lauantai 20. lokakuuta 2012

Suomalaistuotteiden boikottikampanja perustuu premerkantilistiseen talousnäkemykseen


Olen yhtä mieltä valtaosassa esitettyä kritiikkiä, jonka Venäläiset äidit –järjestö on tuonut julki. Rohkenen väittää ja tiedän myös, että suomalaistuotteiden boikottikampanja heijastaa valitettavasti kuitenkin tiettyjen järjestäjien kehittymätöntä esimerkantilististä käsitystä kansojen välisestä kaupasta.  

Venäläiset äidit –järjestön boikotti on syntynyt tietysti tarpeesta herättää keskustelua, pakottaa suomalainen jääräpäinen osapuoli neuvottelupöytään. Dosentti Johan Bäckman on tuonut julki näitä boikottikampanjan tapahtumia Suomen antifasistisen komitean blogissa ja henkilökohtaisessa Facebook-sivussaan.  Nokian kännyköitä tiedetään rikotun jne. 

Koen itseni antifasistiksi, mutta en liity Safkan blogissa esille tuotuun boikottikampanjaan, vaan paheksun sitä. Harkitun provokaation hyvin rajatuissa puitteissa boikottikampanja voi toki toimia huomiotaloudessa. Valitettavasti boikottikampanja ei osoita alkeellistakaan kansantalouden tuntemusta: merkilliset kehittymättömät talousnäkemykset itse viennistä ja tuonnista vaikuttavat olennaisesti boikottikampanjassa ja sitä tukevissa talousihanteissa.


Kuva: olen toiminut taloustoimittaja lähes vuosikymmenen verran, käynyt kymmenissä kansantaloutta ja kauppaa tutkivissa konferensseissa sekä opiskellut liike- ja kansantaloutta 177,5 opintoviikkoa (319,5 opintopistettä: opinnäytetyössä tutkin suomalaisen huonekalutehtaan kilpailustrategista tilannetta ja markkinointiviestintää Pietarissa).

Tänään lauantaina kävin iltapäivällä viikon 12. (kahdennentoista) juoksulenkin. Olen tällä viikolla juossut noin 100 kilometriä. En kokenut itseäni riistetyksi, kun minulla oli Asics:n juoksukengät, kevyt New Line urheiluasu päällimmäisenä kerroksena ja alla vielä Adidaksen paita. Myssy oli joku nimetön musta asuste, jonka olin ostanut pietarilaiselta torilta. Päällyskerroston alla minulla oli italialainen Lotto-urheilusortsit. Asics on japanilainen urheilukenkien valmistaja. New Line on tanskalainen urheiluasustevalmistaja. Adidas-yrityksen kotipaikka on Saksassa. Sukat olen ostanut Itäkeskuksen City-Marketista, mutta niiden merkkiä ja valmistajaa en voi enää todentaa. Sama ongelma on käsineissä, joita käytin juostessani. Olen oman harkintani mukaan tehnyt valintani, mitkä urheiluvarusteet valitsin kaupasta. Niin maksoin rahaa, jotta saan sen ilon ja hyödyn, jonka nämä urheiluvarusteet antoivat minulle oman mieltymykseni mukaan eniten arvoa. En valinnut mitään suomalaista kenkämerkkiä, en käy juoksulenkillä Nokian kumisaappailla. Aika usein olen kärsinyt kuluttajana tuotevalikoiman niukkuudesta Suomessa, en koskaan ole kokenut murhetta, jos tuotevalikoima olisi runsas. Juoksu oli tänä iltana keveämpää ja energisempää kuin yhtään kertaan tällä viikolla aiemmin. Juoksin mäkisessä maastossa 8 kilometriä.

