tiistai 19. kesäkuuta 2012

Iltalehden keskustelufoorumin kirjoittaja uhkailee lasten kaappauksella


Iltalehden keskustelufoorumilla kirjoittaja luo uhkakuvia nimeeni liittyen. Hän kertoo, miten olen menettänyt työni. Työn menettämiseen hän liittää uhkan: ”Ja kohta vaimo varmaan kaappaa lapsetkin Venäjälle”.

Työttömyys on varmasti kova kokemus taloudellisesti. Tänään lopetin määräajaksi sovitun Tiedonantaja-lehden tilauksen, vaikka tuo sanomalehti olisi erittäin informatiivinen ja hyödyllinen tällaiselle pitkäaikaistyöttömälle ja varmasti monelle muullekin poliittiseen vakaumukseen katsomatta. Lehdessä suhtauduttiin hyvin ymmärtäväisesti, mikä oli erityisen lohdullinen kokemus minulle. Heinäkuussa minun olisi pitänyt maksaa 15 euroa seuraavaa 3 kuukautta varten. Laskin, että minulla ei riitä rahat 15 euroa varten. Köyhyys koskettaa tällaisissa pienissä valinnoissa. Työttömyys ei ole kuitenkaan mikään surkuteltava tila siihen verrattuna, millaisen hengen vallassa seurakunnat ovat usein työympäristönä. En koe mitään kaipuuta sellaisiin työyhteisöihin, vaikka kaipaan melko paljon monia hääpareja, kastekoteja ja myös omaisia siunaustilaisuuksien jälkeen. Nyt minulla on erinomainen vapaus ajatella, lukea ja harrastaa halpoja asioita lasteni kanssa ilman työhön liittyviä häiriötekijöitä. Mikä on todella sen rahallinen arvo, että voin tehdä päivittäin parinkymmenen kilometrin pyöräretken poikani kanssa? Ihan pieni kuukausipalkka ei korvaa niitä yhdessä vietettyjä minuutteja ja tunteja. Auto ei ole myöskään mikään pyhä lehmä, että työtä on pakko tehdä, jotta voisi palvoa pyhää lehmää. Olen kristitty enkä turvaudu pyhään lehmään, vaan voin elää myös ilman sitä.

Kaappausuhkan liittäminen lapsiin venäläisen äidin tähden on ala-arvoista leimaamista, mutta varsin tyypillistä Suomessa. Iltalehden russofobinen kirjoittaja liittää kaappausuhan siihen, että suomalainen mies on tullut köyhäksi ikään kuin köyhyyden jälkeen venäläisen naisen aiheuttama uhka kasvaisi. Todellisuudessahan venäläiset ovat oppineet vuosikymmenien muutosten myötä sietämään köyhyyttä tyynemmin ja oivaltavammin kuin suomalaiset. Venäjä toimii myös oikeusvaltion tavoin eikä minkään bandiittivaltion tavoin, jollaisena Suomi on esittäytynyt lapsiasioiden kiistojen hoidossa.

Kaappausta ei voisi edes periaatteessa muodostua, jos venäläinen äiti saa yksinhuoltajuuden lapsiin. Tietysti haluan, että lasteni äiti on huoltaja. Se on äitiyden mukainen oikeus; mies maksakoon laskunsa ja hoitakoon yhteyden lapsiin muiden mahdollisuuksien ja rajoitusten puitteissa. Mielestäni venäläisten äitien tulisi huolehtia siitä, että heillä on yksinhuoltajuus lapsiin. Tällöin suomalaiset isät eivät voi missään tilanteessa kiristää lasten avulla äitejä.

Minun lapsillani on Venäjän Federaation kansalaisuus eikä heitä edes äiti voisi kaapata Venäjälle, koska Venäjä on heidän kansalaisuutensa mukaisesti oma maa. Juuri sitä varten tahdoin voimakkaasti, että lapsilla on Venäjän kansalaisuus, jotta he voisivat toimia ja asua ongelmattomasti Venäjällä.

Olemme asuneet ja olleet sen verran paljon Venäjällä, että tiedämme Venäjän myös miellyttäväksi paikaksi elää ja asua, jos sinne Jumalan johdatus saattaisi meidät tai lapset asumaan.

Tietysti äiti on Venäjän kansalainen, mutta hän tekee uutterasti töitä Suomessa. Sitä vastoin hänellä ei ole mitään työtä Venäjällä. Minä saattaisin saada työtä Venäjältä, mutta en valitettavasti saa mitään töitä Suomesta.

Kirjoittaja näkee jotenkin pahana, mitä olen kirjoittanut tiettyjen suomalaisten ja Suomen ulkoministeriön toimista ja asenteista. Iltalehden kirjoittaja toivoo tappiota, jotta sitten ”hölmö tsuhna miettii, mitä tuli tehtyä”. Tuon panettelijan mukaan olisin tehnyt jonkinlaisen majesteettirikoksen, kun olen arvostelut Suomen tiettyjä poliittisia toimia. Hän käyttää ilmaisua ”fennofobinen vihakirjoittelu”.

