torstai 1. marraskuuta 2012

Huomenna näkyy Sub-kanavalla Takakontti ja Jussi Parviainen

Huomenna näkyy Subilla katkelma tekemästäni Takakontti-elokuvan esittelyvideosta.  En tiedä lainkaan, valmistuuko tuollainen elokuva joskus. Minä tein oman suunnitelmani mukaan tuon esittelyvideon vanhahkolla kotitietokoneella ja sen Movie Maker –ohjelmalla. En voinut käyttää ihan parhaita kuvalaatuja, koska tietokoneen kuormitus tulisi liian raskaaksi elokuvaohjelman käytölle.

Tämä esittelyvideo on näkynyt aiemmin Komsomolskaja Pravdan  verkkosivuilla, jossa näkyi myös Jussi Parviaisen komea kuva ja haastattelu. Tein videon ohjaaja Jussi Parviaisen ja Johan Bäckmanin lehdistötilaisuuteen Vaasaan, vaikka tuolla Vaasassa ei sitten katsottukaan videota. Lehdistö kertoi kuitenkin Jussi Parviaisen elokuvahankkeesta ”Takakontti”. En tiedä elokuvahankkeen järjestelyistä ja kehityksestä mitään. Oma osuuteni jäi mainosvideon vapaaehtoiseen tekemiseen

.

 Perjantaina 2. marraskuuta 2012 kello 21 Subilla elokuvaohjaaja Jussi Parviainen on mukana Enbuske Linnanaden talk show’ssa. Talkshow kertoo myös Takakontti-elokuvahankkeesta. En tiedä, mitä Jussi puhuu.

Jouduin Anton Salosen tapauksessa vastakkaiseksi tulkitulle puolelle Paavon ja Antonin takakontissa kuljettaneen Simo Pietiläisen ja heitä tukeneen Suomen ulkoministeriön kanssa kohtalosta, ilman mitään erityistä aikomustani. Sittemmin Simo Pietiläinen epäonnistui rikosilmoituksen teossakin minua vastaan: syyttäjä ei ottanut tutkittavaksi Pietiläisen ilmoitusta. Kohtaloni oli tavata Simo Pietiläinen Pietarissa joitakin aikoja ennen tuota rajan yli tapahtunutta takakontti-salakuljetusta. Niin Komsomolskaja Pravda kyseli, millainen tyyppi tuo Simo on, sillä juuri kukaan ei siinä kiireessä tuntenut hänen persoonaansa, joka sittemmin on tullut paremmin tunnetuksi.

Kuva: Iltasanomat lehden pilapiirroksen osa. Pilapiirroksessa kuvataan
"Moskovan sirkus". Vaikka en tekisi mitään ja vaikenen, voin joutua yhä
syksyllä 2012 pilapiirrosten sivurooleihin.
Evankelisluterilaisen tuomiokapitulin ja suomalaisen median varassa elävän valtaväestön mukaan olin liittoutunut sopimattomasti ”rikollisen” puolelle, kun olisin tahtonut, että Rimma Salosen ääni tulisi rehellisemmin ja aidommin kuulluksi Suomessa. Anton Salosen tapauksen, ProKarelian tempausten ja kantelujen sekä Nashi- ja Yövartio- liikkeen Helsingissä vierailun jälkeen ja lopulta terroristisivuston Kavkaz-Centeriin kohdistaman kritiikkini johdosta olin leimautunut niin voimakkaasti, että Espoon tuomiokapituli teki kaikkensa korkeimman viekkauden mukaan, mitä jumaluusoppineet ja juristit voivat yhdessä kehitellä, jotta lähtisin pois kirkkoherran virasta. Faktat olivat minun puolellani, mutta suomalainen poliittinen tahto oli minua vastaan. Minua ei erotettu kirkkoherran virasta eikä mistään työpaikasta ole koskaan erotettu, mutta virasta pidättäminen painosti minut sanoutumaan irti, sillä ilman toimeentuloa en selviä. Minulla ei ole rikasta sukua.

Näiden julkisuudessa olevien tapausten johdosta löysin pian koko joukon ”vihamiehiä”, joita en ole koskaan ennen tuntenut enkä tavannut. Nämä ovat jatkaneet toimintaansa myös työttömäksi joutumiseni jälkeen. He kokevat isänmaalliseksi sodakseen tuhota minun työllistymismahdollisuuksiani, jos suinkin voivat jotenkin lisätä kurjuuttani.

