maanantai 4. kesäkuuta 2012

Israelin poliittinen neuvonantaja kehotti maineen suojaamiseen


Urkkijoita on näkynyt myös antifasistien ympärillä. Israelin ulkopoliittinen neuvonantaja kehotti suojella kunniaa ja varotti urkkijoista, jotka vaanivat tilaisuutta päästä kotiin, kääntää hyvän pahaksi, tahrata ihmisen maine. Hän varotti myös hyväksikäyttäjistä. Nuo varoitukset ovat osa pyhää Raamattua. Yleisemmin katsotaan, että Ben Siran opetus olisi suunnattu varakkaan yläluokan pojille, teoksen tarkoitus olisi vastata yläluokan yhteiskuntaluokan tarpeisiin. Tarkempi pohdinta paljastaa, että Sirakin kirjan viisaudet on suunnattu niille oppineille, kirjureille, jotka ovat varakkaan yläluokan lähituntumassa keskinäisen kanssakäymisen saavutettavissa, mutta eivät ole itse kuitenkaan maan mahtavia ja vauraita.

Täysin päinvastainen asennoituminen kunniaan ja julkisuuteen tulee esille kyynikkojen toimissa: nämä eivät säästelleet häpäiseviä sanoja ja toimia kun kohteeksi he nostivat väärämielisen vallankäytön, moraalisen teeskentelyn ja tyhjänpäiväisen alistamisen tai alistumisen sovinnaisuuksille. Hienosteleva aristokraatti ja heitä seuraavat viisastelijat moitiskelivat, joskus jopa aiheesta, että kyynikot menivät kritiikissään omankin moraalin kannalta kyseenalaisiin törkeyksiin.

Kuuntelenko minä enemmän Israelin ulkopoliittisen neuvoantajan – Pyhään Raamattuun kuuluvan Sirakin kirjan – varoituksia yläluokan varakkaille pojille vai erityisen köyhien kyynikkojen röyhkeää käytäntöä moittia teeskentelystä edellä mainittua hyväosaista yläluokkaa? Millainen on oma sieluni? Millainen on sosiaalisekonominen asemani? Millaista antifasismin tulisi olla häpeilemättömyyden ja hienotunteisuuden suhteen? Missä määrin maineeseen liittyvät asialliset tai asiattomat leimat ovat syynä, että en ole saanut vieläkään töitä, vaikka valtio maksaisi 600-800 euroa kuukaudessa sille taholle, joka työllistäisi minut työehtosopimusten mukaisella palkalla? Näitä kysymyksiä pohdiskelin tänään, kun arvioin jäljellä olevaa historiaani, jota ei ole vielä kirjoitettu.

Israelin poliittinen neuvonantaja kirjoitti Pyhään Raamattuun kuuluvan Sirakin kirjan

Ortodoksisen ja katolisen kristikunnan Pyhään Raamattuun kuluva Sirakin kirja tai (Jeesus) Siirakin kirja (lat. Ecclesiasticus) luetaan protestanttisessa perinteessä deuterokanonisiin kirjoihin eli Vanhan testamentin apokryfikirjoihin. Tuo arvovaltainen kirja kuuluu Septuagintaan, se mainitaan myös vanhimmissa Koraanin käsikirjoituksissa ja sitä lainataan silloin tällöin Talmudissa ja rabbiinisessa kirjallisuudessa. Siihen viitataan vanhoissa kristillisissä teksteissä ja kirkkoisien, eritoten Klemensin ja Origeneen, toimesta usein. Kirja onkin mukana sekä katolisessa että ortodoksisessa kanonisoidussa Raamatussa.

Sirakin kirja on kirjoitettu noin vuosina 180–175 eaa. Jeesus Sirak kuului erityiseen kirjureiden ammattikuntaan, viisauden opettajiin, ”kirjanoppineisiin”, ”lainopettajiin”. Hän ei ollut pelkkä kamarioppinut kirjuri, vaan "ulkoministeriön" palveluksessa: hänen tehtäviinsä kuuluivat ulkomaanmatkat (34:1−13), joiden taustalla oli poliittinen toimeksianto. Hän selitti ja opetti lakia, mutta toimi myös tuomarina ja poliittisena neuvonantajana.