Johdonmukaisuudessaan tuo boikottikampanjan taustavakaumus tarkoittaa kansantaloudessa, että Suomen ja kunkin valtion tulisi julistaa kauppasaartoa kaikkia ulkomaisia tuotteita vastaan. Valitettavasti tiedän, että kyse ei ole pelkästään vihasta suomalaisen osapuolen lasten- ja perheoikeuden virheitä kohtaan, vaan myös kattavasta, kehittymättömästä talousnäkemyksestä. Suomalaisten juoksijoiden pitäisi tulla toimeen omilla Nokian kumisaappailla, jos eivät saa jotain parempaa suomalaiskenkää suomalaisesta kaupasta. Joskus nuorempana minulla oli Karhun valmistamat suomalaiset juoksukengät. Ne olivat ihan kelvolliset kengät, mutta koin ne hiukan liian jäykiksi rakenteeltaan. Minun pitäisi ostaa ilmeisemmin suomalainen Sisu-kuorma-auto menopeliksi, jos minulla olisi rahaa, koska muuta suomalaista autoa tuskin olisi tarjolla. On myös kyseenalaista, miten kotimainen tuotanto kykenisi tyydyttämään tarpeet kaikissa tuote- ja palvelutarpeissa.

Suomalaistuotteiden boikottikampanja voi saavuttaa ainoan hyötynsä huomiotaloudessa, mutta ei mitään hyötyä markkinataloudessa. Huomion herättäjänä ja keskustelun virittäjänä boikottikampanjalla on tarkoituksensa. En sinänsä pidä mitenkään perusteltuna, että Moskovan mielenosoituksissa Suomen suurlähetystön edustalla rikotaan Hartwallin pulloja ja rikotaan suomalaisten tuottamia Pronssisoturi-patsaan pienoismalleja. Mitä suomalaiset tuottajat ovat tehneet pahaa? Eikö juuri luottamuksen ja yhteistoiminnan vahvistaminen pitäisi olla pyrkimyksenä? Juuri vienti ja tuonti ovat esimerkkejä niillekin median ihmisille ja poliitikoille, jotka eivät tahtoisi juuri olla kosketuksissa venäläisen kanssa.  Olen ennen sanonut julkisesti, olen sanonut myös yksityisesti ja toistan sen tässä vielä julkisesti, että haluan tehdä kaiken mahdollisen osaamiseni ja toimeliaisuuteni puitteissa suomalaisten yritysten menestyksen lisäämiseksi Venäjä-markkinoilla. Tämä voi olla vientikauppaa Venäjälle. Se voi olla venäläisen työvoiman rekrytointia Suomeen. Se voi olla Venäjälle tehtäviä investointeja. Se voi olla Venäjältä tuotavia hyödykkeitä ja palveluja. Se voi olla venäläisten investointien lisäämistä Suomeen. Premerkantilistinen talousnäkemys on vanhentunut jo yli 200 vuotta sitten. Se ei ole tätä päivää.

Boikottikampanjaa merkittävämpi on ollut Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrovin voimakas puhe ihmis- ja lastenoikeuskeskustelun käynnistämiseksi. Suomalaiset korkeat poliitikot tahtoivat vielä Lavrovin puheen jälkeen vähätellä tilannetta, kunnes Angela Merkel ohjasi Suomen ulkoministeri Erkki Tuomiojan sivistyneeseen vuoropuheluun Lavrovin kanssa. Suomalaistuotteiden boikottikampanjalla ei ollut tämän vuoropuhelun toteutumiselle mitään painoarvoa.

Venäjän näkökulmasta esimerkantilistinen talouspolitiikka aiheuttaisi suuren taantuman Venäjälle, talouskasvu tyrehtyisi. Jo nykyisellään Venäjällä yritykset ovat kokeneet tärkeäksi ulkomaisten tuotteiden ja tuoteosien saamisen oman tuotannon komponenteiksi.  Venäjän vahvuudet ovat energian tuotannossa ja luonnonvaroissa. Venäläiset eivät kuitenkaan saa kaikkea nautintoaan, jos heidän elämänsä olisi pelkkää mustaa kultaa. Venäläiset tekevät itse valintansa kaupoissa, missä määrin he ostavat Ladoja ja missä määrin tuontiautoja. Venäläiset kännykät ovat vähemmän suosittuja venäläisten keskuudessa. Siksi suomalaisten Nokia-kännyköiden rikkominen protestissa ei osoita edes alkeellista tietämystä kansantalouden ja liiketalouden mekanismeista.

