perjantai 23. marraskuuta 2012

Timo Vihavainen pelkää puhekykyistä, aktiivista venäläistä maahanmuuttajaa

Tunteeko Särkyneet peilit –mediakonferenssin isä, 
professori Timo Vihavainen venäläisen sanonnan, 
että älä syytä peiliä, jos naamasi on kiero? 
Voisiko siis ihan periaatteessa ja jossakin
historiallisessa tilanteessa käydä siten,
että myös suomalainen naama olisi kiero?

Särkyneet peilit (Vääristyneet peilit; Vääristävät peilit; «Кривые зеркала») –mediakonferenssin pääpuhujan ja seminaari-idean[14] isän, Timo Vihavaisen, Venäjän kehityksen professorin (Helsingin yliopisto), pitäisi periaatteessa virkansa puolesta edustaa Suomen parasta Venäjä-tuntemusta, minkä vuoksi kirjoitan pitkäaikaistyöttömänä nöyrimmin mielin hänen Ylhäisen oppineisuutensa Venäjä-tuntemuksesta. Mahdollisesti olen ymmärtänyt yksinkertaisuudessani jotakin väärin siitä, mikä on tarkoitettu vain intelligenssille. Samalla ilmoitan itsetuntoani hivelevän iloni tämän syksyn aikana siinä, että havaitsin puhelinkeskustelussa itsensä professori Vihavaisen sittenkin kuulleen joskus jopa minun nimeni.


Tiivistelmä Timo Vihavaisen mielikuvien Venäjä-fobiasta


Professori Timo Vihavaisen ajattelusta voi erottaa kaksi tasoa, joiden suhde ei ole kovin looginen ja tasapainoinen, vaan pikemmin fantasimainen ja foobinen. Yhtäällä Vihavainen ilmoittautuu venäläisten erinomaiseksi ystäväksi, jopa suojelijaksi Suomessa. Hän moittii Suomessa esiintyvää russofobiaa ja venäläisten syrjintää, sekä samalla moitteet kohdistuvat erilaisia ”karjalanpalauttajia” vastaan. Mutta toisaalla hän moittii ankarasti kaikkia, jotka tukevat Venäjän valtiota ja Venäjän valtiollisia instituutioita, joiden "erityispalvelujen" pahoja valtapyrkimyksiä hän epäilee alituisesti kaikkialla siellä, missä venäläiset maahanmuuttajat korottavat ääntänsä ongelmiensa johdosta. 

Vihavaisen arviot ovat hyvin loukkaavia sellaisia venäläisiä kohtaan, jotka uskaltautuvat kertomaan kohtaamistaan ongelmista Suomessa. Vihavainen ei säästele edes psykologisten ala-arvoisten määritelmien tekoa, jos joku venäläinen on uskaltautunut lausua ikävistä kokemuksistaan Suomessa. Kaikkein eniten Vihavainen pelkää sitä, että ”Venäjän erityispalvelut” käynnistävät "informaatiosodan Suomea vastaan"

Professorin sankarillisuutta voidaan kuitenkin vain ihailla, että hän uskaltautui pelostaan huolimatta yhteistoimintaan sellaisten epäilystä herättävien herrojen kuin Jarmo Koposen ja Kerkko Paanasen kanssa Särkyneet peilit /Vääristyneet pelit –mediaseminaarin järjestämiseksi. On liki otaksuttavissa noiden yhteyksien seurauksena, että nyt ”erityispalvelut” voisivat tarkkailla myös Vihavaisen omia operaatioita ja vilpittömyyttä entistä seikkaperäisemmin. Vihavainen on kuitenkin urhea mies, joka on ylistänyt suomalaisen sotilaankin reilua tappelua. Hän astuu nyt eturintamaan, kun on alkamassa viattoman Suomen urhoollinen puolustussota Venäjän informaatiohyökkäystä vastaan.

Professori Vihavaiselle olisi sopiva venäläinen kyllin tyytyväiseksi ruokittu, hiljainen, nöyrtyvä venäläinen, jonka oikeuksista ja puhumisesta pitävät huolta Vihavainen ja hänen muut suomalaiset luottohenkilöt: hän itse kavereidensa kanssa selittää kaiken parhain päin Suomen itsenäisyyden turvaamiseksi Venäjän ainaista uhkaa vastaan. Pelottavaa olisi, jos nämä venäläiset aktivoituvat ja Venäjän erityispalvelut saisivat heistä otteen informaatiosodan keinoilla.