Sirakin kirja oli kauan tunnettu vain kreikkalaisen ja syyrialaisen käännöksen perusteella, mutta vuonna 1896 rabbi Solomon Schechter löysi Kairosta suuren määrän heprealaisia käsikirjoitusfragmentteja. 1960-luvulla löydettiin myös Qumranista ja Masadan linnoituksesta fragmentteja, jotka olivat Kairon fragmenttejakin vanhempia. Näiden sirpaleiden avulla on tunnistettu noin 70 % koko Sirakin kirjan tekstistä. Sirakin kirjan kreikankielisen käännöksen on tehnyt itse kirjoittajan pojanpoika, joka saapui Egyptiin kuningas Euergeteen 38. hallitusvuoten (132 eKr). Pojanpojasta tiedettävien vuosilukujen perusteella itse kirjan kirjoittamisajankohta voidaan päätellä vuosien 190-180 eKr. vaiheille.

Suurten muutosten keskellä elävässä juutalaisessa yhteisössä kunnian ja häpeän avulla valvottiin, ohjattiin ja alistettiin miehen elämää. Ben Siran tärkeimmät eettiset periaatteet olivat kirjoitustehtävässään miehen kunnian puolustaminen ja häpeän välttäminen. Ulkopoliittinen neuvonantaja opasti yläluokan lähituntumassa työskenteleviä nuorempia neuvonantajia ja kirjureita, että miehen tulee ehdottomasti välttää häpeää. Häpeä ei ole vain persoonallinen tunne – enemmän tai vähemmän hetkellinen mielipaha - vaan sosiaalinen voima ja määre. Miehen pitäisi ennen kaikkea säilyttää kasvonsa ja kerätä itselleen julkista kunniaa. Yhteiskunta on vain senkaltainen, että se määrittelee, miten miehen pitää elämässään toimia, mikä on sopivaa ja mikä ei. Häpeä on "stigma", joka ei katoa.

Kunnia ja häpeä ovat hyvin voimakkaasti korostuneet tuolloisessa poliittisessa yhteisössä, mikä on seurausta hellenistisen kulttuurin aiheuttamasta epävakaudesta yhteiskunnassa. Murroksen keskellä korostui tarve kunnian ja maineen kontrolliin. Maine oli erityisen merkittävä kirjurille, jonka oma taloudellinen mahti oli riittämätön, kun taas ylimystö saattoi olla varsin riippumaton vaurautensa turvin. Teologian maisteri Krista Lääperi on kirjoittanut mainion Vanhan testamentin eksegetiikan alaan kuuluvan pro gradu –tutkielman Sirakin kirjasta: "Hyvät, pahat ja vieraat. Lukijakeskeinen analyysi Sirakin kirjan naiskuvasta" (hyväksytty Helsingin yliopiston teologisessa tiedekunnassa helmikuussa 2008). Teologian tutkimuksissa on ehkä tarpeettoman suoraviivaisesti Sirakin kirjaa samaistettu suoraan poliittiseen eliittiin eikä ole havaittu, että kirjurit elävät vähäosaisempina kuin teoksessa mainitut vauras eliitti.

Kyynikot rikkoivat yläluokan teeskentelevän kunnian

Kyynikko-sana määritelmänä, κυνικός, esiintyy ensimmäistä kertaa kyynisen aatevirtauksen seuraajia varten Menanderin lausahduksessa. Varron kirjoitus Menippuksesta (281) ja Ciceron jotkut kirjoitukset (pro Mur. 75; Tusc. I 104; V 92) sekä Horatiuksen eräs kirje (epist. I 17,18) tuntevat kyynisyyden aatevirtauksena. Dio Khrysostomoksen valossa kyynikot näyttävät olleen hyvin tunnettuja ensimmäisen vuosisadan Aleksandriassa (Or. 32). Demonaxin ja Peregrinuksen kerrotaan saaneen oppinsa Aleksandriassa Agathoboulukselta (Lukianos, Demonax 3; Lukianos, Toxaris 27). Mitä tuo cynicus habitus tarkoitti?

