lauantai 13. lokakuuta 2012

Kympin poika


Täytyisi tiedostaa, että suomalaiset viranomaiset ja media eivät ole ainoa ongelma tässä lasten ja perheiden kiista-asiassa Venäjän kanssa, vaan nämä viranomaiset ja media heijastavat vallitsevia ikäviä asenteita, usein jopa tiedostamattaan. Olen samaa mieltä niiden kriitikkojen kanssa, että mediassa olevien tietojen tarkkuuteen ja täsmällisyyteen pitää kiinnittää huomiota. Ongelmia ei kuitenkaan viherpestä puhtaaksi sillä teeskentelevällä selityksellä, että lapsi- ja perhekiistojen syynä olisi venäläisen median väärät tiedot. Olemassaolevat ongelmat ovat suomalaisissa asenteissa ja toimissa todellisia, eivät vain mediassa esitettäviä. Ongelmat eivät poistu teeskentelevillä selityksillä ja "paljastuksilla", jotka kertoisivat venäläisten saaneen liian suuria, liioiteltuja numeroita Suomen huostaanottobisneksestä tms.

Poikani venäjänkieli on äidinkielenä ensimmäinen kieli, samalla tavalla kuin Rimman pojalla Anton Salosella ja venäläisten äitien pojilla valtaosin. Teimme valintamme, että hän käy kolmesta vuodesta neljänteen vuoteen venäläistä päiväkotia, jossa on toki hiukan myös suomalaisia laululeikkejä. Viidennen vuoden hän kävi suomalaisessa päiväkodissa. Tuossa päivähoidossa hän oppi suomenkieltä paremmin kuin minun kanssani, koska olin siihen aikaan tarpeettoman kiireellinen kirkollisia töitä ja akateemista tutkimusta varten. Päiväkodin apuhoitajaksi paljastui venäläinen äiti, joka ihaili poikaani, koska poikani saa säilyttää venäjän kielen suomen kielen rinnalla. Tämä hoitaja kyynelehti omaa murhettaan, että hänen poikansa ei saa puhua kotona eikä missään venäjää, koska suomalainen isä kieltää. He eivät voi edes matkustaa Venäjällä, koska isä ei anna. Isän asenteiden tähden pojalla ei ollut mitään edellytyksiä yhteydenpitoon venäläisten isovanhempien, serkkujen ja muiden sukulaisten kanssa: poika ei osannut venäjää, jotta voisi puhua heidän kanssaan. Olen nähnyt tämän hoitajan myös sittemmin ja kunnioittaen tervehdimme aina toisiamme. Tuollaisen suomalaisen isän kohtalokas vihamielisyys on tehnyt mieleni surulliseksi lähimmäistemme tähden yhä uudestaan.

Kolme vuotta sitten eräs venäläinen keski-ikäinen nainen soitti minulle hädissään. Hänen suomalainen miehensä oli hakannut hänet sairaalakuntoon. Naisella oli lääkäritodistukset. Hän oli vienyt nuo todistukset poliisille Espoossa. Nainen ja suomalainen mies asuivat jo eri osoitteessa, mutta tuo mies usein yritti tunkeutua asuntoon väkivaltaisesti. Poliisi ei ollut toiminut asiassa millään tavalla puoleen vuoteen ilmoituksesta huolimatta. Avioeroa nainen ei uskaltanut ottaa, sillä hän oli asunut Suomessa jo kolme vuotta, hänellä oli työ ja kaikki Suomessa, mutta ei mitään Venäjällä. Jos hän ottaa avioeron suomalaisesta väkivaltaisesta miehestä, niin hän menettää oleskeluluvan Suomessa ja joutuu Venäjälle, jossa hän on luopunut jo kaikesta kodista, työstä jne. Muussa tapauksessa Venäjälle paluu olisi ollut ihan mahdollista, mutta edellytykset onnistuneelle paluulle Venäjään eivät olleet helposti järjestettävissä. Venäläinen vaimo Suomessa perheväkivallan uhrina joutui vaikenemaan, hänen piti puristaa hampaita yhteen, kun mies hakkasi.

