sunnuntai 8. heinäkuuta 2012

Pyydän anteeksi väärää ennustusta – ennakoin puoli vuotta liian aikaisin

Blogikirjoitus on päivätty 4.10.2011 ja lausun:

"Minä seuraan todellisuudessa isojen ihmisten ja organisaatioiden kamppailua ulkopuolisena, yksityisihmisenä, kun Venäjän viranomaiset tuhoavat lähikuukausien aikana Kavkaz Centerin serverit Suomesta, Ruotsista ja Baltian alueelta sekä toimituskunta saatettu vastuuseen. Sen jälkeen minä sanon ”Halleluja, Aamen”."

Nyt on kulunut 9 kuukautta, kun lupasin ihanan vapauden syntyvän – siinä vapaudessa ei paholaisen sotavälineet saa enää kuuluttaa hirveää ääntänsä maailmalle.

Nyt mainitulle terroristien mainossivustolle – terroristijengin "pään" Doku Umarovin ja terroristijärjestö Kaukasian emiirikunnan ulkomaiseen edustustoon - on itse asiassa pääsy jo vihdoin tuhottu, eli Bulevardin serverit eivät anna enää palveluja, joihin yleisölle olisi pääsyä.

Olin ennustuksessani vain osittain oikeassa, kun lausuin ”lähikuukausista”, sillä nyt on mennyt 9 kuukautta. Ennakoin vallitsevaa tilannetta hiukan liian aikaisin. Se liittyi tilanteeseen, jossa minun blogiani vastaan Kaukasian emiirikunta järjesti webhyökkäyksen.

Toimituskunnan vastuuseen saattaminen on myös pahasti kesken. Mikael Storsjö on terroristisivuston kustantajana kärsimässä Helsingin hovioikeudessa tuomittua vankeusrangaistusta, mutta tuomio koski laittoman maahantulon järjestämistä. En voi ennustaa yksityisihmisenä enkä voisi ennustaa missään muussakaan roolissa, milloin webmasterit, kirjoittajat ja muut terroristisivuston avustajat joutuvat vastuuseen. En myöskään voi ennustaa, millaiseen vastuuseen he joutuvat tekojensa johdosta. Täten on nähtävissä, että 4.10.2011 ennakoin innokkuudessani lopputuloksia liian vauhdikkaasti. Tiedetään kuitenkin, että Kavkaz-Centerin Helsingissä työskentelevän webmasterin Islam Matsievin psyykkinen ahdistus on tällä hetkellä ankarampi kuin syyskuussa 2004, jolloin vähintään hänen pikkuveljensä Yunus Yusupovich Matsiev oli koordinoimassa terroristien hyökkäystä Beslanin kouluun. Nyt Matsiev on julkisesti kertonut vainon tunteistaan ikään kuin häntä yöllä seurattaisiin. Myös mielen sisässä tapahtuvat prosessit voivat olla sitä tuomiota, johon toimituskunta joutuu. Ne tapahtuvat Jumalan kaikkivaltiaan toiminnan avulla eikä silloin viranomaiset ole sitä saaneet aikaan.

Tappio on lopulta perkeleen ja sitä palvelevien pahojen henkien.


.

. . . . . . . .





_ _ _ _

Juha Molari Юха Молaри

pitkäaikaistyötön,

GSM +358 44 275 8284

Teologian tohtori, BBA

Blog http://juhamolari.blogspot.com/ ja VKontakte-profiili http://vk.com/id157941374

Homepage http://personal.inet.fi/business/molari/

EMAIL juhamolari-AT-rambler.ru ja juhamolari-ÄT-gmail.com (-at-= @)

СМИ и Юха Молaри (коллекция, Molari in Russian media): http://juhamolari.blogspot.com/2010/01/blog-post_23.html