Timo Vihavainen nimeää uhkaksi Venäjän informaatiosodan


Ylen haastattelussa 8.6.2010 professori Vihavainen hyökkäsi hyvin voimakkaasti Johan Bäckmania vastaan, ”virallisen Suomen kannattaisi suhtautua Bäckmaniin vakavasti” – hän tarkoittaa siis että pitäisi suhtautua kielteisesti ja ankarasti.[1] 

Vihavaisen pelko- ja uhkakuvat kohdistuvat Venäjän valtiolliseen johtoon ja sen ideologiaan, mutta ei venäläisiin sinänsä, jos nämä venäläiset eivät liity Venäjän valtaväestön poliittisiin käsityksiin. Niin professori Vihavainen ilmoittautuu yhä uudestaan, että hän on venäläisten ystävä:Suomalaiset ja venäläiset ovat geeniperimältään pitkälti samaa kansaa”, ja suomalaisten vihamielisyys jopa itse Venäjää kohtaan ”johtuu tietämättömyydestä”, hän kirjoittaa teoksessaan vuonna 2009.[2

Samaisessa teoksessaan Vihavainen paljastaa kuitenkin Venäjään liittyvän fobiansa: "Venäjän 'suvereeni demokratia' ei tarkoita muuta kuin sitä, ettei kansainvälisistä normeista välitetä."[3] Sama henki ja aate vallitsivat myös Timo Vihavaista, kun hän piti luentoa 11.6.2009 Helsingin Ritarihuoneella Ulkopoliittisen instituutin ja Aleksanteri-instituutin tilaisuudessa. Vihavainen varotti esitelmässään, että ”Venäjällä on tapahtumassa selkeä käänne oman historian arvioinnissa”. Hänen mukaansa Venäjä harjoittaa informaatiosotaa, Venäjällä on alkanut ”uusi historianpolitiikka”.[12]
  
Vihavaisen pelko- ja uhkakuvat saavat objektiksi dosentti Bäckmanin, jota vastaan professori Vihavainen on kirjoittanut vähemmän kauniita luonnehdintoja - julkaisukelvottomia - useamman kerran, mutta hän kirjoittaa julkisesti myös poliittiset suositukset jopa oikeustoimista: ”Eikö suomalainen media omalta osaltaan voi vastata asiallisesti näihin asiattomuuksiin? Eikö yhtä valehtelijaa voi saada kuriin vaikkapa oikeustoimin? " [4] Vihavaisen uhkailut ja vihjailut poliittisilla oikeustoimilla on havaittu myös kansainvälisessä ihmisoikeusjärjestössä: World without Nazism raportti kutsuu Timo Vihavaista sanoilla «venäläisvastainen oikeistolainen mielipidekirjailija»[5]


Timo Vihavaisen Suomi on aina viaton


Venäjän kehityksen professori Timo Vihavainen kirjoitti 6.9.2011 artikkelin ”Mitä poliittinen korrektisuus ei ole”.[6] Tuossa tekstissä Vihavainen julistaa käytännössä Neuvostoliiton ja Venäjän kaikkiin sotiin syyllisiksi – ja ne suomalaiset ovat mielisairaita, jotka eivät yhdy hänen näkemyksiinsä. Timo Vihavainen ei kerro koskaan Suomen sotilaallisista hyökkäyksistä, mutta kertoo Venäjän hyökkäyksistä Suomeen sekä Venäjän ja Suomen ”välisestä” vihollisuudesta: ”Voi puhua Venäjän ja Suomen välisestä perivihollisuudesta. Suomeen on aikojen kuluessa hyökätty sekä maalta että mereltä. Ehkä luonnollisten rajojen puute on ajanut venäläisiä eteenpäin”. [24]

Vihavainen kirjoittaa ja kiistää aina itsepintaisesti virallisen Suomen osallisuuden Hitlerin rinnalla aseveljeyteen sekä Leningradin piiritykseen ja muihin hurjiin suunnitelmiin: ” Suomettuminen oli tyypillistä poliittista korrektisuutta. Suomi oli menettänyt noin satatuhatta ihmishenkeä kahdessa sodassa, joiden ainoa syypää oli sangen uskottavan selityksen mukaan Neuvostoliitto. Neuvostoliiton täytyi sitä paitsi katsoa yrittäneen noissa sodissa valloittaa Suomen ja alistaa se pakkovaltaan, jonka vallitessa olisi tuhottu kansallisen kulttuurin ja sitä kantavan eliitin lisäksi niin poliittiset ja juridiset vapaudet kuin myös uskonto ja jopa koti sen perinteisessä mielessä. Kaiken kukkuraksi naapuri saarnasi ehdottomana totuutena ilmiselviä valheita ja julisti mielettömästi olevansa maailman vapain, kehittynein ja ainakin pian myös vaurain valtio”.[6]