Tietysti syvässä pinnan alla asenteet venäläisiä vastaan ovat vihamielisiä myös yleisemmin: ei ainoastaan venäläisiä äitejä vastaan. Olin kolmen venäläisen kanssa viettämässä erään heistä syntymäpäivää Helsingissä. Nämä kolme venäläistä eivät osanneet juurikaan suomea, joten he eivät tiedä kohdanneensa venäläisyyteen kohdistuvaa halveksuntaa, kunnes sisällä tilanne kävi yhä selvemmin ilmi. Minä näin ongelman jo ulkopuolella, nämä eivät tiedä noista puheista oven ulkopuolella, koska eivät ymmärtäneet suomea. Seisoimme Rautatieaseman lähettyvillä jonkin ravintolan edustalla jonossa, koska nämä tahtoivat mennä tuonne ravintolaan sisään syntymäpäivän kunniaksi. En puhunut suomea jonossa ja olin pukeutunut yhtäläisesti venäläisten ystävieni kanssa, joten jonossa perässämme tulleet kaksi suomalaista miestä ja kaksi suomalaista naista eivät tietäneet, miten hyvin ymmärsin heidän puheensa. Nämä suomalaiset puhuivat meistä, että nuo venäläiset pitäisi hakata mitä nopeammin, venäläisten ei pitäisi päästä tähän ravintolaan koska suomalaiset joutuvat nyt jonottaa pitempää, venäläiset pitäisi hakata ja lähettää muovipussissa Venäjälle jne. Jännityksellä seurasin, miten väkivaltaisiksi mahdollisesti suomalaiset poikaset aikoisivat käytännössä ryhtyä. Seurassamme ollut venäläinen mies oli juuri äskettäin voittanut judossa Venäjän mestaruuskilpailujen mitalin ja hänellä oli musta vyö judossa (tuo mies ei ollut V. Putin), joten tietyt ongelmat olisivat voineet seurata suomalaisille, jos nämä olisivat alkaneet pistää meitä muovisäkkiin. Nämä suomalaiset eivät olleet humalassa, humalassa he eivät olisi päässeet myöskään tuohon ravintolaan. Ravintolan sisässä samat henkilöt ja erityisesti suomalaiset naiset tulivat hyvin vihamielisesti häiritsemään meidän venäläisiä naisiamme: suomalaiset tönivät ja tahtoivat, että syntymäpäiväsankari (nainen) ja toinen venäläinen nainen lähtevät pois Ravintolasta, koska ”venäläiset tahtovat vain suomalaisten miehet”. Siirryimme istumaan ja syömään vähän kauemmaksi, kunnes päätimme poistua kokonaan ravintolasta, koska häirintä jatkui.

Tietysti huutelua tapahtuu toistamiseen. Kuljin aivan yksikseen vappupäivän jälkeisenä päivänä puiston halki Helsingissä. Vaatteeni olivat erittäin siistit, jotain Trusardia ja Dolce&Gabbanaa. En ollut humalassa. Minut oli ilmeisemmin mielletty venäläisten ystäväksi tai jopa venäläiseksi, koska liikuin usein venäläisten kanssa. Nyt puistotien toisella laidalla oli kolme suomalaista päihtynyttä miestä, jotka teki väistämättömän johtopäätöksen, että minun täytyy olla venäläinen, sillä en ole niin kuin nämä suomalaiset Kontulassa. He alkoivat huutaa alkeellisella englannilla, että ryssän pitää mennä pois Suomesta, ja muuta ryssään liittyvää minua vastaan. Minä olin kuitenkin täysin suomalainen, joka vain erehdyksessä luultiin venäläiseksi.

Tietysti olen nähnyt yksityiselämässä ja lähimmäisten elämässä niin paljon, ettei kaikkea voi kertoa määrän runsauden ja henkilöiden intimiteetin tähden julkisuuteen. Voin aivan varmasti sanoa omakohtaisesti, että Venäjään ja Venäjän tähden venäläisiin kohdistuvaa halveksuntaa, syrjintää ja epäoikeudenmukaista viranomaiskäytäntöä on yhä runsaasti Suomessa.

