maanantai 7. tammikuuta 2013

Eriarvoiset surkimukset


Venäläinen media ”Venäjän Ääni” niin kuin muutkin venäläiset mediat kertoivat 4. tammikuuta 2013, että tunnettu ranskalainen näyttelijä Gerard Depardieu sai Venäjän kansalaisuuden 3. tammikuuta, kun presidentti Putin myönsi sen hänelle. Venäjän Äänen mukaan ”Deparideu on suuttunut Ranskan presidentti Francois Hollanden suunnitelmille nostaa rikkaimpien veroastetta 75 prosenttiin”. Väite verojen maksuun liittyvästä erimielisyydestä ei ole länsimaista Venäjä-vihamielistä propagandaa, vaan Venäjän oma media kertoo yhdenlaisesti tuosta kiistasta.

Olen kateellinen ja selitän tämän närkästymiseni tässä kirjoituksessa. Miksi olen kateellinen? Miksi minä en voi saada Venäjän passia, mutta huomattavasti vähäisemmässä määrin Venäjään sidoksissa oleva Deparideu voi saada Venäjän passin? Suomen passista minulle ei ole nykytilanteessa ja koko näköpiirissä olevan tulevaisuuteni valossa mitään hyötyä, mutta Venäjän passi antaisi lisää mahdollisuuksia. Siihen ei minulla ole kuitenkaan oikeutta: Deparideu on poliittisesti kansainvälisesti kiinnostava tapaus, työtön suomalaismies ei ole kiinnostava ja hyödyllinen venäläisestä perheestään huolimatta. 

Suomen passiin sidottuna ihmisoikeusaktivistina olen Suomessa köyhyyteen orjuutettu työtön mies elämäni viimeiseen hengenvetoon saakka: minä en tarvitse suomalaista vaikutusvaltaa (yksi oletettava ääni vaaleissa) Suomessa, vaan tarvitsen leipää eli työtä. Ansiotuloa en voi saada Suomen passin varassa yhtään mistään: yli 200 työpaikkahakemusta kertovat sen ihan riittävän kovan empiirisen todistusaineiston varassa. Tässä köyhyydessäni en voi merkittävästi auttaa edes lapsieni tulevaisuutta: poikani - Venäjän kansalaiset - kärsivät isän köyhyydestä ja työttömyydestä. Onneksi olen raitis ja osallistun lasteni elämään päivittäin: poikani kasvavat tervehenkisinä lapsina. Eilen kävimme jalkapalloharjoituksissa, illalla kävimme uimassa. Rahattomuus tekee elämän kuitenkin surkeaksi. Toisin olisi kuitenkin, jos olisin rikas surkimus...

Juoppo, rikas surkimus saa Venäjän passin

Hänen elämänhistoriansa ei ole mitenkään venäläinen tai venäläismielinen. Hänellä ei ole mitään erityisempää venäläistä työhistoriaa, paitsi jos vuonna 2011 valmistunutta, ohjaaja Josée Dayanin ranskalaista Rasputin (Raspoutine) elokuvaa ei pidetä sellaisena. 

Nuorena kommunistina Deparideu syyllistyi ihmiskauppaan, savukkeiden ja alkoholin salakuljetukseen Yhdysvaltojen lentotukikohtaan. Hän toimi myös prostituoitujen henkivartijana Pariisissa. Mahdollisesti jo tältä kommunismin ajalta on syntynyt joitakin ei-julkisia, hyödyllisiä suhteita Neuvostoliittoon ja venäläisiin, jotka näkyvät nyt nopeassa kansalaisuuspäätöksessä.

Sittemmin alkoi hänen elokuvauransa. Miehen uskonnollinen sitoutuminen on ollut roomalaiskatoliseen kirkkoon. Uskonnollisesti moitteetonta, kurinalaista elämä ei ole kuitenkaan ollut, vaan 1998 hän oli moottoripyöräonnettomuudessa vakavasti rattijuoppona. Vuonna 2012 hän oli jälleen onnettomuudessa rattijuoppona. Poliittisesti hän on antanut tukea Ranskan kommunisteille ja vihreille. Vuoden 2012 lopussa hän hankki kiinteistön Belgiasta moittien Ranskan verouudistuksia. Ranskan pääministeri Jean-March Ayrault puolusti Ranskan finanssipolitiikaa ja sanoi näyttelijän lähtöä Belgiaan ”karkeaksi” («assez minable»). Muutama päivä myöhemmin Depardieu ilmoitti avoimella kirjeellä pääministerille luopuvansa Ranskan passista ja ranskalaisesta sosiaaliturvasta. Venäjän kansalaisuuden saamisen jälkeen hänelle tarjottiin taloa (ei ole sosiaalinen suojapaikka) ja kulttuuriministerin tehtävää Mordvan alueelta.