Vihavainen luonnehtii ”nykyisen poliittisen korrektisuuden” yhtä pahaksi kuin ”analoginen suomettuminen”, joka on valehteluakin pahempaa.[6]

Kuva: Timo Vihavaisen poliittisen
käsityksen mukaan
tätä ei koskaan tapahtunut: Suomi ja Saksa
eivät olisi astuneet
rinnatusten Neuvostoliittoa vastaan
Vihavaisen tunnetuin väite on suomalaisten ”suomettuneisuudesta”.[6][7] Kirjassaan ”Itäraja häviää. Venäjän ja Suomen kaksi vuosisataa” (2011) Vihavaisen johtopäätös on, että Suomi ja Venäjä ovat tehneet toisilleen suuren palveluksen pysymällä toisistaan mahdollisimman pitkälle erossa. "Paradoksaalisesti kansojemme onnistuneen lähentymisen voi sanoa perustuneen siihen, että ne ovat pysyneet erillään. - -  Sotia on käyty ja turpaan saatu puolin ja toisin, mutta nämä taistelut on lopultakin käyty avoimesti ja rehellisesti, mies miestä vastaan."[10]

Erkki Tuomioja on luonnehtinut Timo Vihavaisen ansioita sanoilla: ”Timo Vihavainen - jonka huomatuin ansio historiantutkijana on ollut käsitteen ’rähmälläänolo’ lanseeraaminen kuvaamaan Kekkosen aikaista Suomen asemaa suhteessa Neuvostoliittoon”. [20] Historiantutkijoista niin väitettyä ”suomettumisen aikaa” ovat selvitelleet etenkin Hannu Rautkallio ja Timo Vihavainen. Vihavainen julkaisi aiheesta vuonna 1991 huomiota herättäneen teoksen Kansakunta rähmällään[7].  Vihavainen kertoi Ylen keskustelussa 11.9.1992,[22]  että suomettuminen (Finnlandisierung) kehittyi totaaliseksi ilmiöksi, kun kaikki puolueet kilpailivat 60-luvun lopulla ja 70-luvulla, että kaikki puolueet ovat virallisen politiikan linjalla”. Hän väitti tuolloin, että kyseessä olisi ”supisuomalainen ilmiö, jolle ei löydy vertauskohtaa muualta Euroopasta”, mutta muistaa myös, että ”Me hyödyimme itäkaupasta melko lailla”.

Vihavaisen esittämää käsitystä, jonka mukaan suuren naapurivaltion intressien kuuleminen ja naapurivaltion ymmärtämiseen pyrkiminen ylipäätänsä olisi ”supisuomalaisuutta”, ei ole kuitenkaan hyväksytty yleisesti. "Rähmällään olo" -kielikuva homo sadomasokistisena perversiona on sittemmin ilmaistu rohkeasti lukuisissa nettikirjoituksissa: äärioikeistolainen Seppo Lehto on kielikuvan käytössä samalla jatkumolla Vihavaisen kanssa.  Lehto on saanut useita rikostuomioita kunnianloukkauksista, mutta Vihavainen on palkittu käsitteen kehittelyn suuresta ansiollisuudesta professorin viralla. Vihavainen ei pidä "rähmällään oloa" suomettuneisuuden ilmiasuna vain valheellisuutena ja moraalittomuutena, vaan häveliäisyytensä vuoksi hän on kyvytön lausumaan sitä paheellisuutta, jonka hän näkee noissa tapauksissa ja historiallisissa tilanteissa.  

Myös koko Finnlandisierung-termin suomentamisen tarpeellisuutta on epäilty termin vieraan taustan johdosta: Willy Brandtin idänpolitiikasta huolestunut Länsi-Saksan konservatiivilehdistö alkoi 1970-luvun alussa varoitusmielessä viljellä termiä ”Finnlandisierung”, jolla viitattiin Moskovan vaikutusvaltaan toisen maan sisäisissä asioissa. 

Timo Vihavainen kehitti stereotyyppiset tulkinnat ”suomettumisen” käsitteen avulla. Juuri Vihavaisen ja Rautkallion jälkeen on suomettumisen käsite otettu yhä enemmän vakavasti myös Suomessa, ikään kuin käsitteen suomentaminen todistaisi provinsiaalisen, valheellisen asenteen Suomessa.  Vihavainen liittää suomettumisen käsitteeseen valheellisuuttakin pahemmat attribuutit. Sittemmin Suomessa on lähes kokonaan vaiettu Vihavaisen ja Rautkallion stereotyyppisen tulkinnan saamasta kansainvälisestä akateemisesta kritiikistä, jossa on tuotu kriittisesti esille se, että Suomen ja Venäjän välinen luottamus ei kytkeytynyt mihinkään suomettumiseen. 

