torstai 24. toukokuuta 2012

Vapauden vaihtoehtoiskustannus: yli kolme tonnia kuukaudessa puhtaana, kiitos!



Pyöräilin eilen poikani kanssa Myllypuron ja Itäkeskuksen kautta Strömsin kartanon lähettyviltä puiston läpi Roihuvuodessa ja jatkoimme Tammisaloon ja Yliskylään jalkapalloharjoituksiin. Kymmenen kilometrin pyöräily kauniissa ympäristössä ennen harjoituksia ja uudestaan harjoitusten jälkeen oli köyhän miehen rikkautta: minulla oli aikaa pyöräillä poikani kanssa, katsella luontoa ja ympäristöä, jutella ja nauttia. Joidenkin kauniiden talojen kohdalla poikani sanoi ääneen: ”Wow, miten hieno talo!”. Sellaisia taloja en voi itse koskaan ostaa tai edes haaveilla ostavani mitään asuntoa ikinä elämässäni. Silti oli hienoa nähdä kauniita taloja ja pihoja.

Kaksikymmentä kilometriä pyöräilyä jokaista jalkapalloharjoitusta varten ei ole liian paljon 9 vuotta vanhalle pojalle. Polkupyörä on hyvä vaihdepyörä, jolla jaksaa polkea jopa Yliskylän Kanavamäen isot nousut ylös. Isän ja pojan henkisen yhteyden lisäksi köyhyydestä on hyötyä sekä isän että pojan fyysiselle kunnolle. Tietysti tarkkailen vanhempana, että poika ei näytä liian väsyneeltä. Ja todella ei näytä, vaan päinvastoin hän on virkeä ja iloinen.

Auto on alemman keskiluokan, keskiluokan ja vauraamman väestöosan onnettomuus, joka tuo sekä aineellista että henkistä köyhyyttä. Aineellinen köyhyys syntyy autoon käytetyn pääoman nopeassa romahtamisessa. Itse olen havainnut, että auton arvo tipahtaa noin 600-1000 euroa kuukaudessa! Sen lisäksi autoa mielessään tarvitseva henkilö käyttää paljon kuukaudessa rahojaan auton ylläpitoon. Aineellisen köyhyyden lisäksi tulee henkinen köyhyys ohikiitävien hukattujen hetkien johdosta. Kuinka paljon vähemmän saatoin autossa nähdä ja kokea matkalla jalkapalloharjoituksiin kuin polkupyöräretkellä pojan kanssa! Nyt tunnen tuulen, lämmön, tuoksut ja äänet. Autossa olemme eristetyt kaikesta, menemme liikennevaloista toisiin vauhdilla. Eilen tuoksui meren rannassa veneiden kunnostustyöt. Itse poikakin käski, että minun täytyy valokuvata tuo kaunis paikka. Se on rikkautta, jonka vain köyhä mies kokee, kun köyhyydessä on pakotettu luopumaan bensan ostosta ja autoilusta.

Pidän luonnon kokemisen lisäksi arvossa henkistä yhteyttä ja vuorovaikutusta, joka syntyy tunnin kestävällä pyöräretkellä. Kokemus on hiukan sama kuin parhaissa tapauksissa ovat vaellusrippileireillä ryhmät kokeneet henkisen ja hengellisen yhteyden syntymisessä: vaeltaessa keskustelu rakentaa syvää yhteyttä. Kiireellisenä työtehtävissä, muutaman tuhat euroa kuukaudessa ansaitsevana ihmisenä olin myynyt pois vapauteni ja aikani, jota olisin voinut käyttää poikani kanssa esimerkiksi tällaisille polkupyöräretkille jalkapalloharjoituksiin ja takaisin. Ei ollut aikaa, joten täytyi varttitunnissa ennättää autolla harjoituksiin. Nyt on aikaa, joten voin retkeillä polkupyörällä poikani kanssa. Mikä on näiden kokemusten arvo rahassa mitattuna, mikä on niissä kokemuksissa investoidun ajan arvo kun mittarina on tämän hetken lisäksi vuosikaudet ja vuosikymmenet?


