torstai 18. lokakuuta 2012

Miksi Hesari ja Esa Mäkinen jälleen mustamaalaavat petollisesti?


Helsingin Sanomien toimittaja Esa Mäkinen on osoittanut jo vuosien ajan häikäilemättömän kieroutensa. Nyt Esa Mäkisen vanha juttu on päivitetty ja julkaistu uudestaan Helsingin Sanomissa 18.10.2012. Kirjoituksen tarkoituksena on luoda voimakas häpeä Johan Bäckmania vastaan, jotta tuon häpeän varjo mustaisi kaikki hänen mahdolliset suomalaiset ja muut suhteet. Taktiikka on vanha häpeällinen mustamaalaamisen menetelmä, jonka tarkoituksen on hajottaa vastapuoli.  Jos Bäckmanin saatetaan julkisesti paheksuttavaksi, silloin kukaan ei ehkä uskaltaisi olla enää samalla asialla ja vielä vähemmän Bäckmanin ”kaveri”. Kirjoituksessa valheellisesti mustamaalataan myös minua.

Minä ilmoitan tuolle toimittajalle, juipille Esa Mäkiselle, että dosentti Johan Bäckman on minun nuorimman poikani kummisetä. Olen ylpeä siitä, että juuri Johan Bäckman piti kynttilää kädessä Venäjän ortodoksisessa kirkossa Pietarissa, kun poikani kastettiin. 

Ihmisten ihmisyys ja syntisyys – jopa minun oma syntisyys – on ollut kristittynä miehenä tiedossani pienestä pojasta alkaen.  Esa Mäkiselle ei ole tietenkään mitenkään tiedossa dosentti Bäckmanin jalo mieli ja lempeä sydän. Niistä Hesari ei osaa tunnetusti muutenkaan kirjoittaa, kun tahtoo mustata ihmisen ja hänen myötä tähän mahdollisesti liittyvät muut henkilöt. Eräs sopiva menetelmä on tietenkin kaivaa nyt Esa Mäkisen elämän riemulliset yksityisasiat julkisesti julkaistavaksi. Kyllä minä osaan sen tehtävä, jos Esa Mäkinen sitä tahtoo. Rotat ja myyrät lähtevät karkuun, jos luulevat veden saapuvan laivaan. Rotat ja myyrät eivät tiedä, että nyt on kirjoitettu vasta pari vuotta johdantoa, kun kolmekymmentä vuotta on aikaa kirjoittaa itse pääluvut. Niiden kirjoittaminen alkaa vähitellen. Rotat ja myyrät säikkyvät pientä julkista häpäisyä, ensimmäisiä pieniä aaltoja. Tämä laiva kulkee kuitenkin vielä vuosikymmenet. Sitten kirjoitetaan loppunäytös.

Esa Mäkisen jutun otsikko on ”Johan Bäckman on kiistellyt Neuvostoliitossa syntyneen ex-puolisonsa kanssa lapsensa huoltajuudesta”. Jutun pohja on kirjoitettu 6. joulukuuta 2010, mutta nyt 18.lokakuuta 2012 on juttu päivitetty.  Jutussa mietitään Bäckmanin varallisuustietoja ja akateemista uraa. 

Minua häiritsee Esa Mäkisen jutussa sen huonosti päivitetty todellisuus. Yhä edelleen jutussa kerrotaan, että ”Pohjan kirkkoherra Juha Molari, jonka blogikirjoittelusta Espoon tuomiokapituli on pyytänyt poliisitutkinnan. Molari on suorittanut Tuomiokirkon portailla julkisen manauksen terroristien ja paholaisen ajamiseksi pois”. Ohessa on katkelma mainitusta tekstistä.

Esa Mäkisen kirjoituksen verbimuoto on perfekti, jonka lukija saattaa erheellisesti tulkita ajankohtaiseksi poliisitutkimukseksi. Todellisuudessa mitään poliisitutkimusta ei ole vireillä minua vastaan. Kyse on ollut jo alusta alkaen mustamaalaamisen kampanja. 