Stanley Hoffman huomautti myös, että suomettumisen-käsite palveli aikoinaan nimenomaisesti silloisen Saksan Liittotasavallan sisäpoliittisia mittelöitä. Siinä sivussa kristillisdemokraatit sivalsivat Suomea, joka oli pelkkä väline tässä keskustelussa. Vihavainen ja Rautkallio ovat kuitenkin laajentaneet saksalaisten kristillisdemokraattien sisäpoliittisen välineen kokonaisvaltaiseksi tulkinnaksi suomalaisten vajoamisesta valheellisuuteen ja arvottomaan poliittiseen korrektisuuteen, jossa omassa politiikassa suomalaiset käyttivät jotenkin sopimattomasti Venäjän merkitystä. 

Vihavaisen moite kääntyi nyt Suomen diplomaattisia ja kommunikatiivisia kanssakäymisen tapoja vastaan, jossa suomalaisessa politiikassa pohdittiin vuorovaikutuksellisuuden tarpeellisuutta, mutta Vihavaiselle nämä hyvät tavat olivat valheellisen epäitsenäisyyden merkkejä.


Timo Vihavainen ei siedä venäläisten kritiikkiä Suomea vastaan


Vihavainen käytti itselleen tyypillistä menettelyä ns. suomettumiskirjassaan [7], jossa hän julisti Neuvostoliiton ystävät mielisairaiksi, moraalittomiksi ja rikollisiksi.

Uhka saapuu professorin mielikuvissa Suomeen, kun aktivoituneet venäläiset kertovat kokemuksistaan Suomessa. Myös näitä kirjoittajia ja todistajia Vihavainen luonnehtii halventavilla ”psykologisilla” käsitteillä.

Inna Latiševa kirjaa ”Ryssänä Suomessa” Timo Vihavainen vähätteli nimittämällä kirjoittajaa narsistiseksi persoonallisuudeksi, jolla on heikko itsetunto.[8] Latiševa oli kirjoittanut siitä, miten maahanmuuttaja näki kantasuomalaiset ja suomalaisten ryssävihan Suomessa. Suomeen kolmekymppisenä muuttanut Latiševa oli joutunut luopumaan onnellisuudestaan tultuaan Suomeen, eikä hän saanut sitä takaisin. "Suomalaisten venäläisiin kohdistama viha on niin voimakasta, että itse asiassa luulen suomalaisten kärsivän siitä enemmän kuin venäläisten", Latiševa kirjoitti: "Vihan täyttämät ihmiset ovat hyvin onnettomia", heidän vihansa "ei vaikuta kenenkään muuhun kuin heihin itseensä". Latiševan mukaan pahimpia ovat täysin suomalaistuneet entiset venäläiset, jotka kiusaavat ja halveksuvat Venäjää ja venäläisiä osoittaakseen suomalaisille pätevyytensä.[9] Timo Vihavainen kokee juuri tuollaiset kirjoitukset täysin oman käsityksensä kannalta vastakkaisiksi.


Samanaikaisesti kun Vihavainen on moittinut syrjintää ja russofobiaa, hän on hyväksynyt kuitenkin vain hiljaisen venäläisen maahanmuuttajan, joka ei kuuntele ja kunnioita Kremlin politiikkaa: professorin mukaan Kremlin politiikka suvereenista demokratiasta on ”alle kaikkien kansainvälisten normien”.[3] Johdonmukaisena pelko- ja uhkakuville, joita Vihavainen tuntee itsetuntoista, omista asioistaan kriittisesti ja vastuullisesti puhuvaa Suomessa asuvaa venäläistä kohtaan, professori varottaa, että venäläisistä maahanmuuttajista voi tulla ”hirveä riesa” Suomelle: ”Meillä on satatuhatta venäjänkielistä. Luku on täysin siedettävissä rajoissa. Ennen pitkää määrä kasvaa kahteensataantuhanteen. Se, mikä nyt on myönteistä, voi joukon kasvaessa muuttua kielteiseksi.”[11]