Teologian tutkija F.G. Downing on väittänyt filosofi Epiktetoksen kirjoitusten valossa joitakin piirteitä liioitellen, että kyynikot ja varhaiset kristityt olisivat samaa perheväkeä - ei ainoastaan serkkuja. Hän päätyy noin kiinteään suhteeseen sillä yksinkertaistuksella, että hän määrittelee "kyyniset" piirteet täysin erityislaatuisiksi ja noiden piirteiden havaitseminen kristityissä osoittaa siis molemmat saman perheen jäseniksi. Demetriuksen tapauksesta näkee kuitenkin, ettei hän ollut mitenkään eristetty ainutkertaisuus, vaikka oli toki hyvin tunnettu hahmo Roomassa, jossa hän hyökkäsi aikansa ylellistä väestöä vastaan. Pohtimatta tieteen hienosääntöön kuuluvia yksityiskohtia ja määritelmiä, niin yleisesti ottaen on nähtävissä, että kyynikkojen viestintää ja vakaumusta näyttää hallinneen oivallus, että heidän piti ilmaista viesti röyhkeän suoraan, jotta puhetta edes syntyisi. Tuota menetelmää harjoittivat myös monet muut tahot.

Marco Terentius Varron (s. 116 eKr, k. 27 eKr) teokset kyynikoista tekevät tiettäväksi, että kyynikkojen ja erityisesti menippiealainen satiiri (proosan ja runouden yhdistelmänä) oli tullut myös tunnetuksi yleisemmin. Tuota proosan, runouden ja dialogien tyyliä seurasivat Lucilius, Horatius ja Petronius. Kaiken kaikkiaan uskallan väittää, että vanhat kristityt ensimmäisellä vuosisadalla jKr. muistuttivat julkisessa esiintymisessään enemmän vanhoja huutelevia kerjäläiskyynikoita kuin Ben Siran salamyhkäisiä, diplomaattisia kirjureita tai oman aikamme seurakuntapapistoa! Siitä huolimatta minulla on kyllä viehtymystä myös kuunnella Ben Siran aiheellisia neuvoja, joka aikoo elämässä edes jotenkin selviytyä kohtuudella.

Kyynikot eivät säästelleet häpäiseviä sanojaan ja toimiaan, kun kohteeksi piti nostaa väärämielinen vallankäyttö, moraalinen teeskentely ja tyhjänpäiväinen alistaminen sovinnaisuuksille. Hienosteleva aristokraatti ja heitä seuraavat viisastelijat moitiskelivat, joskus jopa aiheesta, että kyynikot menivät kritiikissään omankin moraalin kannalta kyseenalaisiin törkeyksiin. Eräiden kyynikkojen tiedetään jopa mastruboineen julkisilla paikoilla (Teles 11 H). Sellaista liioittelua sukupuolimoraaliin liittyvän teeskentelyn protestina en haluaisi nähdä.

Filodemuksen papyrus tukeutuu toiseen lähteeseen tai huhuun, jonka varjolla kirjoittaja kyseenalaistaa myös kyynikkojen oman moraalin lähtökohtaisesti. Sehän on tavallista, että näiden kyynikkojen toimet virittivät nopeasti hurjia huhuja, joiden avulla oli luonnollista leimata kyynikot moraalisesti aliarvoisiksi.

Kyynikkojen käytäntöä ohjasi luonnonmukainen moraali (luonto-laki -kontrasti niin kuin F. Heinemann [1945] jo osoitti osuvasti); itseriittoisuus (autarkeia) ja rohkeus, kun he asettivat minän tyranniaa vastaan. Arvovaltaisen kunnian (doksa) sijaan asetettiin totuudellisen röyhkeät toimet (ergon), pelkkiä puheita (logos) vastaan asetettiin teot (ergon); titteleitä ja ihmisen kantamaa ”kunniakasta” nimeä (nomos) vastaan pistettiin läpinäkyvästi teot (ergon). Yksinkertaisesti sanottuna tittelit eivät suojanneet enää tyrannia, kun kyynikko paljasti häpeällisyyden. Itse asiassa jo Aristoteles käyttää näitä vastakkainasetteluja, mutta kyynikot kehittivät niistä häpeilemättömän julkisen toimintaperiaatteen.

R. Höistad (1948, Cynic Hero and Cynic King (Studies in the Cynic Conception of Man), ja edellä mainittu Felix Heinemann (1945, Nomos und Physis) ovat selventäneet mainittuja käsitteitä. Itse käsittelin samaisia asioita tutkimusartikkelissani Suomen teologisen instituutin vuosikirjassa 1996: Lex Naturae, Regula Aurea ja Lapsenmielisten moraali (Iustitia 6, 1995, 66–98). Tällöin halusin korostaa, että varhaisten kristittyjen moraali olisi kuitenkin erilainen kuin silloisten kyynikkojen. Tämä varmasti pitää paikkaansa, jos tarkastelee syntyhistorian näkökulmasta, mutta selviä rinnakkaisuuksia ja samankaltaisuuksia on myös havaittavissa röyhkeässä kriittisyydessä.