Panettelijan mukaan ”fennofobinen vihakirjoittelu” lähentelisi jo ”mielenvikaisia purkauksia”. Kirjoittaja ei kuitenkaan sano, mitä mielenvikaista on siinä, että pyydän vastavuoroisempaa ja läpinäkyvämpää vuoropuhelua esimerkiksi Rimma Salosen tai Inga Rantalan asioiden hoidossa suomalaisilta osapuolilta. Mitä mielenvikaista on siinä, että moitin suomalaisten antamaa tukea YK:n turvallisuusneuvoston terrorismin vastaisen pakotekomitean kieltämälle, terroristi Doku Umarovin ”valtiolliselle sivustolle”? Mainittakoon tässä vielä lisäksi, että en ole koskaan syönyt unilääkkeitä tai muita mielenterveyslääkkeitä tai käynyt terapiassa.

Iltalehden kirjoittaja luo venäläisiä naisia kohtaan panettelevan russofobisen ilmapiirin. Ensiksi hän uhkaili, miten venäläinen äiti voisi kaapata lapset Venäjälle. Sitten lopuksi hän liittää fennobisen vihakirjoittelun ja mielenvikaiset purkaukset siihen, että ”venäläinen vaimo ohjailee häntä”.

Iltalehden kirjoittajan maailmankuva on outo. Antifasistit tietävät varsin hyvin, miten tärkeänä pidän riippumattomuuttani ja itsenäisyyttäni. En hyväksy ketään pomoilemaan edes poliittisissa tai kansalaisaktivismin merkeissä, vaan ärähdän sellaisia pyrkimyksiä vastaan. Työsuhteissa on asianmukainen ja työsopimusten mukainen käytös oikein, mutta pomojen ei pidä työsuhteissakaan puuttua sellaisiin yksityisyyteen kuuluviin asiohin, jotka eivät heille kuulu: esimerkiksi Mikko Heikan huomautukset Venäjälle matkustamisesta ja Venäjään liittyvästä kirjoittelusta olivat asiattomia enkä voinut antaa sellaisille huomautuksille mitään arvoa. Hän yritti käyttää valtaansa despoottimaisesti toimivaltaansa sopimattomalla tavalla, mahdollisesti vain miellyttäkseen joitakin poliittisia tahoja, jotka paheksuivat ystävällisyyttä Venäjän kanssa. Vielä vähemmän hyväksyn ketään pomoilemaan perhe-elämässä. Minulle elämä on keskenään yhdenvertaisten ihmisten vuoropuhelua, jossa lähimmäisrakkaus ja kunnioitus ovat tärkeitä hyveitä. Pomoilua ja ohjailua en voi suvaita!

Minulla on huomattavasti suurempi koulutus ja moninaisia kokemuksia Venäjän valtion eri tahoista, kun taas venäläisen äidin kokemukset ovat jääneet Neuvostoliiton aikaisiin nuoruuden vuosiin. Ei ole mitenkään analyyttistä olettaa, että olisin jotenkin epäitsenäinen suomalainen mies. Pikemmin minun asenteeni on naapurikansoja kohtaan perinteinen, maltillinen, ystävyyttä ja yhteistyötä kunnioittava. Tämän hetken suomalaisessa yleisessä ilmapiirissä nämä maltilliset ystävyyttä kannattavat näkemykset ovat kadonneet suureen hiljaisuuteen, kun moninaiset russofobiset äänet ovat täyttäneet julkisuuden.

Iltalehden keskustelufoorumin kirjoittaja osoittaa hämmästyttävää primitiivistä vihaa, joka hänellä - ja mahdollisesti joillakin muillakin - on minua vastaan, vaikka en ole koskaan keskustellut näiden ihmisten kanssa ja vaikka en ole osallistunut tuon foorumin keskusteluihin millään tavalla koskaan. Voidaankin kysyä, mikä on sen demonin nimi, joka noita suomalaisia riivaa?

Huolestuneet suomalaiset voivat olla ihan levollisesti, sillä minä nautin elämästäni myös köyhyydessä. Tämä valokuva on viime viikon perjantailta Tallinnasta eikä siitä kuvasta paljastu mitään suurta tragediaa, joka olisi minua nyt murskaamassa! Ehkä auringon paiste hiukan häikäisi silmiäni, mutta ei muuta ongelmaa. Sitä paitsi saattaahan minulla olla mielenkiintoisia neuvotteluja jopa kaikkia entisiä suhteita arvovaltaisempien venäläisten instituutioiden ja tahojen kanssa... Turha tänään on ennustaa, että kaikki elämä olisi aina kurjaa aina viimeiseen päivään saakka.



_ _ _ _

Juha Molari Юха Молaри

pitkäaikaistyötön,

GSM +358 44 275 8284

Teologian tohtori, BBA

Blog http://juhamolari.blogspot.com/ ja VKontakte-profiili http://vk.com/id157941374

Homepage http://personal.inet.fi/business/molari/

EMAIL juhamolari-AT-rambler.ru ja juhamolari-ÄT-gmail.com (-at-= @)

СМИ и Юха Молaри (коллекция, Molari in Russian media): http://juhamolari.blogspot.com/2010/01/blog-post_23.html