keskiviikko 16. tammikuuta 2013

Hauislihaksen yhteiskunnallispoliittinen apologia


Olen kirjoittanut tämän hätähuutoni paremman hauislihaksen puolesta keskiviikon 16. tammikuuta 2012 aamuisen hiihtolenkin jälkeen. Kävin hiihtämässä aamulla kello 8:30 noin 5,5 kilometriä. Se on hyvin lyhyt lenkki, mutta liukkailla suksilla en jaksanut hiihtää nousuja suoraan, koska hauislihas ja käsivarren ojentajalihas olivat aivan liian heikot: kädet väsyivät vähänkään pitemmissä nousuissa, jotka olisi pitänyt jaksaa hiihtää vauhdilla suoraan ylös.

Hauislihas on niin sanottu kaksipäinen olkalihas, joka koukistaa kyynärniveltä. Sen vastalihas on ojentaja. Tämän lihaksen yhteiskunnallista merkittävyyttä on väheksytty feministis-eunukkimaisessa, miesten henkiseen ja fyysiseen kastrointiin ohjaavassa maailmassamme. Entisellä kuntosalillani (nykyään minulla ei ole enää varaa valitettavasti käydä kuntosaleissa) vieraillut Ron Coleman näytti lokakuussa 2011 mallia käsivarren paremmista lihaksista. Seurasin hänen harjoitteluaan kuntosalissa, kuten videosta näkyy.


Muutama viikko sitten, vuoden 2012 lopulla, oli kohu, kun erään urheilutuotteita markkinoivan lehden kannessa ylistettiin Yhdysvaltain Suomen-suurlähettilään Bruce J. Oreckin epätyypillisen treenattua hauislihasta.[1] Kuva levisi myös Iltalehteen ja Washington Postiin.

Kovasti vääristävä suomalainen kansanviisaus väittää aivan jotain hirvittävää: miesten hauislihasten koko korreloi kääntäen miehen penikseen: lihakset pönkittäisivät itsetuntoa.[2 ] STT:n toimittaja Julia Huovinen pohtii 3.6.2009 jutussaan, että ”mies mittaa hauista, kun nainen laihduttaa”.[4] Toimittaja Huovinen perusti tuon juttunsa Helsingin yliopistossa tarkastettuun lääketieteen lisensiaatti Anu  Hannemari Raevuoden väitöskirjaan, jonka mukaan 30 % tutkituista miehistä oli huomattavan tyytymättömiä omiin lihaksiinsa. Tyytymättömyys hauiksen ympärysmittaan kertoi joskus myös masennusoireista, alkoholin ongelmakäytöstä ja häiriintyneestä syömisestä. Raevuori teki diagnostisen haastattelun vuosina 1974-1979 syntyneille nuorille.[5]

Raevuoren väitöskirjan tarkempi selaaminen osoittaa kuitenkin, että väittelijä tutki pikemmin syömishäiriöitä kuin itse hauislihaksen kehollista tai yhteiskunnallista semantiikkaa. Aineistona olivat Kansanterveystieteen laitoksen kaksostutkimuksen kaikki Suomessa vuosina 1983-87 (noin 2000 poikaa ja 2000 tyttöä) ja vuosina 1974-79 noin 2000 miestä ja 2000 naista) syntyneet kaksoset tietystä  tilastollisesti valitusta tutkimusaineistosta.[5]

Talouselämä-lehti kysyi vuoden 2009 lopulla, kuinka paksu on Nokian hauis?[3]

Hauislihas on joutunut niin aivottomien puolustajien kuin vastustajien tähden varsinaiseksi kärsijäksi, lihaksen yhteiskunnallispoliittista merkittävyyttä ei ole tajuttu, koska asiaa on pohdittu merkillisesti valittujen vakaumuksellisten katsomusten varassa kirjoituspöytien ja kirjastojen lukusalien verbaalisessa, joskus myös virtuaalisessa maailmassa. 

Minun valitettava kohtaloni oli menettää hauiksen terveellinen vahvistuminen murrosiässäni, kun siirryin hiihdon harrastamisesta juoksijaksi. Kestävyysjuoksijat kutistuvat käsivarsiltaan aivan heikoiksi. En ole koskaan kuvitellut, että käsivarsien hyvyyttä mitattaisiin senteissä. Lihastyypit, rasvan määrä ja lihaksen muoto voivat olla niin erilaiset. Siitä huolimatta hauislihas on hyvä merkki oman olemisen tasapainoisuudesta.

Hauislihaksen ja käsivarren ojentajan yhteiskunnallinen merkittävyys paljastui jälleen kerran tänään hiihtolenkilläni.  Tajusin, että olen muiden rientojen ja oman laiskuuden tähden laiminlyönyt kansanterveydellisesti tärkeimmän henkilökohtaisen missioni eli oman kuntoni hoitamisen (tietysti sen ohessa, että huolehdin jalosti ja säännöllisesti poikani harrastuneisuudesta; isommat lapseni ovat jo itsenäisiä minun huolenpidostani). 
Tämä ylämäki menee suoraan  (ilman haarakäyntiä)
lipsuvilla suksilla, jos hauis- ja ojentajalihakset
ovat riittävän hyvässä kunnossa.