Poliisille toimitetut aineistot olivat ikävähenkistä piruilua minua vastaan. Samanaikaisesti poliisi ei ole valitettavasti edennyt tutkimuksissa - ei ole edes päässyt alkuun tähän päivään mennessä - kun tietyt tahot ovat kirjoittaneet hurjia uhkauksia väärentäen jopa minun nimissäni, mm. itsemurhaa, perhemurhaa jne. Lisäksi ovat väittäneet tunnetulla websivustolla yli sadassa artikkelissa, että olisin ollut pitkät ajat psykiatrisessa laitoshoidossa (en ole koskaan ollut missään psykiatrisessa hoidossa) ja muuta hullua. Miksi ihmeessä noin vahingoittavaa mustamaalaamista valheen avulla? Siitä Hesari ja Esa Mäkinen ei kirjoita, koska hän on mainittujen tahojen hengenheimolainen ja ystävä. Mielestäni tilanne on kovasti epäreilu: minä en riehu missään oudoissa menoissa, vaan hoidan lapsiani, käyn päivittäin urheilemassa juoksupolulla ja joskus käyn kirkossa, jos pääsen vähävaraisena ja lastenhoidon esteiltä. 

Minä en puutu Johan Bäckmania koskevien tekstien leimaavaan sisältöön, sillä Bäckman osaa kyllä itse päättää, miten hän reagoi tai on reagoimatta kaikenlaisiin juttuihin. Minua Hesarin keskeneräinen ja harhaanjohtava teksti häiritsee, koska olen työttömänä miehenä työnhakija, mutta tekstin perusteella saa erheellisen vaikutelman, että toimissani olisi ollut jotain rikollista tai että olisin oikein poliisitutkimuksissa. Mitään tutkimusta ei siis ole. Hesarin Esa Mäkisen herjaava mustamaalaamisen menetelmä on valitettavasti yleismaailmallinen: se tunnetaan myös Venäjällä ja muissa valtioissa. Äskettäin Komsomolskaja Pravda kertoi Aleksandr Rutskoin tapauksen. Media kertoi vuosikausia, että tuo rikas mies on rikostutkimuksessa. Hänen mainettaan leimattiin, mutta mitään rikosta ei koskaan todettu. Leimaamisesta seuraa yksilölle suuri onnettomuus. Minä köyhänä miehenä kärsin kaikenlaisten intoilijoiden tekemistä rikosilmoituksista ja pelkän ilmoituksen varassa syntyvistä leimaavista lehtijutuista luonnollisesti enemmän kuin monimiljonääri. 

Jukka Mallisen hyökkäyksen syyttäjä pysäytti

Espoon tuomiokapituli liittoutui antaumuksellisesti YK:n turvaneuvoston kieltämän Kavkaz-Center –sivuston kustantajan ja hänen kavereidensa kanssa. Niin Espoon tuomiokapituli toimitti poliisille blogikirjoitukseni, jossa käsittelin Jukka Mallisen kirjoittelua minua vastaan. Se oli osa sitä kampanjaa, jota Kavkaz-Centerin kustantaja kuvaili sanoilla  "että siltä lähtee liperit pois".

Lopulta poliisi otti vastaan ilmoituksen vasta, kun Jukka Mallinen saatiin mukaan tukahduttamaan sananvapautta ja demokraattista keskustelua. Minä oli arvostellut hänen julkista kirjoitusta, jossa hän oli arvostellut minua!

Espoon tuomiokapituli teki tahallisesti ja pahatahtoisesti hurjia tulkintoja, joihin liittyi ajatus, että antiikin filosofi Sokrates olisi homo. Niin minut saatiin kirjattua pahatapaiseksi papiksi, sillä minähän olin myös teologisesti "sopimaton" ultraliberaalille piispalle Mikko Heikalle ja hänen hovilleen Espoon tuomiokapitulissa. Minä olen niitä heteromiehiä. Nyt tuomiokapitulin piti vain keksiä, miten minut savustetaan pois. Eikä siinä välitetty totuudesta ja reiluudesta.

Kun rinnastin Jukka Mallisen suuren filosofin Sokrateen kanssa, niin olisin siis paljastanut Mallisen seksuaaliseen elämään liittyviä salaisuuksia! Kukaan antiikin tutkija ei ole kuitenkaan esittänyt, että Sokrates olisi homo, vaan hän oli eräs tunnetuimpia heteroita antiikissa. Joka tapauksessa Länsi-Uudenmaan syyttäjävirasto sai nuo moitekirjelmät minua vastaan ja syyttäjä teki 18.4.2012 päätöksen, ettei mitään rikosta ole tapahtunut. Mallinen on ”kuitenkin kirjoittanut Suomen Kuvalehteen artikkelin, jolloin voidaan pitää todennäköisenä, että sitä tullaan kommentoimaan”. 