Yleinen epätarkka hokema on ollut, että kuuluisin Bäckmanin porukkaan. Tuollainen ajatustapa on hyvin epätarkka ja loukkaava, sillä Bäckman ei ole mikään johtotähti minulle: hän on nuorempi kaveri, mielestäni hänen koulutuksensa ei ole sen erikoisempi kuin minullakaan enkä pidä hänen Neuvostoliitto- ja Venäjä –tuntemusta yhtään omaani parempana, vaan pikemmin talousasioissa ja Neuvostoliittoon liittyvissä asioissa jopa huonompana ja erilaisena kuin tietämystäni ja kokemustani. Ylipäätänsä koen vastenmieliseksi riippuvuuden tietystä ihmisestä tai lahkosta - haluan aikuisen ihmisen vastuullisuutta. Kirkoissahan ilmenee satunnaisesti liiallista riippuvuutta "opettajasta", "profeetasta" tai "papista". Minun uskoni on sitä vastoin aikuisen ihmisen uskoa: riippuvuutta Kristuksesta Jeesuksesta, ei ihmiseen epätervettä kiinnittymistä.

Lukuisissa ihmisoikeusasioissa olen samassa antifasistisessa rintamassa derussofikaatiota ja diskriminaatiota vastaan, mitä Pohjolassa ja Baltiassa valitettavasti harjoitetaan. Ylipäätänsä Suomen antifasistit ovat itsenäisiä aikuisia ihmisiä, jotka valtaväestöstä poiketen ajattelevat itsenäisesti. Bäckmania vastaan yritetyssä suomalaisessa hyökkäyksessä on tarkoituksena myös leimata kaikki hänen kanssaan toverillisesti ja kunnioittavasti yhteistyössä olevat henkilöt, jotta meidän mahdollisuutemme olisivat Suomessa tuhottu pelottelun ja mustamaalauksen avulla.

Niin kuin Bäckmanin niin myös Jussi Parviaisen suhteen olen itsenäinen ihminen, jonka näkemykset ja ilmaukset poikkeavat. Jussin lukeneisuus ei jää kenellekään epäselväksi, jos saa jutella edes pienen hetken hänen kanssaan. Minä koen kuitenkin itselleni mahdottomaksi ja vastenmieliseksi liioitellun korostuneisuuden seksuaalisten teemojen rohkeaan käsittelyyn. Elokuvaohjaaja on rohkeampi mies kuin meikäläinen pieni ihminen, joka ei voi kerskua naiskokemuksilla. En edes pidä noista kokemuksista kirjoittamista mitenkään kiinnostavana asiana.

Tietysti kaiken kohtalokkaan jälkeen voin tunnustaa sinisilmäisyyteni, joka minulla oli vielä vuosi ja pari sitten. Luulin asioiden väittelevän vastakkain, mutta en ikinä uskonut suomalaista demokratiaa niin vammautuneeksi ja tukahdutetuksi, että ihmisten työpaikkoja tuhotaan poliittiseksi tulkitun ”sopimattoman” mielipiteen vuoksi. Sama on sanottava työpaikan saamisen esteistä.

Olen omantunnon ihmisenä vilpitön enkä voi sanoa, miten minä olisin myöskään voinut vaieta, kun venäläisen ystäväpiirini avulla tiesin julkisuudelta pääosin piiloon jääneet venäläisiin perheisiin kohdistetut sopimattomat interventiot jo ennen asioista virinnyttä suomalaista keskustelua, joka heräsi varsinaisesti vasta Rimma Salosen ja Inga Rantalan –tapausten yhteydessä.

Miten olisin voinut vaieta, kun ProKarelian ilmeisen perverssit pyrkimykset tulivat ilmi The Soviet Story –elokuvan sadistisissa kuvauksissa? Pitäisikö omantunnon ihmisenä vaieta, kun selvästi on analysoitavissa tarjotun aineiston manipulointi ja väärentäminen sen vihapropagandan tarpeisiin, jota The Soviet Story palveli. Silläkin kertaa kohtalo puuttui peliin, kun elokuvafestivaalissa ProKarelian pomohahmon Veikko Saksen hyvänä kaverina toimi Kari Silvennoinen, johon olin tutustunut erityisen tarkasti useamman vuoden ajan. 

Miten minä olisin voinut vaieta siitä pahuudesta, jota omasta seurakunnastani lähtenyt vihan apostoli Mikael Storsjö harjoitti YK:n turvaneuvoston kieltämää sivustoa kustantamalla ja kuskaamalla Suomeen terroristi Shamil Basajeviin kiinteästi liittyneitä henkilöitä? Minun rakkauteni oli niiden ihmisten kohtaloissa, joita terroristit surmasivat Moskovan metroasemilla ja lentokentillä: en voinut vaieta, kun Storsjön kustantama terroristisivusto ylisti mainittujen terroritekojen suorittajia pyhiksi marttyyreiksi. Olin puhunut pienemmissä piireissä ilman mediassa olevaa julkisuutta mainitun terroristisivuston ongelmista jo vuodesta 1999, kun sivusto syntyi. Vuoden 2004 Beslanin iskun jälkeen sivusto siirtyi Storsjön vastuulle. Lisäksi minulla oli selvää Groznyin oikeudenkäyntiaineistoa siitä, että Kavkaz-Centerin toimittaja ja tämän puoliso olivat toimineet osana terroristi Doku Umarovin rahoitus- ja murhaorganisaatiota. Rehellisyyteni oli kohtaloni Suomessa.

