sunnuntai 23. syyskuuta 2012

Knowledge management ja design management

Suomalaista yhteiskuntaa kehutaan tietoyhteiskunnaksi. Pidän suuressa arvossa suomalaisen yhteiskunnan korkeaa kansainvälistä mainetta. Monta kertaa olen saanut kuulla ulkomaisilta spesialisteilta sellaista ylistystä Suomea kohtaan, että kehut ovat vaikuttaneet jo totuudenvastaisilta. Olen omien kokemusteni ja lähimmäisteni kohtaloita kuuntelemalla oppinut kovan kautta, että tietoyhteiskuntamme on hyvin kaukana optimaalisesta. Me hukkaamme osaamisen pääomaa. En voi mitenkään muuten arvioida myöskään omia kohtaloitani työmarkkinoilla. Suomessa on paljon hyvää, minkä kertoo mikä tahansa kansainvälinen arvio.


Akateemisen tohtoritutkinnon mukaista väitöskirjaani tunnettu suomalainen professori arvioi sanoilla ”tutkimuksessa viitattu sekundaarikirjallisuus on sekin laajuudessaan aivan omaa luokkaansa mihin tahansa normaaliin väitöskirjaan verrattuna: kirjallisuusluettelo kattaa 150 sivua ja ainakin kaksi ja puoli tuhatta teosta ja artikkelia! Kirjallisuutta on myös käytetty tehokkaasti”. Psykohistorian viitekehys olisi sekin avaamassa ymmärrystä yhteisöjen ja yksilöiden luovuutta estäviin tai tukeviin rakenteisiin. Suomalainen yhteiskuntamme on panostanut oppimisen mahdollisuuksiin niin erinomaisesti, että mainitun tohtoritutkinnon lisäksi sain suorittaa liiketaloustieteestä lähes 180 opintoviikkoa (vanha laskutapa) ja vaihto-opinnot Pietarin finanssi- ja ekonomiyliopistossa sekä sain valmiiksi myös toisen loppututkintoni ja sain suorittaa jopa informaatioteknologian ammattikorkeakouluopintoja puolikkaaseen tutkintoon saakka. Yhteiskuntamme on käyttänyt veromarkkoja ja resursseja. Kaiken koulutuksen lisäksi olen kerännyt kokemusta verkostoista ja toiminnasta erilaisissa kansainvälisissä verkostoissa. Olen kuitenkin ollut työmarkkinoille epäkiinnostava työnhakija jo kohtuullisen kauan. Nyt olen saanut suosituksia, että hakisin vahtimestarin koulutukseen kaiken korkeakoulutuksen jälkeen.

Rohkenen mainitun oman ja mainitsemattomien lähimmäisteni kokemusten jälkeen väittää, että suomalaisen tietoyhteiskunnan knowledge management ei ole vielä pareto-optimaalisessa tilassa. En väitä, että pelkäisin hikisiä töitä toimeentuloa varten. Sellaisia tehtäviä olen tehnyt elämäni aikana. Sellaisia tehtäviä olen aina ankarimmista toimista alkaen myös edelleen hakenut kaiken muun ohessa. Työtä ei pidä pelätä omien hienojen sormien tähden. Osansa epäonnistumisessa tiedon ja osaamisen myynnissä on myös aktiivisesti vaurioitettu maineeni. Todenmukaisuudesta on tuskin koskaan välitetty edes viimeisiin päiviin saakka.

Jäämättä enempää oman kohtalon esitelmöintiin, saatan otaksua, että suomalaisessa yhteiskunnassa ja yrityskulttuurissa ei yleisemminkään ole aivan riittävästi onnistuttu asiantuntijaosaamisen muunnossa yrityksen pääomaksi. En puhu vain kirkkojen kokemuksen perusteella. Seurakuntien toimintaa ovat yhteisöpsykologit arvioineet usein regressiiviseksi. Niiden toiminnassa saattaa ilmetä jopa patologisia piirteitä taistelussa tuoreempia, haastavampia uskoon ja toimintaan liittyviä syventäviä näkökohtia vastaan.

Samaa ongelmaa tavataan myös yrityksissä, vaikka yritysten toimita perustuu aidommin ansainnalle. Yksilöt ja tiimit tarvitsevat toisiansa asiantuntijaosaamisen löytämisessä yrityksen pääomaksi. Kuinka yrityksissä ja koko suomalaisessa yhteiskunnassa säilyisi ja kehittyisi vuoropuhelu? Kuinka erilaisten ihmisten yhteistyö luo upean lopputuloksen?

Knowledge management ja design management eivät saisi elää hyvin erillistä elämäänsä ilman että ne koskaan kohtaavat toisiansa. Jos design management ymmärretään vain ulkoisesti suojelluksi maineeksi, jossa toistetaan liki sisällyksettömiä kauniita lauseita, niin tilanne ei ole vielä edes välttävä. Design management on hiukan paremmin määriteltynä liiketoiminnan muotokulttuuri tai yrityskuvan visualisointi. Näissäkin sanoissa puuttuu vielä itse prosessi: yrityksen maine syntyy käyttäytymisestä, ihmisistä ja lupausten toteuttamisesta. Yrityksen design management voi rakentaa brändiä voimakkaasti ja uskottavasti vain, jos yrityksen henkilöstön osaamista kyetään kunnioittamaan, osaaminen vapautetaan voimavaraksi. Yrityksen tai yhteisön kulttuuri tulee viestiä perusarvoja ja antaa henkilöstölle perusteet toiminnalle. Yrityksen on kyettävä viestimään omia arvojaan myös työntekijöille, jotta työntekijät tietävät, mihin he kuuluvat ja mitä heiltä odotetaan. Yrityksen tai yhteisön sisäinen kulttuuri ei saa olla ristiriidassa niiden mainoslauseiden kanssa, joita mainostetaan asiakkaille. Parhaassa tapauksessa työntekijä kokee, että tämä ei ole enää vain työpaikasta, vaan vastuu. Tuo hyvä tapaus voi toteutua, jos knowledge management on kiinteässä vuoropuhelussa design managementin kanssa.

En ole kovin vakuuttunut, että suomalainen yhteiskunta ja sen yritykset osaavat arvostaa ja etsiä osaamista. Yhä edelleen kaverisuhteet ovat tärkein rekrytointiperuste ja yrityksen resurssipääoma. Suomessa emme kuitenkaan puhu niin paljon korruptiosta, kun kaverisuhteet ratkaisevat kumppanuudet ja rekrytoinnit.

. . . . . . . .



Juha Molari Юха Молaри
GSM +358 44 275 8284
Teologian tohtori, BBA
EMAIL juhamolari-ÄT-gmail.com (-at-= @)
СМИ и Юха Молaри (коллекция, Molari in Russian media): http://juhamolari.blogspot.com/2010/01/blog-post_23.html