tiistai 30. lokakuuta 2012

Jussi Parviaisen blogi on liian rohkea minulle toimitettavaksi

Kuva: Jussi Parviaisen blogin näkymä osoitteessa
http://jussiparviainen.blogspot.fi/

Jussi Parviainen tahtoisi virittää vanhan bloginsa uuteen suosioon. Sen tähden me istuimme alas ja vaihdoimme blogin layoutia, taustasta tuli sanomalehtimäisempi, mutta kontrastisäätöihin jäi yhä selviä puutteita. En ole kuitenkaan saattanut editiota valmiiksi.  Rahaa tarvitsisin kovasti, mutta silti en voi auttaa edes ystävää blogin kehittämisessä.  En ole kyennyt tarttumaan tehtävään: hänen bloginsa rajuus ja rohkeus tekevät vastenmielisen tunteen minussa. Niin mieleni masentuu, jos pitäisi avata bloggerin hallintopaneeli.  Siksi teen muita rahattomia asioita pikemmin kuin pornoon liittyvien tekstien ja kuvien toimittamista.

Minä sain käyttäjätunnuksen ja salasanan, jotta voisin toimittaa Parviaisen jo julkaistua aineistoa ja julkaisemattomassa tilassa olleen entistä rohkeamman aineiston. Tällä hetkellä Jussin blogi on "suhteellisen siveä", koska en ole suostunut lataamaan Jussin kuvaamasta ja lähettämästä pornokuva-aineistosta rohkeaa materiaalia blogiin.

Ohjaaja Jussi Parviainen on intelligentti mies, jonka oppineisuus ei ole saanut olla parhaassa käytössä enää vuosiin. Viime viikolla istuimme Lasipalatsin kirjastohuoneessa internet-liittymän ääressä ja opettelimme hänen bloginsa editointia. Mies kertoi, että aivan nuorukaiset kutsutaan nykyään teatteriohjaajiksi. Häntä ei kutsuta. Minulla on sama kohtalo omien työhakemusteni käsittelyssä.

Jussi lupasi minulle 300 euroa sivuston toimittamisesta. En ole aivan varma siitä, että saisinko rahaa koskaan. Jussi lupasi mahdollisen editorin korvauksen myös tämän jälkeen, kun blogi on saatu aktiiviseksi. Suurempi ongelma kuin rahaan liittyvä epäluulo on vastenmielisyys, jonka tunsin heti, kun kuulin sivuston entisöinnin koskevan myös Saana Parviaisen (os. Uimosen) pornokuvia. En halua toimittaa pornosivuja ja –kuvia, en edes nälänhädässä rahallista tarjousta vastaan. Miten Jussi voi unohtaa, että minä olen teologia kutsumuksesta, en rahan ansainnan tähden: jos en voi enää toimia pappina, tämä ei tarkoita minulle mitään hyppyä pornosivuston toimittajaksi edes rahan tarpeessa. Olen kristitty yhä edelleen, Venäjän ortodoksisen kirkon uskova seurakuntalainen. Kristilliseen vakaumukseeni ei sovi mitenkään kaikenlaisten juttujen ja kuva-aineiston toimittaminen.

Tunnen hengessäni niin suurta vastenmielisyyttä pornokuvien julkista esillepanoa vastaan, että en voi tehdä tuota toimintaa. Mielestäni omaatuntoa täytyy kuunnella. Raha ja rahantarve eivät saa sammuttaa myöskään moraalia. Rohkea saa olla yhteiskunnallisessa keskustelussa ja reipas toiminnoissa, mikäli teatteri- ja elokuva-alan osaajana aikoo menestyä, mutta pornolla ansainnan etsiminen ja hakeminen ei tee sivuston toimittamisesta yhtään jalompaa kuin itse ”pornotähtien” kyseenalainen tähteys.

En ole myöskään aivan vakuuttunut, ettei pornosivujen ja –kuvien toimittamisesta syntyisi rikosilmoituksia ja –tutkimuksia. En halua olla missään tekemisissä avustamassa mahdollista rikollista toimintaa siitäkään Jussin lupauksesta huolimatta, että Saana ei nostaisi mitään juttua Jussia vastaan.