L.E. Vaage on vetänyt 1980-luvun lopulla julkaisemattomassa väitöskirjassaan, mutta minun toki hyvin lukemassani, jopa varsin suoraviivaiset samaistukset Jeesuksen ja hänen seuraajiensa kodittomuudesta ja julistustoiminnasta kyynikkoihin. ”Hän oli yksinkertaisesti häpeilemätön”, Vaage määritteli Jeesuksen avulla opetettua roolimallia esimerkiksi tekstistä Luuk. 9:57–62. Kyynikkojen ja kristittyjen välisten suhteiden määrittämiseen liittyy pitkä tutkimushistoria ja moni-ilmeinen keskustelu. Olen selvittänyt tuota keskustelua muun muassa kolmessa artikkelissani: 2.3.2005 Varhaisen keisariajan dokumentit kyynikoista (12 sivua); 5.8.2005 Vanha kirkko ja kyynikot (26 sivua) ja 2.9.2005 Evankeliumien tutkijat ja kyynikot (53 sivua).

Oman aikamme retoriikan, väittelyn ja argumentaation näkökulmista katsottuna kyynikot paljastavat samankaltaisuuden varhaisten kristittyjen hullun rohkean julistuksen kanssa, mutta selvän erilaisuuden oman aikamme hajuttomuuteen, mauttomuuteen ja sievistelevään teeskentelyyn verrattuna. Ennen sanottiin avoimesti kaduilla, kaupunkien porteilla ja toreilla näissä tietyissä piireissä, mutta nyt röyhkeys on kääntynyt ylösalaisin pelkäksi myyräntyöksi seinien sisälle salaisiin kabinetteihin, jotta tyrannin julkisuuskuva säilyisi söpönä. Kyynikot ja varhaiset kristityt voivat yhä edelleen opettaa meille yhdellä suulla: Jos rohkeus otetaan pois, otetaan pois myös vapaus sanoa julki ilmeiset ongelmat. Ilman vapautta sanoa rohkeasti ongelmista jäämme alistetuksi tyrannin valtaan. Kyynisesti röyhkeä kirjuri olisi kuitenkin jo pian entinen kirjuri.

Ulkopolitiikan maailma on erilainen

Luin pari tutkimusartikkelia ja erään kirjan urkkijoista, soluttautujista ja provokaattoreista, jotka etsivät tietoa niin hyvin ääriryhmistä kuin valtaapitävistä. Soluttautujissa voi olla erilaisia rooleja: joku saattaa olla ”roikkuja”, joka kerää tietoa, mutta ei tahdo näkyvää roolia. Toinen voi olla ”nukkuja”, jonka rooli aktivoituu myöhemmin. ”Noviisi” on aktiivisesti mukana, yrittäen rakentaa uskottavuuttaan. ”Superaktivisti” tulee kuin tyhjästä ja tahtoo osalliseksi kaikesta tietämyksestä. Paljon muitakin rooleja on olemassa. Joskus ääriryhmä voi itsessään olla performanssi tuossa agenttipelissä vakoilun ja vastavakoilun tai molempien hyväksi. Useimmiten luullaan erheellisesti, että soluttautuja olisi vähän enemmän taustahenkilö ja siksi jos hän toimii provokaattorina, tuo toiminta olisi vain liikkeen sisäistä hajottamista vastaan. Luultavasti noin on yleisin ja helpoin toimintatapa, mutta monimutkaisempia tapoja myös löytyy.