Heidi Hautalan hyökkäyksen syyttäjä pysäytti

Toinen henkilö, joka kuuluu Storsjön ja Mallisen jengiin, on Heidi Hautala. 

7.2.2011 minut kutsuttiin poliisilaitokselle kuultavaksi Heidi Hautalan rikosilmoituksen johdosta, jonka tämä oli jättänyt vain kaksi viikkoa aiemmin. Tämän hämmästyttävän tehokkuuden johdosta saatan yhä hiukan epäillä, että rikosilmoituksen tekemisessä ja tutkimisessa on sittenkin merkitystä, missä asemassa rikosilmoituksen tekijä on. Kuulustelu rikoksesta epäiltynä alkoi kello 9:59.  Minulta kysyttiin - mielestäni hyvin tyhjänpäiväisiä asioita - erityisesti eräästä kaukasialaisesta kirjoittajasta, joka oli arvostellut Suomen lainvalvontaviranomaisten haluttomuutta toimia Kavkaz-Centeriä vastaan. 

Hautala kääntyi poliisin puoleen useamman kerran sillä hyvällä seurauksella, että kirkko kohta pidätti minut virantoimituksesta vain muutama päivä tuon jälkeen. Tein huhtikuussa 2011 juttua Kavkaz-Center –terroristisivustosta Helsingissä englanninkielisen Russia Today –kanavan kanssa. Tuo kanava syytti – hyvästä syystä – Suomea Venäjä-vastaisen terrorismin tukemisesta..Strategiset partnerit Finrosforum ja Kavkaz-Center poimivat RT:n uutisen ensimmäisenä sivuilleen. Nämä hyökkäsivät tuomitsemaan esiintymiseni. 

Heidi Hautala toimitti RT-jutun samalle rikospoliisille saman rikosilmoituksen alaisuuteen. Kun suuressa maailmassa kauhisteltiin Suomen myötämielisyyttä Doku Umarovin terroristikanavalle, Suomessa nämä tietyt piirit pyöräyttivät vastahyökkäyksen. Helsingin syyttäjänvirastossa johtava kihlakunnansyyttäjä Heikki Poukka teki 28.5.2012 syyttämättä jättämisestä päätöksen (asianumero R 11/4725), jonka perusteella Heidi Anneli Hautala ei saanut menestystä vaatimuksilleen rajoittaa Suomen Antifasistisen komitean (Safka) ja sen tiettyjen henkilöiden poliittista sanan- ja ilmaisunvapautta. 

Tutkinnan materiaalista suurin osa koski dosentti Johan Bäckmanin kirjoittelua ja sanomisia, minun osa oli edellä mainitun venläisen nettisivuston kirjoituksen lisäksi RT-kanavan juttu, jossa käsittelin Kavkaz-Centerin toimintaa Suomessa (en käsitellyt Heidi Hautalaa). Kun tuo RT-uutinen tuli julkisuuteen, niin samana päivänä 6.4.2011 Kerkko Paananen – Finrosforumin silloinen tiedottaja -, Heidi Hautala, Ville Ropponen ja Mikael Storsjö – Kavkaz-Center –terroristisivuston kustantaja – kävivät sähköpostikeskustelua toimittaja Leena Hietasen blogikirjoituksen johdosta ja esiintymisestäni Russia Today –kanavalla Kavkaz-Centeriä vastaan. Heidi Hautala liitti sähköpostissa saamansa viestin 7.4.2011 mukaan sähköpostiviestiin asianajajalleen Hannu Kokolle – Vihreiden eduskuntavaaliehdokas Vantaan piirissä – ja vanhempi konstaapeli Lauri Pajunojalle. Hautalan mukaan ”viharyhmä” olisi taas levittänyt viittauksia terroristikytkentöihin Venäjän suuntaan (RT-kanavalla ei todellisuudessa ollut kyllä mitään Heidi Hautalaan –liittyvää ilmaisua. RT:n 7. huhtikuuta 2011 julkaistu uutinen ”Finnish priest persecuted for speaking out against terrorists” on mukana Hautala-asian esitutkintapöytäkirjassa sivuilla 60-62. 

RT-jutun kritiikki kohdistuu Kavkaz-Centerin toimintaa vastaan, minkä kritiikin Heidi Hautala on ilmeisemmin ottanut itseensä. Heidi Hautalan konstaapelille lähettämänsä sähköpostin allekirjoituksena on hänen asemansa Euroopan parlamentin ihmisoikeusalivaliokunnan puheenjohtajan sekä Kerkko Paanaselta välittynyt merkillinen venäjänkielinen slogan: ”Jumalaa ei ole, tsaaria ei tarvita, kuvernöörin murhaamme”.

