sunnuntai 27. toukokuuta 2012

Moskovan patriarkaatti muisti tänään Kirkon voittoa harhaopeista



Osallistuin tänään Moskovan patriarkaatin Venäjän ortodoksisen kirkon jumalanpalvelukseen Helsingin Hietaniemessä. Liturgiaan ja ehtoolliseen osallistui tänä ”hiljaisena” sunnuntaina toista sataa kristittyä. Minulle ripille ja ehtoolliselle osallistuminen oli tärkeää, jotta katkeruus ja viha vihamiesteni myyräntyötä ja pahuutta vastaan ei saisi myrkyttää epäkristillisesti mieltäni, vaan saisin säilyttää mielessäni iloisen vapauden ja luottamuksen Jumalan johdatukseen. Ihmettelen niitä aatteellisia ihmisiä ja aktivisteja, jotka eivät jättäydy liturgiassa toistuvasti Pyhän Jumalan hoitoon. Minä tarvitsen jumalanpalvelusta, vaikka olen ollut estynyt useina sunnuntaina jumalanpalveluksesta pojan harrastusten johdosta.


Kirkon uskollisuus ja uskoton uskonnollisuus


Venäjän ortodoksisessa kirkossa kunnioitettiin ja muistettiin tänään Pyhä Kolminaisuutta, Kirkon ensimmäistä ekumeenista neuvostoa. Tämän teologian ja historian muisto on täysin kadonnut ja tuhottu luterilaisten seurakuntien jumalanpalveluselämästä ja tietämyksestä. Siksi oli antoisaa osallistua ortodoksiseen liturgiaa, jossa oli vanha historian muisto ja uskollisuus apostoliselle uskolle.


Kirkon ensimmäisen ekumeenisen neuvoston muistoa on vietetty antiikin ajoista alkaen, paitsi sittemmin sekularisoituneissa länsimaisissa uskonnollisissa instituutioissa ja ryhmäkunnissa. Herra Jeesus Kristus jätti kirkolle suuren lupauksen: ”Minä rakennan seurakuntani eivätkä tuonelan portit kukista sitä” (Matt. 16:18). Tämä on iloinen profeetallinen ilmoitus: vaikka Kristuksen kirkon elämä on maan päällä vaikeaa taistelussa vihollisia vastaan, Kristuksen voitto on kirkon puolella. Pyhät marttyyrit ovat todistaneet totuuden Kristuksen sanoista. Marttyyrit kestivät kärsimyksissä ja tunnustivat Kristuksen nimen.


300-luvulla päättyi kristittyjen vainoaminen, mutta kirkon sisällä syntyi ja jatkoi edelleen harhaoppeja. Jumalanpalveluksissa ympäri maailmaa Venäjän ortodoksissa kirkoissa muistettiin tänään jumalanpalveluksissa, että yksi vaarallisimmista harhaopeista oli areiolaisuus. Nimi on länsimaiselle kristikunnalle nykyään jo suhteellisen vieras, mahdollisesti kaikki papitkaan eivät enää muista hänen nimeään ja historiaa, mutta areiolaisuuden teologia on varsin yhtäläinen maallistuneiden länsimaisten pappien opetuksen kanssa. Siinä ytimenä on Jeesuksen jumaluuden kiistäminen tai vähentäminen. Voidaan kysyä hyvästä syystä, mitä jää siis uskonto ja liturgia vaille, kun Jeesuksen jumaluus kiistetään. Silloin Jeesus on kiinnostava opettaja, mutta ei enää auktoriteetti ja syntien sovittaja, jonka edessä ihmisen iankaikkinen kohtalo ratkaistaan. Jumaluudesta riistetty Jeesus ei ole enää auktoriteetti Kirkon opetukselle ja uskontunnustukselle, jonka mukaisesti pappien ja uskovaisten tulisi olla uskollisia. Tilalle tulevat sitten omalaatuiset ”teologiset” mieltymykset, joita on Suomessakin nähty maallistuneissa kirkoissa ja uskonnollisissa lehdissä.


Ekumeeninen kokous areiolaista harhaa vastaan


Arius (256-336) oli aleksandrialainen presbyteeri, valtavan kunnianhimoinen mies. Hän torjui Jeesuksen Kristuksen jumaluuden. Hän opetti virheellisesti, että Jumalan Poika ei ole samaa olemusta Isän kanssa. Aleksandrian patriarkka Alexander kutsui neuvoston koolle ja tuomitsi Aleksandriassa Ariuksen väärä opetuksen, mutta tämä ei totellut senkään jälkeen. Arius jatkoi väärää opetusta ja sai tukeakin joiltakin piispoilta. Keisari Konstantinus kutsui Nikean kirkolliskokouksen eli Ekumeenisen kirkolliskokouksen piispan Hosius Kordubalaisen ja paavi Sylvester I:n suosituksesta. Nikeaan piispoja kutsuttiin eri maista kaikkiaan 318. Mukana oli myös piispoja, jotka tulivat vainojen keskeltä ja jotka kantoivat kiduksen jälkiä kehossaan. Aleksandrian patriarkka Alexander saapui diakoni Athanasiuksen kanssa, Jerusalemista saapui piispa Makarios, kokouksen tervehdyksen lausui Kesarean piispa Eusebius. Atanasios eli Athanasios Aleksandrialainen toimi piispa Alexanderin sihteerinä ja herätti jo tuolloin myönteistä arvostusta taidokkaalla teologisella argumentoinnillaan. Hänestä tuli vuonna 328 Alexanderin kuoleman jälkeen piispa. Atanasioksen teos Inkarnaatio on yhteisen kristikunnan teologisia aarteita.


