osattomuuteen, marginaalisuuteen uponnut työtön mies voi eikä kykene tulkitsemaan heidän viisaita toteamuksiaan.

Sitä vastoin jotakin saatoin ymmärtää ja huolestua tavallisten pulliaisten kirjoittelusta. Eniten minua huolestuttaa Pauli Saarisen Facebook-sivulla käyty kiivas ihmettely Antti-Pekka Mustosen, Pauli Saarisen ja Agneta Storsjön (Mikael Storsjön nykyinen vaimo) välillä minun työnhakua vastaan. Miksi minun työni olisi heille ongelma?

Miksi ihmeessä työnhakuni ja mahdollinen työ olisivat joku uhka tai hyökkäys Storsjön perhettä vastaan? Miten pieni ja marginaalinen minun pitäisi olla, jotta olisin riittävän vähäinen näiden ihmisten mielenrauhaa varten? En ole koskaan puhunut Suomenlinnan hoitokunnasta työpaikkana enkä ole maininnut Storsjön perhettä työnhaun yhteydessä. Onhan se mahdollista, että työpaikka Suomenlinnassa ei mitenkään edes häiritsisi Mikael Storsjön elämää, jos herra Storsjö saa syyttäjän vaatimuksen mukaisen rangaistuksen hovioikeudesta. Silloin herra Storsjö ei olisi Suomenlinnassa, jos teen työtäni siellä. Antaa ihmisten olla rauhassa - ei kaikki liiku näiden ihmisten ympärillä! Itse asiassa se on paranoidisen häiriön tuntomerkki, jos ihminen alkaa kuvitella, että kaikki koskettaa häntä ja kaikki on häntä varten!

Suomi-Kaukasia –ystävyysseuran edellisen palaverin yhteydessä tuli ilmi ilmeiselle poliisisedällekin, joka soitti ja surffasi tuon kokouksen johdosta Abdullah Tammelle, että herra Tammella on hyvä ystävä Suomenlinnassa. Eläkeläinen Tammi on tehnyt joitakin keikkoja tämän henkilön luona. Nyt olen pyytänyt, jos voisin itsekin tehdä pieniä huolto- ja hoitotöitä, kun toimeentuloni on niin niukka.

Älkää nyt ihmiset jatkako vainoa osatonta pitkäaikaistyötöntä vastaan, jolla ei ole ollut edes lyhytaikaisia työsuhteita kokonaiseen vuoteen. Pauli Saarinen kirjoittaa erheellisesti, että minulla olisi ollut lyhytaikaisia työsuhteita. Todellisuudessa viimeisin työsuhteeni oli kirkkoherran virka helmikuulta 2008 toukokuulle 2011 – 3 vuotta 4 kuukautta. Sitä edellinen työsuhde oli 20 vuotta. Venäjän kauppatie -lehteen kirjoitin 9 vuotta.

Olen kuitenkin iloinen siitä mahdollisuudesta, että työnantaja saa 500-800 euroa valtiolta, jos minut työllistetään. Ehkä pääsen vihdoin osalliseksi rauhallisesta, rahallisesta palkansaajan elämästä. Nyt todistettavasti minulla ei ole enää mitään suhteita mihinkään suomalaiseen tai ulkomaiseen instituuttiin tai mediaan. Olen kuntoileva keski-ikäinen pitkäaikaistyötön suomalaismies. Ja kaiken lisäksi erityisen nöyrä ja hiljainen, raitis, savuton ja täysin rehti.




_ _ _ _ _


EMAIL juhamolari-AT-rambler.ru (-at-= @)


VKontakte

СМИ и Юха Молaри (коллекция)