En voi kertoa kaikista omakohtaisista kokemuksista, koska niitä on niin paljon. Kaikkea asianomaiset eivät edes tajua rasistisiksi ja syrjiviksi, vaikka olisi aiheellista. Kun poikani oli 3 vuotta vanha ja hänen suomen kielen taitonsa ei ollut vielä yhtä hyvä kuin venäjän taito, niin menimme pojan kipeän korvan tähden Lastenklinikalle lääkäriin. Poikani vihasi siihen aikaan lääkärissä käyntiä niin paljon kuin 3 vuotta vanha poika voi ylipäätänsä vihata. Epäilemättä hän oli vaikea potilas lääkärille, myös venäjänkielisille lääkäreille Venäjällä. Pojan vastenmielisyyttä lääkäriä kohtaan lisäsi se, että hän ei ylipäätänsä pitänyt rumannäköisistä vanhoista ihmisistä, kuten hän itse ilmaisi mielipiteensä. Siellä  nyt huoneessa suomalainen vanha, vähemmän kaunis lääkäri kuunteli äidin ja lapsen puhetta. Lääkäri kehotti suomeksi useamman kerran, että poika kävisi istumaan, mutta poika ei suostunut. Tämän jälkeen lääkäri aloitti moraalisen saarnansa koko perhettä vastaan, että Suomessa pitää puhua suomea. Lääkäri ei ollut yhtä innokas katsomaan korviin kuin kasvattamaan suomenkielen taitoon ja perhettä oikeaan suomalaiseen kasvatukseen: "Suomessa pitää olla suomalainen", hän toisti. ”Osaako poika edes puhua suomea”, huolestunut lääkäri vaikutti valmiilta kirjoittaa lähete pakkohoitoon de-russofikaatioon, venäjän kielestä suomeen käännyttämiseksi. Silloin poika paljasti suomen taitonsa: ”Minä tapan sinut”. Muuta hän ei sanonut suomeksi lääkärille, joka näytti 3 vuotta vanhan pojan silmissä rumalta ja ylimieliseltä. Venäjäksi poika jatkoi puhetta äidille ja minulle. Voidaan todeta, että lääkärin aatteelliset asenteet tulivat esille lopulta, kun 3 vuotta vanha poika osasi venäjänkielisenä ”provosoida” riittävästi.  Lääkäri löysi  vihastuneena "ongelmaksi", että perheessä puhutaan venäjää ensimmäisenä kielenä, äidinkielenä; itse korvien kipeys unohtui. Kyse oli vasta 3 vuotta vanhasta pojasta. Aina ei tietenkään tarvitse näin taitavaa provosointia, jotta russofobia tulee ilmi.

Perjantaina oli kiinnostava päivä poikani kanssa, joka opiskelee venäjää äidinkielenään Venäjän kansalaisena ja suomea Suomen kansalaisena. Hän tuli kotiin koulusta. Hän oli saanut kympit venäjän, suomen ja matematiikan kokeista. Venäjän ja matematiikan kokeissa hän oli luokkansa paras. Poikani tekee itsenäisesti läksynsä, mielestäni erityisen nopeasti, mutta silti hän oppii loistavasti venäjän, suomen ja myös englannin, jota hän kirjoittaa, puhuu ja lukee täysin vapautuneesti. Itse asiassa 9 vuotta vanhan pojan englanninkielen lausunta on tyylikkäämpää kuin minulla, vaikka sanavarastoni on yhä tietysti parempi. Sen jälkeen ajoimme 10 kilometriä jalkapalloharjoituksiin, jossa hän pelaili jalkapalloa tunnin verran. Tämän jälkeen ajoimme vielä kotiin 10 kilometriä polkupyörällä. Katsoin ylpeänä ja iloisena, miten pojan juoksuaskel on alkanut muuttua lennokkaaksi ja vapautuneeksi, ikään kuin reidet olisivat kasvaneet pituutta. Olen keskittynyt runsaasti pojan liikunnallisiin harrastuksiin päivittäin. Aidon ja täydellisen venäläisyyden säilyttäminen ja kehittäminen eivät ole mitenkään estäneet pojan hyvää kehitystä Suomessa, vaan hän on  kympin poika kaikissa kouluaineissa. Tästä kiitoksesta tärkeä osa äidille: venäläiset äidit ovat valtaosin erittäin fiksuja. Sellaisia äitejä olen tavannut usein. Suomalaisen isän osa on mahdollistaa lahjojen käyttö tai estää kehitystä. Vanhempien asenne ja yhteiskunnan yleinen asenne tulisivat olla kuitenkin myös yleisemmin monikielisyyttä ja monikulttuurisuutta aidosti ja 100 %:sti tukevia, jotta meillä olisi enemmän kympin poikia ja tyttöjä Suomessa.

Post scriptum

Milloin Rimman Anton-poika (syntynyt samana vuonna kuin minunkin poikani; Anton tuotiin laittomasti diplomaattiauton takakontissa Suomeen) saa opiskella venäjää äidinkielenään suomenkielen rinnalla ja saa rukoilla ortodoksisen uskon mukaisessa hartaudessa?





. . . . . . . .



Juha Molari Юха Молaри
GSM +358 44 275 8284
Teologian tohtori, BBA
EMAIL juhamolari-ÄT-gmail.com (-at-= @)
СМИ и Юха Молaри (коллекция, Molari in Russian media): http://juhamolari.blogspot.com/2010/01/blog-post_23.html