sunnuntai 2. syyskuuta 2012

Terijoen mustikoita ja sieniä


Kuva: Juha Molari matkalla Terijoen ("Vihreä kaupunki") metsälle marjastamaan ja sienestämään.

Pietarin pikkuasioiden jälkeen suunnistin kohti Terijokea, niin kuin suomalaiset kutsuvat vanhastaan, vaikka tuo paikka on kääntynyt ”Vihreäksi kaupungiksi” (Зеленогорск). Puhuttakoon siis ajanmukaisesti Vihreästä kaupungista ja sen sienistä.

Pidin puhelimeni suljettuna nämä päivät. En avannut myöskään internettiä ja sähköpostia. Tiesin, että minuun olisivat eräät venäläiset tahtoneet ottaa yhteyttä, mutta en tuntenut heidän taustojaan tarpeeksi hyvin.


Vihreässä kaupungissa saatoin tuntea, kuinka männikkö oli kääntynyt aidon venäläiseksi: vapaaksi. Jos Vihreän kaupungin mäntyjä tai kuusia olisi halannut, niistä olisi voinut tuntea venäläisen metsän vapauden. Nämä nuoret männyt ja kuuset olisivat hiljaa lausuneet korviin: "Me olemme vapaat! Kiitos vapaudesta!" Nämä männyt ja kuuset eivät kasvaneet siinä Suomessa, joka kävi Hitlerin aseveljenä ja liittolaisena sotaa suurta vihollistaan vastaan.

Metsässä oli tunnistettavissa muutamia vanhoja suomalaisasuntojen kivijalkoja. Myös vanhoja kulkureittejä oli havaittavissa. Kukaan ei niillä kivijaloilla ja niillä kulkureiteillä laulanut pahoja marssilauluja toisia kansalaisuuksia ja valtioita vastaan. En hyräillyt edes mielessäni Jääkärimarssia: ystävyys ja ilo olivat päällimmäiset tunteeni.




Kuva: Vihreän kaupungin vapaan metsän mustikoita

Minä olin sienestäjien ja marjastajien joukossa ainoa suomalainen. Olin hyvässä ystävyyden ja yhteistyön hengessä metsällä. Myöskään venäläiset ystäväni eivät kaivaneet uusia juoksuhautoja eivätkä entisöineet vanhoja juoksuhautoja. Vihreän kaupungin sienet ja mustikat maistuivat parhailta yhteisellä aterialla meidän kaikkien kesken. Tätä halusimme aidosti ystävien kesken muistaa aivan ideologisena perustana valtioiden väliselle yhteistoiminnalle.


Kuva: Terijoen ("Vihreän kaupungin") sienet maistuvat hyviltä

Vihreän kaupungin sienet ja mustikat olivat täysin vapaasti poimittavissa Suomen kansalaiselle, joka saapui yhdenkerran turistiviisumilla datshalle. Nämä sienet ja mustikat maistuivat maukkaasti "venäläisiltä sieniltä", ne olivat kääntyneet venäläisiksi niin kuin myös Terijoen kuuset ja männyt olivat kääntyneet venäläisen Vihreän kaupungin puiksi. He puhuivat venäjää ilman mitään vierasta aksenttia ja outoa intonaatiota. Niissä ei ollut enää mitään Ryti-Tanner-Mannerheimin Suur-Suomen makua. Niitä varten ei tarvinnut rakentaa uusia tai entisöidä vanhoja juoksuhautoja. Nämä sienet ja mustikat olivat ihan aidosti tämän kesän satoa. Ne olivat vapaasti poimittavissa ja ystävien kesken aterialla nautittavissa! Ja erityisesti pistin merkille, että vaikka suutelisit Terijoen sammakkoa, niin komeaa prinssi-Mannerheimia ei tulisi esille (en yrittänyt edes suudella).


Venäläiset ystäväni kunnioittivat hyvin suomalaista historiaa, josta olivat tietoisia. He puhuivat myös paljon ja kauniisti matkoistaan Suomessa. Heillä ei ollut mitään halveksuntaa, ei mitään finnofobiaa poimiessaan sieniä ja mustikoita, joita me sitten söimme päivällä ja illalla.

Venäläinen eräs ystävä esitti minulle myös kutsun saapua luennoitsemaan Pietariin tai muualle, mutta en voinut valitettavasti vastata myönteisesti kutsuun, koska minulla ei ole vuosiviisumia, ja vuosiviisumin saaminen vie niin paljon aikaa, että en ennättäisi luennoida tänä syksynä. Kerroin myös, että minulla ei ole varaa ostaa vuosiviisumia ennen joulukuuta. Vasta silloin on toiveena saada vuosiviisumiin rahaa, kun Suomen valtio palauttaa liikaa perittyjä veroja!