Tänään mietin pojalle keveämpää vaihtoehtoa, sillä puolitoista tuntia ja kilometrin verran perhosuintia uimahallissa uimavalmennuksessa on sen verran kova harjoitus jalkalihaksille, että ehkä sen jälkeen suojelen poikaani ja emme aja kymmentä kilometriä polkupyörällä jalkapalloharjoituksiin – ja sitten vielä takaisin. Tietysti, jos pojalla on energiaa, niin mikään ei estä polkupyöräilyä, sillä voihan sitä takaisin tulla metrolla osan matkaa väsymyksen yllättäessä.

Kun pitkäaikaistyöttömänä etsin työpaikkaa, niin minulle tietysti saattaa tulla tilanne, jossa aikani ostetaan työtä varten. Työssä on kyse ajan myymisestä. Mikä on sopiva hinta vapaudesta? En ajattele pelkästään sitä, että tohtorimies jolla on myös liiketalouden tradenomin tutkinto ja puolikas IT-tradenomin tutkinto sopisi ansaita enemmän kuin 1500 euroa, joka näyttää olevan monessa työpaikassa tarjottava palkkataso. Kyse on siitä vaihtoehtokustannuksesta - investoinnista henkiseen yhteyteen lasten kanssa ja liikuntaan, jonka menetän palkkatyössä. Mielestäni 2000 euroa on sekin sopimattoman alhainen hinta: sillä voisi ehkä pitää jonkun auton ja menettää sitten kiireessä nuo pyöräretket, jotta jollakin kotterolla voi kiiruhtaa liikennevalosta toiseen. Sekin kottero olisi ilmeisemmin vähäisempi kuin nykyinen vanha autoni. Siis kolme tuhatta euroa on reaaliarvoon laskettu vaihtoehtoiskustannus, jonka alle ihmisen ei pitäisi lähteä työhön. Tietysti nykyiseen valheelliseen yhteiskuntaan tottuneena saatan itsekin langeta huijaukseen, jossa ”ilmaisille” pyöräretkille ja runsaalle vapaalle ajalle en laske hintaa, investoinnin kaltaista arvoa, jolloin hyväksyn erehdyksessä pienehkön palkkakorvauksen menetystä vapaudesta ja lapsiin käytetystä ajasta.

En ole kovin optimisti, että saisin koskaan työtä ennen eläkeikään saapumista, vaikka tätä aikaa olisi vielä liki kaksikymmentä vuotta. Nyt on vuosi mennyt ilman pienintäkään työn häivähdystä. Mihinkään työllistämistyöhön en suostu, jossa pomot ovat vähemmän kouluja käyneitä ja vähemmän kokeneita kuin itse. Silloin jättäytyisin vähäksi aikaa toimeentulotuelle ilman työttömän päivärahaa. Tunne omasta arvosta ja oman vapauden arvosta ei pidä kadota työttömälläkään: ilmaiseksi itseään ei pidä myydä.

Pienipalkkainen työ perustuu riistoon, työntekijän alistamiseen huijauksen ja pakottamisen avulla, jossa vedotaan hänen velvollisuuksiin "yhteiskuntaa" ja "työelämää" kohtaan vaikka todellisin velvollisuus on oma perhe ja oma elämä. Pienipalkkainen työ perustuu lopulta pakottamiseen, jossa ihmistä suostutellaan ja lopulta kiristetään myymään vapaus ja yhteys lapsiin alihintaan. Pienipalkkainen työ on ihmiskauppaa, jossa uhreina eivät ole ensisijaisesti edes työtätekevät aikuiset, vaan heidän pienet lapset.





_ _ _ _



Blog http://juhamolari.blogspot.com/ ja VKontakte-profiili http://vk.com/id157941374

Homepage http://personal.inet.fi/business/molari/

EMAIL juhamolari-AT-rambler.ru ja juhamolari-ÄT-gmail.com (-at-= @)

СМИ и Юха Молaри (коллекция, Molari in Russian media): http://juhamolari.blogspot.com/2010/01/blog-post_23.html