keskiviikko 11. heinäkuuta 2012

Suomalainen huijari usuttaa Viron suojelupoliisia suomalaisten kimppuun


Eilen tiistaina 10. heinäkuuta 2012 KaPo tutki Suomen antifasistisen komitean toimintaa. Suomalainen huijari oli usuttanut Viron suojelupoliisin suomalaisten kimppuun.

En tarkoita tällä kertaa Kapolla (kameradenpolizei) toisen maailmansodan aikaista keskitysleirivankia, joka vapaaehtoisesti ilmoittautui eräänlaiseksi vartijavangiksi. Nämä kantoivat kädessään Oberkapon käsinauhaa, jossa oli kuvattu juutalaisia leimaavasti Daavidin tähti. Kaitsepolitseiamet, Viron suojelupoliisi (KaPo) on Viron tiedustelupoliisiorganisaatio, joka suojelee Viron perustuslain mukaisen valtiojärjestelmän säilymistä ja harjoittaa vastavakoilua. Heidän kohteensa on nykyään venäläismielisiksi otaksutut henkilöt ja ryhmät. En suhtaudu ylistäen aivan kaikkiin valittuihin ilmeisiin linjauksiin ja väitteisiin, joita nykyinen KaPo toteuttaa, mutta periaatteellisella ja juridisella tasolla pidän erittäin luonnollisena ja tärkeänä, että itsenäisyyttään kunnioittavalla valtiolla on suojelupoliisinsa: Virolla on KaPo.

Minä olen ollut surullinen siitä, että Kaukasian emiirikunta –terroristijärjestöä KavkazCenterin kautta sympatiseeraavat tietyt suomalaishenkilöt (Pauli Saarinen, Agneta Storsjö, Mikael Storsjö) ovat mainostaneet jotakin hullun ihmisen kirjoittamaa törkyblogia, jota joku tuntematon henkilö kirjoittaa jopa käyttäen minun nimeäni ja kuvaani petollisesti. En tiedä mitään tuosta herrojen ja rouvien kertomasta blogista, mutta tiedän yhden vastaavan törkyblogin, jonka google/blogger on jo sulkenut, koska blogi loukkasi törkeästi kunniaani ja osoitti halveksuntaa mm. muslimeita vastaan.

Edellä mainittu KavkazCenter terroristisivusto on joutunut lamautetuksi tämän kevään ja kesän aikana. Aiemmin YK:n turvaneuvosto saneli pakotteet, joissa tuo sivusto tuomittiin. Sittemmin keväällä YK:n turvaneuvoston terrorismin vastainen pakotekomitea vieraili myös Suomessa mm. ulkoministeriön vieraana. Ja viime viikot kyseinen Doku Umarovin ja Kaukasian emiirikunnan ”valtiollinen” sivusto on ollut tuhoutunut. Mainittua pahamaineista sivustoa idealisoineet ja sympatiseeranneet suomalaiset ovat nyt samanaikaisesti alkaneet mainostaa törkyblogia, jossa herjataan minua vastaan. Jo aiemmin Kavkaz-Center harjoitti sitä samaista pahaa tehtävää julkaisemalla yli 200 valheellista artikkelia minua vastaan venäjäksi, englanniksi ja turkiksi.

Surullisinta petollisen henkilön esiintyminen (minun nimeä ja kuvaa käyttäen) on erityisesti sähköpostiviestien osalta, sillä tuo henkilö oli ilmeisemmin lähettänyt parjaustekstiä jopa mainitulle Viron suojelupoliisille KaPo. Saamani tiedon mukaan hän käytti minun nimeäni, kun kirjoitti minua loukkaavaa tekstiä KaPo:lle!

Vain viikkoa ennen – ja mahdollisesti myöhemminkin – on petollinen suomalaishenkilö lähettänyt minun nimeäni käyttäen loukkaavaa postia Viron suojelupoliisille, vaatien minulle minun nimissäni maahantulokieltoa Viroon, minkä jälkeen KaPo – Viron suojelupoliisi – saapui antifasistisen komitean blogiin, josta KaPo päätti siirtyä myös Suomi-Kaukasia –ystävyysseuran sivuston selvittämiseen (jälleen kerran). Tuossa viestissä petollinen henkilö teki juuri viittauksia Suomen antifasistiseen komiteaan. KaPo selvitti myös minun oikeaa blogiani - petollisen ihmisen huijariblogin olemassaolosta ja siihen liittyvistä selvityksistä en tiedä. Mielestäni huijariblogi suljettiin jo muutama viikko sitten vaatimuksestani.