Kirkon isät ja neuvosto hylkäsivät areiolaisten ehdottaman uskontunnustuksen ja pitäytyivät apostolisessa ortodoksisessa uskossaan, jonka mukaisesti lausuivat tunnustuksen kolminaisuudesta. Kristikunnan yhteinen ekumeeninen kirkolliskokous päätti Nikeassa myös ns. anateeman, jonka mukaan katolinen ja apostolinen kirkko erottaa heidät, jotka sanovat esimerkiksi ”oli aika, jolloin häntä [Jumalan Poika] ei ollut olemassa”, ja ”ennen kuin hän [Jumalan Poika] syntyi, häntä ei ollut”, ja että Jumalan Pojassa tapahtuisi muutoksia tai erilaistumista.


Mitä me opimme Ekumeenisen kokouksen tuloksesta?


Me opimme Ekumeenisen kokouksen jälkivaikutuksesta, että ekumeenista tunnustusta ei sovi unohtaa pelkäksi perinnedokumentiksi, vaan sen on syytä säilyä elävänä osana jumalanpalveluksen liturgiaa. Uhkia ei torjuttu tuolla tunnuksella, vaan uhkat jatkuivat, mutta nyt oli tunnustus julkiseksi oppaaksi.

Ekumeenisella kokouksella kirkon piispat eivät suinkaan lopettaneet edes Aleksandrian kristittyjä tuhonnutta harhaoppien painetta. Sitä vastoin he loivat vuosituhansien ajaksi kirkolle suunnan, jonka varassa kirkko voi tunnustaa apostolisen uskonsa ja selviytyä helvetin hyökkäyksiä vastaan.

Tiedämme esimerkiksi, että jo aivan pian 300-luvulla Aleksandriassa ja Konstantinopolissa aiheutti murhetta Maksimus (Maximus 1), joka pitkissä hiuksissaan, valkeassa viitassaan ja kerjäläiskepissään aiheutti kirkon sisällä hetkellisen vallankaappauksen – Aleksandrian silloisen piispan tuella! Eikä tuo tyyppi ollut suinkaan edes pahin uhka kirkolle, vaan varsin nopeasti torjuttavissa. Tilanne on huomattavasti murheellisempi sittemmin, kun piispalliset ja muut kirkolliset valtaapitävät ovat omaksuneet areiolaisen tai muun tunnetun harhaopin, mutta saavat toimia vallankäyttäjinä ns. kirkossa.

Konstantinopolin piispaksi juuri valittu Gregorius Nazianzus erehtyi ottaa Maksiamuksen vieraanvaraisesti vastaan, mutta jo pian Maksimus kääntyi piispaksi v. 379 Basilius Suuren kuoleman jälkeen valittua Gregoriusta vastaan. Maksimus vihitti itsensä piispaksi, kun Gregorius oli sidottu sairasvuoteeseen. Maksimuksen ystävät saapuivat Aleksandriasta Konstantinopoliin ja toimittivat villin vihkimyksen vallankaappausta varten. Gregoriuksen ystävät onnistuivat kuitenkin karkottaa imperaattori Theodosiuksen tuella Maksimus pois Konstantinopolista.

Gregorius lausui heti episodin jälkeen vuonna 380 jKr. puheessaan ”Egyptiläisten saapuminen”, että Maksimuksella ei ollut säännöllistä työtä, hän vetelehti kaduilla kuin häpeilemätön, likainen koira, Maksimus oli pahantahtoisen kaunopuheinen. Tuo petkuttajan ja harhaopettajan kaunopuheisuus oli kuin runsas Niili. Gregoriuksen mukaan ongelmaan syynsä oli myös Aleksandrian tuolloisessa piispassa Pietarissa, joka oli lähettänyt omat miehensä vihkimään Maksimuksen Konstantinopolin piispaksi:
Sinä toki lienet ymmärtänyt Josefilta, että sinusta tulee joko suuri rakastaja ja luoja ja nimekäs kuolemattomuudessa tai hänen seuraajansa vallassa ja sanoissa ja kunniakkaissa hiuksissa, meidän uusi Pietari. Et alempiarvoinen hyveessä tai maineessa hänelle, kuin käärmeen häntä leikkaamisen jälkeen, yksi hänestä. Kun olet jättänyt tämän elämän hyvässä vanhassa iässä monien taistelujen ja painien jälkeen, minä tiedän sinun katsovan meitä alapuolellasi – ja sinä ojennat käden niille, jotka ovat työskennelleet oikeuden hyväksi. Ja vielä enemmän: siinä suhteessa kuin he ovat vapaat hänen siteistään tai toinen on kiirehtinyt jo samaan loppuun tai elämän hajottamiseen. Ja olet jo vetämässä asukkaita taivaaseen, mutta ne ovat silti niin kauan lihassa että tarvitsevat viimeisen avun, Sanan, ja teet tämän matkan runsain varustuksin” (Oration XXXIV, 3)

Suomessahan on luterilaisella puolella epäselvyys piispuudesta: apostolista uskoa tunnustavat ovat piispansa mukaisesti perinteisessä uskossa, mutta valtaenemmistö luterilaista kirkkokuntaa - valtaosin kuitenkin hyvin passiivista veronmaksajaa - seuraavat piispoja, joiden uskonmalli muistuttaa pikemmin areiolaisuutta kuin kristinuskoa. Siinä tilanteessa kysytään jälleen, mikä piispa ja vihkimys on oikea.



_ _ _ _



Blog http://juhamolari.blogspot.com/ ja VKontakte-profiili http://vk.com/id157941374

Homepage http://personal.inet.fi/business/molari/

EMAIL juhamolari-AT-rambler.ru ja juhamolari-ÄT-gmail.com (-at-= @)

СМИ и Юха Молaри (коллекция, Molari in Russian media): http://juhamolari.blogspot.com/2010/01/blog-post_23.html