Julkisten ja virallisten tietojen mukaan Deparideulla ei ole venäläisiä lapsia. Hän ei ole osoittanut myöskään mitään venäjän kielen osaamista. Tällaiselle henkilölle annettava Venäjän kansalaisuus on kyseenalaista, kun vain muutama päivä aiemmin Venäjällä oli näyttävästi tiedotettu, että siirtotyöläisten on voitava puhua venäjää.

Perustelut, että Depardieu olisi kauheasti loukkaantunut Ranskan pääministeriltä saamasta moitteesta ”surkimukseksi” tai "säälittäväksi" (minable), koska näyttelijä suunnitteli ”karkeaa” lähtöä Belgiaan veropakolaiseksi, eivät osoita mitään kulttuuripakolaisuuden sisältöä. Miten voi olla julkisuuden henkilö, jos ei kestä itseensä kohdistuvaa moitetta ”surkimukseksi”, vaikka itse pääministeri lausuisi sen. Ja syy oli pääministerillä erityisen perusteltu: rikkaiden on maksettava osuutensa sosiaalisesta vastuusta. Rikas Depardieu ei tahtonut maksaa, vaan halusi paeta. Tällaiselle pakolaiselle ei ole mitään moraalista syytä osoittaa tukea.

Raitis, köyhä surkimus ottaa velkaa ja ostaa Venäjä-viisumin

Verrattakoon eriarvoisia surkimuksia keskenään. Edellinen oli rikas, juoppo, kansainvälisesti tunnettu. Minä olen tuntematon suomalaismies, virallinen surkimus, pitkäaikaistyötön, joka on joutunut työttömäksi, koska Venäjää vastaan vihamielisesti taistelevien terroristijoukkojen viralliset äänenkannattajat järjestivät painostuksen Suomessa. Lisäksi olen saanut noiden terroristijoukkojen tukijoilta tai intoilijoilta tai jotenkin heihin liittyviltä tahoilta noin kahden vuoden ajan keskimäärin joka viikko sähköpostitse, tekstiviesteissä tai kirjeissä tappouhkauksia itseäni ja perhettäni vastaan. Tietysti voidaan ehkä perustella, että YK:n turvaneuvoston terrorismin vastaisen komitean pakotelistan nimeämien tahojen uhkaukset ovat pienempi kolaus kuin pääministerin lausuma surkimus-sana, jonka maailman kuuluisa, rikas näyttelijä saa osakseen verosuunnittelun johdosta. Suomessa hallituksen pääministeri ei ole lausunut mitään julmaa, mutta eräs toinen ministeri  (Heidi Hautala) yritti oikein tuhota elämääni rikosilmoituksen ja vastaavien toimien avulla, vaikka sitten epäonnistui viimeisimmissä suunnitelmissaan. Myös tämän jälkeen Suomen ulkoministeriö on ollut yhteydessä Venäjälle, jotta minun ei pitäisi saada työtä sieltä ja Venäjällä nämä tahot ovat miellistelleet Suomen ulkoministeriön toiveita. Kyse ei ollut siis siitä, että tuossa tilanteessa olisin saanut Venäjän passin! Mielestäni suomalaisen ministerin rikosilmoitus ja poliisitouhut sekä UM:n muut touhut ovat huomattavasti kovemman sortin uhkaava hyökkäys yksilöä kohtaan Venäjään liittyvissä asioissa kuin Ranskan päämiehen kriittinen lausahdus näyttelijä Depardieun surkeaa veromenettelyä vastaan.

Kun minä mainitsin Dostojevskin Rikos ja rangaistus -teoksen uskonnollisesta loppuratkaisusta eräässä saarnassa muutama vuosi sitten, niin minua itse kirkko päätti sittemmin rangaista liittoutuessaan venäjävihamielisten revansististen tahojen kanssa. Sain Venäjältä moraalista verbaalista "tukea", mutta en juridista enkä taloudellista käytännöllistä tukea. Ihminen ei elä pelkästä "sanasta", vaan hän tarvitsee myös leipää. Jäin "rangaistukseksi" surkimukseksi - suomalaiseksi pieneksi mieheksi - näyteltyyn suomalaiseen demokratiaamme. Sitä vastoin Rasputin-rooli sytytti Venäjän päättäjien rakkauden Depardieuta kohtaan ja tämä sai Venäjän passin erityisjärjestelyillä. Ei ole tiedossa, että kukaan olisi hyökännyt Depardieuta vastaan Rasputin-roolin johdosta, vaan hän sai leivän päällekin jotakin tukevaa. 

