keskiviikko 12. syyskuuta 2012

Lapsiin kohdistuvien uhkausten jokapäiväistyminen


Yksityisenä ihmisenä on mahdotonta muodostaa kattavaa käsitystä siitä, missä määrin lapsiin kohdistuvien, tuntemattomien ihmisten tekemien uhkausten määrä on lisääntynyt. Omien lasteni osalta voin valitettavasti puhua uhkausten jokapäiväistymisestä. Koska olen työtön suomalaismies, niin mietin uhkausten lisääntymisen syyksi mahdollista tietyn henkilön tai ryhmän sosiopaattista tai psykopaattista vihaa meitä työttömiä vastaan.

Minun omaan henkeeni kohdistuvat uhkaukset ovat olleet kovin usein toistuva ilmiö jo vuosikausia, enkä niistä viitsi enää pääsääntöisesti kertoa yksityisesti, julkisesti tai viranomaisillekaan. Ilmeisesti ensimmäisen vihamielisen uhkaavan viestin sain keväällä 2004, kun eräs suomalainen yrittäjä ilmoitti, että hän ja hänen ystävänsä kyydittäisivät minut takaisin Venäjälle, jos olen todella aikomuksissa muuttaa Venäjältä takaisin Suomeen. Se jäi pelkästään muutamaksi äkäiseksi viestiksi, jonka sain. Tulkitsin sekoilevan yrittäjän uhittelevat sanat aivan oikein pelkäksi tarpeettomaksi meteliksi.

Lapsiini kohdistuvia uhkauksia on nyttemmin saapunut lisääntyvässä määrin. En ole kiinnittänyt asiaan tarpeeksi huomiota. Identiteettirikollinen kohdisti perhemurhan uhkan lapsiini. Tietyt paperilappuset ja tuntemattomasta numerosta saapuneet tekstiviestit ovat olleet samaa linjaa. Tietysti muistan kauhulla tynkä-Karjalan Anttina tunnetun evp. kapteernin Antti-Pekka Mustosen - Kerkko Paanasen ja Mikael Storsjön "kaverin" - viestit muutama vuosi sitten, kun hän ei "uhannut", vaan "lupasi", että poikani (nimeltä mainiten) on kuoleman lapsi, koska Mustosen suku ei anna ikinä anteeksi Karjalan menetystä. Poliisi piti tuolloin sopivana luvata "PUOLIKSI venäläisen" (kuten Mustonen nimitti) poikani kuolemaa, koska hän ei uhannut, vaan lupasi kuoleman ja mahdollisesti kolkutella korostetussa valmiustasossaan oville yhdessä virolaisten "mäkimiesten" kanssa (katso aineisto: Suomalainen kapteeni Antti-Pekka Mustonen lupaa pikkulapsen kuolemaa). Nyt tuli myös sähköpostiviesti - taas kerran. Lähettäjä ei ole kuitenkaan välttämättä Viroon paenneita suomipoikia eikä edes AP Mustosen ystäviä.

Keskustelin tänä aamuna iäkkäämmän rouvashenkilön kanssa ja hän oli kauhuissaan, että lapsiin kohdistetaan sen muotoisia uhkauksia kuin luin muutamia tekstejä. Niin sain innoituksen palata arkiseen järkeen ja ilmoittaa rikosilmoituksen avulla selvästi, että en hyväksy lapsiini kohdistuvia uhkaavia viestejä. Tällä kertaa rikosilmoitus kohdistui sähköpostiviestin sisältöön ja lähettäjään.

Lisäksi rikosilmoituksen tarpeellisuutta korosti se, että mainitun sähköpostin kirjoittelija oli nimitellyt minua pyromaaniksi ja varottanut minun itseni palavan kaiken mukana. Vain reilua vuorokautta myöhemmin maanantai-iltana ajoin poikani kanssa polkupyörällä jalkapalloharjoituksista kotiin ja havaitsimme useita poliisiautoja talon parkkipaikalla. Sain tietää, että autojen päälle oli heitetty polttoainetta, mutta poliisin tulo oli karkottanut pyromaanin (pyromaanit). Pyromaani-kirjoittelija uhkasi myös lapsiani.

Minun on vaikea ymmärtää syitä, minkä tähden lapsiin kohdistetaan uhkauksia. Nyt kirjoittelija lausuu, että ”saat pataas kun lähet ulos pois asunnostas ja muäs hinttiperheesi!” Tällaisten viestien hyväksyminen jokapäiväiseksi viestinnäksi ei saa olla tulevaisuutemme.

Jos vaikka minut nirhattaisiin, niin silloin valtiomme veronmaksajat kollektiivisesti voisivat ehkä laskennallisesti säästää toistaiseksi noin 700 euroa kuukaudessa, mutta en pidä oikeana, että pitkäaikaistyöttömien lapsiin kohdistetaan uhkauksia. Onko uhkausten syynä mahdollisesti työttömyyteni? Kaikista mahdollisista syistä ja tekosyistä riippumatta on ehdottoman jyrkästi puututtava lapsiin kohdistuvien uhkausten jokapäiväistymistä vastaan: näistä uhkauksista ei saa tulla trendi. Otan nyt nolla-toleranssin uhkauksiin, jotka kohdistuvat lapsiini.

Mielestäni oikea tapa ilmaista voimakas tyytymättömyys ja huolestuneisuus lapsiin kohdistuvia uhkauksia vastaan on kertoa asiasta julkisesti ja viedä tapaukset tunnollisesti poliisin tutkittavaksi rikosilmoituksina.

Poliisin niukat resurssit eivät ehkä riitä kaikkien ilmoitusten tutkimiseen, jolloin lapsiin kohdistuvaan uhkaukseen varattavien poliisiresurssien sijasta arvioidaan jonkin toisen asian selvittäminen tärkeämmäksi tehtävien jaossa. Tuo huoli pienen lapsen unohtamisesta ei saa kuitenkaan olla vanhemmalle esteenä tai hidasteena, vaan poliisin puoleen on käännyttävä toimeliaasti. On sanottava jyrkästi tuomio uhkailulle.






. . . . . . . .



_ _ _ _

Juha Molari Юха Молaри

pitkäaikaistyötön (elää Kelan peruspäivärahalla),

GSM +358 44 275 8284

Teologian tohtori, BBA

Blog http://juhamolari.blogspot.com/ ja VKontakte-profiili http://vk.com/id157941374

Homepage http://personal.inet.fi/business/molari/

EMAIL juhamolari-AT-rambler.ru ja juhamolari-ÄT-gmail.com (-at-= @)

СМИ и Юха Молaри (коллекция, Molari in Russian media): http://juhamolari.blogspot.com/2010/01/blog-post_23.html