Sieniä ja mustikkapiirakkaa sekä saslikkia syödessämme ystäväni ihmettelivät myötätuntoisesti, miksi minun on niin vaikea saada töitä Suomessa. Ymmärsimme yhdessä, että tämä hetki on vain pieni hetki eikä ennusta sitä, millaiseksi maailmamme muuttuu lähiaikoina. Kuka tietää Euroopan kohtaloa ja sen myötä Suomen tilannetta? Ehkä Suomessa tapahtuu ystävyyden ja yhteistyön uudelleen herääminen?

Eräs venäläinen ystäväni osasi opastaa heitä asiantuntevasti, että olen loukannut sekä Tarja Halosta että Heidi Hautalaa ja Suomen ulkoministeriötä. Itse Tarja Halonen on poliisidokumenttien mukaan opastanut terroristien propagandan kustantajaa Mikael Storjötä siinä, miten tämä voisi onnistuneesti tuoda pakolaiset Suomeen. Ja Heidi Hautala jatkoi tiivistä yhteistyötä Storsjön ja Islam Matsievin (Kavkaz-Centerin webmasterin) kanssa senkin jälkeen, kun hänen olisi pitänyt jo tietää noiden henkilöiden kyseenalaiset, pahamaineiset kytkökset.

Islam Matsievin nimi tuli esille ”luonnollisista syistä” lauantaina 1. syyskuuta 2012 yhteisellä ateriallamme, koska täsmälleen kahdeksan vuotta aiemmin Matsievin kaverit ja veli iskivät Beslanin kouluun. Ihmettelen edelleen, miksi kukaan suomalainen toimittaja ei ole lukuisissa Matsiev-haastatteluissaan kysynyt, missä Islam Matsiev oli silloin, kun ”pikkuveli” Yunus Matsiev toimi Shamil Basayevin ja Beslanin terroristien radiomiehenä. Mitä Islam Matsiev mietti silloin, kun tiesi samasta talosta lähteneet nuorukaisen matkaavan pahassa mielessä Beslaniin? Mitä Islam Matsiev mietti silloin Kavkaz Centerin chatin administraattorina, kun pikkuveli kirjoitti tuossa chatissa terrori-iskun jälkeisistä tunnelmistaan? Mitä Islam Matsiev koki silloin, kun pikkuveli pakoili iskun jälkeen Turkissa, missä hän itsekin oli aina siihen saakka kunnes saapui yhdessä Yunus Matsievin siskon kanssa Mikael Storsjön avustamana Suomeen? Näitä sisäpiirin tunteita olisi kiinnostava lukea suomalaisesta mediasta, mutta ehkä se on liikaa vaadittua. Joka tapauksessa jälleen on oikea päivä ilmoittaa osanotto Beslanin koulutragedian uhreille.

Sain kuulla myös, että vain muutama kuukausi sitten yksi näistä ystävistäni matkusti Moskovasta etelään paikallisessa sähköjunassa. Tällöin oli tullut puheeksi Suomi ihan sattumalta. Junassa istunut vanha mummo oli kertonut siinä yhteydessä, miten kauheasti Suomessa kohdellaan erästä ihmisoikeusaktivistia, pappia, joka kamppailee terroristipropagandaa vastaan. Ystäväni oli tuolloin yllättynyt ja paljastanut, että hän itse asiassa tuntee tämän papin – nykyään jo ex-papin!

Joka tapauksessa Vihreän kaupungin sienet ja mustikat maistuvat hyviltä, kun venäläiset ystävät valmistivat niitä datshallaan meikäläiselle suomalaiselle pitkäaikaistyöttömälle miehelle. Hyvä ystävyys ja yhteistoiminta voisi tuoda valtiollisesti ja kansallisesti paljon hyvinvointia ja ravintoa rajan molemminpuolin, jos vain osaisimme kanssakäymisen jalon taidon.



. . . . . . . .



_ _ _ _

Juha Molari Юха Молaри

pitkäaikaistyötön (elää Kelan peruspäivärahalla),

GSM +358 44 275 8284

Teologian tohtori, BBA

Blog http://juhamolari.blogspot.com/ ja VKontakte-profiili http://vk.com/id157941374

Homepage http://personal.inet.fi/business/molari/

EMAIL juhamolari-AT-rambler.ru ja juhamolari-ÄT-gmail.com (-at-= @)

СМИ и Юха Молaри (коллекция, Molari in Russian media): http://juhamolari.blogspot.com/2010/01/blog-post_23.html