Minä kysyn kristittynä miehenä länsimaisen demokratian ja oikeusvaltion nimissä, eikö poliittisen kritiikin esittämiselle ole riittäviä reiluja ja läpinäkyviä muotoja. Eikö oma allekirjoitus ilmaise vastuullisuutta ja tarjoa riittäviä edellytyksiä vuoropuheluun ja erimielisyyksien ilmaisemiseen? Tietysti oman nimen käyttäminen aiheuttaa demokraattisen riskin joutua itsekin kritiikin kohteeksi, mutta eikö länsimaisen ihmisen aikuisuus jo edellytä sitä, että kritiikkiä esittäessään uskaltautuu myös kritiikin kohteeksi. Siksi oma nimi on arvokas allekirjoituksena kritiikille, jos sellaista tahtoo esittää. Tietyissä yhteiskunnallisissa asemissa olevat henkilöt tahtovat suojella nimeänsä ja kirjoittavat nimimerkeillä. Sellainen paine nimimerkkien käyttämiseen osoittaa vielä demokraattisten oikeusihanteiden heikkoa sisäistämistä suomalaisessa yhteiskunnassa: asianomaiset kirjoittajat saattavat menetellä rationaalisesti katsoen ”aivan oikein” nimimerkkien taakse paetessaan, sillä yhteiskuntamme ei ole erityisen salliva. Itse käytän omaa nimeäni, kärsien myös sen mukaiset seuraukset. Ala-arvoisinta on kirjoittaa petollisesti toisen henkilön nimellä – esiintyen halventavasti toisena tunnistettavana ihmisenä kuin kirjoittaja on oikeasti. Tuolle petolliselle menettelylle en löydä mitään kristinuskosta, länsimaisesta demokratiasta ja oikeusihanteista nousevaa arvostavaa perustetta.

Petolliset suomalaiset henkilöt ilmeisemmin ovat kokeneet, että Viron suojelupoliisi KaPo olisi muka lupaus kumppanista petollisen propagandan harjoittamisessa ”venäjämielisiksi” leimattuja suomalaisihmisiä vastaan. En pidä tuollaisesta kehityksestä ja ajattelutavasta. Mielestäni tuollainen ajattelutapa myös on Viron valtiota ja sen instituutioita halventava: en voi mitenkään uskoa, että mikään kunnioitettava valtiollinen insituutio hyväksyy halpa-arvoista petollista identiteettivarkautta ja väärän identiteetin takaa toisen ihmisen halveksuntaa. Mielestäni suomalainen petturi halveksi likaisilla toimillaan myös KaPoa, uskotellen että KaPo antaisi suosiota tuollaisille likaisille tempuille.

Vetoan teihin ystäväni - kristityt ja muslimit: rukoilkaa minulle voimia kestää kärsivällisesti petollisen ihmisen parjauskampanja ja rukoilkaa, että loukkaava petturi löytäisi totuuden ja oikeuden Jumalan tuntemisessa! Nyt hän on kirjoittanut ja kuvittanut halveksittavia tekstejä, joiden mukaan Allah, Muhammed ja Jeesus olisivat homoja terroristeja. Profeetta Muhammedin päähineeseen tuo henkilö on piirtänyt hakaristin ja dynamiitin. Allekirjoituksena ovat sanat, että kaikki muslimit olisivat terroristeja. Rukoilkaa, että tuollainen loukkaava väärämielinen toiminta päättyisi!




. . . . . . . .





_ _ _ _

Juha Molari Юха Молaри

pitkäaikaistyötön,

GSM +358 44 275 8284

Teologian tohtori, BBA

Blog http://juhamolari.blogspot.com/ ja VKontakte-profiili http://vk.com/id157941374

Homepage http://personal.inet.fi/business/molari/

EMAIL juhamolari-AT-rambler.ru ja juhamolari-ÄT-gmail.com (-at-= @)

СМИ и Юха Молaри (коллекция, Molari in Russian media): http://juhamolari.blogspot.com/2010/01/blog-post_23.html