Boikottikampanjan ideologit eivät ilmeisemmin tunne eivätkä suuremmin välitä Adam Smithin teoksesta Wealth of Nations, jossa kapitalismin isäksi kutsuttu tutkija esitti työnajon keskeiseksi taloudellisen kasvun lähteeksi. Taloudellinen kasvu ei toteudu parhaalla tavalla, jos kaupan esteillä häiritään hyödykkeiden kauppaa sekä tuotantotekijöiden vapaata liikkuvuutta. Jos ulkomaisille tuotteille asetetaan korkeammat tullit, niin valtiovalta voi saada voittoa tullikorvauksissa, mahdollisesti maan kotimaiset tuottajat saavat parempia kilpailuedellytyksiä, mutta kuluttajat maksavat tämän kohonneina hintoina. Resurssien allokaatio ei muodostu tehokkaaksi tuontitullien, vientitukiaisten, tuontirajoitusten ja hallinnollisten esteiden (Nontariff barriers) seurauksena. Resurssit eivät ole tehokkaasti käytössä. Kilpailu loisi kustannustehokkuutta.

David Ricardo toi jo 1800-luvun alussa voimakkaasti esille, kuinka kansainvälinen kauppa on edullista kaikille. Suhteellinen etu muodostuu tuotannossa niissä tapauksissa, kun tehokkuusero on suurin toisen maan tuotantoon nähden. Tehokkaasti toimivassa taloudessa on mahdollista lisätä jonkin hyödykkeen tuotantoa vain vähentämällä jonkin toisen hyödykkeen tuotantoa (vaihtoehtoiskustannus).  Venäjällä tuottavuuden potentiaalinen kasvu on arvioitu merkittävästi riippuvaksi siitä, miten maassa onnistutaan muuttamaan talouden rakenteita entisestä suunnitelmatalouden allokaatiojärjestelmästä markkinatalouden hintamekanismiin. Tästä on kyse myös WTO-jäsenyydessä Venäjän kansantalouden näkökulmasta.

Niin sanonut Heckscherin-Ohlinin teoreeman mukaan kukin maa erikoistuu niiden hyödykkeiden tuotantoon, joiden valmistamiseen tarvittavia tuotannontekijöitä maalla on suhteellisesti kaikkein runsaimmin. Bertil Gotthard Ohlin sai Nobelin taloustieteen palkinnon vuonna 1977.

Vuonna 1987 taloustieteen Nobel-palkinnon saanut Robert Merton Solow osoitti, että teknologisen kehityksen aste on paljon tärkeämpi talouskehitykselle kuin pääoman kerääminen ja työvoiman määrän kasvu. Suurempi tehokkuus ja tuottavuus ovat seurausta laadullisesta parannuksista uusien koneiden ja parantuneiden ihmisten taitojen tähden.

Boikottikampanjan premerkantilistinen talousnäkemys on jo 200-300 vuotta sitten todettu vanhentuneeksi, jos sitä edes on koskaan noudatettu. Neuvostoliitossa Stalinin kuoleman 1953 jälkeisinä vuosina Neuvostoliiton talous kohtasi niitä ongelmia, jotka olisivat boikottikampanjan taustapremissien mukainen väistämätön lopputulos: Neuvostoliitto ei kyennyt kopioimaan läntisten teollisuusmaiden tehokkuutta uuden teknologian hyödyntämisessä, vaikka käytti huomattavasti varoja tutkimukseen. Se oli hyvin kömpelö tyydyttämään kuluttajien kysyntää.  Boikottikampanjan talousnäkemys johtaisi venäläiset Venäjällä siihen kurjuuteen, jota Neuvostoliitossa koettiin pahimmillaan, kun oma tuotanto ei voinut mitenkään tyydyttää kansalaisten ja yritysten tarpeita.  Tuohon talousnäkemykseen kuuluu pimeä käsitys Suomen Venäjä-viennistä. Jos Venäjä-vienti päättyisi Suomesta, saisimme Suomeen kymmeniä tuhansia työttömiä.

Minä kannatan entistä parempaa Suomen ja Venäjän niin kuin kaikkien valtioiden välistä kauppaa, vientiä, tuontia, sijoituksia ja ihmisten liikkuvuutta.




. . . . . . . .



Juha Molari Юха Молaри
GSM +358 44 275 8284
työtön
Teologian tohtori, BBA
EMAIL juhamolari-ÄT-gmail.com (-at-= @)
СМИ и Юха Молaри (коллекция, Molari in Russian media): http://juhamolari.blogspot.com/2010/01/blog-post_23.html