Jarmo Lyytisen haastattelussa Helsingin Sanomissa Timo Vihavainen tunnustaa 4.10.2009[13], että venäläiset ovat ”kulttuurisesti” Suomeen ”sopivimmat” maahanmuuttoryhmänä, mutta tämän jälkeen professori lausuu suuren ”MUTTA” – lauseensa. Vihainen pitää todennäköisenä ongelmana, että Venäjän johto käyttäisi näitä politiikan välineenä: ” Venäläiset olisivat Vihavaisesta Suomeen sopivin maahanmuuttajaryhmä, koska he ovat kulttuurisesti meitä lähellä. Ongelma olisi se, että Venäjän johto käyttäisi todennäköisesti venäläisvähemmistöä politiikan välineenä.”[13]


Timo Vihavainen pelkää Venäjän infosotaa ja halveksii Venäjän mediaa


Timo Vihavaisella on erittäin synkkä, halveksiva mielikuva Venäjän mediasta, mikä ilmeisesti liittyy hänen yleiseen mielikuvaan Venäjän erityispalvelujen informaatiosodan uhkasta viatonta Suomea vastaan: ”Suomi on ollut Venäjän mediassa jo muutaman vuoden ajan esillä hyvin kummallisissa merkeissä. Usein "uutiset" ovat selkeän vääristeltyjä, joskus suorastaan tuulesta temmattuja. Säännöllisesti lähteenä tai taustavoimana esiintyy muuan suomalainen dosentti.” [14

Tuskin on väärin päätelty, että Vihavaisen väitteet Venäjän median selkeästä vääristelystä liittyy hänen mielikuvitelmaansa Venäjän valtiojohdon vaarallisesta ideologista ja valtiojohtoisesta informaatiosodasta, joka olisi uhkana myös Suomea vastaan erityisesti, jos venäläiset maahanmuuttajat aktivoituvat Suomessa. Tuossa yhteydessä Vihavainen uhkaili oikeustoimilla niitä suomalaisia, jotka ovat välittäneet kielteisiä uutisia Suomesta Venäjän medialle: ”Eikö yhtä valehtelijaa voi saada kuriin vaikkapa oikeustoimin?” 

Saman bloginsa kommentissa 15. huhtikuuta 2012 kello 8:37 Timo Vihavainen väittää, että nyt olisi ”kyseessä vakain tuumin tehty massiivinen disinformaatiokampanja” (Suomea vastaan), ja Vihavainen täsmentää kommentissaan 15. huhtikuuta 2012 klo 10:37, että ”disinformaatiokampanja ja kritiikki ovat kaksi eri asiaa” ja kommentissaan 15. huhtikuuta 2012 kello 12:59 toistaa käsitystään ”pitkäaikaisesta kampanjasta”, jota hän vertaa ”1800-luvulla toteutettuun suomalaisvastaiseen kampanjaan”, joka aiheutti ”historian pahimmat onnettomuudet”. Tuolloin huhtikuussa 2012 Timo Vihavainen toisti blogissaan useamman kerran myös toivomusta ”journalismisymposiumista” (17. huhtikuuta 2012 kello 21:03), jonka toteuttaminen lopulta tuli mahdolliseksi Kerkko Paanasen ja Jarmo Koposen yhteistyön ansiosta.


TV1:n pääuutisissa 6.10.2009 professori Timo Vihavainen kehuskeli Venäjää koskevassa lausunnossaan olevansa "historiantutkimuksen ammattilainen". Samaan hengenvetoon hän hymähti halveksivasti kaiken maailman "stalinisteille", jotka "eivät osaa erottaa toisistaan marginaalisia ja olennaisia historian tapahtumia", täsmentämättä käsitteitä ja määrittelemättä kaiken maailman stalinisteja. Vihavainen esitti samassa yhteydessä asenteellista ja vihamielisiä mielikuvia Venäjästä ja sen median ahdistavasta tilasta. Ensisilmäyksellä professori Timo Vihavaisen esittämät mielipiteen ilmaukset voisi sisällön puolesta sivuuttaa huvittuneena, ikään kuin taas kerran eräs suomalainen kirjoitti vainoharhaiset tunteensa julkisuuteen, mutta Timo Vihavainen edustaa virkansa puolesta Helsingin yliopiston huipputuntemusta Venäjään liittyvissä asioissa, Venäjän kehityksen professori. Venäjän kehityksen omakohtaista osaamistaan hän on myös julkistanut uusimman empiirisen sankaritekonsa ja sen mukaisten historiallisten löytöjensä osalta 29. kesäkuuta 2012: tämä professori oli käynyt pikkubussilla Pietarissa. Tämä kokemus oli niin suuri elämys – olennainen historian tapahtuma ja suoranainen historiallinen tutkimusmatka - Venäjän kehityksen professorille, että se viritti laajan keskustelun ja opetuspuheiden mahdollisuudet.  Tätähän ei tavallinen marginaalinen kaiken maailman stalinisti voi saavuttaa, minkä nyt professori koki. Suomalaisen Venäjä-tuntemuksen ehdotonta eliittiä täytyy kuunnella vakavasti professorin korkean viran ja aseman lisäksi myös hänen henkilökohtaisten empiiristen rohkeiden tutkimusretkiensä ansiosta, joista riittää kerrottavaa vielä seuraavalle sukupolvellekin.