Toisin kuin Depardieu, minä olen julkisuudelta piilossa avustanut useita venäläisiä perheitä oikeudellisissa kysymyksissä, joita heillä on ollut maahantuloon, oleskelulupaan, työlupaan, työkiista-asioissa, lastenoikeuksiin liittyvissä kysymyksissä, asuntohakemuksissa, koulukirjelmissä ja monissa muissa asioissa. Vain pari tapausta on ollut vähän julkisuudessa toisten henkilöiden seurauksena: niissäkin olen lausunut moraalisesti puolustuksen venäläisille perheille. En tiedä Depardieun mitenkään edistäneen Venäjän kansalaisten ihmisoikeuskysymyksiä Ranskassa.

Toisin kuin Depardieu, minulla ei ole ollut 60-, 70-, tai 80- luvuilla tai sen jälkeen mitään suhdetta kommunistiseen puolueeseen tai kommunistiseen aatesisältöön eikä minulla ole ollut myöskään koskaan suhdetta Venäjän tai Neuvostoliiton poliittisiin toimijoihin tai viranomaisiin, vaan olen ollut "yksinäinen" sitoutumaton, riippumaton suomalainen kansalaisaktivisti, monipuolidemokratian kannattaja, jossa oikeusvaltiossa kukin käyttää sananvapauttaan laillisuuden rajoissa. Ehkä tämä on se olennainen ero.

Toisin kuin Depardieulla, minulla on kaksi poikaa, joilla on Venäjän kansalaisuus syntymänsä perusteella. Toisin kuin Depardieu, minä en ole roomalaiskatolinen, vaan olen perheeni kanssa yhtäläisesti Venäjän ortodoksisen kirkon jäsen. Toisin kuin Dapardieu, minä en käytä alkoholia lainkaan ja minä elän muutenkin terveellisesti, urheilullisesti. Toisin kuin Depardieu, minä olen asunut toista vuotta Venäjällä yhtäjaksoisesti. Toisin kuin Depardieu, minulla on vähintään alkeellinen taito ymmärtää ja puhua venäjää. Olen oleskellut päivämäärissä laskien enemmän Venäjällä kuin vanha mies Depardieu elämänsä aikana. Toisin kuin Deparieu, minä menen vuosittain pankkiin ja otan 140 euroa velkaa, jotta voin ostaa velkarahalla Venäjälle ns. vuosiviisumin, joka oikeuttaa 90 päivän oleskeluun 180 päivän aikana. Tämä viisumiosto ilmaisee suurta rakkautta, sillä se on köyhän miehen velkarahalla ostettu. Eikä velan maksaminen takaisin ole helppoa!

Venäjän kansalaisuuteen minulla ei ole mitään oikeuksia, koska minulla ei ole riittäviä suhteita Venäjälle ja koska en onnistu ulkomaalaisena saamaan työtä Venäjältä, jotta vähintään viiden vuoden ajana työskentelisin Venäjällä oleskeluluvalla ennen kansalaisuushakemusta. Työpaikasta pitäisi saada myös Venäjän lain mukainen laillinen ansiotulo, jotta kansalaisuushakemukseen voidaan vastata myönteisesti. Lisäksi Venäjän kielen osaaminen pitäisi osoittaa. Ja jostakin pitäisi löytää maksaa kansalaisuushakemus 2000 ruplaa (jonka maksamiseen minulla ei nykyisellään olisi myöskään varaa; se on noin 50 euroa). Venäjän Federaation maahanmuuttovirasto ei kerro virallisella sivustollaan mitään presidentin antamien poikkeusmenettelyjen järjestelyistä kansalaisuutta varten.  Minulla ei ole mitään edellytyksiä Venäjän kansalaisuuteen. Olen selvittänyt asian muutamaan kertaan. On vaikea nähdä, miten Depardieu olisi kuitenkaan enemmän sidoksissa Venäjään kuin minä olen. 

Sinänsä en valita kohtaloani ainutlaatuiseksi, vaan tuon vain esille oman osuuteni. Tiedän myös mm. Leningradissa syntyneen venäläisen olympiavoittajan, joka voitti kultansa Neuvostoliitossa, mutta joutui Valko-Venäjän kansalaiseksi ja nyt hän ei voi jo yli vuosikymmenen odotuksen jälkeenkään saada Venäjän kansalaisuutta! Miten hän oli vähemmän venäläinen kuin Depardieu?

Verot ovat solidaarisuutta meidän köyhien surkimusten hyväksi

Venäjä ja sen presidentti Vladimir V. Putin eivät tukeneet Depardieun menettelyllä kansainvälistä solidaarisuutta ja antifasismia köyhien hyväksi. Tietysti henkilösuhteiden kannalta asian on normaali ja veljellisen rakas eikä siinä ole muuta moitittavaa kuin meikäläisen todellisen surkimuksen kokema aito kateus. Minä olisin ollut jo vuosien ajan erittäin ylpeä, jos minulla olisi ollut Venäjän passi, mutta sellaista en voi saada. 

