lauantai 19. tammikuuta 2013

Suomalaisesta söpöilystä venäläiseen miehekkääseen urheiluun


Poikani aloitti painiharrastuksen monivuotisen jalkapallo- ja uintiharrastuksen rinnalle. Venäläinen valmentaja ja hänen apuvalmentajansa ovat hyvin tuttuja miehiä minulle. Apuvalmentaja on itse asiassa ammattivalmentaja, korkeasti asiaan koulutettu jo Neuvostoliitossa.  Monta kertaa viikossa tapahtuvien jalkapallo- ja  uintiharjoitusten lisäksi poikani käy useamman kerran viikossa pelaamassa jääkiekkoa kavereidensa kanssa sekä hiihtämässä minun kanssani. Keväästä syksyyn myös pyöräilemme pari kymmentä kilometriä lähes päivittäin. Nyt paini tulee mukaan vähintään kerran viikossa.

Painiharjoitusten jälkeen juttelin urheilusta aidosti innostuneen ammattivalmentajan kanssa.  Innostuneiden ihmisten kanssa jutteleminen on ylipäätänsä miellyttävää. Venäjäntaitoni rajoitti ilmaisukykyäni, mutta joskus poikani tuli minun avukseni, kun en löytänyt jotain sanaa venäjäksi. Suomalaisen ja venäläisten urheilutapojen erilaisuus oli tämän keskustelumme aiheena. Olin samaa mieltä siitä, että suomalaisessa urheilussa lapsuudesta alkaen opetetaan tarpeetonta ”pehmeää leijailua harrastamisen ihanassa söpöilyssä”, mutta sietokyvyn, kamppailun ja kovuuden tervehenkinen kasvattaminen puuttuvat. Suomalainen urheilu kasvattaa pojista neitejä, paitsi jos se kasvattaa pojista jätkiä, sikailevia jalkoihin potkijoita.

Painiharrastus on ihan sopiva fyysisen ja psyykkisen kasvuprosessin kannalta. Siinä täytyy uskaltaa iholle, kamppailla ihminen ihmistä vastaan, vähäistä tönäisyä ja kosketusta ei sovi säikkyä, suurempaakaan vääntöä ei painija itke. Tämä ei ollut samboa eikä karatea, vaan klassista kreikkalaisroomalaista painia.

Tällä valokuvaushetkellä toisella puhujalla ei ole jalat ristissä, vaikka
monta kertaa oli. Kysymys 1: kumpi miehistä seisoo venäläiseen tapaan ja
kumpi suomalaiseen tapaan. Kysymys 2: kumpi miehistä on V. Putin ja
kumpi M. Vanhanen?
Urheilumaailman erilaisuudet heijastavat yleisemminkin mieskuvan erilaisuuksia. Suomessa itseään kouluttaneet miehet istuvat tai seisovat kauniisti jalat ristissä, juovat kahvinsa pikkurilli pystyssä, varovat kovasti liiallista rasitusta. Illalla ei ole kodissa suurta eroa siinä, pistääkö tämä ”mies” vaimonsa kylpytakin päälle tai omansa. Naistenkin muoti on Suomessa hyvin miesmäistä, monet naiset ovat enemmän miehiä kuin heidän miehensä. Pieni pureva pakkanen säikyttää urbaanin akateemisen maisterin, koska hän osaa kulkea vain pikkukengissä, pelkää pakkasen koskettavan poskea, ja vielä pahempi sellaista urheilua, jossa räkä valuisi nenästä ja jäätyisi. Tämän hienon ihmisen urheilullisuus näkyy sporttisissa sijoituksissa (so. rahankäytössä) katselemiseen, liikkumiseen ja värikkäisiin urheiluvälineisiin, joissa voi sitten kävellä myös pääkaupungin pyhimmillä paikoillakin.

Kaikki suomalaiset miehet eivät tietenkään istu ja seiso jalat ristissä, kaikki suomalaismiehet eivät epätietoisina pohdi kumpaan vessaan pitäisi mennä muutaman perjantai- tai lauantai-illan kaljan jälkeen. Suomalaisen ”miehisen” miehen kuva on ”jätkä”, joka pieree ja paskantaa estoitta, juo itsensä väkevästi nelijalkaiseen kuntoon, hän sanoutuu irti hienostelevista ja sievistelevistä miehistä. Suomalaiset miehiset voimasanat – nykyään myös ns. naisten runsaassa käytössä – , vaimonsa hakkaamiset ja suoranainen sadistinen jaloille potkiminen osoittaa tuossa ymmärryksessä, että tämä on todellinen suomalainen mies, ei mikään vihreä urbaani pehmo, joka löytäisi itsestään miehiset tunteensa (tai uskaltaisi paljastaa ne piilotetut tunteensa) vain urheilukatsomoissa jääkiekko-ottelujen aikana muutamien kaljojen jälkeen.  Suomalaisissa urheiluvalmentajissa on sekä näitä neitimäisiä että jätkämäisiä tyyppejä. Jokainen tietysti ymmärtänee, että tämä on karikatyyri kulttuurisista eroista, joita voi havaita venäläisen miehen ja urheiluvalmentajan sekä toisaalla suomalaisen välillä.