Uusi Suomi –lehden jutussa 8.6.2010 ”Yle: Suomi-kuva vääristyy – ’Todella huolestuttavaa’” [15] kerrotaan Venäjän tutkimuksen professori Timo Vihavaisen Ylen haastattelusta[16], jossa Vihavainen antaa arvovaltaisen varoituksensa: Suomen viranomaisten pitäisi suhtautua vakavasti Venäjän medialle Suomen huostaanotto- ja huoltajuuskiistoja kommentoivaan Johan Bäckmaniin. Vihavaisen mukaan Suomi-kuva uhkaa vääristyä pahasti Venäjällä. Vihavaisen mukaan on huolestuttavaa, että ”suuri osa Suomea koskevasta informaatiosta tulee näiden henkilöiden välityksellä”. YLE Uutiset [16] kääntyivät uutisoinnin tähden jopa ulkoministeri Alexander Stubbin, Suomen Moskovan suurlähetystön ja Suojelupoliisin puoleen kysyen näkemystä dosentti Johan Bäckmanista. Vihavainen ei tarkemmin nimennyt muita uhkaavia henkilöitä ”näiden” joukkoon paitsi Johan Bäckmanin.


Timo Vihavainen kirjoitti Kanava-lehdessä 2009 [17] arvostelun Anne Kuorsalon, Ilmari Susiluodon ja Martti Valkosen teoksesta ”Venäjä - kovan linjan energiajätti”. Vihavaisen mukaan Venäjällä luodaan Suomesta tahallaan viholliskuvaa. Hänen mukaansa Venäjällä on ruvettu pari vuotta sitten julkaisemaan "suomalaisvastaisia vuodatuksia". "Tätä ainesta on jo puolessa kymmenessä opuksessa, joiden tasoa voi sekä sävyltään että asiantuntemukseltaan kuvata pöyristyttäväksi." "Yhteistä tälle materiaalille on syytös suomalaisesta 'revansismista', joka yrittää salakavalasti hiipiä Venäjän energialähteiden kimppuun, milloin sukukansojen suojelun, milloin 'pohjoisen ulottuvuuden' naamion alla.” "Rakenteilla näyttää olevan historiallinen viholliskuva, joka karkeudessaan ja kyynisyydessään lyö laudalta jopa kommunistiset karikatyyrit, joita naapurissa sota-aikana kyhättiin ja sen jälkeen vaalittiin."[17]


Timo Vihavainen kritisoi teoksessa ”Itäraja häviää” (2011)[18] että ”historianvääristelijät nakertavat Suomen ja Venäjän välisiä suhteita. - -  Informaatiosota pilasi aikoinaan suomalais-venäläiset suhteet perusteellisesti eikä ole mahdotonta, että se tapahtuisi uudelleen. Lyhytnäköiset erikoispalvelijoiden kikkailijat, jotka järjestävät internetissä maailmanlaajuisia kampanjoita ’Venäjän puolesta’ ja Suomea vastaan ja nostavat esille mielenterveydeltään epäilyttäviä ’kansalaisaktivisteja’ ja ’oikeustaistelijoita’, jotka puhuvat ’sodan uhasta’ Suomen ja Venäjän välillä, voivat sumuttaa ihmisiä, jotka eivät lainkaan tunne Suomea”.[18]  


Vihavainen on saanut koottua mielikuvansa selkeytyvään johtopäätökseen, jonka mukaan Venäjän valtiollisen johdon avulla ”erikoispalvelut” järjestävät kampanjoita, ja Suomi joutuu uhriksi noissa kampanjoissa, joihin liittyvät mielenterveydeltään epäilyttävät aktivistit. Vihavaisen venäläisrakkaus sietää sellaiset vilpittömät venäläiset, jotka ovat hiljaa Suomessa, mutta äänensä ilmaiseva venäläinen on Vihavaisen käsityksen mukaan mielenterveydeltään ongelmallinen ihminen, jota Venäjän erityispalvelut käyttävät häikäilemättömästi Suomea vastaan operaatioissaan.