Vuosi sitten minä annoin selvät tekniset neuvot, miten bloggerin sivustoa toimitetaan. Jussi kuvasi kameralla nuo tekniset ohjeet muistiinsa. Tämä toimittaminen oli erinomaisesti Jussin hallinnassa sen jälkeen, kuten on julkisesti tullut havaittua sivuston suuren julkisuuden kautena. Minun on vaikea uskoa, että Jussi ei kykenisi nyt omaa bloggeriaan toimittamaan. Minun ohjeeni oli tapaamisessa ja useissa puhelinkeskusteluissa, että tärkeintä olisi nyt tuottaa uutta aineistoa. Jos minä näen uuden aineiston syntymisen bloggeriin, niin voin kehittää kirjoitusasua ja ulkoasua vanhempien blogien osalta siltä osin, että nämä eivät ole alatyylistä pornoaineistoa.  Mitään uutta aineistoa ei ole kuitenkaan syntynyt blogiin pyynnöstäni huolimatta. Jos lukijoita halutaan ohjata blogiin, silloin uuden aineiston luominen olisi välttämätöntä. 

Jussi Parviainen on tahtonut auttaa minua hyvin ansiokkaasti, ehkä työpaikan löytämisessä enemmän kuin kukaan toinen ihminen. Hän antoi erittäin vakavasti otettavan vihjeen logistiikkakeskuksesta, jonne etsittiin paljon työvoimaa. Hänen iäkäs ystävänsäkin pääsi töihin ilman alan kokemusta. Minä en onnistunut saada työtä, mutta se ei ollut Jussin vika.


Yksinteoin 2 elokuva oli Jussi Parviaisen viimeisin elokuva. Tulos oli myös erittäin vaikuttava. Elokuvan ohjaajan ja tuottajan tarpeisiin tein elokuvamainontaan tarvittavat useat kymmenet valokuvat (kuvakaappaukset) elokuvasta.



Takakontti-elokuvaa varten tein esittelyvideon. Tuota videota on katsottu erityisen runsaasti Venäjällä sen jälkeen kun Komsomolskaja Pravda julkaisi esittelyvideon. Lehden toimittaja otti yhteyttä myös minuun elokuvahankkeen johdosta, mutta ohjasin hänen puhelunsa Jussi Parviaiselle, joka on alan ammattilaisena ainoa sopiva henkilö lausumaan, miten elokuva pitää tehdä.

Minä tietysti haluan edistää ja tukea, jos mitenkään mahdollista, Jussin hankkeita ja projekteja. Valitettavasti Jussi Parviainen on liian raju blogissaan. En kykene editoimaan sitä. Olen ollut jo kolmisen viikkoa täysin toimeton, vaikka Jussi on pyytänyt apua. Tämä tehottomuuteni ja tuloksettomuuteni ei ole mitenkään luonteenomaista minulle. Olen tavanomaisesti ripeä toimissani. Nyt aineisto luo minulle vastenmielisen tunteen, minkä tähden en kykene tarttumaan tehtävään. Mahdollisesti Jussi Parviaisen raju blogi puhuttelee monia muita henkilöitä.  Blogin tilastoista näin, että noin miljoona lukijaa blogin parin kovan kuukauden aikana on tietysti enemmän kuin minun blogissani voi tulla tulokseksi kokonaisen vuosikymmenen aikana. Minä itse olen omistautunut toisenlaisiin tehtäviin. Kaikkeen en minäkään pysty. Jussin blogille on odotettavissa uusi nousukausi. Itse en kuitenkaan kykene vauhdittaa tuota nousukauttta. Henki on enemmän kuin seksi.

. . . . . . . .



Juha Molari Юха Молaри
GSM +358 44 275 8284
työtön
Teologian tohtori, BBA
EMAIL juhamolari-ÄT-gmail.com (-at-= @)
СМИ и Юха Молaри (коллекция, Molari in Russian media): http://juhamolari.blogspot.com/2010/01/blog-post_23.html