Helsingissä Paloheinän 5 km:n mittainen "metsälenkki" on kansanhiihtoon sopiva kuntoilulatu, ei mikään kilpahiihdon vaatimukset täyttävä raskas lenkki. "Terveellisessä kunnossa" minun olisi pitänyt pystyä kivuta - lievästi ”lipsuvilla” suksilla - suhteellisen vaivattomasti kaikki ylämäet suoraan. Latu oli hyvässä kunnossa, juuri lumiauralla ajettu. 

Nyt jaksoin heittäytyä käsien ja sauvojen varaan pienemmissä ylämäissä, mutta isommissa kunto yksinkertaisesti loppui hauiksesta ja käsivarsien ojentajista: en jaksanut enää kannatella itseäni käsieni varassa, vaan oli siirryttävä haarakäyntiin. Tänään oli vähän parempi päivä kuin eilen, mutta ei mitenkään riittävä oman yhteiskunnallisen merkittävyyden säilyttämiseksi.

Mitä tämä heikko hauis kertoo yhteiskunnallisesti? Se kertoo, että olen keski-ikäisenä miehenä puuhastellut kaikessa vähemmän merkittävässä, kuluttanut aikaa kaikenlaisessa tarinoinnissa, mutta olen antanut oman kehoni rappeutua. Keski-ikäinen mies kykenee vetämään leukaa 20-30 kertaa tai tekemään etunojapunnerruksia 60-100 kertaa, kun hänellä on riittävä kunto. Tällä hetkellä en pysty edes sellaiseen riittävään suoritukseen.

Minulla on toistaiseksi mahdollisuus elvyttää hyvinvointiani ja kuntoani työttömyyden jäljellä olevien päivien aikana. Kunnon elvyttämiseen ei tarvita välttämättä kuntosaleja, jotka sinänsä ovat mainioita paikkoja hoitaa kehoa. Helsingissä on hämmästyttävän hyväkuntoiset hiihtoladut. Nuoruudestani en muista, että yöllisen lumisateen jälkeen aamulla kello 8 olisivat yleiset hiihtolenkit olleet jo sellaisessa loistokunnossa kuin mitä näin tänään. Ja juuri hiihtäessä hauis ja ojentaja saavat harjoitusta, joka ei keskity senttimetrillä pullisteluun peilien edessä, vaan terveen kestävän voiman ja kunnon kehittämiseen.

Jos saan töitä ja aloitan tavanomaisen työllisen ihmisen päivärytmin, niin minun täytyy tehdä valintoja aikataulussani: laiminlyödäkö lasten harrastuneisuutta, työvelvollisuuksia, yöllistä lepoa, yhteiskunnallista harrastuneisuutta vai omaa liikuntaa. Mielestäni tässä iässä oleva mies ei tietenkään valmistaudu mihinkään huippu-urheiluun, mutta on erityisen merkittävää huolehtia oman fyysisen kunnon vahvistumisesta ja säilymisestä. Liikkumista tarvitsen päivittäin: joskus liikunnaksi riittää harrastaminen noin 10 vuotta vanhan pojan kanssa, mutta usein tarvitsen vaativampaa omakohtaista liikuntaa.

Nyt liikuntaan on mahdollisuus, mutta seuraavan kymmenen vuoden laiminlyönnin jälkeen olisin jo vanha pappa, jonka olisi enää vaikea elvyttää riittävä kehollinen kunto, vaikka se olisi niin tärkeää terveyden ja oman viihtyvyyden kannalta. "Yhteiskunnalliset riennot" ovat vähemmän merkittäviä siihen nähden, miten lasten kanssa eläminen ja harrastaminen ovat tärkeitä. Työt hoidetaan ennen harrastuneisuutta. Päivittäisestä riittävästä unesta – olipa uni yöllä tavalliseen tapaan tai päivällä yövuorojen jälkeen kolmivuorotyöläiselle – ei pidä tinkiä lainkaan: riittämättömään uneen liittyy todistettavasti monia lääketieteellisiä riskejä. Unen ja terveen ravinnon kanssa rinnatusten on myös oman fyysisen kunnon huolehtiminen. 

Oma riittävän vahva kunto näkyy toimintakykyisissä hauis- ja ojentajalihaksissa. Siksi juuri niillä lihaksilla on tärkeä yhteiskunnallinen merkitys, etenkin jos "testi" on oikeanlainen. Mielestäni paras hauistesti ei ole käsipainoilla hauisväännöt tai edes leuanveto, vaan parempi olisi pistää suhteellisen lipsuvat sukset jalkaan ja kiivetä juoksujalkaa paikallisen kuntohiihtoreitin kaikki ylämäet suoraan ylös. Tällöin hauis ja ojentaja liittyvät myös hapenottokykyä vaativiin ominaisuuksiin. Jos kädet eivät kestä oman massan kannattelua noissa tilanteissa, silloin hauiksen senttejä on vain ulkonäköä varten rakenneltu narsistisesti peilien ääressä tai ehkä omasta kunnosta huolehtiminen on tyystin laiminlyöty, mikä on vielä pahempaa.


 Linkit

[5] Anu Raevuori, Male eatingdisorders and related traits : Genetic epidemiological study in Finnish twins.  






. . . . . . . .



Juha Molari Юха Молaри
GSM +358 40 684 1172; +358 44 275 8284
työtön
Teologian tohtori, BBA
EMAIL juhamolari-ÄT-gmail.com (-at-= @)
СМИ и Юха Молaри (коллекция, Molari in Russian media): http://juhamolari.blogspot.com/2010/01/blog-post_23.html