Tietysti olen pettynyt siihen, että työpaikat tuhotaan Suomessa sinisilmäisen luottamuksen johdosta demokratiaan, jota Suomi todellisuudessa vain leikkii. Vuosien varrella olen saanut komeita lupauksia Venäjältä, miten Venäjä auttaa sorrettua suomalaista ihmisoikeusaktivistia, mutta köyhyyden saavuttua ovat kaikki komeat puhujat hävinneet piiloon Venäjällä.

Tänään kävin sähköpostikeskustelun TE-keskuksen työntekijän kanssa, sillä etsin ammattilaisen avulla tukea työllistymiseeni. Tilannehan on kummallinen, että minulla on työhalua ja kova kunto, mutta en saa töitä edes alkeellisimmissa tehtävissä. Sitä vastoin monet työhaluttomat ja heikosti työkuntoiset työllistyvät – monet vastoin tahtoaan. TE-keskuksen työntekijä tunnusti, että työnantajat eivät tahdo aitoa yhteiskunnallista aktiivisuutta työnhakijoilta. ”Usein halutaan työntekijöiksi harmaita ihmisiä, jotka eivät aiheuta hämminkiä. - - -Oikeastaan minulla ei ole tuohon muuta neuvoa kuin että olla ottamatta kantaa julkisesti.

Samoilla sanoilla on myös äitini neuvonut minua. Olisi ehkä pitänyt kuunnella, mutta nyt on myöhäistä. En minä ole valinnut ongelmia, vaan tapaukset ovat tulleet luokseni. Näiden ongelmien tulkinnassa ja valittamisessa on asiallista säilyttää kohtuullisuus: tänään eräs nainen tunnisti minut uimahallin kahvilassa, jossa odotin poikani uimaharjoitusten päättymistä. En syönyt enkä juonut mitään, koska kahvilaa varten minulla ei ole rahaa. Minä olin vihkinyt tämän naisen kaksikymmentä vuotta sitten. Nyt hänellä oli vakava sairaus.

Työttömyys on vielä pieni asia siihen nähden, että vakava sairaus tulee täysin epäreilusti jonkun ihmisen ja hänen perheensä kohtaloksi. Tulevaisuuden kovia ja hyviä kohtaloita emme voi ennustaa. Tämä hetki on todellinen ja tämä hetki pitää tehdä todeksi arvoiseksi elämää varten. Tätä hetkeä ei pidä menettää kauemman tulevaisuuden raskaan ennusteen johdosta, vaikka tietysti huolet pyrkivät masentaa tätäkin hetkeä.

Minä olen menettänyt rahassa valtavasti parin vuoden aikana työttömyydessäni. Rahassa ei ole mitattavissa, miten paljon olen voittanut ajassa poikani kanssa. Laskin eilen viileän polkupyörämatkan aikana poikani kanssa, että olemme ajaneet toukokuun alusta 2012 lokakuun loppuun 2012 yhteensä yli 1800 kilometriä polkupyörällä. Se on aika paljon 9 vuotta tänä vuona täyttäneelle pojalle. Kaksikymmentä kilometriä kertyy jokainen harjoituspäivä, kun poikani kanssa ajamme jalkapalloseuran harjoituksiin. Lisäksi olemme tehneet omia jalkapalloharjoituksia seuran harjoitusten lisäksi toukokuun alun jälkeen noin 180 kertaa eli joka päivä, joskus kaksi kertaa päivässä. Lisäksi olemme pelanneet useamman kerran tennistä ja käyneet monta kertaa uimassa uintiseuran harjoitusten lisäksi. Tänään poikani ui jo paremmin kuin koskaan rintauintia (sammakkoa). Vähän aikaa levättyään menimme vielä omiin jalkapalloharjoituksiimme urheilukentälle noin 90 minuutin ajaksi. Urheilu ei ole tietenkään ainoa asia: kympin poika on ottanut kympit myös koulun kokeista.  Hän puhuu, kirjoittaa ja lukee hyvin erinomaisesti suomea, venäjää ja englantia. Tämä tapahtuu helposti ja luonnollisesti, koska nyt minulla on ensimmäistä kertaa vapaata aikaa elää lasten kanssa.


  . . . . . . . .



Juha Molari Юха Молaри
GSM +358 44 275 8284
työtön
Teologian tohtori, BBA
EMAIL juhamolari-ÄT-gmail.com (-at-= @)
СМИ и Юха Молaри (коллекция, Molari in Russian media): http://juhamolari.blogspot.com/2010/01/blog-post_23.html