Vihavainen kritisoi "Karjalan palauttajia" epärealistisuudesta ja kiistää toistamiseen samassa yhteydessä Suomen aseveljeyden Adolf Hitlerin kanssa: ”Tarvitaan merkittävää intellektuaalista kapasiteettia, jotta voisi ymmärtää mitä merkitystä olisi sillä, että Suomi ei ollut jatkosodassa Saksan liittolainen”. [19] Vihavainen ei tiedä tai ei ainakaan myönnä mitään Suomen sotilaallista aggressiota Venäjää vastaan: sotakin oli vain reilu, itsenäisen suomalaismiehen tappelu venäläismiestä vastaan. Yhtenä syynä moitteille ”karjalanpalauttajia” vastaan on Vihavaisen historiallista ja poliittista analyysiä perustavasti ja kokonaisvaltaisesti hallitseva pelko Venäjän suomalaisvastaisen propagandan mahdollisuuksista, mikäli ”Karjalan palauttajat”  ovat enemmin äänessä: ”Niin sanotut ’Karjalan palauttajat’ aiheuttavat toiminnallaan maallemme niin suurta vahinkoa, että sitä on vaikea edes arvioida rahassa tai muuten. - - - Sota hävittiin, mutta kunniakkaasti. Vähemmän kunniakasta on akkamainen ruikutus sodan lopputuloksen takia, ja sen harjoittajat eivät voi saada aikaan muuta kuin maansa maineen pilaamisen. - - Pelkkä sen vaatiminen voi tukahduttaa valtioiden väliset suhteet tai ainakin tarjota Venäjän pahamaineisen vallan rakenteille tervetullutta evästä suomalaisvastaiselle propagandalle, kuten on jo saatu nähdä”. [21]


Vihavainen pelkää venäläisten maahanmuuttajien muuttumista informaatiosodan materiaaliksi


Kaiken tässä edellä sanotun jälkeen vaikuttaa yllättävältä, että Timo Vihavainen ei ole suomalainen natsi-fasisti, joka kiistäisi russofobian. Vihavainen nimenomaisesti myöntää Suomessa esiintyvän syrjinnän venäläisiä vastaan ja valittaa diskriminaatio vastaan:On tunnettua, ettei venäläisten elämä Suomessa ole ollut vailla ongelmia. Työn saannissa on ollut vaikeuksia, samoin koulutuksessa ja kielen oppimisessa. Ilmeisesti syrjintää ja väestöryhmien välistä kitkaa esiintyy. Kyselytutkimuksissa venäläiset eivät suinkaan ole siirtolaisten suosituimmuuslistan kärjessä.” [23] Vihavainen korostaa, että venäläisten myönteinen kehitys Suomessa edellyttää ”integraatioprosessia”[23], jossa integraatio on parempi vaihtoehto kuin assimiloituminen ja ghettoutuminen: ”He myös voivat säilyttää ja kehittää omaa kieltään ja kulttuuriaan, joiden merkitystä maamme kannalta ei tarvitse erikseen korostaa. Assimiloituminen ja oman kielen menettäminen on huonompi vaihtoehto, kun taas eristäytyminen ja kielellinen ja kulttuurinen ghettoutuminen on kaikkein huonoin vaihtoehto” [23] Vihavaisen logiikkaan kuuluu pitää Suomessa asuvat venäläiset riittävän tyytyväisinä, jotta nämä venäläiset hiljaisesti integroituisivat eikä Venäjän erityispalvelut voisi käyttää näitä venäläisiä informaatiosodan materiaalina, mistä pelosta Vihavainen toistamiseen varottaa.


Vihavainen pitää myös mahdollisena venäjän opettamista ruotsin vaihtoehtona toisena kielenä Suomessa: ”Tulevaisuuden monikulttuurisessa Suomessa on tuskin tilaa “pakkovenäjälle”, joka koskisi koko valtaväestöä. Sen sijaan olisi luonnollista opiskella sitä ruotsin vaihtoehtona tietyillä alueilla.”[23] Hän ei näe mitään hälyttävää tai reaalista uhkaa Suomessa venäläisiin maahanmuuttajiin liittyvässä kehityksessä: ”On myös odotettavissa, että läheneminen laajenee ja syvenee seuraavan vuosisadan kuluessa, vaikka Venäjän demografinen kehitys tuskin aiheuttaakaan paineita maastamuuttoon. On kaikki syyt olettaa, että venäläisten määrän lisääntyminen on Suomen kannalta vaihtoehdoista myönteisimpiä, luultavasti myönteisin. Suuriin prosesseihin kuuluu kuitenkin myös kitkatekijöitä, jotka todennäköisesti ovat hallittavissa ja ohimeneviä.” [23]



Viitteet

[1] Teemu Juhola 8.6.2010/YLE. Professori: Kohudosenttiin suhtauduttava vakavasti. http://yle.fi/uutiset/professori_kohudosenttiin_suhtauduttava_vakavasti/5576720

[2] Timo Vihavainen, Länsimainen tuho, Otava 2009, s. 208.