Kokemusteni jälkeen arvioin laajemmasta perspektiivistä tilannetta, joka näyttää vähemmän kauniilta: Venäjän kansalaisuuslainsäädäntöön keksityn laillisen poikkeusmenettelyn avulla jollekin juopolle rikkaalle näyttelijälle annettiin nyt kansalaisuus vain koska tällä rikkaalla miehellä oli hyvä ystävä Venäjällä ja rikas mies ei kestänyt kuulla, että häntä sanottiin ”surkimukseksi” Ranskassa. Minun mielestäni Depardieu on surkimus: katsokaa vaikka hänen ulkoista olemustaan ja veltostuneita kasvojaan, jotka kertovat juopotteluhistoriasta. Juopottelu kertoo hänen moraalisesta horjuvuudesta ja henkisen kunnon ala-arvoisuudesta. Henkisesti hyväkuntoinen mies pitää itsestään huolta eikä anna kehonsa veltostua tuolla tavalla kuin Depardieu. Erityisesti hänen terveysongelmansa antaisivat aihetta edellyttää raittiimpaan elämäntapaan ja viinin juonnin vähentämiseen. Minä haluan puhua verojen maksamisen puolesta, laillisen ja läpinäkyvän taloudenhoidon puolesta. Rikkailla on velvollisuuksia köyhien hyväksi. Me köyhät tarvitsemme rikkaita veronmaksajia.

Tämä blogikirjoitukseni kertoo myös syyni siihen, miksi osoitan paheksuntaa Suomen antifasistisen komitean ja Johan Bäckmanin kirjoitusta ”Putinin arkki” (6 tammikuuta 2013) vastaan, jossa osoitetaan ihailua Depardieun hyväksi annetulle kansalaisuusratkaisulle.Mielestäni ihailu osoittaa vieraantuneisuutta köyhien ihmisten todellisuudesta ja maailman eriarvoisuudesta. Sellaiselle eriarvoisuudelle ei nykyisessä maailmantilanteessa pitäisi antaa mitään erityistä tukea. Depardieunin tapaus on omiaan osoittamaan, että ihmiset eivät ole yhdenvertaisia. Tapaus on jopa ilmeinen loukkaus solidaarisuudelle köyhiä vastaan. Verot ovat solidaarisuutta köyhien hyväksi. Muistan Raamatusta - tältä osin ihan samanlainen niin hebrealaisen, ortodoksisen kuin luterilaisen Vanhan testamentin osalta -, että köyhän halveksunta ja eriarvoistaminen ei ole itse Luojankaan mieleen. Mutta maailmamme ei ole reilu.

Antifasismi voi olla antifasismia, kun se on solidaarisuutta köyhien ja kurjien oikeuksien puolesta, mutta antifasismi muuttuu pelkäksi poliittiseksi sanaksi ja keskinäisten veljespiirien peliksi, jos siitä lakkaa solidaarisuus köyhiä kohtaan. Antifasismi ei voi olla kääntymistä minkään valtiollisen intressin puoleen, antifasismi on valtiollisesti riippumaton moraalisesti vastuullinen asennoituminen. Rikkaan Depardieun verojen maksu olisi solidaarisuutta köyhiä kohtaan: hän maksaisi isot veronsa suurista tuloista, joista silti jää nettomääräisesti elämiseen ja viinitilojensa nautintoihin enemmän kuin köyhillä ihmisillä, jotka ovat ehkä yhtä lahjakkaitakin kuin Depardieu, mutta ovat vähemmän onnekkaita. Jos rikas Depardieu pakenee isoja veroja, se on hänen oikeutensa paeta niin kuin ihmisillä on oikeus muuttaa paikasta toiseen, mutta ihmettelen, miksi rikkaan miehen pakomatkaa pitää ylistää ja edistää.

Jälkikirjoitus



Minä kirjoitin näyttelijän mahdollisista ystävällisistä, luottamuksellisista suhteita Neuvostoliittoon, mutta terroristikanava Kavkaz-Center kirjoitti blogini perusteella vielä pitemmän johtopäätöksen, mitä en kuitenkaan itse ilmoittanut. Kavkaz-Center käyttää jopa sanaa kgb-agentti, kun kuvailee ranskalaista näyttelijää. Ja vielä vähemmän minä olisin agentti, vaikka Kavkaz-Center käyttää sitäkin sanaa. Kukaan agentti ei paljastaisi toista agenttia! Minä en ainoastaan moraalisista syistä pidä oikeudenmukaisena, että upporikas mies saa etuoikeuden.











. . . . . . . .




Juha Molari Юха Молaри
GSM +358 40 684 1172; +358 44 275 8284
työtön
Teologian tohtori, BBA
EMAIL juhamolari-ÄT-gmail.com (-at-= @)
СМИ и Юха Молaри (коллекция, Molari in Russian media): http://juhamolari.blogspot.com/2010/01/blog-post_23.html

.