Heidi Hautalan ei tyytynyt suomalaiseen oikeuslaitokseen, vaan Hautalan  pyynnöstä ja tämän hyväksi Jerzy Buzek, Euroopan parlamentin puhemies, oli yhteydessä myös Venäjän duuman puhemieheen Boris Gryzloviin (Борис Грызлов). Tämä sai Heidi Hautalaa koskevan postin. 28. kesäkuuta 2011 suurlähettiläs Vladimir Chizhov (Владимир Чижов) – Venäjän pysyvä edustaja EU:ssa – välitti tiedon postin saapumisesta edelleen tiedoksi Euroopan parlamentin puhemiehelle Buzekille. 

Syyttäjä teki päätöksensä, että Hautalan ankarista toiveista huolimatta hän ei nosta mitään syytettä Bäckmania ja Molaria vastaan. Syyttäjä kirjoitti:

"...Yleisesti on luettavissa, että Kavkas centerin sivuilla taas vastaavasti esitetään samantapaista voimakasta kritiikkiä SAFKAn toimintaa ja tiedottamista vastaan. Myös Finrosforumin sivustoilla on kritisoitu SAFKAn toiminnassa mukana olevia henkilöitä ja heidän tiedottamistaan. 

Myös asianomistaja Hautala on esittänyt julkisuudessa hyvin voimakasta arvostelua Venäjän poliittista johtoa kohtaan. Hän on myös keskeisesti osallistunut Finrosforumin toimintaan ja myös sitä kautta pyrkinyt vaikuttamaan Venäjän ihmisoikeusasioihin. 

Hautalaa lähellä oleva Mikael Storsjö tarjoaa Kavkaz center –sivustoille teknisen alustan. Tietoa ei ole vastuuhenkilöstä, joka vastaisi sivustojen sisällöstä. Sananvapauslain mukaiset vastuukysymykset ovat ongelmallisia näissä tilanteissa.

Storsjö on myös järjestänyt kymmenien tsetseenien maahantulon Suomeen. Pääosin he ovat tulleet Istanbulista. Hautalan ei ole osoitettu olleen etukäteen tietoinen tästä Storsjön toiminnasta. Hautala on kuitenkin jatkanut yhteistoimintaa mm. Finrosforumin piirissä Storsjön kanssa, vaikka on tullut tietämään, että Storsjö on tuonut tsetseenjä luvatta Suomeen ja että Storsjö tukee teknisesti ja rahallisesti Kavkaz Centerin sivustoja. Kaikki edellä mainittu kuitenkin osoittaa, että julkinen poliittinen keskustelu eri näkemyksiä omaavien tahojen kesken on ollut hyvin kiivasta
” (s. 9-10).
 

Miksi Hesari ja Esa Mäkinen mustamaalaavat häpeilemättömästi?

Tietenkään Hesarin Mäkinen ei voi kertoa asioita kronologisesti ymmärrettävällä ja ajanmukaisella tavalla, sillä Mäkisen tarkoituksena ei ole tietämyksen lisääminen, vaan mielten mustaaminen. 

Mitä tulee niin sanottuun eksorsismiin – manaukseen, niin toimitin vuosisataisen katolisen kirkonkin yleisesti käyttämän esirukouksen soveltuvin osin kansainvälisenä muistopäivänä Beslanin onnettomuuden uhreille. Kirkon mukaan tuo oli väärin, että pappi rukoilee vapaapäivinä Beslanin koulusurman uhreille. Minun mielestäni pappien sopii rukoilla myös vapaapäivinä, ja Suomessa on erityisen aiheellista rukoilla Beslanin koulusurman uhreille, koska Kavkaz-Center siirtyi hirmuteon jälkeen Suomeen ja sivuston webmasterilla on perhesiteet Beslanin terroristiin Yunus Yusupovich Matsieviin. Minulta saavat Venäjän ja Suomen toimittajat ja viranomaiset tarvittaessa yksityiskohtaiset tiedot noista perhesuhteita usean vuosikymmenen ajalta.




. . . . . . . .



Juha Molari Юха Молaри
GSM +358 44 275 8284
työtön
Teologian tohtori, BBA
EMAIL juhamolari-ÄT-gmail.com (-at-= @)
СМИ и Юха Молaри (коллекция, Molari in Russian media): http://juhamolari.blogspot.com/2010/01/blog-post_23.html