Muistan muutaman erikoisen tapauksen, kun minun luo yhtäkkiä tuttavuuteen soluttautuva henkilö olisi tahtonut tietää, milloin menen autolla Pietariin ja mihin menen sinne, jotta hän tulisi mukaan matkalle. Jos minulla olisi liian kiire omien ajatusten ja touhujen kanssa, en ehkä kiinnittäisi huomiota poikkeavaan innostukseen. Hän olisi halunnut tulla myös kotiini keskustelemaan ”terrorismiin” liittyvistä asioista tai muusta sellaisesta. En kertonut kodistani enkä kutsunut sinne, kun itse asiassa asumiseni oli myös muutoin muuton ja epävarmuuden alla sillä hetkellä. En ollut matkalla autolla mihinkään, eikä minulla ollut mitään asiaan koskevaa tietoa keskustelua varten, joten superaktivisti alkoi pyöriä tuttavani ympärillä vastaavien tiedustelujen tavoin. Tällaisia erikoisia tapauksia pienin eri variaatioin näkee satunnaisesti. Ne on erotettava tervehenkisestä luonnollisesta kiinnostuksesta ja ”hengenheimolaisuudesta”. Sellaista yksityisyyteen tunkeutuvaa tilannetta varten Sirakin kirja antaa paremman ohjeen kuin kyynikkojen hyperröyhkeä avoimuus. Sirak kirjoittaa:

Älä päästä kotiisi ketä tahansa, sillä katalalla ihmisellä on keinonsa. Kuin houkutuslintu häkissään on röyhkeän sydän, vakoojan lailla hän etsii suojatonta kohtaasi. Hän vaanii tilaisuutta kääntääkseen hyvän pahaksi ja leimaa jalot aikeesi häpeälisiksi. Kipinä sytyttää hiilet roihuun, syntinen ihminen väijyy toisen henkeä. Varo pahaa ihmistä, hän saa aikaan pahaa – miksi tahraisit itsesi ainiaaksi? Ota vieras kotiisi, ja hän sekoittaa asiasi ja vieraannuttaa sinut oman talosi väestä. - - - Älä milloinkaan luota viholliseesi: pahuus piilee hänessä kuin pronssi patinan alla. Hän saattaa nöyristellä ja kumarrella, mutta ole tarkkana, pidä varasi! Hio hänen pintaansa kuin pronssipeiliä, niin huomaat, ettei patina ole häivyttänyt pronssia. Älä päästä häntä seisomaan vierellesi – hän sysää sinut syrjään ja vie paikkasi. - - - Vihamiehesi makeile sinulle mutta mielessään miettii, kuinka syöksisi sinut kuoppaan. Hänen silmissään vuotavat kyyneleet, mutta tilaisuuden tullen hän vuodattaa kyltymättä verta. Jos sinun käy huonosti, hän on jo ennalta paikalla, hän on auttavinaan mutta lyö jalat altasi. Hän pyörittelee päätään ja lyö käsiään yhteen, kuiskuttelee paljon puhuvin ilmein. Jos kosket pikeen, tahraat itsesi, jos veljeilet röyhkeän kanssa, muutut hänen kaltaisekseen. Älä kanna kuormaa, joka on sinulle liian raskas, äläkä seurustele itseäsi rikkaamman ja mahtavamman kanssa. Miksi saviruukku olisi rautapadan vieressä? Yksi kolhaisu – ja ruukku on kappaleina! Kun rikas tekee vääryyttä, hän vielä rehentelee, kun köyhä kärsii vääryyttä, hän anoo armoa. Kun sinusta on hyötyä, rikas teettää sinulla työnsä, kun olet hyödytön, hän hylkää sinut. Kun olet varoissasi, hän hakeutuu seuraasi ja syöksee surkeilematta sinut köyhyyteen. Kun hän tarvitsee sinua, hän pettää sinut hymyssä suin ja toiveitasi herätellen. Mielevästi hän kysyy: ”Mitä haluaisit?” - - - Pidä varasi, ettei sinua johdate harhaan ja ettet tyhmyyttäsi tule nöyryytetyksi. - - - Älä ole hänen seurassaan liian tuttavallinen älkä luota hänen sanatulvaansa. Paljolla puheellaan hän koettelee sinua, leikkiä laskelmalla hän ottaa sinusta selvää””, Siirakin kirja neuvoo (11:29-13:11)

.


_ _ _ _



Blog http://juhamolari.blogspot.com/ ja VKontakte-profiili http://vk.com/id157941374

Homepage http://personal.inet.fi/business/molari/

EMAIL juhamolari-AT-rambler.ru ja juhamolari-ÄT-gmail.com (-at-= @)

СМИ и Юха Молaри (коллекция, Molari in Russian media): http://juhamolari.blogspot.com/2010/01/blog-post_23.html