maanantai 13. elokuuta 2012

Antakaa edes ”paskaduunia”. En huuda paskaa alttarilla, mutta saako suomalaismies silti edes jotakin työtä?

Timo Harakka, Anna Kortelainen ja Lilli Paasikivi keskustelivat nykyihmisen muuttuneesta asenteesta työhön. Lilli Paasikivi on suomalainen oopperalaulaja, mezzosopraano. Hän on naimisissa viulistin kanssa. Lilli Paasikivi oli tohkeissaan, kun suomalaiset ovat alkaneet vaatia itsensä toteuttamista työssä ja syrjiä toisia töitä ”paskaduunina”. Lilli Paasikivi nimettiin Suomen Kansallisoopperan taiteelliseksi johtajaksi 15.12.2011. Kolmivuotinen määräaikainen sopimuskausi alkaa 1.8.2013. Filosofian tohtori Anna Kortelainen väitteli tohtoriksi Albert Edelfeltistä. Hän opettaa taidehistoriaa Helsingin yliopistossa. Kortelainen yhtyi Paasikiven käsitykseen työn moraalista ja johtajuuden tarpeista.

En aio arvailla, millaista tyytyväistä työläistä Kortelainen ja Paasikivi toivoisivat, kun kovin voimallisesti ja tunteikkaasti – jopa naurun puolikkaassa oli tunnistettava sivistynyttä halveksuntaa ja hienovaraista emomaista kasvattamista moukkia vastaan - moittivat niitä itsensä toteuttamiseen pyrkiviä suomalaisia, jotka nirsoilevat työnteossa ja torjuvat työtarjouksia moittien tehtäviä ”paskaduuneiksi”. Minun on mahdoton tietää Kortelaisen ja Paasikiven henkilöhistoriasta, missä määrin taidehistorioitsija ja mezzosopraano ovat työtehtävissään koskettaneet sormellaan paskaan ansaintatarpeissa. Onko heillä kokemusta koko päivän täyttävästä työstä, jossa kuukauden ahkerassa työssä ansaitsee nettona 700-1400 euroa, mutta jossa työtehtävässä ei ansaitse julkista mainetta eikä kunniaa?

Minä olen virallisesti pitkäaikaistyötön suomalaismies. Pitkäaikaistyöttömyys tarkoittaa yli vuoden yhtäjaksoista työttömyyttä. Tällöin valtio tulee työllistämisessä avuksi ja maksaa työnantajalle 600-800 euroa kuukaudessa tukea vaikeasti työllistettävän henkilön palkkaamiseksi. Olen käyttänyt jo neljä kuukautta hyväksi tuota valtion tarjousta, mutta siitä huolimatta työnantajat eivät ole kutsuneet minua edes ensimmäiseen työhaastatteluun. Aina on ollut päteviä työnhakijoina niin runsaasti.

Kortelainen ja Paasikivi antoivat ymmärtää televisiokeskustelussa, että suomalaisten asenteet työtä kohtaan ovat liian usein muuttuneet kovin vaativiksi. Itsehän Kortelainen ja Paasikivi ovat parhaat puhujat asiansa puolesta, kun eivät työssään ole toteuttamassa itseään, vaan taidehistorioitsija ja mezzosopraano tekevät uutterasti paskaduunia valittamatta ja moittimatta duuniaan.

Minä olen etsinyt rohkeasti ihan kaikkea duunia enkä ole luokitellut töitä paskaduuniksi ja valkokaulustyöksi. Olen ollut aidosti motivoitunut mihin tahansa työhön. Olen etsinyt töitä kioskin kassalle, bensa-asemalle, siivoojaksi, varastomiehen töihin niin kuin mediaan ja konttorihommiin jne. En ole saanut ainuttakaan kutsua edes työhaastatteluun kokonaisen vuoden ja viiden kuukauden aikana.