[3] ibid.

[4] Timo Vihavainen, ”Venäjän media” 14.4.2012, http://timo-vihavainen.blogspot.fi/2012/04/venajan-media.html


[6] Timo Vihavainen 6.9.2011 ”Mitä poliittinen korrektisuus ei ole”. http://timovihavainen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/82300-mita-poliittinen-korrektisuus-ei-ole

[7] Timo Vihavaisen1991. Kansakunta rähmällään. Suomettumisen lyhyt historia.

[8] Timo Vihavainen, Kanava-lehti, heinäkuu 2010.

[9] Inna Latiševa: Ryssänä Suomessa – vieras väärästä maasta. Maahanmuuttajan kokemuksia. Otava

[10] Timo Vihavainen 2011. Itäraja häviää. Venäjän ja Suomen kaksi vuosisataa.

[11] Simopekka Virkkula, Aamulehti 12.9.2011. ”Puheenaihe: Valtakunnan virallinen väärinajattelija kaivaa verta nenästään Suomessa ja Venäjällä”. http://www.aamulehti.fi/Kotimaa/1194696256372/artikkeli/puheenaihe+valtakunnan+virallinen+vaarinajattelija+kaivaa+verta+nenastaan+suomessa+ja+venajalla.html

[12] Juha Molari 11.6.2009. Aleksander Stubb tajosi amerikkalaista tulkintaansa Venäjästä. http://juhamolari.blogspot.fi/2009/06/aleksander-stubb-tarjosi-amerikkalaista.html

[13] Jarmo Lyytinen, Helsingin Sanomat 4.10.2009. Professori Timo Vihavainen: Suomalainen älymystö vaikenee maahanmuuton ongelmista. http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Professori+Timo+Vihavainen+Suomalainen+%C3%A4lymyst%C3%B6+vaikenee+maahanmuuton+ongelmista/1135249793782

[14] Timo Vihavainen 14.4.2012. Venäjän media. http://timo-vihavainen.blogspot.fi/2012/04/venajan-media.html

[15] Uusi Suomi 8.6.2010. ”Yle: Suomi-kuva vääristyy – ’Todella huolestuttavaa’” http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/94491-yle-suomi-kuva-vaaristyy-%E2%80%93-%E2%80%9Dtodella-huolestuttavaa%E2%80%9D

[16] YLE Uutiset 8.6.2010 ”Professori: Kohudosenttiin suhtauduttava vakavasti”. http://yle.fi/uutiset/professori_kohudosenttiin_suhtauduttava_vakavasti/1734417

[17] Timo Vihavainen. Kanava-lehti 1/2009 s. 64-65.

[18] Timo Vihavainen 2011. Itäraja häviää – Venäjän ja Suomen kaksi vuosisataa (Otava)

[19] Jarmo Koponen, Tutkija murskaa Suomen armeijan: ’Surkuhupaisaa’ (13.9.2011) http://www.uusisuomi.fi/kulttuuri/115700-tutkija-murskaa-suomen-armeijan-%E2%80%9Dsurkuhupaisaa%E2%80%9D

[20] Erkki Tuomioja, Timo Vihavainen (toimittanut): O.W. Kuusinen ja Neuvostoliiton ideologinen kriisi vuosina 1957-64. SKS, Historiallinen arkisto 117, 277 s., Helsinki 2003. http://www.tuomioja.org/index.php?mainAction=showPage&id=72&category=3

[21] Iltasanomat 13.9.2011: Arja Paananen, ”Karjalan vaatiminen takaisin on akkamaista ruikutusta”, http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288413914231.html


[23] Timo Vihavainen – Venäläiset Suomessa – uusi aikakausi. LiteraruS 5/2008 http://www.literarus.org/arkiv/fin2008/text5a.php

[24] Juha Saarinen & Juha Tuovinen: Nahistelevat naapurit (Yliopistolehti 8/1996 http://yliopistolehti.helsinki.fi/1996_8/ylart3.htm)




. . . . . . . .



Juha Molari Юха Молaри
GSM +358 44 275 8284
työtön
Teologian tohtori, BBA
EMAIL juhamolari-ÄT-gmail.com (-at-= @)
СМИ и Юха Молaри (коллекция, Molari in Russian media): http://juhamolari.blogspot.com/2010/01/blog-post_23.html