Tuollaisista kulttuurisista ja itsensä kokemisen eroista keskustelin siis tänään venäläisen urheiluvalmentajan kanssa, kun poikani oli päättänyt ensimmäiset painiharjoituksensa. Venäläinen valmentaja kehotti kovasti poikaani painiharrastukseen, jotta venäläinen tervehenkinen miehinen kasvu saa tukea, sillä Suomessahan on haasteena joutua pehmoihanteiden uhriksi eikä silloin henkenä säily väkevä kamppailu loppuun asti. Mielestäni on aivan hyvä myös kaiken muun kehityksen kannalta, että poikani vahvistuu venäläisten kulttuuri-ihanteiden mukaisessa ymmärtämisessä. Uudemman sukupolven nuoret toivottavasti osaavat omaksua parhaat puolet monesta eri kulttuurista, osan Suomesta ja osan Venäjältä.

Tietysti tärkeää oli myös se, että painiharjoittelu alkoi pojan omasta aloitteesta ja hän oli ainakin ensimmäisten vääntöjen jälkeen hyvin innostunut, vaikka vääntäessä niskalihakset olivat hiukan arat. Minä valitettavasti kasvoin enemmän pehmoon suomalaiseen asennemaailmaan. Pienenä poikana olisin halunnut osallistua vastaavaan fyysiseen urheiluun hiihto- ja juoksu-urheilun rinnalla, mutta en saanut lupaa, koska väkivaltaisuus ja fyysinen kamppailu-urheilu sekoitettiin toisiinsa silloin kansanomaisesti aivan tarpeettomasti. Fyysinen kamppailu-urheilu ei kuitenkaan tarkoita jätkämäisyyttä, kristillisen ”lähimmäisrakkauden” vastakohtaa. Niin ehkä asiat koetaan myös nykyään joskus pehmeäksi kasvatetussa Suomessa, mutta suomalainen katsantokanta ei ole riittävä. Venäjällä ortodoksiseen uskoon syvästi tunnustautuva, Yhtenäinen Venäjä -puolueen poliitikko voi olla menestyvä fyysisen kamppailu-urheilun ammattilainen, mutta Suomessa kulttuuri ei tunne tuollaista yhdistämistä uskon, hyvin fyysisen urheilun ja ajattelun välillä.

Juuri fyysinen kamppailu-urheilu – painiurheilussa oikea ”vääntäminen” – kasvattavat periksiantamattomaksi ja kovaksi sanojen terveellisessä miehekkäässä mielessä. Minusta kasvoi valitettavasti enemmän tällainen pehmeä periksiantaja. Poika on varmasti ikikiitollinen venäläiselle äidilleen, joka myönteisesti tuki painiharrastuksen alkua; ja minä myös hyväksyin tuon harrastuksen osana pojan kasvua miehisyyteen, joka ei ole neitimäisyyttä eikä jätkämäisyyttä. Onneksi Suomessa on paljon venäläisiä tyttöjä, jotka kasvavat paremmaksi ja kauniimmaksi kuvaksi Suomesta kuin vanhat suomalaiset tuulipukumaiset jätkämäiset ”naiset”, ja venäläisiä poikia, jotka kasvavat urhoollisiksi miehiksi, paremmaksi ja miehekkäämmäksi kuvaksi Suomesta kuin perinteiset nelijalkaiset suomalaisturistit.






. . . . . . . .









Juha Molari Юха Молaри
GSM +358 40 684 1172; +358 44 275 8284

proletariaatti
Teologian tohtori, BBA
Blog http://juhamolari.blogspot.com/ ja VKontakte-profiili http://vk.com/id157941374



EMAIL juhamolari-ÄT-gmail.com (-at-= @)
СМИ и Юха Молaри (коллекция, Molari in Russian media): http://juhamolari.blogspot.com/2010/01/blog-post_23.html