Oikeistolainen argumentointi vetoaa työllistymisongelmissa siihen, että työttömän korvaukset ovat liian korkeat, minkä tähden työtön ei ole halukas työhön. Omasta kokemuksesta voin vakuuttaa, että 500 euron nettomääräinen kuukaudessa saatava työttömän peruspäiväraha ei ole liian korkea. Se summa ei ole edes riittävä arkiseen selviytymiseen, vaan kuukaudesta toiseen syntyy aina vähitellen lisää velkaa eikä vanhaa voi lyhentää pois. Minä en saa mitään ammattiliittoon liittyvää työttömyyskorvausta, vaan elän pelkällä peruspäivärahalla. Silti olen säilynyt parhaassa mahdollisessa AAA-luottoluokassa, vaikka tiukkaa ja niukkaa elämä todellisesti on.


Kuva: Juha Molari metsurin hommissa 1980-luvun alussa


Etsin siis aivan paskaduuniakin, jos kukaan muu ei sitä tahdo tehdä. Itse asiassa ilmoitan, että ihan mikä tahansa koko päivä duuni kelpaa minulle, jos työ on laillista. Minä teen työtä, jotta saisin tyytyväisin mielin ostaa leipäni ravintoani varten. Olen tehnyt kokonaisuudessaan parin vuoden ajan metsurin hommia, jossa palkka kertyi urakkahinnoittelun takia toki huomattavasti paremmaksi kuin työttömän peruspäiväraha. Ilmeisemmin Kortelainen ja Paasikivi eivät luokittelisi metsurin hommia paskaduuniksi, vaan romanttiseksi ulkoiluksi (unohtaen tietysti paarmat, ampiaispesät, käärmeet, pihkan ja hien). Olen myös opetellut siivoamista: ensisijaisesti kodin lattioita, mutta toissijaisesti myös viiden vuoden yöt huoltoaseman lattioita ja tiloja.


Kuva: Juha Molari siivoaa vuokrakotinsa lattioita 1990-luvun lopulla

Olen tehnyt ehkä sata työhakemusta näiden puolentoista vuoden aikana, mutta en ole saanut yhtään kutsua työhaastatteluun. En ole kaikkia työhakemuksia kertonut julkisesti Facebookissa tai blogissani, jotta vihamieheni eivät tulisi aina häiritsemään työnhakuani. Työnsaannin ongelmat hämmästyttävät: olen kuitenkin raitis, savuton, terve, hyväkuntoinen työmies, joka ei ole kutsunut mitään työpaikkaa paskaduuniksi. Joissakin tapauksissa olin Venäjään liittyvien työtehtävien haussa ainut työnhakija, joka osasi venäjää ja oli ollut jotenkin suhteissa Venäjään, mutta en päässyt edes haastatteluun. Suomessa tapahtuvat suomalaiset perushommat ovat olleet yhtä lailla vaikeasti saavutettavissa. Liekö ongelma siinä, että en tahdo huutaa paskoja ortodoksisen kirkon alttarilla toisin kuin sivistyneistömme ja kulttuurimme kerma tahtoisi huudattaa paskaa?

Minä en ole ihan vakuuttunut siitä, että taidehistorioitsija Anna Kortelainen ja mezzosopraano Lilli Paasikivi olisivat aidosti tietoisia työttömän työllistämisvaikeuksista ja köyhän duunarin todellisuudesta.




. . . . . . . .





_ _ _ _

Juha Molari Юха Молaри

pitkäaikaistyötön (elää Kelan peruspäivärahalla),

GSM +358 44 275 8284

Teologian tohtori, BBA

Blog http://juhamolari.blogspot.com/ ja VKontakte-profiili http://vk.com/id157941374

Homepage http://personal.inet.fi/business/molari/

EMAIL juhamolari-AT-rambler.ru ja juhamolari-ÄT-gmail.com (-at-= @)

СМИ и Юха Молaри (коллекция, Molari in Russian media): http://juhamolari.blogspot.com/2010/01/blog-post_23.html